Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Kun tuntuu ettei enää vaan jaksa, vaikka kaikki on ainakin periaatteessa ihan hyvin. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jo kauan – välillä tuntuu että liian kauan, eli reilusti yli 20 v. Meillä on yksi lapsi, joka on jo täysi-ikäinen, mutta asuu edelleen toistaiseksi kotona.

Viimeiset 3-4 vuotta ovat olleet aika hankalia. Tuntuu, ettei meillä ole miehen kanssa enää mitään yhteistä. Välillä heikkoina hetkinä jopa mietin, onko sitä koskaan ollutkaan… ei ole oikein enää mitään puhuttavaa mistään, olen huomannut, että jos minä en aloita keskustelua jostakin, niin meillä ei puhuta. Fyysinen läheisyys on loppunut kokonaan, ei ole mitään kiinnostusta koko asiaan. Mitään ei tehdä enää yhdessä. Tuntuu kun oltaisiin vaan kämppikset, jotka elävät lähes tulkoon omaa elämäänsä saman katon alla. Kumpaakaan ei enää kiinnosta mikään yhteinen tekeminen.

Usein mietin nykyisin, että minkälaisen parisuhdemallin annamme nuorelle? Järki sanoo, että näin ei voi jatkua, mutta silti on vaikeaa lähteä tekemään muutosta. Menee ns. ’pupu pöksyyn’ – pelkään kai ettei yksin pärjää…

Tienhaarassa

Kuva Jon Tyson. Ylin kuva Zoriana Stakhniv.

Nyt viimeisimpänä mies joutui lähes vuoden lomautusjakson päätteeksi työttömäksi. Vuosi on siksi ollut haasteellinen. Olen itse opiskellut ja käynyt töissä ja mies kipuilee kotona joutenoloaan, ei isommin ole ollut kiinnostusta etsiä uusia töitä tai lähteä koulun penkille. Kotityötkään eivät isommin kiinnosta. Itselläni on ollut sen verran raskasta, ettei ole oikein jaksanut mitään ’ylimääräistä’ – hyvä kun se normi arki nyt jotenkin pyörii.

Työpäivän jälkeen en aina jaksa olla hirveän sosiaalinen ja mies tulkitsee sen niin että kiukuttelen tai mökötän ja taas ollaan vaan hiljaa. Kumpikin ollaan lähtöisin perheistä, joissa ei puhuttu ja pussattu. Sieltä kai tämä malli pitkälti meillekin tulee. Olen kiitollinen siitä, että lapsi on kasvanut ihan fiksuksi ja hyvin pärjääväksi nuoreksi tämän oman kipuiluni keskellä ja meillä on hyvät välit.

Minua tämä tilanne mieheni kanssa ahdistaa päivä päivältä enemmän – emme enää tästä nuorene kumpikaan ja se kai on saanut miettimään, että mitä haluan loppu elämälläni tehdä. En oikein pysty näkemään valoa tunnelin päässä, koska tämä tilanne on jatkunut tällaisena jo näin pitkään. Ikäkriisistäkö tässä vain on kysymys?”

Nimim. Miten tässä näin pääsi käymään? 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Yksi monien joukossa. Peruuta vastaus

24 vastausta artikkeliin “Ikäkriisistäkö tässä vain on kyse?”

  • Myy76 sanoo:

    Teillä tilanne on sama, mitä itselläni oli.
    Oman jaksamisen/pääkopan vuoksi tein lopullisen päätöksen erosta vuosi sitten, 23 vuotta yhdessä.Voin todella huonosti parisuhteessamme toki suuri vaikutus oli myös narsisti miehessäni.
    Elimme perheenä saman katon alla kulissit pystyssä, mieheni kanssa olimme kuin pas…ja kämppiksiä.
    Fyysinen läheisyys hiipui vuosi vuodelta ja katosi lopulta kokonaan. Samoin kävi henkisen yhteyden kanssa. Tämä alkoi myös heijastumaan nuorimmaiseen lapseen kekä asui vielä kotona, lapsien vuoksi huonoa parisuhdetta ei ole hyvä jatkaa. Siinä vain huijaa kaikkia.

    Kyllä, parisuhde vaatii työtä,mutta voin sanoa, että kaikkemme yritimme. Kävimme ammattiauttajalla, keskustelimme, otimme aikaa parisuhteelle. Niistä ei ollut apua, sitä kipinää ei saanut enää edes hehkumaan.

    Ero ei ollut helppo, lähdin omasta kodistani ja jätin lapseni isälleen. Kuitenkin se helpotuksen tunne, kun uskalsi ottaa askeleen muutokseen oli huikea. Oli kuin tonnien painot olisi pudonneet päältä, pystyi hengittämään.

    Nyt tosiaan, kun erosta on vuosi en voi sanoa olevani vielä ehyt oma itseni, mutta nämä vuoden päivät ovat kasvatteneet minut luottamaan omaan jaksamiseen. Uskallan hnymyillä nauraa, pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni.

    Uskallan nauttia elämästä!

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Ei ole syytä erota. Niin kauan kun luottamusta ei ole rikottu, on suhde mahdollista korjata ennalleen. Parisuhde ei tapahdu itsekseen, vaan se vaatii myös työtä. Olette päästäneet suhteen rapistumaan, mutta parisuhdeterapiassa saa uusia työkaluja herättämään parisuhteen jälleen henkiin, tämä ongelma on vain pieni ongelma. Tsemppiä!

  • :( sanoo:

    Tilanne suurinpiirtein sama kuin meillä. Ei fyysistä yhteyttä (minä en halua), ei naurua, ei yhteistä tekemistä. Meillä on yhteinen lapsi jonka takia sinnittelen.

    Molemmat käydään töissä. Olen itse masentunut vastoinkäymisten ja pitkän kuormituksen vuoksi. Nämä eivät liity mieheeni eivätkä suhteeseemme, joten koen että minut on jätetty selviytymään näistä yksin. Jaksan käydä töissä mutta iltaisin haluan vain ns olla. Olen huono äiti kotona asuvalle lapselle, koska en jaksa olla läsnä. Lisäksi minulla on aikuisia lapsia aiemmasta liitosta.

    Kävin yksin Parisuhdeneuvojalla ja käyn terapiassa, jossa tarjolla myös parineuvontaa. Mies ei ole halukas tulemaan mukaan, enkä halua pakottaa. Kaipaan rauhaa ja mahdollisuutta käsitellä kokemiani tuskallisia asioita yksin, mutta en saa siihen koskaan mahdollisuutta. En jaksa ystäviä enkä harrastaa.

    Tilanne on jatkunut nyt 3-5 v ja menee koko ajan huonompaan oman jaksamiseni vuoksi.

  • Orjantappura sanoo:

    Siis tosiaan vaikeita asioita. Mut mikään ei selviä jos niistä ei pysty puhumaan. Teidän on vain yritettävä löytää jokin tapa millä saatte välinne kuntoon. Jos molemmat haluaa yrittää ja rakastatte toisianne. Kyllä nuorenkin on hyvä nähdä että vaikka parisuhteessa joskus on vaikeaa niin kaikki esteet on voitetavissa jos on yhteistä halua jatkaa yhteistä matkaa. Tsemppiä

  • Tellu sanoo:

    Olen tapaillut naimisissa olevaa miestä pitkään. Mies haluaisi erota mutta ei uskalla koska pelkää erosta tulevan vaikean. Tämä mies on alunalkaen loistossaan vain vahinkoraskauden vuoksi. Liitossa ei ole oikeastaan mitään mikä tekisi siitä oikean parisuhteen. Pahaa tekee katsella tätä kipuilua kun ei uskalla erota. Huono esimerkki myös jälkikasvulle kun ei ole rakastavaa parisuhdemallia näyttää.
    Omassa liitossa jaksoin myös lasten takia ja nyt kyllä huomaan että se on pahinta mitä voi lapsilleen tehdä.

    • Yksi monien joukossa. sanoo:

      Ihmettelen miten salasuhde sinuun voi parantaa pettävän osapuolen elämää puolison kanssa.?!! Mistä voit tietää että mies ei rakasta vaimoaan?? Ja ettei vaimo rakasta miestään??!!.

    • Aikuinen nainen sanoo:

      Mielen kiintoista
      miten toinen nainen tietää mikälainen parisuhde mehellä on omaan vaimoonsa. Oisko miehen puolelta vedätystä kun ei olevinaan uskalla erota. Ero ei ole ikinä helppo.

  • Kantsisko tehä jotain sanoo:

    Itse en suostuisi elämään päivääkään tuollaisessa tilanteessa. Mutta meillä pidetäänkin keskusteluyhteyttä ja läheisyyttä yllä päivittäin. Puhutaan tai kirjoitetaan jos joku vaivaa mieltä. Ja otetaan ja annetaan myös omaa tilaa. Yhdessä kun ollaan, eli nähdään, niin silloin ollaan läsnä. Pidetään kaikki sopivassa balanssissa.
    En ymmärrä miten jotkut ihmiset voi tyytyä tuollaiseen elämään. Ja älkää vaan sanoko että rahan takia 🤦🏻‍♀️ Jokainen tehköön töitä ja elättäköön itse itsensä. Silloin ei tarvitse olla kenestäkään taloudellisesti riippuvainen, eikä muutenkaan. Itsenäisyys kunniaan. Parisuhteen tulisi olla aina vapaaehtoinen valinta. Ei pakollinen paha eikä vankila, jossa pitää olla vaikka tuntuisi kuinka kurjalta. Ei mitään järkeä. Avaa suusi ja tee jotain. Jos odottaa vaan ihmettä eikä itse tee mitään niin hukkaa elämänsä kallista aikaa. Puhukaa asiat halki, päätykää eroon tai tutustukaa uudestaan Mutta jotain kannattaa tehdä. Erittäin paskaa parisuhdemallia näytätte. Rehellisyydellä pääsee pitkälle, se on usein avain myös onneen.

    • Minä olen sanoo:

      Siihen pä ei voi aina yksi ihminen vaikuttaa… Hienoa jos menee hyvin, mutta joskus olosuhteidenkin pakosta pitää sinnitellä huonossa parisuhteessa. Mutta siitähän ei kaikki voi tietää jos ei ole käynyt siellä aallon pohjalla

  • Yksin pärjää. sanoo:

    Minä ratkaisin asian muutamalla töihin toiselle paikkakunnalle lapset mukana ja näin on parempi elää. Ei ollut enään töitä paikkakunnalla niin näin siinä mahdollisuuden lähteä ja vanhin lapsista haki myös kouluun tälle toiselle paikkakunnalle. Nuorempi ei halunnut jäädä joten otin mukaan. Ei olla erottu mutta meidän muiden elämän laatu on parantunut.

    Jos mies halua puhua eikä yhteistä tekemistä enään oo niin elämä muuttuu raskaaksi ja lapsetkin kärsii siitä. Ukko ei ole moksiskaan vaan jatkaa ihan samalla tavalla kuin ennenkin menee omia menojaan ja tekee edelleen samoja asioita. Helppoohan se on kun me ei olla koskaan siihen kuuluttukkaan.

  • Valopörriäinen sanoo:

    Samassa tilanteessa olin ja lähdin menemään, ruoho todella oli vehreämpää aidan toisella puolen.

    En ymmärrä miksi jatkaa jos arki on vaan harmaata, se ei ole oikein kummallekaan.

    Yksinäisyyteen kannattaa varautua, mutta se tekee hyvääkin. Kannattaa opetella seisomaan omin jaloin, tehdä niitä asioita mistä itse nautit. Sisustaa koti juuri niinkuin itse haluat ja kulkea vaikka alasti kotona viinilasi kädessä – vain koska voit.

    En siis suosittele eroa, mutta sanon että sitä ei kannata pelätä. Itse löysin uuden rakkauden aika pian ja olen onnellisempi kuin ehkä ikinä.

  • Rakastua voi uudelleen samaan sanoo:

    Suosittelen avioliittoleiriä😍 Voi tuoda apua juurikin kuivahtaneeseen liittoon!
    Monilla tuonut yhteyden takaisin. Jokaisessa suhteessa omat ”kuivat kautensa”, väistämätöntä, jos näin pitkään on yhdessä. Voimia tähän tilanteeseen! ❤️

  • Nimetön sanoo:

    Eiköhän se on meidän monien ”kohtalo”. Se on vaan elämää. Kyllä sitä melkein jokainen kyllästyy toisen naamaan vuosikymmenessä. Elän omaa elämää ja hyvä kun on joku, jonka kanssa jakaa käytännön asiat.

  • Eroa sanoo:

    Sama tilanne oli vuosia sitten. Pikkuhiljaa katosi parisuhde ja oltiin vaan kämppiksiä. Puhuttiin kyllä lasten käytännön asiat ja muuta käytännöllistä. Kumpikin eli poteroissaan, eikä uskaltanut/halunnut ottaa riksiä, että toinen torjuu. Homma loppui siihen, että ukko lähti. Hyvä niin.
    Yksinäisyys painaa täälläkin mutta yksinäisyys parisuhteessa oli paljon raskaampaa.

  • Mari sanoo:

    Tilanteesi on aivan samanlainen kuin omani. Meillä tätä on kestänyt jo lähes 8 vuotta, yhteistä elämää on takana 20 vuotta. Meillä kaikki sai alkunsa siitä, että koin tulleeni hylätyksi parisuhteessamme, kun mieheni poika varasteli minulta rahaa ja muutakin tavaraa ja mies asettui pojan puolelle. Poika oli tuolloin jo lähes täysi-ikäinen, eikä mitenkään korvannut asiaa tai pyytänyt anteeksi ja mies puolusteli pojan tekoa ja väheksyi suuttumustani ja pettymystäni pojan kuullen. Siitä alkoi raju alamäki suhteemme tunnepuolella.

    Meillä ei enää puhuta oikeastaan mistään muusta kuin arjen välttämättömistä asioista. Olen aina nauttinut keskusteluista laidasta laitaan, mies ollut hiljaisempi. Nyt hän ei enää osoita mitään merkkiä kuuntelusta saati vastaa tai osallistu keskusteluun. Tilanne on turhauttava ja siedän tätä vain pakosta – olen luvannut yhteiselle lapsellemme kestää vielä kaksi vuotta, että hän saa käydä koulunsa loppuun nykyisellä kotipaikkakunnallamme. Sitten muutamme pojan kanssa pois.

  • Eronnut sanoo:

    Meillä tilanne purkautui eroon. Itse otin puheeksi sen, että haluaisin parantaa suhdettamme, mutta mies oli sitä mieltä, että se ei ole parannettavissa. Olemme nyt asuneet erillämme jonkin aikaa ja edelleen minua ahdistaa yksinäisyys. Yli kaksi vuosikymmentä yhdessä ja kuusikymppisenä ei tunnu olevan enää edessä kuin lisää yksinäisyyttä.

  • Onneton sanoo:

    Aivan kuten meillä, mekin ollaan oltu reilu 20 vuotta yhdessä, puhumattomuus ja läheisyyden puute arkipäivää. Tai kyllä me perus arjen asiat keskustellaan, mutta ei mistään vakavammasta, parisuhteesta ja sen tilasta. Tätä on jatkunut vuosia, itse olen monta kertaa ottanut asian puheeksi, pieni parannus tulee aina hetkellisesti kunnes pian taas ollaan lähtöpisteessä. Mies ei koskaan aloita näitä keskusteluja, niinpä en ole minäkään jaksanut aikoihin ottaa asiaa puheeksi koska ottaa päähän että aina sen pitää olla minä. Itselleni olisi myös äärettömän tärkeää läheisyys, läheisyys joka ei johda joka kerta seksiin, tästäkin olen sanonut monta kertaa mutta ei vaan tehoa. Mies koskettaa vain silloin kun haluaa seksiä, se saa minut entistä pahemmalle tuulelle, ei sytytä lainkaan, päinvastoin. Olen myös yrittänyt sitä että jos annan itse huomiota ja läheisyyttä miehelle niin josko saisin sitä itsekin, mutta ei, mies vain nauttii saamastaan huomiosta antamatta mitään takaisin. Puhelintaan kyllä hipelöi minkä ehtii, aika usein kateellisena sanonkin että koskisitpa minuakin yhtä paljon…
    Päivä päivältä tuntuu enemmän ja enemmän siltä että haluaisin erota, haaveilen jopa omasta kodista ilman miestä. Mutta lapset… Joo, tiedän että lasten takia ei yhdessä pidä olla, mutta sattuu sydämeen niin valtavasti ajatus että rikon heiltä perheen jossa periaatteessa asiat hyvin.

  • Kukkis sanoo:

    Kumpi teistä on masentunut vai onko kumpikin? Puolison raskas tilanne vaikuttaa koko perheeseen. Jos nyt vielä eroa hautoo toisen vastoinkäymisten päälle, niin jeppis jepulis. Kyllä tässä kohti pitäisi päästä ensin keskusteluyhteyteen ja miettiä vaihtoehtoja yhdessä kyllä parisuhteessa in myös kyse haluamisesta, haluanko puhua, haluanko läheisyyttä, haluanko asioiden tulevan kuntoon?

  • V1989 sanoo:

    Olen samoilla linjoilla kuin edellä kommentoinut Mertsi. Tänne avautuminen ei suhteen tilannetta auta, itseä voi toki helpottaa, kun omia ajatuksia saa purkaa.

    Tilanne kuulostaa hyvin tutulta. Lapset kasvavat, pesä tyhjenee, sitten huomataankin, että tuossa vieressä on aivan outo tyyppi, johon pitäisi löytää yhteys vuosien jälkeen.

    Mielestäni yhteyden pystyy löytämään, jos haluaa. Töitä se vaatii. Aloittaja sanoittikin jo hyvin yhden ongelman: kumpikaan suhteen osapuolista ei ole oppinut kommunikoimaan eikä osoittamaan tunteitaan oman lapsuudenperheen perintönä. Aloittaja on kuitenkin oikealla tiellä, kun tiedostaa tämän ongelman.

    Puhua pitäisi, nostaa kissa pöydälle. Jos oikein ymmärsin, liitossa ei ole vakavia ongelmia (esim. alkoholismi, väkivalta, narsismi), ainoastaan tämä nykyinen kaverifiilis kaihertaa aloittajaa. Tällöin kenties olisi jotakin pelastettavaa, kenties koko liitto?

    Kun asiat uskalletaan puhua auki ja ottaa esille itseä hiertävät asiat, ne tuppaavat usein selviämään. Tässä tapauksessa aloittajaa hiertää, joten silloin se oma suu pitäisi avata. Puolisot eivät ole ajatustenlukijoita, eivät edes 20 yhteisen vuoden jälkeen.

    Puheeksi ottaminen on pelottavaa. Pahin pelko saattaakin olla se, että vastapuoli sanookin, että haluaa eron. Ollaan siis hiljaa, koska todellisuudessa välitetäänkin siitä toisesta. Hiljaisuudessa ei voi sanoa sitä ERO-sanaa.

    Yli 30 vuotta yhteistä taivalta, viimeinen lapsi lentämässä pois, ylä- ja alamäkiä, suurin osa sitä tavallista tasamaan tallaamista. Tämän taipaleen on pelastanut välillä hyvinkin raskas, välillä railakas keskustelu. Yhdessä ollaan edelleen. Ilman vaaleanpunaisia silmälaseja. Tätä kutsutaan elämäksi.

  • S sanoo:

    Itsellä täysin sama tilanne kirjoituksen ”pupu pöksyyn” kohtaan asti, olisin tuon voinut kirjoittaa.
    Ero on meillä väistämötön, jomman kumman pitäisi vaan tehdä asialle jotain…tiedän että lapsi ei ole syy sinnitellä yhdessä mutta on vaan niin *elvetin vaikeaa sen lapsen takia erota! Pelottaa ihan älyttömästi miten se häneen vaikuttaa. Mutta kun tämäkin nykytila tulee häneen jossain vaiheessa vaikuttamaan…

  • Mimmi sanoo:

    Kuulostaa ns. ajautumiselta erilleen ja yhteyden katoamiselta. Suosittelen lämpimästi, että menette yhdessä tai jos mies ei halua niin yksin pariterapiaan. Miehesi kuulostaa hieman masentuneelta ja se heijastuu koko perheeseen. Terapiassa mieskin ehkä uskaltaa avata ajatuksiaan niitä syvimpiä ja sinä saat purkaa sydäntäsi. Voitte löytää toisenne ja rakkautenne aivan uudestaan ja tutustua uudelleen. Voimia, ette ole vielä katsoneet kaikkia kortteja joten toivoa paremmasta ehdottomasti on.

  • Mertsi sanoo:

    Kerropa nämä samat asiat miehellesi. Tai näytä tämä kirjoitus hänelle. Tänne kirjoittelu ei sinänsä auta asiaa.

    • anonyymi sanoo:

      Vaikka tänne kirjoittelu ei auta asiaa, niin varmaan helpottaa, kun saa purkautua ja löytyyhän täältä kohtalotovereita.

    • Jari sanoo:

      ”Nyt ollaan asian ytimessä” … Jotenkin yleisesti pitäisi tehdä yleisiä asennemuutoksia..kommunikoinnissa. Eihän ole mitään hyötyä vaikka kävisi molemmat jollain terapeutilla erikseen…pahimmassa tapauksessa vain hakien vahvistusta oman todellisuudenkokemuksen ja oletusten tulkintoihin… Asenteista sinun / minun ….ajattelutapaan MEIDÄN, kun suhde itseasiassa on kuin firma jossa tarvitaan yhteisiä pyrkimyksiä hyvään lopputulokseen. Ei muuta kuin kissa pöydälle ja suut auki,,,kellään kun ei ole sitä lasipäätä.