Ajankohtainen avautuminen lähetetty Huonoon Äitiin:

”Taas tämä aika vuodesta kun koulut, esikoulut, päiväkodit jne. alkavat ja some täyttyy kuvista ja tarinoista iloisista lapsista, jotka lähtevät rohkeina kohtaamaan ja valloittamaan maailmaa. Varmasti siellä jossain on kuitenkin meitä jännittäjiä. Meitä, jotka tuntevat palan kurkussaan uuden edessä.

Kun lasta jännittää. Yrität parhaasi mukaan valmistaa tulevaan, käydä asioita ennakkoon läpi, mielikuvaharjoittelua, tutustumista, mutta kun jännittää!! Koko elämä on ollut jännittävää. Päiväkotiin käytiin tutustumassa kymmenen kertaa. Eskariin tutustuttiin tiukasti äidin kainalosta. Ekaluokka jännitti, mutta kun vauhtiin päästiin, hyvin meni. Tänään aloitettiin tokaluokka ja jännitti niin, että itkukin pääsi.

Kuva Deleece Cook.

Lapseni ei ole mikään heittäytyjä vaan ihan kaikki uusi jännittää. Hän ei kiljahtele riemusta kun vanhemmat ilmoittavat, että lähdetään retkelle, vaan hänelle pitää selittää mahdollisimman hyvin ennakkoon mihin mennään ja mitä siellä mahdollisesti tehdään. Hän ilahtuu kaverisynttärikutsuista, mutta ei kuitenkaan halua mennä juhlimaan. Jännittää liikaa. Ottaa oikein vatsasta ja tulee oksennusrefleksi.

Siltikin pala kerrallaan, mennään tätä elämää eteenpäin. Ja kun vauhtiin päästään niin vitsit kun olikin kivaa. Mutta vauhtiin lähdetään omaan tahtiin, kenenkään patistamatta. Tämän hyväksymiseen meni äitiltä aikaa. Piti (ja pitää edelleen) sietää sitä ”häpeää”, kun oma lapsi ei uskalla mennä muiden mukaan vaan nyhjöttää vaan kyljessä, mahdollisesti jopa itkee, iso lapsi!

Kuva Nick Fewings.

Touhaa omiaan, mutta lopulta pääsee vauhtiin. Lapsi on perusterve, ei mitään diagnooseja, ihan normaali lapsi siis, mutta kova jännittäjä. Yhdessä kuitenkin opettelemme uusia työkaluja jännityksen poistamiseen. Miksi ei muka saisi jännittää? Miksi ei saisi itkeä kun jännittää? Lastani ei kiustata tms. että sen takia jännittäisi.

Äitinä kuitenkin pelottaa, että lasta aletaan kiusaamaan tästä jännittämisestä. Pakko kuitenkin mennä vaan tilanne kerrallaan. Lasta tukien. Kyllähän aikuisiakin jännittää, miksei sitten pieniä lapsia? Herkkyys ei ole heikkoutta ja sen haluan lapselleni opettaa! Voimia kaikille kohtalotovereille. Meitä on pakko olla muitakin!”

Nimim. Jännittäjän äiti

Artikkelikuva Caleb Woods.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ongelmia täälläkin Peruuta vastaus

11 vastausta artikkeliin “”Jännittääkö sinunkin lapsesi näin paljon?””

  • Terttu sanoo:

    Kyllä hakisin lapselle ammattiapua, jotta oppii käsittelemään jännitystä rakentavasti. Aikuisena voi olla edessä monet ongelmat

    • Hyväksytään toisemme sanoo:

      Miksi ihmeessä pitää hakea ammattiapua normaaliin persoonallisuuden piirteeseen?! Synnymme omanlaisina, eikä sitä terapioida pois. Miksi edes pitäisi? Me olemme erilaisia ihmisiä, mutta joillakin on vaikeuksia hyväksyä muita kuin itsensä kaltaisia.
      Sinä jännittäjän äiti, ole onnellinen erityisherkästä lapsestasi 🙂

  • Olivia sanoo:

    Sanoit, että lapsi on tutkittu, onko myös ferritiinit mitattu? Meillä lapsi reagoi vuosia niin voimakkaasti, että lopulta jo pelkkä maininta ’lähdetäänkö kauppaan’ aiheutti välittömästi oksennuksen ja maha meni sekaisin ja sitä sitten kesti melkein vuorokauden. Pientä kuumeilua oli koko ajan. Paljon itkua ja pahaa oloa. Sitten kun lääkärissä tutkittiin, niin paljastui paha raudanpuute. Lapsi aloitti rautakuurin ja muutaman viikon päästä lapsi oli kuin eri ihminen. Hän jopa itse ehdotti reissuja kauppaan, kaverin luo yms. Voi kumpa tämä olisi huomattu jo vuosia sitten, lapsi olisi säästynyt niin monelta itkulta ja pelolta. Ja toki jännittäminenkin on normaalia, eikä nämä aina johdu raudanpuutteesta, tai mistään muustakaan, mutta meillä tämä johtui selvästi siitä ja halusin kertoa myös tällaisen vaihtoehdon, jos vaikka joku muukin löytäisi avun näin poikkeuksellisen voimakkaaseen jännittämiseen.

  • Suripahde sanoo:

    Kannatta sanoittaa lapselle, mistä tunteesta on kyse. Usein vaikeat tunteet lievittyvät jo sillä, että sanotaan ääneen, mistä on kyse. Hyväksy lapsesi sellaisena kuin hän on, jottei sinun häpeäsi tuota lapselle lisästressiä. Herkkä lapsi nimittäin luultavasti aistii helposti myös sinun tuntemuksesi. Muistuta hänelle, että ennenkin on käynyt niin, että kun hän on alkanut touhuta, on huomannut, että kavereiden kanssa onkin hauskaa. Ja toisaalta, älä ota asiaa liian vakavasti. Jos olette esim. tapaamisessa, jossa sinulla on mahdollisuus jutella muiden aikuisten kanssa ja lapsella viettää aikaa muiden lasten kanssa, anna lapsen edetä asiassa omaa tahtiaan ja keskity itse juttelemaan aikuisten kanssa. Asia voi nimittäin kääntyä myös ns. huomion hakemiseksi, jos sille annetaan liikaa painoarvoa.

  • Siskolikka sanoo:

    Juurikin ennakointi ja tukeminen ja rohkaiseminen on avainasemassa. Ettei aikuinen hermostu ja anna väärää signaalia. Oma kuopus toisinaan jännittää mahan kuralle ja oksennuksen kurkkuun niin paljon, että on pitänyt ottaa saikkupäiviä. Itse olin nuorempana kova jännitäämään tutussakin porukassa mutta iän myötä on helpottanut. Toivottavasti teilläkin!

  • Bbbb sanoo:

    Ainakaan sinun ei kannata pelätä aletaanko lastasi kiusaamaan, koska usein vaikka kaikki näyttäisi hyvältä eikä mielestäsi olisi syytä kiusata niin joku voi kiusata silti. Karu maailma.

  • Raivotaanko sanoo:

    Kiitos tästä. Meillä meni monta vuotta ennenkuin ymmärsin, että raivareiden takana onkin jännitys. Nyt pikkuhiljaa opettelemme ennakoimaan ja varautumaan,helppoa ei ole vieläkään. Tyttö kohta 12v.

  • M.M.H sanoo:

    Jännittäminen on yllättävän yleinen piirre aikuisillakin. On hyvä että jännittämistä ja sen aiheuttamia tunteita käsitellään ja lapsi saa rauhassa mennä omaan tahtiin uusiin tilanteisiin. Vanhemmat voivat tietysti tukea ja kannustaa mutta pakottamisella ja reippauden korostamisella saadaan usein aikaan vain lisää jännitystä. Kun omaa jännittämistä oppii hallitsemaan on aikuisena elo toivottavasti helpompaa. Monesti herkemmät ja helposti jännittävät tyypit osaavat suhtautua empaattisemmin toisiin uusissa tilanteissa. Monesti reippautta ylikorostetaan ja jännitys peitetään tekopirteän ja joskus jopa aggressiivisen käytöksen alle. Tsemppiä!

  • Tea sanoo:

    Meillä juuri pohditaan onko tokaluokkalaisen paha olo ja kuume vain todella pahaa jännitystä koulun alkamisesta, koronaa vai jotain muuta. Lapsi jännittää kaikkea ja paljon, mutta ihan tällaista ei ole aiemmin ollut.

  • Ujo sanoo:

    Onhan meitä. Kiitos, kun jaoit tunnelmianne, helpottaa kuulla, että samanlaisia tunteita on muillakin.
    Etenkin oman häpeäntunteen käsittely on hankalaa. Kun mennään uuteen tilanteeseen ja lasta jännittää ja hän näyttää sen, on vaikea itse olla rohkeasti sellainen kuin on. Sen sijaan alkaa helposti häpeilemään sitä, etten ole lapsestani osannut kasvattaa reipasta.

  • Ongelmia täälläkin sanoo:

    25 v. täällä ja itelläkin jännitysongelmaa tietyissä oudoissa tai uusissa tilanteissa. Joskus tulee jopa painajaisia niiden takia, viimeksi viimeyönä. Sen kanssa oppii elämään, ja niiden jännittävien tilanteiden määrä putoaa kun kokemusta kertyy. Kyllä se siitä. 🙂