Intohimo ei paljoa järkeä katso. Kun sen valtaan joutuu, saattaa päätyä sellaiseen suhteeseen, jota ei ikinä olisi voinut kuvitellakaan… Salasuhteeseen alkoholistin kanssa ajautunut nainen kertoo:

”Vahingossa hyvin kosteaksi menneen baari-illan päätteksi ajauduin vieraaseen petiin. Aamulla kuitenkin isoimpana järkytyksenä oli miehen useat huikat suoraan kirkkaasta pullosta. Lähdin kotiin ja päässä takoi, että miten alas tässä on vajottu. Selvästi ulkonäöltään ja käytökseltään vahvasti alkoholisoitunut mies, jonne olin ajautunut turvallisesta keskiluokkaisesta perhe-elämästäni.

Joku kuitenkin jäi nakuttamaan…eli poikkeuksellisen hyvä suutyöskentely pyhimmässäni. Seuraavana viikonloppuna otin muutaman rohkaisevan ja menin oven taa katsomaan, mikä tyyppi se oikein oli. Tarkoitus oli vaan käydä ikäänkuin näyttämässä itselleni, että ”katso nyt vähän, missä olet ollut!” Kuinkas kävikään?

Kolmen kuukauden ajan olen ollut aivan koukussa tähän maailman kilteimpään jumalalliseen rakastajaan, joka on selvästi juonut itsensä tyhmäksi. Keskusteluista ei tule mitään. Mutta sänkyhommissa en ole mitään vastaavia fiboja aiemmin saanut. Ja hän jumaloi minua. Voin ajatella, että olen melko poikkeama hänen naishistoriassaan.


Kuva Tj Holowaychuk, ylin kuva Sharon McCutcheon.

Tällä kuviolla on ollut vaikutuksensa häneenkin. Ei enää Gambinaa aamusta alkaen, vaan odotusta koska saan vierailun järjestettyä. En voi kenellekään kertoa kuviosta. Voisin kertoa, jos kyseessä olisi fiksu menestyjä. Mutta täysi juoppo, joka suunsa avatessaan paljastaa historiansa. Ja minua hävettää.

Tämä on onnistunut horjuttamaan koko oman kuihtuneen parisuhteeni. Hänen kanssa ei tulevaisuudessa arkea ole, mutta haluan vain enemmän ja enemmän olla siellä. Hän tarjoaa kaikkea, mitä vailla olen olen omassa suhteessani ollut.

Kun menen hänen luokseen, astun eri maailmaan. Palaan aikaan jossa ei ole tietotekniikkaa, huonekalut 70-luvulta, kaikki on koottu kasaan jostain mistä on sattunut ilmaiseksi saamaan. Ja samalla palaan oman naiseuteni äärelle nauttien siitä…”

Nimim. Keskiluokka vaihtui Gambinaan

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin keskustelunavaus tai tarinasi alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ymmärrän Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Intohimo johti salasuhteeseen alkoholistin kanssa”

  • Sanni sanoo:

    Toi intohimo on paha. Jäin joskus koukkuun salasuhteeseen nuoren miehen kanssa, joka oli myös jumalaisen hyvä suutelija (ihan joka paikkaan) ja jotenkin koukuttuminen oli molemminpuolista. Aivot ymmärsivät että tämä on väärin perheitämme kohtaan eikä meistä koskaan tule mitään, mutta irti vaan ei päässyt vaikka pitkiäkin taukoja oli ettei nähty. Tärkeintä on ymmärtää että se ei ole rakkautta vaikka tuntuu hyvältä, varo jäämästä koukkuun harhaan. Mutta muuten suosittelen eroamista ja elämästä iloitsemista, tämä elämä on liian pitkä viettää väärän tyypin kanssa.

  • Kupeet tulessa sanoo:

    Helppo ymmärtää. Kun puolisosta tai suhteesta on kadonnut se jokin, ja intohimon kaipuu polttaa kupeita, ei ole helppo vastustaa kun joku onnistuu sytyttämään liekin. Go for it, let the Woman/Man inside of you LIVE.

    Been there…..

  • Ymmärrän sanoo:

    Olipa raikas, rehellinen ja aito kirjoitus. Erilainem kuin.täällä yleensä.
    Minun on vaikea kuvitella itseni tähän tilanteeseen mutta yläfemmat kirjoittajalle.

  • Pano mies sanoo:

    :———————DDDD

    Hahhahahhaa! Gambina-p*llu

  • Hilima sanoo:

    Hämmentävää ja samaan aikaan niin ymmärrettävää. Ihmisiähän me vain ollaan ja no, ei niin kauniisti ilmaistuna, eläimiä.

    Tuleepa tämä jenkki bändin laulu mieleen..

    The Bad Touch
    Bloodhound Gang

    You and me baby ain’t nothin’ but mammals
    So let’s do it like they do on the Discovery Channel

    😉😂