Aina löytyy lapsi, joka hymyilyttää. Tosin se ei välttämättä ole omasi.

Joku saattaa olla niin epätäydellinen äiti, että vaikka tekee kaiken mahdollisen ja mahdottoman, lapsi ei vain toimi niin kuin ohjekirjassa luvataan. Tämä joku, tosi epäonninen, on saattanut nukkua erittäin vajavaisesti, sanotaan vaikka pari vuotta. Pelkkänä ihmisen kuvatuksena hän antaa kaiken lisäksi täydellisempien ja parempien ihmisten provosoida itseään. Pistää vielä väsymyksen syyksi, mokoma!

Onneksi yllä kuvattujen lahjattomien luusereiden lisäksi on olemassa heidän tuttujaan ja kavereitaan, jotka hoitavat hommat kotiin. He kyllä kertovat, kuinka täydellisiä lapsia kasvatetaan! Arvaatko jo? No tietysti täydellisistä vanhemmista! Mistäpä muualta hyvin nukkuva, allergiaton ja kuohkean savimaista, Hermès Birkin konjakinvärisen laukun sävyistä kakkaa kahdesti päivässä pukeltava lapsi olisi ”taitonsa” saanut, kuin ylivertaisista geeneistään. Sekä tietenkin juuri oikeat ravintoaineet sisältävästä äidinmaidosta, joka rakentuu esimerkillisestä ruokavaliosta, ja saumattomasti sujuvasta elämänrytmistä, jonka vain äidiksi jo siittiön ja munasolun kohdatessa luotu ihminen voi organisoida.

Tästä kahden valioyksilön luomasta ensiluokkaisesta esikoisesta on toki ilo ja kunnia, suorastaan velvollisuus, tehdä statuspäivityksiä myös someen. Voidaan viattomasti ja hiukan humoristisesti ihmetellä, mistä ne muiden vauva-ajan väsymysjutut oikein kumpuavat. Meillä kun on nukuttu jo viikon vanhasta yöt putkeen ja smoothiepussitkin toukka taittelee ihan itse kierrätykseen.

No joo, eihän kenenkään hyvä tuuri ole toiselta pois. Mutta tilannetaju on kätevä ominaisuus, kun lähipiirissä on ihmisiä, jotka käyvät viimeisillä voimillaan.

1001903_Dents_Apple_Fresh_White_front1002957_Läkerol Dents 85g Menthol

Väsynytkin ihminen voi sentään pitää hampaistaan huolta, ihan vain imeskelemällä pastillia. Ennen yksi lapsi kustansi terveysmielessä meille vajavaisemmille vanhemmille yhden hampaan. Nykyään on onneksi jo paremmat mahdollisuudet pitää kaikki legot laatikossa.

Huolla siis hampaitasi, niin olet valmiina läväyttämään leveän hymyn tuttavasi täydelliselle lapselle, tai sen illuusiolle!

Osallistu arvontaan joko kommentoimalla tähän tai Facebookiin jotain sielusi syövereistä, valinta on sinun! Osallistuneiden kesken arvotaan Läkerol Dents -tuotepaketti.

PS. Tämä on kaupallinen yhteistyö. Huono Äiti arvostaa hymyjä ja hampaitaan, ja on siksi yhteistyökumppani Cloettan kanssa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Isomummu Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Hymyile – täydellisiä lapsia on olemassa!”

  • minä sanoo:

    Some-seniili mamma elelee onnellisen tietämättömänä virtuaalimaailman täydellisyyksistä ja nauttii kahden ihanuuden kasvun ja kehityksen ihmettelemisestä. Välillä mennään Strömsön malliin, välillä ei, mutta arki on parasta.

  • Isomummu sanoo:

    Kyllä on olemassa lapsi joka heti syntymästään lähtien nukkui iltayhdeksästä aamukahdeksaan – yhdeksään. Nyt on 3 v joka sanoo illalla ” nukkumaan ” ja nukkuu ainakin klo 9 asti. Auttaa pukemisessa ym. Ja on kova leikkimään.

  • Nossu sanoo:

    Jos on pakko neuvoa uusia vanhempia, tämän sanoisin: Kuunnelkaa vain itseänne 🙂