Hurraa sinä lapseton äitipuoli
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Miehelläni on koko seurusteluajan ollut tunteita toista kohtaan. Se toinen käy meillä säännöllisesti kylässä, laitan sille ruokaa ja yritän olla vieraskorea. Menen toiseen huoneeseen, laitan kuulokkeet korville tai lähden pois kotoa, jotta saisivat kuherrella rauhassa.
Kahdestaan ollessamme esitämme kumpikin, ettei mitään toista ole olemassa, silloin minulla on unelmieni puoliso. Esitän, etten kuule tai tiedä mitään hyvän yön toivotuksista tai minun poissaollessani soitetuista puheluista.
Miehen sukulaisten luona tunnen olevani ilmaa. Se toinen nainen herättää mielenkiintoa ja kysymyksiä. Minuun ei olla koskaan oikein tutustuttu.
Tunnen olevani perheetön ja ulkopuolinen kaikesta. Se toinen nainen vaikuttaa myös tulevaisuuden suunnitelmiin, perheen perustamiseen, perhevapaiden käyttöön, nimiin ja kummeihin. Toisaalta myös epäonnistuneet yritykset saada lasta ovat vähentäneet yhteyden kokemusta mieheeni entisestään.
Yritän keskittyä meihin ja sulkea sen toisen pois mielestäni. Ajattelen tulevaisuutta valoisasti, että se mielenkiinto toiseen vähenee ja minä vielä saan unelmieni perheen.
Todellisuudessa se toinen nainen on kaksi olemassa oloonsa syytöntä lasta. Silloin tämä kaikki edellämainittu ei olekaan enää paheksuttavaa vaan täysin sallittua ja yleisesti hyväksyttävää. Vain minun tunteeni ovat väärin. Minä olen paha, itsekäs ja lapsettomana ymmärtämätön. Minä en saa tuntea itseäni petetyksi, ulkopuoliseksi, hylätyksi. Myöskään mustasukkaisuutta, kateutta, yksinäisyyttä ja katkeruutta ei tule tuntea. ’Jätä miehesi, se ansaitsee parempaa.’ ’Lapsettomana et voi koskaan ymmärtää.’
Tällä kirjoituksella haluan kunnioittaa kaikkia lapsettomia pahoja äiti- ja isäpuolia. Sinä riität, olet arvokas ja kaikki tunteet ovat luonnollisia. Jos muutut toisen vuoksi, sinussa ei ole enää sitä mikä teki sinusta alunperin mielenkiintoisen.”
Nimim. Miumau
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 79 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tämä kirjoittaja on mahdollisesti läheisriippuvainen?
Samoja tunteita voi kokea äitikin. Voin paljastaa, että omat lapset ovat omia, toisten eivät. Vaikka puolison tai kaverin lapsesta voi tykätä, ei tunne ole yhtä voimakas kuin omien kohdalla. Olen samaa mieltä, ettei lapseton voi siinä mielessä ymmärtää.
Uusperhe voisi toimia, jos exiä ei olisi sekaantumassa asioihin. On erittäin ärsyttävää joutua neuvottelemaan esim kesälomista, työkavereiden, miehen ja exien kanssa!
Jotkut kykenevät rakastamaan aivan samoin biologiasta riippumatta, mutta kaikille asia ei ole niin yksinkertaista.
Itsekkin tuossa tilanteessa olleena, tunnistan kaikki tunteesi. Todellakin, hurraa sinulle että jaksat, mutta hakeudu jonnekkin ammattilaiselle keskustelemaan, siitä syystä että se on luultavasti ainoa paikka missä voit kertoa mitä oikeasti tunnet ja miltä oikeasti tuntuu. Minua helpotti kun ammattilainen kertoi että tunteeni ovat täysin ymmärrettäviä. Hän myös teroitti minulle että lapsi tulee isäänsä tapaamaan, ei minun palveltavaksi. Hän ei ole minun vastuulla jos ei niin ole sovittu.
Toivon, että saatte yhteisen lapsen. Oma kokemus on, että kaikki helpotti noin 110% yhteisen lapsen myötä.
Jokaisen perheen terve pohja on toisistaan huolta pitävät ja toisiaan rakastavat vanhemmat. Parisuhde on se tärkein asia, sillä kun vanhemmat voivat hyvin, voivat lapset myös hyvin. Jos muutkin ajattelisivat näin, ei olisi läheskään niin paljon avioeroja ja avioerolapsia ja uusioperheitä. Jos lapsen hankkii tietoisesti parisuhteeseen on parisuhde se, jonka on tietoisesti valinnut ja halunnut ja lapsi sen rakkauden tuotos. Lapsihan voi sitten olla millainen vaan jota rakastetaan vaikka siitä ei aina pidettäisikään (jokainen lapsihan on yksilö jolla oma luonne, eikä kaikki persoonat sovi yhteen vaikka kuinka olisi omaa verta). Puoliso on aina tietoisesti valittu.
[…] Hurraa sinä lapseton äitipuoli | Huono Äiti – Se toinen nainen herättää mielenkiintoa ja kysymyksiä. Minuun ei olla koskaan oikein tutustuttu. […]
Liian tuttua. Minulta ei oikein koskaan kyselty edes kuulumisia. Mutta miehen exästä kyllä juoruttiin ja kauhisteltiin sen tekemisiä.
Sama. Jossain vaiheessa jätin kyläilyt väliin, kutsut juhliin lähettämättä. Yhteinen lapsemme on täysin toisarvoinen exän entisten ja heidän yhteisiin verraten.. Löysivät tiensä uudelleen exän hoiviin. Hyvä niin, kaikki voittivat. ”Vakka kantensa”
Äitipuoleni, joka tuli kuvioihin ollessani 10-vuotias, suhtautui minuun koko ajan kilpailijana. Kuulin hänen huutavan isälleni, että miksi isä ei mene minun kanssani naimisiin. Isä alkoi vähentää minun kanssa viettämäänsä aikaa, esim. lakkasi käymästä kanssani silloin tällöin kävelyllä, koska yritti ylläpitää perhesopua. Vielä aikuisenakin jouduin joskus kuulemaan, kun äitipuoli rähjäsi, että tietää kyllä isän olevan minuun yhteydessä hänen selkänsä takana – ikään kuin olisin ollut toinen nainen, jota yritetään piilottaa. Sairastuin lapsena masennukseen, koska kotona oli niin hirveää ja koin olevani paha, arvoton, ruma, pahanhajuinen, tyhmä, vihattu ja täysin yksin. Tästä masennuksesta toipumiseen on mennyt koko aikuisikä. Tämän tekstin lukeminen nosti taas kaiken sen pintaan. Ryhdistäytykää aikuiset ihmiset ja opetelkaa tuntemaan oma arvonne aikuisena elämänkumppanina, ettei tarvitse alemmuuskompleksisena olla mustasukkainen lapselle. Puolison lapsi ei ikinä ole kilpailijanne. Puolison ajan ja huomion jakaminen voi varmasti tuntua ikävältä, mutta lapsi ei ole toinen nainen, eikä häntä rakasteta samalla tavalla kuin kumppania rakastetaan. Jos tätä eroa ei todella syvällisesti hahmota, on jotain pahasti vialla suhteessa omaan aikuisuuteen ja sitä itsetunto- tai -ymmärrysongelmaa ei ole reilua sälyttää kumppanin tai hänen lastensa harteille. Lisäksi lapsi on ainoa ihminen uusperheessä, joka ei ole tilanteessa vapaaehtoisesti ja täysin omasta valinnastaan. Lapsi on ainoa, jolla ei ole minkäänlaista valtaa päättää, missä ja keiden kanssa hän asuu.
Hyvä kirjoitus ja NIIN totta.
Näin on! Hyvin kirjoitettu.
Aivan sydäntä kouraisi kuulla kokemuksesi äitipuolestasi… ja että isäsi vielä kaiken tuon keskellä valitsi jatkaa elämäänsä hänen kanssaan…
Minulla vastaavanlainen kokemus, oma isäni kyllä lopetti sen parisuhteen hyvinkin lyhyeen…
💗💗 juuri näin
Jokaisen oma valinta jos änkeää isä-lapsi tai äiti-lapsi suhteen sekaan itsensä. Lapset olivat olemassa tullessasi – olisiko pitänyt miettiä toisenkin kerran.
Mikään ei ole tärkeämpi kuin vanhemman ja lapsen välinen suhde. Tyydy osaasi tai lähde kävelemään. Ei tule ikävä.
Olisiko pitänyt…. Jälkiviisaushan on sitä parasta viisautta. Vaikeaa miettiä, jos ei edes osaa kuvitella mitä uusperhe käytännössä on. Kuvitelma ja todellisuus ei ehkä kohtaa, vaikka kuinka on ajateltu ja suunniteltu.
Olet siis sitä mieltä, että jos esim isä-lapsi tai äiti-lapsi on ollu yksikkönä perhe eron jälkeen. On turha kenenkään ihmisen luulla pääsevänsä siihen perheeseen. On siis olemassa vain esim.perhe-isä ja lapsi +uusi nainen. Kuulostaapa typerältä. Ei mikään ihme että uudet puolisot voivat pahoi jos näin rajusti eristetään.
Muut tunteet tuolta voin hyväksyä mutta et tosissasi voi sanoa olevasi petetty. Kuka niin olisi voinut tehdä?
Ette te ydinperheelliset vaan ymmärrä että valta-asetelma voi olla uusperheessä aivan eri 🙂 Ystävilläni on lapsia, näiden lasten kanssa touhuaminen tuntui luontevalta. Sitten tapasin miehen jolla oli entuudestaan lapsi. Kävi ilmi että sääntöjä ei tällä lapsella juuri ollut. Välillä jopa sovimme yhdessä pienistä säännöistä, mutta heti kun selkäni käänsin niin matto vedettiin altani, ja lapselle alleviivattiin että nämä säännöt olivat nimenomaan minulta peräisin, ja minusta tehtiin ilkeää äitipuolta! Lapsi pomotti isäänsä koko ajan. Häneltä tarvittiin hyväksyntä että mitä voimme laittaa ruuaksi. Myös nukkumisjärjestelyt menivät hänen toiveidensa mukaan: Isä ja kouluikäinen nukkuivat vierekkäin.
Kun kyseenalaistin tämän lapsen kaikkivaltiuden, mies toisti tuota mainittua mantraa, että enhän minä voi mitään ymmärtää, kun ei minulla ole omia. Ilmeisesti syyllisyys rikkoutuneesta ydinperheestä liittyi vahvasti tähän jatkuvaan lapsen hyvittelyyn.
Ennakkoon luulin että roolini olisi ollu perheen toinen aikuinen. Käytännössä paikka olikin auki pikku-hallitsijan toiselle palvelijalle!!
Eli tunnistan kyllä tuon katkeran tunteen lapsiparkoja kohtaan, mutta oikeastihan katkeruus pitäisi kohdistaa nimenomaan isää kohtaan. Jos hän olisi kunnioittanut minua perheen toisena aikuisena, ja pitänyt yhdessä sovituista säännöistä kiinni, ja kasvattanut enemmän ja lellinyt vähemmän, olisi kuvio ollut paljon toimivampi, ja selkeämpi myös lapselle.
Tämä on täyttä totta! Kuullostaa aivan omalta tilanteelta. Ainut ero on että minulla on myös omia lapsia.
Mieheni lapsen täytyy olla kaiken keskipisteenä jopa minun ja mieheni keskustelut keskeytetään 15 kertaa. En enää edes yritä keskustella kun lapsi on hereillä. Jos lapsi ei keksi enempää keinoja millä huomion saisi kääntymään itseensä pyytää hän katsomaan itseään seisomassa.
Rakastan tätä lasta yli kaiken ja lapsi käyttäytyy täysin eri tavalla kun olemme kaksin, mutta isänsä seurassa aivan kaikki huomio meillä molemmilla täytyy olla lapsessa koko lapsen hereillä olo ajan.
En yleensä kommentoi rumasti, mutta nyt on pakko. Mä toivon, ettei tämä ihminen ole totta. Ole kiltti ja hakeudu terapiaan heti, kun voit. Ei kaikki tunteet ole normaaleja, niin kuin se, että toivot isän mielenkiinnon lapsiin vähenevän ym. Entä, jos sinun lapsiasi kohdeltaisiin noin? Sinun lapsistasi ajateltaisiin noin? En ymmärrä sinua kyllä yhtään.
Et ymmärrä yhtään mitään ulkopuolisuuden kokemuksista, joita uusperheessä koetaan. Isä ja teini-ikäinen tytär elävät omaa perhe-elämäänsä, johon ei integroida uutta isän puolisoa. Siitähän lienee kyse aloittajan viestissä? Isä, uusi puoliso ja isän lapsi( olkoot aikuinen jo ) muodostavat uuden perheen. Ei niin, että isä tyttärineen on vanhassa ” perheessä ” kiinni ja isän puoliso ulkona tuosta perheestä, eikä niin, että isä ja uusi puoliso ovat perhe, vaan isä lapsineen( vaikka jo aikuisia ) ja isän uusi puoliso muodostavat juurikin sen uusperheen. Vaatii kaikilta hyväksymistä ja tosiasioitten tunnistamista ja tunnustamista.
Kaikenlaisia tuntemuksiahan uusperhekuvioissa syntyy. Ne on hyvä käsitellä sen puolison kanssa ja päästä lopulta haasteiden yli kohti yhteistä tasapainoa.
Itselle se on ollut aina itsestään selvää, että olemassa olevat lapset ovat vanhemmilleen aina ensisijalla. Menin yksiin miehen kanssa, jolla 3 alakouluikäistä lasta. Alkuun ajatuksena oli, josko olisimme muuttaneet yhteen muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen. Yhdessäolon edetessä aloin miettiä josko emme kuitenkaan muuttaisi yhteen vaan, että lapsilla olisi äitinsä ja isänsä luona edelleen se koti mikä oli ollut ennen minua. Koska vanhemmat hoitavat lapset puoliksi ja isovanhemmat auttavat heitä myös, jää molemmille hyvin omaa aikaakin. Tuolla omalla ajalla voi tehdä mitä haluaa. Meillä on vakiintunut käytäntö, että tapaamme 1-2 yötä viikossa. Joskus saattaa mennä viikkokin ettemme tapaa. Lapset eivät ikinä kärsi valinnoistamme. Juttu toimii ihan hyvin näin. Mies sanoi, että hänen suhde lapsiinsa on parantunut minun tultua kuvioihin.
Oletko koskaan halunnut yhteistä lasta miehesi kanssa? Vai oletko itse lapseton? Olen lapseton, miehellä kaksi lasta. Kaksi kotia, hyvä suhde. Mutta kaipaan silti kovasti yhteistäkin lasta ja se tunne on vain vahvistunut viime vuosina. Mies ei halua, hänen lapsensa nyt jo isoja. Olen puun ja kuoren välissä. En haluaisi jättää uusioperhettäni, mutta suru lapsettomaksi jäämisestä on kova.
Jos haluat lapsen, lähde, jos mies ei sitä halua. On aivan liian iso asia jäädä lapsettomaksi toisen mieliksi. Katkeroidut.
Eron jälkeen ei lapsetonta puolisoa. Paitsi jos saisitte yhteisiä lapsia. Olisi tosi julmaa viedä toiselta mahdollisuus vanhemmuuteen, sillä perusteellä, että itsellä on jo jälkikasvua.
Paitsi kyllä, silloin kun perheen äiti on oikeasti kuollut. Tämä on minun tilanteeni, sitten vielä tämä miehen ex, joka on siis tämä äitipuoli ja mä olen joku ylimääräinen joka joutuu kattelee tän exän eli äitipuolen hyörimistä. Ja…taisikin käydä niin, että tuleepi mitta juurikin kohta tai nyt täyteen. Kun ei saa olla edes se äitipuoli.
Olen onnellinen lapseton, liian paljon vanhempia joiden ei olisi pitänyt saada alunperinkään lasta, se näkyy lasten käytöksessä, lapset tuntuu olevan rekvisiitta tavaraa vaan monille…
Perheellinen ei voi koskaan täysin ymmärtää lapsettomuutta, josta kirjoittaja nähtävästi kärsii. Se on musertava kokemus, joka värittää koko elämän. Lapsettomuuden aiheuttama suru on hiljaista, kätkettyä eikä sitä kukaan hyväksy tai huomioi. Kun lähiomainen kuolee, ihmiset esittävät surunvalittelunsa. Olemattomasta lapsesta ei tällaisia koskaan saa. Sen sijaan perheelliset syyttävät lapsetonta mitään ymmärtämättömäksi, koska on lapseton on lapseton.
Kirjoittajan puolisolla on vanhemmuus lapsiin, joihin kirjoittajalla itsellään ei näytä muodostuneen suhdetta. Jos lapsettomuuden surua kantaa sisällään ja samaan aikaan vierestä katselee toisen vanhemmuuta, ei ihme, jos tunteet ovat negatiivisia. Kirjoittajana miettisin, mikä on johtanut hänen kuvaamansa asetelmaan uusperheen sisällä, missä hän kuvaa jääneensä ulkopuoliseksi miehensä elämässä.
Tunteitaan ei voi valita. Voimme valita miten toimimme ja se on tärkeää.
Mikäli kirjoittaja on tosissaan mustasukkainen miehensä lapsesta toivon että hän hakee apua. Kenenkään lapsen ei tee hyvää olla tuollaisen ihmisen lähettyvillä ja jos omia lapsia harkitsee toivottavasti mielenterveysasiat on siinä kohtaa kunnossa. Tunteita voi olla monenlaisia mutta eivät ne kaikki todellakaan ole luonnollisa, hyviä tai sallittuja. Tätä lukiessa tuli oikeasti karmiva olo.
Nyt on kyllä pakko sanoa, että minua karmii ennemminkin tällainen kommentti, jossa julistetaan, etteivät kaikki tunteet ole luonnollisia, hyviä tai sallittuja. Toivottavasti korjaat virheellisen käsityksesi ja perehdyt tunteiden maailmaan ennen kuin saat omia lapsia, koska sinun lapsesi ne vasta vaarassa ovatkin, jos saavat tuon kaltaista tunnekasvatusta elämässään.
👆👆🫂👏👏👏
Lapset tulevat aina ensin, sitten vasta uudet parisuhteet. Tämä on ainoa oikea tärkeysjärjestys, ja jos se on sietämätön, niin sitten ei kannata valita puolisoa, jolla on jo lapsia. Miehesi ei muutu lapsettomaksi vaikka sinä kovasti sitä haluaisitkin, joten ihan turha marista. Itse olet valinnut miehen, jolla on lapsia, kukaan ei ole sinua tuohon liittoon pakottanut.
Eihän tämän kirjoituksen pointti olekaan se, että kirjoittaja haluaisi olla ykkösprioriteetti ja miehen pitäisi hylätä lapsensa. Uskomatonta, että luetunymmärtäminen on noin hataralla pohjalla ja silti kommentoit kirjoitusta.
Mikäli lapset oikeasti olisivat vanhemmilleen ykkösprioriteetti, käännettäisiin jokainen kivi ennen eropäätöstä (poislukien päihteet ja väkivalta). Tämä vaan on tabu mistä ei saa puhua. Syy on niin paljon helpompi vierittää ”uusien” puolisoiden harteille, he ovat itsekkäitä ja ymmärtämättömiä kun eivät tajua rakastaa puolisonsa parhaimmillaan jonkun yhden yön sutaisun tuloksia kuin omiaan. Ylipäätään lapsia kannattaa tehdä vain jos kumpikin sitä sataprosenttisesti haluaa, ei vain toisen ihmisen halun takia. Ero vaikuttaa lapsen elämään loppuiäksi, toki vaihtelevalla voimakkuudella, koska lapset ja tilanteet ovat erilaisia, mutta tämä olisi hyvä tiedostaa ennen kuin arvostelee lapsettoman ihmisen vaikeutta sopeutua toisten ihmisten lastenteko- ja eropäätösten tuloksiin. Mitä pahaa lapseton äitipuoli tuossa on tehnyt? Ajatellut väärin? Hänhän antaa tilaa puolisolleen ja tämän lapsille, toivoo vain omassa päässään että asiat olisivat toisin. Kun on jo kerran valittu aktiivisesti lapsen elämään negatiivisesti vaikuttava teko (ero), saatika että lastentekoa olisi oikeasti vastuullisesti mietitty ja usean vuoden suhteen jälkeen, tuntuu jeesustelulta syyllistää äitipuolta vääristä ajatuksista sen sijaan että syyttävä sormi osoittaisi lasten vanhempia. Mikäli nyt yhtään ketään tarvitsee mistään syyttää. Voitaisiin vaan lopettaa tämä lapset tulee ensin -valheen toitotus, todeta että loppupeleissä jokainen huolehtii omasta onnestaan ensin (vrt. avioerotilastot), ja lopettaa äitipuolten haukkuminen. Äitipuolen suurin synti on se että on mennyt rakastumaan ja että haluaisi oman perheen ilman itselleen sukua olemattomia lapsia. Ihan kamala ja tosi harvinainen unelma?
Vanhempieni ero oli hyvä asia, äiti juurikin laittoi lapset etusijalle etopäätöstä tehdessään. En ehkä olisi tässä nyt ilman sitä päätöstä. Ei se ero ole aina lapsille negatiivinen asia.
Mies joka saa naisensa tuntemaan olonsa ulkopuoliseksi ei ole oikea mies. Suku joka ei kiinnostu oman lapsensa rakkaudesta ja onnesta ei ole tutustumisen arvoinen suku! Sinuna lähtisin niin nopeaan kuin suinkin pystyisin, ansaitset niin paljon parempaa
Suomen uusperheiden liitosta http://www.supli.fi löytyy kattavasti vinkkejä uusperheen muodostamiseen ja haasteellisiin perhetilanteisiin. Sivuilla on myös yhteystietoja uusperheiden asioihin keskittyneisiin terapeutteihin. Suosittelen lämpimästi tutustumaan.
Voi taivas! Joo, kaikki tunteet on luonnollisia, ei siinä mitään, mutta onhan tuo nyt keskenkasvuista kerta kaikkiaan!
Oman isäni uusi vaimo koki ja kokee edelleen mustasukkaisuutta minun ja isäni suhteesta. Olen kaksitoista vuotiaasta asti ollut ”se aikuinen”, joka on yrittänyt tasoittaa tietä. Isäni kommentit ovat luokkaa:”suurin osa ihmisistä on typeriä,täytyy sietää vaan ja ” en viitsi keinuttaa venettä ”,kun kysyin miksi hän antaa vaimonsa kohdella minua niin huonosti.
Olen ollut lapseton ”äitipuoli” so. lapsen saaneen miehen kumppani. Tiesin paikkani alusta asti ja pyrin kaikin keinoin tukemaan lapsen ja isän suhdetta. Vaikka olenkin jo eronnut miehestä, viestittelemme toisinaan edelleen, minä ja lapsensa(nyt nuori aikuinen).
Samoin lapsellani on ”isäpuoli”, so.minun uusi miesystävä, joka suhtautuu lapseen samoin, kuin joku ylläolevista kertoi kumppaninsa suhtautuvan hänen lapseensa. Siihen oli joku ottanut asiakseen kommentoida että: ” ihanan täydellistä”. No niinpä! Eikä edes vaikeata, ihan jokainen pystyy siihen, kun ajattelee muitakin kuin itseään.
Olet valitettavasti aivan väärässä! Toinen nainen on se, joka tulee suhteeseen myöhemmin. Jis näet tässä suhteessa ”toisen naisen”, se toinen olet sinä: Toinen nainen yleensä tietää, että miehellä on jo se ensimmäinen. Lapset eivät oikeasti ole ensimmäinen tai toinen nainen. Miehesi lapset ovat olleet hänen elämässään ennen sinua, he ovat siihen syntyneet ilman omaa valintaansa. Jos et ymmärrä isän tärkeyttä heidän elämössään tai heidän merkitystään isälle, on sinun parempi etsiä itsellesi lapseton mies. Asenteellasi ei uuden lapsen syntymä tuohon yhtälöön ennusta hyvää kenellekään!