Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Koulut on pyörähtäneet käyntiin ja koululaisten lomien määrä aiheuttaa päänvaivaa ja harmaita hiuksia. Minne pieni ekaluokkalainen syys-, joulu- ja talvilomalla? Kesälomaa en uskalla edes ajatella, ennen sitä on kuitenkin vielä 20 lomapäivää järjestältävänä. Ei riitä kahdenkaan vanhemman lomat, vaikka eri aikaankin pidettäisiin.

Töistä ei saa lomaa tai palkatonta kaikille noille ajankohdille, haluajia ja samassa tilanteessa olevia on muitakin kuin minä.

Hävettää sanoa, että isovanhemmat kyllä ovat olemassa ja asuvat vieläpä lähellä (= samassa kaupungissa 20 km:n sisällä kaikki 4). Toiset isovanhemmat ovat eläkkeellä ja osa-aikaeläkkeellä. Heillä vaan omat intressit ovat muualla, kuten lomailussa ja mökkeilyssä. Hankalaa edes ajatella, että lasten kanssa aikaa viettäisivät, kun eivät meidän arjessa näy.

Kummit, ystävät ym. ovat työelämässä ja perheellisiä itsekin ja heillä on omat lomasuunnitelmansa. Ja se heille tietysti suotakoon.

Tuntemattoman palkkaaminen lapsia hoitamaan oudoksuttaa.

Tuntuu, että niin monella muulla isovanhemmat ovat hyvinkin tiiviisti lastenlastensa elämässä mukana ja ovat kiinnostuneita perheen asioista, ja ihan omasta halustaan. Meillä tilannetta kuvastaa hyvin se, etteivät isovanhemmat ole hakeneet lapsia päiväkodista kertaakaan, eivät hae lapsia esim. jätskille, puistoon tms. Hoitoapua saa, kun on pakko (esim. hautajaiset pitkän ajomatkan päässä) ja silloinkaan ei voi täysin luottaa, että se järjestyy (tästä pari ikävää kokemusta). Me kyllä itse lapsemme hoidetaan ja ajattelenkin sen olevan poissa isovanhemmilta, kun eivät lastenlastensa kanssa tekemisissä juuri ole. En siis odota, että isovanhemmat mitään lastenhoitoautomaatteja ovat ja heilläkin on oikeus elää omaa elämäänsä ja viettää aikaansa, miten haluavat.

Onko kohtalotovereita, ideoita?”

Nimim. Liian vähän lomaa ja vähän isovanhempien puutettakin

Artikkelikuva Markus Spiske.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tinttara Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Joko olisi hyvä aika miettiä niitä koululaisten lomia?”

  • Yessi sanoo:

    Ehdottaisin jotain rinkisysteemiä lapsen koulukavereiden kesken, koska siellä vanhemmat on samassa tilanteessa.

    Esikoisen kanssa semmoisia ei ollut, nyt kuopuksen kanssa, kun tiedän miten vaikeaa lomat on ja kun itse voin etätöitä tehdä, niin en kieltäydy, jos joku apua tarvitsee ja oma tilanne sen sallii. Lapsi viihtyy paremmin mun työpäivät kun hänellä itsellään on seuraa.

    Vastavuoroisuus toimii, koska sitten kun mulla on tarve saada satunnaisesti hoitoapua iltaisin tai yökyläilyä viikonloppuna, niin onnistuu.

  • Tinttara sanoo:

    Itse aikoinaan saatiin järjestettyä lomia liittämällä, päiväleirejä hyödyntämällä ja sen lisäksi vielä isovanhempien avulla.

    Tukiverkkoa voi alkaa tässä vaiheessa luomaan itse, vastavuoroisuusperiaatteella. Olisiko lapsella kaveri, jonka vanhemmat voisivat vuorotella kanssanne hoitovastuuta. Esim. syyslomasta puolet ja puolet.

    Joululoma on näistä haastavin, silloin ei ole leirejä tyrkyllä ja lomailla halutaan oman perheen kesken ja mahdollisesti reissutaan sukulaisista.

    Vielä yksi vaihtoehto olisi palkata joku teini hoitamaan (ehkä yhdessä toisen perheen kanssa).

  • mummeli sanoo:

    Eikö ole mummoja ja pappoja tarjolla?

  • Olis kiva tietää sanoo:

    Odottelen niitä ideoita. Hoitajaan ei oo rahaa, omat vanhemmat asuu tunnin matkan päässä ja ovat sairaita.

    • Äippä sanoo:

      Riippuu lasten iästä. Urheiluseuroilla on päiväleirejä kouluikäisille. Oma poika oli yleensä 2 vk per kesä. Vietiin aamulla ja haettiin n. 16.00. Tarkkaa hintaa en muista, mutta olisko ollut n. 60 e/vk ja sisälsi lounaan ja välipalan. Ohjelmaa oli pallopeleistä askarteluun. Kannattaa kysellä hintoja, jos ikä mätsää.