Olen yli 13-vuotiaiden lasten isän kanssa eronnut hiljattain ja tämä oli toinen joulu eron jälkeen. Lapset ovat eron jälkeen kompanneet isäänsä ja hänen uutta kumppaniaan, isä on aina oikeassa, isä toimii oikein, isä ostaa parhaat lahjat, isä isä isä. Minä äitinä olen ollut heidän elämässään ja arjessaan heidän lapsuudessaan joka päivä, isä taas aina yöhön asti töissä.

Tuli joulu. Isän uuden kumppanin lapsi oli koko joulun äitinsä kanssa ulkomailla. Isä ilmoitti minulle, että lapset voisivat ehkä jossain kohtaa nähdä myös sinua (juu jotain sopimuksia on tehty, mutta totuus on se, että teinit tekevät mitä huvittaa), että siis jossain kohtaa saattaa tulla äidille joku väli. Ehkä jouluaattona aamu, ehkä tapaninpäivänä. Sissoo.

Tein itsenäisen ratkaisun ja ilmoitin koko poppoolle, että olen tavattavissa vasta joulun jälkeen. Lähdin miesystäväni kanssa hänen mökilleen, jossa vietimme ihanan joulun ihan rauhassa ilman riitaa ja hössötystä. Toivon, että lapseni näkevät myös sen, etten ole ikuinen itsestäänselvyys. Sehän tuntuu pahalta kun esimerkiksi puhelin tarjoaa jatkuvasti kuvamuistoja, joissa on oltu koko perhe yhdessä ja on ollut kivaakin, mutta se nikottelu menee ohi. Jokaisella on oikeus omaa elämään, myös meillä, jotka olemme äitejä. Meidän ei tarivtse olla koko elämäämme toisten passaajia ja itsestäänselviä sylkykuppeja.

Nimimerkki: En suostu olemaan huono äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Äiteee Peruuta vastaus

20 vastausta artikkeliin “Jätin teinit jouluksi isälleen ja se oli paras ratkaisu minulle”

  • Nimetön sanoo:

    Katkeroituneen keskenkasvuisen ihmeisen käytöstä. En ihmettele että perhe hajonnut. Ei olisi edes kannattanut sitä perustaa ja vielä vähemmän niitä lapsia hankkia jos on tuollainen.

  • yh-äiti myös sanoo:

    Aivan oikein tehty. Tiedän mistä puhut. Ihanaa joulua sinulle❤️

  • Toinen äiti sanoo:

    Mahtavaa, aivan oikein tehty. Upeaa että pystyt olemaan vahva. Olet sen ansainnut.

  • Kesäheinä sanoo:

    Oikein! Ei sinun tarvitse olla palveluautomaatti tai kynnysmatto! Rajojen vetäminen on ihan tervettä.

  • Äiti minäkin sanoo:

    No hohhoijaa. Jos teiltä puuttuu kunnon sopimukset niin totta kai kaikki tekee oman mielensä mukaan. Kannattaa luopua marttyyriviitasta ja opetusten antamisesta. Sen sijaan kannattaa keskustella ja sopia asiat.
    Pikkusen rivien välistä tihkuu kilpailutilanne. Eiköhän lapsilla ole oikeus viihtyä molempien vanhempien, ja jopa näiden kumppaneiden kanssa. Hyviä ihmisiä tuskin koskaan liikaa.

  • Vanhemmuus on haastavaa sanoo:

    Minusta tuo kuulostaa hiukan lapselliselta mielen osoitukselta tai sitten se on vain puhdasta itsekkyyttä. Kun vanhempi haluaa ottaa omaa aikaa, ei sen pidä olla mikään kosto tai opetus lapsille. Se että teinit ovat ärsyttäviä ja hankalia on normaalia. On hyvä että teinit voivat kiukkuilla edes toiselle vanhemmalle. Rajoja pitää asettaa, mutta ei niin, että äiti häipyy mökille uuden miehen kanssa. Tuskin vanhempi haluaa opettaa teineille että äiti häipyy jos ette ole äidille kivoja. Ei vanhemman pidä heilua kuin tuuliviiri lasten tunnepurkausten seurauksena.

  • AIBA sanoo:

    Hei! Halusin vain jättää oman kommenttini että niin kauan kuin sä suostut orjaksi kukaan ei sua.rakasta eikä arvosta!

  • Taivastelija sanoo:

    Ei ole huonoja äitejä, on vain erilaisia!

  • Nimetön sanoo:

    Hyvä ratkaisu. Lapset tottuu pitämään äitiä itsestään selvänä arjen raatajana, joka lisäksi asettaa kaikki rajat.
    Isä taas on hauskaa vaihtelua, jota arki ei paina.
    Kannattaa useasti jättää lomilla lapset isän huoleksi ja itse liidellä vapaana. Tulee realistisempi kuva.

  • Äiti sanoo:

    Ihan oikein! Lasten on hyvä ymmärtää, että myös äiti on ihminen.

  • Äiteee sanoo:

    Joskus saa olla vähän itsekäs. Mutta ei teineille kannata loukkaantua tuosta.
    Olen itse ollut vain kaksi joulua ilman lapsia 10 vuoden aikana. Ja toivoisin, et lasten isällä olisi varaa se joulu joskus järjestää. Isillä eletään isin tavoin, eikä lapsi ymmärrä sitä, että jos se paikka olisi koko arki. Ei se olisi ihan samanlainen. Vaan sama, kuin kotona. Saa tovin aina hengähtää, kun lapset ovat isällään. Harmi, et rahan puutteen takia eivät niin paljon, kuin voisi olla.

  • JustMe sanoo:

    Minusta ihan oikea opetus. Jos lapsilla oli isänsä luona niin kivaa, että äidin näkeminen jouluna oli ”velvollisuus” niin vapautetaan velvollisuudesta ja nähdään taas joulun jälkeen paremmalla ajalla.

    Jos lapsia jäi harmittamaan ettei nähnyt äitiä jouluna, niin seuraavalla kerralla suunnittelevat sitten kunnolla miten nähdään ajan kanssa, jos sitä aikaa haluaa yhdessä viettää.

  • Huono teinien äiti sanoo:

    Hyvä kun lähdit! Muutenkin voit kieltäytyä kuuntelemasta itseäsi vähätteleviä kommentteja.
    Olet myös onnekas, kun voit lähettää isälleen. Meillä teinien isä lopetti isyytensä ja kesti silti jopa muutama vuosi ennen kuin teinit ymmärsivät, että isä ei olekaan ehkä se paras tyyppi ikinä.
    Mutta minua vähättelevissä kommenteissa kerron, että minusta tuntuu pahalta se ja onko se reilua minua kohtaan heidän mielestään. En ole täydellinen, mutten ansaitse huonoa kohtelua.
    Et sinäkään ansaitse. Jatka vain samaan malliin. Voi huolehtia lapsista mutta samalla näyttää ettei suostu huonoon kohteluun.

  • Teinit jo kasvattanut huhhuh sanoo:

    Teiniys on parantuva vaihe. Onneksi. Silloin nuori elää ihan omanlaistaan kehitysvaihetta ja vaikuttaa välillä hyvin rakastettavalta, mutta myös rasittavalta. Vanhemman tehtävänä on yrittää pysyä järkevänä aikuisena, joka ei suuremmin heilu tunteissa ja tuiskuissa. Selkeä, ennakoitava ja reilu aikuisuus on hyvä malli nuorelle, joka kipuilee omia asioitaan ja etsii itseään. Vastuuta saa nuori kantaa myös, mutta ikätasonsa mukaisesti. Aikuisen ja erityisesti nuoren on hyvä saada myös yrittää ja epäonnistua. Ja toistaa tämä ilman pelkoa rakkauden ja turvan menetyksestä. Teinipojat saattavat tuossa vaiheessa hakea vahvasti miehen mallia ja siksi ihannoida isää tällä hetkellä. Kyllä se elämä siitä tasoittuu taas. Pääasia on pitää välit kunnossa ja antaa itsekullekin tilaa hengittää.

    • Voi olla myös tyttöjä tai sekä että sanoo:

      Puhuttiinko jossain kohtaa, että olisivat poikia? Minusta puhuttiin lapsista.

    • Vanhemmuus on haastavaa sanoo:

      Hyvin ja viisaasti kirjoitettu! Olipa laoset poikia tai ei, he saattavat viihtyä välillä paremmin toisen vanhemman kanssa. Ei se tarkoita että toinen olisi tarpeeton. Ei vanhemman pidä siitä suuttua.

      • Neljän lapsen äiti. sanoo:

        Vanhemmuus on todella vaikea laji. Vaikka tekee parhaansa, silti tekee myös virheitä. Sillä ihmisiähän me kaikki olemme. Minä en voi arvostella toisten tekemiä ratkaisuja, koska olen itsekin tehnyt paljon virheitä. Aikuisena lapset ymmärtää. Teini elää sellaisessa tunnemyrskyssä että ajatukset aivan hukassa.