Mitä tapahtuu, kun pienten lasten vanhemmat ottavat väkisin parisuhdeaikaa ja menevät hotellin? Ei välttämättä mitään huikeaa, kuten tästä tarinasta voi päätellä:

”Mies varasi meille väkisin hotellin, koska hänen mielestään meillä ei ole enää tarpeeksi seksiä. Olen itse sitä mieltä, ettei sitä seksiä voi kukaan jaksaa tehdä 2! kahden alle 5-vuotiaan kanssa, mutta olin valmis yrittämään, koska kaikkien hermot alkoivat kiristyä, varsinkin miehen siis. Mummot tulivat hoitamaan lapsia, siis mikäs siinä.

Mentiin hotelliin. Hotellissa ei ollut mitään erityistä. Mies kävi suoraan asiaan suunnilleen hotellin ovella ja minä suutuin. Saimme siinä sitten aikaan ihan kunnon parisuhderiidan jo ennen kuin oli matkalaukkua purettu. Olin todella loukkaantunut siitä, että mies ei millään tavalla halunnut keskustella asioista vaan ihan vain suoraa asiaan. Mies taas loukkaantui siitä, etten ollut heti halukas kun hän kerran oli järjestänyt ihan peräti hotellihuoneenkin.

No mahtavaa siis, siinä me tapeltiin hotellissa. Lopulta mies joi pullon viiniä ja minä luin naistenlehtiä. Nukkumaan mentiin selät vastakkain. Tänä aamuna tunnelma oli todella ankea ja mentiin aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen päätin, että ei tämä nyt voi näin mennä ja ehdotin  seksiä, johon mies suostui. Se oli ihan korutonta toimintaa, enkä ollut edes kovin syttynyt. Sitten lähdettiin kotiin, jossa iloiset pienet herhiläiset hyppivät jo ympärillä. Olin tosin aika virkistynyt siitä, ettei ollut pitänyt yöllä herätä yhtään.

Halusin kirjoittaa tämän siksi, jos joku saa tästä lohdutusta. Siis ainakaan meillä parisuhdeviikonloppu osoittautui ihan hirveäksi vitsiksi. Parempi onni teille muille!”

Terveisin Teija

Muistatko, kun eräs pari kävi avioliittoleirillä? Se oli täällä, se juttu.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

19 vastausta artikkeliin “"Ihan mahtava" parisuhdeviikonloppu”

  • J sanoo:

    Olisin tässä vaiheessa otettu jos mies osoittaisi haluavansa minua. Me olemme erkaantuneet liian kauaksi toisistamme. Olen odottanut yli 10 vuotta että miehellä olisi aikaa ja jaksamista muullekin kuin työlle. Enää en odota vaan elän elämääni. Emme eroa koska ei ole varaa siihen, mutta emme ole yhdessäkään kuten puolisot ovat. Erillisiä elämiä elämme saman katon alla.

  • Jps sanoo:

    Eiköhän ihmisillä halut ja seksin tarve vaihtele aika suuresti ja voi vaihdella ihan samalla ihmisellä riippuen elämäntilanteesta, hormoneista, stressitasosta jne. lukemattomista syistä. Jännä kun sitä seksiä painotetaan niin kovasti. Parisuhde on niin paljon muutakin kuin sitä.

  • Nimimerkki sanoo:

    Parisuhdeviikonloppu ilman lapsia = pah!

    Kun kerrankin pääsee nukkumaan ilman yöheräilyjä, sitä sammuu kuin saunalyhty viikkojen kiirestressin lauettua parin viinilasillisen jälkeen. Harrasta siinä sitten seksiä, prk.

    Seksihaluni olisivat olleet huomattavasti kiihkeämmät pikkulapsiaikana, jos kotiin ja lapsiin liittyvät vastuut olisivat jakautuneet tasaisemmin. Sitä ei kuitenkaan kaikki puolisot ymmärrä. Ei todellakaan turhaan sanota, että siivoaminen puolison kanssa on parasta esileikkiä, mitä parisuhteessa voi toisilleen tarjota.

  • Äiti 74 sanoo:

    Eikö ihmiset osaa keskustella asioista ja toiveistaan? Mies oli selvästi lähtemässä viettämään seksilomaa kanssasi, se välittyi jo tuosta ihan selvästi. Mitä itse odotit? Olisiko ollut liikaa vaadittu kertoa mitä itse odotat. Olisitte sopineet etukäteen vaikka, että käyttö vaikka syömässä, otatte vähän viiniä, menette yhdessä suihkuun / kylpyyn ja sitten seksiä. Jos ei sano mitään omista toiveistaan niin ei ole ihme, että toiveet ei kohtaa.

  • On kokemusta sanoo:

    Ollaan oltu naimisissa v. 1997 lähtien. Kaksi lasta, toinen jo aikuinen… Väkisin järkätyt parisuhde-illat/viikonloput eivät toimi. Liikaa yrittämistä ja paineita molemmille. Arjesta pitää onni, ja aika toisilleen löytää, jos meinaa että suhde toimii.

  • Täti 57 sanoo:

    Miehesi vielä haluaa sinua! Ja yrittää. Epäonnekseen hän ei osannut toimia sinun ehdollasi.
    Ole huoleti, kyllä hän antaa periksi ja etsii uuden.

  • Omat hetket sanoo:

    Kun lapset olivat pieniä, oli seksi silloinkin tärkeätä. Univelkaa löytyi enemmän kuin laki salli. Silti kaivoimme väsyneenäkin sen jonkin raon, milloin pidimme toisiamme myös seksillä hyvänä. Oli se itsellekin iso voimavara!
    Se ei hiipunut raskauden aikana, se ei hiipunut synnytyksen jälkeen eikä leikki-ikään ja ruuhkavuosiin.
    Keskustella ehti siinä arjen touhujen lomassakin, mutta seksi on se liima, joka pitää suhteen kasassa.
    Jos ei haluta, syy voi olla muuten myös ehkäisyssä ( hormonit). Kannattaa miettiä missä vika, koska seksi kuitenkin on hyvin tärkeä osa suhdetta.

    • Nimetön sanoo:

      Hei, tämä on hyvä pointti, että vika saattaa olla myös ehkäisyssä, jos ei haluta. Minä menin monta vuotta väärällä ehkäisyllä, ja seksiä harrastettiin vain, koska halusin pitää mieheni tyytyväisenä.

      Toki lapsen saannin jälkeen hormonit saattavat olla muutenkin ihan mitä sattuu. Mutta minulla auttoi ihan huomattavasti hormoniehkäisyn vaihtaminen kuparikierukkaan. Seksihalut palasivat alle kahdessa viikossa takaisin.

      Jos parisuhteessa naista ei haluta seksi, niin kehoittaisin selvittämään ongelmaa. Ja hyväksymään sen tosiasian, että seksi sinun oman miehesi kanssa saattaa taata lastesi onnellisen elämän. Eli selvittäkää ongelma, ja jollei sitä löydy, niin pitäkää ainakin se oma miehenne tyytyväisenä. Toivottavasti jokaiselle jossain vaiheessa selviää jokin asia, joka palauttaa Seksihalut. Mutta jollei, niin on todella karua pitää miestä sidottuna ilman seksiä.

  • Jaana sanoo:

    Kiitos, kyllä se jollain ärsyttävällä tavalla lohduttaa, että muillakin menee joskus pieleen… Tottakai sitä haluaisi haluta arjessakin seksiä ihan toisenkin osapuolen takia, mutta kun ei vaan hitto vie jaksa. Eikä se ole edes itsekkyyttä, vaan olosuhde. Toivottavasti kirjoittajan mies oppi, että voi saada toistekin ihan kotona vaikka jakamalla sitä valvomisen taakkaa. ?

    • Äiti 74 sanoo:

      Niin just, ainahan se on miehen vika, kun seksi ei maistu. Mistä sinä tiedät miten mies tässä tapauksessa osallistuu. Viestissä kerrottiin vaan, että naiselle ei maistu.
      Kyllä katkeruus paistaa sinullakin läpi. Ei minunkaan mies osallistunut mihinkään, mutta ei se seksiä lopettanut. Parisuhteen ajan kanssa kylläkin. Puoliso on täysim vapaaehtoinen oma valinta, naiset etenkin valittaa jatkuvasti ja katkeroituu. Lähtee lätkimään jos ei miellytä.

  • Keski-ikäinen sanoo:

    Jotenkin niin tuttua… Että samassa veneessä ollaan varmaan suurin osa meistä. Ja homma pätee myös loman aloituksiin: ”Ihanaa, vihdoinkin yhteinen loma meillä kaikilla, nyt tehdään sitä ja tätä!” – todellisuus iskee päälle ja sitten mökötetään pari ensimmäistä päivää ja hupsista, ollaankin jo loman puolivälissä… Eikä se homma juurikaan muutu, vaikka lapset kasvavat ja liittoonkin ikää tulee, samat jutut pyörivät edelleen. Mutta sitten sitä lukee omaa elämäänsä täältä ja havahtuu, että enhän minä yksin tässä oravanpyörässä ole. Tästä saa voimaa. Ja pystyy nauramaan itselleen.

  • Sikuriina sanoo:

    Kyllä aika moni pariskunta harrastaa seksiä vaikka pieniä lapsia olisikin. Nyt pää pois pensaasta! Mies kuitenkin teki asialle jotain.

    Ja seksi ON tärkeää. Miksi kaiken pitää mennä sinun pääsi mukaan?

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Ei kaikille seksi ole tärkeää. Et voi tietää kuinka tärkeää se on jollekin toiselle. Minä voisin hyvin elää loppuelämäni ilman seksiä, koska lapset on nyt tehty. Seksi on kivaa, mutta ei mitenkään välttämätöntä.

      • Nimetön sanoo:

        Hei Helsinkiläinen! Olisi uteliaisuudesta kiva tietää, että oletko mies vai nainen? Keskimäärin useammin (ainakin ei-vanhuksilla) mies haluaa ja tarvitsee seksiä huomattavasti enemmän verrattuna esimerkiksi naiseen, joka on pienten lasten kanssa kotona. Tämän aloittajan puoliso ainakin selvästi kuuluu siihen ryhmään, joka tarvitsee ja haluaa seksiä, kun ei kerran pysty pitämään käsiään erossa vaimostaan, kun tulee tilaisuus 😉

      • Nimetön sanoo:

        P. S. Edelliseen. Minulla on myös naispuolinen kaveri, joka ei saa seksiä mieheltään läheskään tarpeeksi. Ja hän on todella viehättävä kolmekymppinen lapseton nainen, eli siitä ei ole kyse. Toki siis löytyy miehiä, joille seksi ei ole tärkeää tai edes toivottavaa parisuhteessa. Jos asioita kuitenkin katsotaan keskivertaistaen, niin tällöin edellinen kommenttini yleisesti pätee.

  • J M sanoo:

    Minä oon lähdössä huomenna aikuisten reissulle, laivalle ja ilman lapsia. Ja ensimmäisenä kun päästään hyttiin, se mitä tapahtuu on TODELLAKIN SEKSIÄ, ja vasta sen jälkeen voi rauhoittua jutustelemaan kainaloon.

    • Nimetön sanoo:

      Tämä vastaus tulee varmaan jo monta vuotta myöhässä 🙄 mutta naiset ei ollenkaan aina toimi niin. Naiselle paras seksikokemus on usein sellainen, jossa ensin jutustellaan kainalossa, saadaan taas hyvä yhteys kumppaniin, ja sen jälkeen vasta sitä seksiä. Toki joskus voi käydä niinkin, että se nainen ehtii väsähtämään siitä jutustellessa, tai keksii kiireen heti sen jälkeen, jolloin seksi jää väliin. Kaikkien meidän naisten puolesta asettaisin kuitenkin vetoamuksen, että pidetään huoli siitä miehen seksielämästä. Eli toki pitäisi olla ok pyytää ensin vain jutustelua ja yhteistä aikaa, mutta älkää hyvät naiset sen jälkeen unohtako sitä seksiä. Se voi olla parisuhteenne pelastus. Ja lastenne onnelisuuden tae. Joskus oman miehen kanssa voi myös vain tyydyttää sen miehen. Se on vain rakkaudentunnustus omalle miehelle.

      Ja miehet. Antakaa naiselle aikaa virittäytyä läheisyyteen ja hellyyteen ENNEN sitä seksiä. Naiselle hyvä seksikokemus turvaa teidän saantinne myös tulevaisuudessa.

  • Hanna sanoo:

    Meillä ihan sama juttu! Jos ollaan jossain kahdestaan, niin mies haluaa seksiä heti ja nyt. Ja mikäs siinä, mä voisin loikoilla ja jutella ja juoda viiniä eka, mutta miksi toisaalta ei tehdä näin päin? Parisuhteessa on kuitenkin kaksi, myös siis se mies. Sitten voi myöhemmin jutella ja olla. Ja sitten taas, you know. 😉

  • Satu sanoo:

    Mä olisin ollut otettu siitä ettei mies kykene pitämään näppejään erossa. Keskustella ehtii kotonakin! Parisuhde ilman seksiä on elämistä kämppiksinä.