Tästä maailmasta löytyy hyviä isiä, huonompia isiä, ja kaikkea siltä väliltä, mutta tunnetko sinä jo huvipuistoisän? Huvipuistoisä, voi muuten olla myös huvipuistoäiti, ilmaantuu näkyviin yleensä eron jälkeen, ja näistä merkeistä sellaisen tunnistaa livenä:

Huvipuistoisä tahtoo pitää hauskaa

Huvipuistoisä voi viedä lapset kirjaimellisesti huvipuistoon, tai vesipuistoon, tai sisäleikkipuistoon… sen sellaisiin, kyllä te tiedätte. Elämyksiin, joista jää hyviä muistoja, ja joihin palaa rahaa. Olivat ne sitten elokuvia tai ulkomaanmatkoja, kunhan on kivaa!

Valitettavasti ne kivan kääntöpuolet jäävät sitten sen toisen vanhemman vastuulle, kuten jäävät myös koulusta ja läksyistä huolehtimiset ja muut vanhempien ikävämmät vastuut.

Kuva Amber Faust. Ylin kuva Ethan Hoover.

Rahalla saa rakkautta

Ainakin kun kyseessä on lapsen rakkaus, materia voittaa aina. Huvipuistoisän luota tullaan taskut täynnä kivaa: uusia leluja, vaatteita, tavaroita… Ja synttäreiden ja joulun tullessa huvipuistoisältä saa aina ne parhaat (ja kalleimmat) lahjat. Väkisinkin tulee kilpailutilanne vanhempien välillä, jos toinen yrittää vähistä varoista saada lapsen yhdenkin toivelelun hankittua ja paikalle pyyhältää huvipuistoisä iPuhelimien ja pelikoneiden kanssa.

Ja usein se on se vähemmän hauska vanhempi joka joutuu asettamaan rajat (ja valvomaan niitä) niille älylaittella, joiden taloon tulemiseen ei ole saanut sanoa sanaakaan.

apinaleluja taivasta vasten

Kuva Park Troopers.

Säännöt on tehty rikottaviksi

Tai vielä useammin niitä ei huvipuistoisällä edes ole. Isän kanssa ei välitetä nukkumaanmenoajoista tai säännöllisistä (ja terveellisistä) aterioista, tai omien jälkien siivoamisesta ja ruutuaikarajoituksista.

Sitten kun tullaan huvipuistoisien luota kotiin toisen vanhemman katon alle, niin väkisinkin tulee kaikenlaista kränää. Mukavampihan se olisi elää kuin pellossa, varsinkin kun ”ei iskän luonakaan tartte!!”. Valitettavasti arjen toimivuuteen vaikuttaa huomattavasti se, että kaikki perheessä noudattavat niitä samoja sääntöjä.

Sitten vielä palautetaan se lapsi sokeriöverien palautumisvaiheessa ja päiväunet skipattuina reissulta kotiin, ja jätetään se toinen vanhempi kestämään väsykiukkua ja huonoa oloa.

Elarit, mitkä elarit?!

Kaikista parasta huvipuistoisissä kuitenkin on, että vaikka rahaa syydetään niihin elämyksiin ja huvituksiin lapsen kanssa, niin elatukseen osallistumisesta on turha keskustellakaan. Tai siis, osallistuuhan huvipuistoisä siihen, kerran parissa kuukaudessa viemällä lapsen niihin elämyksiin. Harmi vain, että hyvillä muistoilla ei makseta kouluvaatteita tai -tarvikkeita, ei lapsen puhelinlaskuja, ruokia, tai muitakaan pakollisia kuluja.

Kuva Jon Tyson.

Toisaalta taas huvipuistoisän käytös on myös jollain tavalla ymmärrettävää. Loppujen lopuksi varmaan jokainen meistä tekisi jokaisesta tapaamisesta lasten kanssa juhlaa jos niitä tapaamisia olisi vain harvakseltaan… mutta parhaan kaverin sijaan lapset tarvitsevat vanhempia, jotka voivat olla välillä ikäviäkin, mutta laittavat myös rajoja ja ovat tukena ja turvana lapsen kasvaessa. Olisitko sinä mieluummin lapsen silmissä kiva kaveri vai turvallinen vanhempi?

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

25 vastausta artikkeliin “Huvipuistoisät tahtoo pitää hauskaa!”

  • Koettuon sanoo:

    Tuttua meilläkin. Ja mulla niin pienet lapset vielä että isän touhu menee täydestä. Mikä sen mukavampaa kun isällä jokaiselle omat pleikat, tabletit, pelikoneet ja heselle mennään joka kerta kun isää nähdään. Ja juu viikonlopun jäljiltä väsyneet vihaiset lapset pitää äidin sitten kiskoa ja saada kouluun.

    Mutta kun tarkemmin muistelee niin eihän se vastuuta ottanut avioliiton aikanakaan. Itse luotin sokeasti siihen sanontaan että ”isät kypsyvät hitaammin”. No ei kypsynyt koskaan muuhun kuin lastensa äitiin. Tosin eipä tuo uusikaan rouva kauas jaksanut katsella.

    Tosin nyt toisen eron jälkeen näyttäisi edes yrittävän ottaa vastuuta. Jää nähtäväksi.

  • Tuore käytännön yh sanoo:

    Kuulostaa tutulta! 😄 Kommenteissa joku syyllisti heti äitiä kitkeräksi, mutta eipä siihen huvipuidtoisän roolin valintaan tarvita äidin panosta. Meillä isä kyllästyi arkeen, vaihtoi naisen ”parempaan” hetkeksi ja halusi viikonloppuisyyden ihan itse, koska uusi työ eri paikkakunnalla vaati kämpän sieltä ”eikä kahteen ole varaa”. Viikonloput lapsille valitaan sen mukaan joustavasti, milloin isällä ei ole omia menoja tai töitä. Lapsia hauskuutetaan menoilla, mikä toki on tekevältä ja menevältä isältä hyvä asia, ja palautetaan niin väsyneinä, että koulu tahmoo. Opettajan soitoista kun koettaa puhua ja pyytää lepoaikaa lapsille, on kaikki kuulemma äidin keksintöä. Mitään tälle ei mahda, ja ennen arkeen osallistunut isä skippaa Wilmat, läksytuen ja arjen tarpeet. Olkoon niin, ottakoon ”vain kermat päältä”, ja olkoon lapsilla hauskaa, ei siinä mitään. Jokin päivä olisi hyvä, kun isä kuulisi lapsensa ”Voitaisko vain olla?” -pyynnön: sitä toivon, että isä kuulisi ja näkisi lapsensa eikä vain pitäisi väkisin hauskaa. Minä toivoin hänen pysyvän arjessa, olevan lähempänä, tarjosin kaiken jouston, mutta en minä voi mitään sille, jos neljänkympin villitys kutsuu elämään parempaa elämää kuin arki. Kyllä minäkin muuta toivoisin itselleni, mutta valitsen nyt lapset ja arjen. Ehkä jokin päivä isäkin huomaa, että lasten elämä on arjessa, ja tarpeeksi hauskaa pidettyään malttaa olla osa sitä. En minä tätä hänestä kuvitellut, mutta elämä yllättää. Toivottavasti suhde isään säilyy lämpimänä siihen saakka, kun hänellä taas kenties on joskus aikaa, halua ja oivallusta olla osa lasten arkea. Arjessa se läheisyyden, välittämisen ja turvan rajat ja mahdollisuudet tehdään, ja sitä eniten suren, jos isä sitä ei lasten kasvuvuosina huomaa. Rahalla saa hupilippuja, mutta kyllä lapsetkin sen tietävät, kuka ostaa uudet vaatteet ja maksaa harrastukset, kun pyynnöt esitetään äidille. Elareista on turha tässä kommenteissa kitistä, kun elarit eivät kata lähellekään puolta oikeista lasten menoista, eivätkä varsinkaan kotia, jonka lapsilla säilyttääkseen äiti maksaa suosiolla kuukausittain noin 3 kertaa sen, mitä isä elämisestään maksaa. Isä vaihtaa kyllä autoa priimaan, mutta samaa rahaa ei riitä kakkoskämppään lasten kotipaikkakunnalla. Elämä on valintoja. Kukin tekee omansa sen mukaan, mitä tärkeänä pitää. Minä valitsen pistää rahani arkeen, isä hauskaan. Eipä voi vielä sanoa, kummasta tulee onnellisempi valintoineen. 🤔

    • Sama sanoo:

      Hyvä olisi vielä, kun isä maksaisi ne elarit. Vaan maksaa, jos sille päälle sattuu. Kun on liian tuore ero, eipä noita vielä ole perintään viety, muutakin kriisiä riittää järjesteltävänä ja aina sitä toivoo, että toinen järkiintyy ja muistaa, että lasten rahoja ne ovat eivätkä exän. Ilman oikeustietä sitä vielä jotenkin toivoo keskusteluvälien järkeistyvän. Elarit ovat kyllä isän mielestä ihan ”vapaaharkintainen juttu” jos hänellä on niille muuta käyttöä omassa uudessa elämässään.

    • Hankalia ihmisiä vain on sanoo:

      Oma isäni oli juuri tuollainen, toisaalta äitini pisti vettä myllyyn ja korosti meille aina, kuinka isää ei kiinnosta. Todellisuus oli jotain välistä ja molemmat tekivät väärin, luottamus omiin vanhempiin meni jo lapsena.

      Tuttavapiirissäni on tilanne se, että äiti muutti lasten kanssa niin kauas, ettei isä voi arjessa olla mukana. Isä hoitaa lastenvalvojalla lasketut ja sovitut maksut, mutta äidin työtilanne onkin yllättäen uudella paikkakunnalla osoittautunut niin huonoksi ja ilmeisesti elinkustannukset ovat suuremmat kuin alunperin oli ajatellut, että isää syyllistetään, jos viikonloppuina ja lomilla haluaa lasten kanssa käydä vaikka laskettelemassa tai edes suunnittelee lomareissuja.

      Oman kokemukseni mukaan niin äidit kuin isät saattavat syyllistyä kaikennäköiseen ja sen puolesta vastakkainasettelu on ihan turhaa. Kun molemmat yhdessä eron jälkeen sopivat säännöt, joita ei yksipuolisesti muuteta jälkeenpäin, ei pitäisi riitoja tulla lainkaan. Enhän parisuhteessakaan hanki lapselle tavaroita tai harrastuksia tai muuta suurempaan taloon ilman, että yhdessä päätämme, mihin haluamme kuluissamme panostaa. Tämä unohtuu monelta eron jälkeen. Yksi ajattelee, ettei tarvitse maksaa mitään ja toinen, että toinen automaattisesti pulittaa ylimääräistä.

      • Maailmaan mahtuu sanoo:

        Hyvin tuttua että lapsen hankintoihin ei osallistuta ja pyörät, luistimet ja harrastukset maksa vain toinen vanhempi. Näistä asioista olisi hyvä vuorotella. Tarjoutua ostamaan. Jos lahjatkin jää jo väliin alkaa jo olla vähän…
        Jos toisella ne rahat menee itseen ja omiin menoihin – ei siinä sopimalla mitään tapahdu.
        Muistakaa ihmiset että samassa tilanteessa olevia voi olla ja ette ole ainoita maailmassa. Tsemppiä. Arvovalintoja nämä!

        • Maalaisjärkeä sanoo:

          Eikös juurikin nuo harrastukset, luistimet ja muut sovita elatusmaksujen yhteydessä? Meillä elintaso sovittiin siinä yhteydessä (kahdestaan eikä minkään ylimitoitetun laskurin perusteella, kellä on sellaisia summia kuussa edes välttämättä laittaa) ja joka kuukausi laitan rahaa säästöön isompia hankintoja varten. Ei mulla tulis mieleenkään pyytää isältä enää ylimääräistä, jos sopimisen jälkeen itse haluan asioita muuttaa. Mun vastuulla on varmistaa, että rahat riittää. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että jos lapset haluavat esim. jotain kallista, kuten ylimääräisen harrastuksen, puhelimen, mopon tms., niihin voi pyytää lahjaksi apua niin vanhemmilta kuin sukulaisilta. Nyky lapsille tuntuu, että pitäisi kaiken tipahtaa ilmaiseksi ja sitten ihmetellään pikavippejä.

          • Älä sotke asioita sanoo:

            Sotket kyllä asioita ihan tarkoituksella nyt sekaisin. Vai että maalaisjärkeä jos lapselta otetaan pois ja nuo vippiasiat suoranaisesti kuulu asiaan. On olemassa lukemattomia tutkimustuloksia harrastuksien hyödyistä ja jos sinä et ihan nyt käsitä että muiden tulot ja sopimukset ei kuulu sulle, niitä ei täällä ruodita. Jos pidät oman lapses osattomuudessa tarkoituksellisesti on se musta väärin mutta oma asiasi. Sukulaisille ei ensisijaisesti kuuluisi lasten elatus vaan vanhemmille. Tuskin kovin kummoisesti menee jos yhden ihmisen palkalla kahta alusta elättää, ellei asu jossain kuusen alla.

  • Mummot sanoo:

    Entäs sitten ne ”huvipuistomummot”?

  • Tiitu sanoo:

    Ne ystävä- ja tuttavapiiristä, joita voisin näiksi huvipuistovanhemmiksi tunnistaa, on niitä, joilta toinen vanhempi erossa on vienyt mahdollisuuden siihen arkeen. Vaaditaan lapsi itselle ja toinen saa sen kaksi päivää jokatoinen viikonloppu. On itsestään selvää, ettei sillon halua, voi eikä pidä noudattaa sen toisen vanhemman määräämää harmaata arkirytmiä, vaan tehdä siitä lyhyestä hetkestä jotain erityistä.
    Kannattanee katsoa ensin peiliin, onko toiselle antanut mahdollisuuden elää sitä arkea sääntöineen lapsen kanssa vai onko vienyt jo sen ja nyt yrittää ankeuttaa lopunkin.

    • Äiti sanoo:

      On niitä vanhempiakin jotka keksii tekosyitä ettei tarvitse olla lapsen elämässä kun se jokatoinen viikonloppu… Ei ole rahaa tai aikaa. On niin paljon töitä ettei mitenkään voi pitää lasta sitä jokatoista viikkoa.

    • Hetkinen sanoo:

      Vaatia mitä, eiköhän ne lapset ole ohan sen omia joka ne on tehnykin!
      Jos ei huvita olal lastensa Kaa,niin se on vain oma syy.
      Ei halua harmaata arkea, mutta se pitäisi saada.. rusinat pullasta olisi kai osuvampi termi. Ei yksi huvipuistokäynti korvaa muuten heikkoa laatua jos siitä kyse.

    • Voi pyhä yksinkertaisuus! sanoo:

      Kuin sieniä sateella näitä puolustajia löytyy reservistä. Kukaan ei ole mitään vienyt keltään jos asia on niinkuin ne on sovittu, että voi tietää asioiden todellista laittaa. Ihan hirvee kommentti kaikille vanhemmille jotka kantaa pääasiallisena vanhempana vastuunsa lapsista ja kenen luvalla ylipäätään retostellaan muiden asioita? Sulle ei kuulu muiden perheiden asiat, äläkä niitä levittele netissä kun ei sulla ole siihen oikeutta etkä varmaksi tiedä miten asiat on olleet. Jos ystäväpiiristä löytyy paljonkin näitä lasten kautta sääliä hakevia miespuolisia henkilöitä, kannattaa vähän miettiä….

  • Suppea näköinen kirjoitus sanoo:

    No onpa omituinen kirjoitus. Elareista ei noin vain luisteta. Mahtaako kirjoittajaa harmittaa, ettei oma elintaso riitä myös matkustamiseen ja hauskanpitoon. Lapsen kuluista voi käydä keskustelun lastenvalvojalla ja sen jälkeen ei kuulu toiselle, mihin toinen rahansa käyttää. Tässä tapauksessa kuitenkin rahat menevät lapseen.

    Jos tilanne on vielä sellainen, että äiti on halunnut muuttaa kauemmas ja lapsilla ja isällä on käytännössä ainoa mahdollisuus tavata viikonloppuisin ja lomilla, erityisaika heille suotakoon. Pitäisikö todella isän silloinkin istua lapsen kanssa kotona, ettei toiselle tule paha mieli? Yhdessä tekeminen luo yhteyttä ja ikäväänsähän isä siinä lapselle maksaa. Omaa pahaa oloa paikatakseen, tarvitseeko siitä vielä arvostella? Toki tietyistä säännöistä pitäisi pitää kiinni, on kumman vanhemman luona tahansa ja viikko-viikko eli arjen eläminen on asia erikseen.

    • Sama sanoo:

      Elareista luistetaan kyllä, ellei äiti vie niitä perittäviksi. Eroshokissa jopa Kelan minimiä pienemmiksi alkuun sovitut elarit kohtuu kovatuloiselta isältä jäävät maksamatta, kun uuden elämän laitto ja villin vapauden vaatima moottoripyörä saavat isän priorisoimaan maksunsa. Viedäkö ne perintään vai odottaako järjen valoa? Eivät kaikki isät vain tajua noiden olevan pakollisia maksaa. Toki villissä vapauden ja uuden naisen huumassa eivät tajua muutenkaan, mikä kaikki muu olisi ehkä pakollista. Hirvittäisi seurata tätä muutakin toimintaa, jos olisin yhtään enää siihen sidoksissa. Enää en onneksi maksa impulsiiviostoja tai paikkaile hoitamattomia muita juttuja, hoitakoon uusi nainen jatkossa sen, jos on yhtä tyhmä kuin minä olin. Nyt minä selviän arjesta, ilman elareitakin, sillä niiden varaan ei voi laskea, ja selviän sen ilman impulsiiviyllätyksiä ehkä paremminkin kuin yhdessä ollen ja toisen tilannetta ”hädän tullen” aina paikaten.

  • balanssi sanoo:

    No voit lohduttautua sillä, että kyllä lapset oppivat tajuamaan kuka sen vastuun oikeasti kantaa kuten tuo Kuulostaa tutulta: n kommentti kertoo.

  • Huvittunut sanoo:

    Haha aivan täydellinen kuvaus oman lapsen isästä. Näkee lasta jokatoinen viikonloppu ja sillon on just tuollaista. Loppu aika onkin sitten ihan normiarkea kouluineen ja muuten. Ei mitään katkeruutta, hyvät välit meillä exän kans nyt on kun hänen kanssaan ei tarvitse elää. Kuvaus vain on niin täydellinen 😛

    • Nimetön sanoo:

      Voi, toivon kovasti, että kommenttisi mukaisesti nuo hyvät välit olisivat tulevaisuutta meilläkin 😊 Pitäköön hauskanpidon, tehköön tavallaan, kunhan olisi isä.

  • Nimetön sanoo:

    Aika miesvihamielinen teksti.

    Kannattaisiko tämän tekstin kirjoittajan mennä peilin eteen ja kysyä itseltään että mistä tuo viha joka tekstistä välittyy johtuu? Jos eroaa niin silloin myös hyväksyttävä että lasten kasvatuksesta ei päätetä enää yhdessä.

    • Matis sanoo:

      Höpsis, yhteinen vastuu lapsesta ei katkea erossa. Ei myöskään aikuisen ihmisen käytös.

    • Katkeruus sanoo:

      Olen huomannut, että elintason lasku aiheuttaa tätä. Jos itsellä ei ole varaa ja näkee toisen voivan tarjota jotain, mihin itse ei pysty, se aiheuttaa katkeruutta jo mahdollisesti erosta katkeroituneelle. Olen sitä mieltä, että näin tuntevan olisi hyvä keksittyä omaan hyvinvointiin ja ajatella, että lapsihan tässä saa enemmän. Ei se ole oikeasti äidiltä pois.

  • Kuulostaa tutulta sanoo:

    Itse olen jo aikuinen ja vanhempani eivät toistaiseksi ainakaan ole eronneet, mutta kun mietin lapsuuttani, niin kyllä tuo huvipuistoisän määritelmä sopii minun isääni. Isä osti meille lapsille enemmän ja hienompia lahjoja, vei ulos syömään, pelasi meidän kanssa yms. paljon enemmän kuin äiti. Äiti, joka teki kaikki kotityöt. Siis ihan kaikki. Äidin tililtä myös maksettiin ruuat ja meidän vaatteet. Äiti auttoi läksyissä, mitä nyt isä joskus historiassa kun oli siinä haka. Äiti oli se, joka kuskasi mua aina sairaalaan syntymävian vuoksi. Äiti oli se, joka mun perään kattoi kun en ollut koulukunnossa. Ja äiti teki töitä. Kotoa käsin, kyllä, mutta seitsemän päivää viikossa, maatilalla kun ei voinut vaan antaa eläimien olla. Teki isäkin toki töitä ja paljon tekikin, mutta kaikki arkinen lapsista ja kodista huolehtiminen jäi äidille, ellei äiti ollut kokonaan estynyt hoitamasta niitä, joka käytännössä tarkoitti niin kipeää, ettei sängystä päässyt. Ja tämä oli harvinaista.

    Ei sillä, isäni on hyvä isä, äitinikin niin sanoo, mutta kyllä minä näin aikuisena näen, ettei hän ollut ikinä hyvä kumppani ja tuki toiselle vanhemmalle, äidilleni. Kenties aloittajankin lapset ymmärtävät tämän omasta isästään varttuneemmalla iällä ja osaavat arvostaa äitinsä laittamia rajoja ja hänen tekemiään uhrauksia.

    • Nimetön sanoo:

      Samoin. Oman eron tullen koetin miehelle kertoa, että oman kokemukseni mukaan hupi-isä silloin tällöin jää vieraaksi. Toki hän tilanteessa suhtautui kaikkeen sanomaani heti halveksuen, mutta silti on toiveeni, että omien lasten suhde isään olisi parempi kuin oma suhteeni isään ja meneviin viikonloppuihin isän määrittämällä ohjelmalla. Teininä varsinkin suhde levisi, kun halusin itse viikonloppuina mennä joukkueeni otteluihin ja toivoin ennemmin vanhempaa mukaan. Muistankin aina lämmöllä sen ainoan kerran, kun isä tuli mukaan Minun otteluuni enkä minä joutunut jättämään pelejä välistä isäviikonlopun takia.

  • Nimetön sanoo:

    Mikä katkera vuodatus tämä oli?

    Onko taas kyseessä joku nainen joka ensin laittoi perheen rikki salasuhteen vuoksi ja kun salasuhde kaatui ja lasten isä kantaa vastuuta niin ollaankin katkeria.

    Elämä on valintoja ja vastuu valinnoista pitää kantaa.

    • Ero lapsi itsekin sanoo:

      Mistä päättelit että kyseessä on salasuhteen aloittanut nainen? 😅 Kyllä kuulostaa vain ja ainoastaan totuudelta, joka valitettavasti hyvin useassa eroperheessä toteutuu juuri näin

    • Nimetön sanoo:

      Mitä ihmeen johtopäätöksiä salasuhteesta?