Kuka on mummin kulta? Karua mutta totta, monesti joku lapsenlapsista on eniten mummin kulta. Tai ukin silmäterä.

Monissa perheissä ja suvuissa on niin, että toiset lapsenlapset ovat isovanhempien mielestä jollain tavalla parempia kuin toiset.

Sinänsä ilmiö on ihan ymmärrettävä: olipa kyseessä lapsi tai aikuinen, jokainen meistä tulee paremmin juttuun joidenkin ihmisten kanssa kuin joidenkin toisten. Lisäksi, vaikka asiasta vaietaan, monilla vanhemmillakin on lempilapsi.

Se, että isovanhempi pitää jostakin lapsenlapsestaan eniten, on inhimillistä. Ongelmallista se on silloin, kun asia näkyy ulospäin.

Usein sanotaan, että varsinkin isoäidit suosisivat tytärtensä lapsia. Mutta epätasa-arvoisesti lapsenlapsiaan kohteleva voi olla myös isoisä, eikä suosiminen katso oman lapsen sukupuolta. Suosikki ja syrjitty voi löytyä myös saman lapsen lapsista.

kaksi tyhjää keinua

Vanhemmat kertovat:

– ”Esikoiseni oli isoisän lellikki. Sitten saimme toisen lapsen. Nuorempi lapsi ei isoisää kiinnosta. Ei vieläkään, vaikka hänkään ei enää ole vauva. Isoisä on suoraan sanonut minulle, että esikoisemme on hänestä erityinen ja hänelle tärkeämpi. Asenteen huomaa myös käytöksestä. Nuorempi lapsi saa vähemmän huomiota ja lahjoja. En tiedä miten puuttua tähän, mutta tuntuu pahalta sekä itseni että lapseni puolesta.”

– ”Meidän lapsemme olivat appivanhempieni ensimmäiset lapsenlapset. Mutta puolisoni sisaruksen lapset ovat ne tärkeämmät. Arvojärjestys tuli ilmi heti kun sisaruksen ensimmäinen lapsi syntyi. Hoitoapua tarjottiin ja koti täytettiin vauvan kuvilla. Kasvatustapojamme vertailtiin ja minä olin tietenkin se huonompi äiti.”

– ”Mummo jakaa lapsenlapsensa pettymyksiin ja hyviin. Meidän lapset ovat kehittyneet nopeasti ja myöhemmin menestyneet harrastuksissaan ym. Silti mummon mielestä toiset lapsenlapset ovat aina parempia kaikessa. Osaan sivuuttaa tällaiset kommentit, mutta vaikeampaa on se, että muut lapsenlapset ovat aina tervetulleita mummolaan, mutta meidän lapset eivät. Ymmärtäisin, jos lapsemme olisivat haastavia, mutta asia on täsmälleen toisin päin. Selitä tässä sitten lapsille, että miksi serkut pääsevät mummon kanssa kaikkialle, mutta he eivät.”

Oletko kokenut vastaavaa? Mitä teit tilanteelle, vai teitkö mitään? Oletko sinä isovanhempi, jolla synkkaa parhaiten tietyn lapsenlapsen kanssa? Miten toimit? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 27 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Camoflage Peruuta vastaus

27 vastausta artikkeliin “Isovanhemmat, miksi suositte yhtä lapsenlasta?”

  • Tattiotsassa sanoo:

    Kyllä meillä miehen mummo suosi miestäni lapsena. Nyt sama näkyy meidän lasten kohdalla vanhimman suosimisella hän saa esimerkiksi muut lapsemme enemmän rahaa, lahjoja ym huomiota kun sitä jaetaan . Mies sanonut ja minä, et sit ei tarvi kellekään antaa mitään jos ei osaa lopettaa. No voi sit olla käymättä kylässä, koska mä en kato sitä et yhtä suositaan muiden ohi! Kaikki on yhtä tärkeitä tai sit ei ollenkaan tarvi olla tekemisissä.

  • Nallekarkit sanoo:

    Jep, isoäiti vie reissuihin ja huvituksiin, ulkomaille asti, tytärtään ja tämän lasta. Poika lapsineen saa kirpparilta vaatteita ja joutuu itse pyytämään, josko joskus nähtäisiin. Kun nähdään, esitellään vain kuvia mitä on tyttären lapsen kanssa tehty. Surullista.

  • Veronmaksaja sanoo:

    Valtion tukien vuoksi.

  • epätoivoinen sanoo:

    Oma äitini suosii selvästi 1vuotiaista kaksosistamme toista… Suosikki saa lahjoja, herkkuja, häntä moikataan iloisena ensimmäisenä kun tulemme. Häntä sylitellään ja hellitään. Ja sitten minua syytetään suosimisesta, kun vaihdan esimerkiksi vaipan ensiksi siltä jolla on kakat…

    Esikoisemme 5v reakoi tilanteeseen voimakkaasti: miksi mummo suosii Maijaa? Miksi mummo ei rakasta enää minua? Miksi maija sai lahjan ja me muut ei? En halua mennä mummolle, kun se leikkii vain Maijan kanssa. Ei kai mummo tule meille… En halua kutsua mummoa mun synttäreille.
    Ja lopulta hän alkoi suosia tätä toista, kun sillä toisella on jo mummo.

    Olen puhunut tästä suoraan, että en hyväksy asiaa ja hänen pitää lopettaa. Olen riidellyt, suuttunut, sanonut erittäin painokkaasti, huutanut, uhkaillut yhteydenpidon katkaisemisella, mutta mikään ei auta.

    Eniten pännii kuinka olemme olleet alusta asti tarkkoina, että kukaan lapsistamme ei saa huomiota toisen kustannuksella ja tarkasti jakaneet vuoroja.
    Tämä vaikuttaa kielteisen tuhoavasti sisarusten väleihin ja tekee myös hallaa mummon väleihin lastenlapsiin. Minuahan sitten lopulta tullaan syyttämään, jos lapset eivät halua tavata mummoa…