Tässä Huonon Äidin nettisivussa on se ero tuohon Faceen verrattuna, että täällä voi esittää kysymyksiä ilman, että kukaan näkee pärstääsi. Ja täällä voi myös vastata arkaluontoisiin kysymyksiin  ilman, että kukaan tietää nimeäsi. Eli sinäkin  voit aloittaa keskustelun vaikka tällä lomakkeella tai viestillä Facessa.

Päivän avaukseen:

Haluaisin nimettömästi kysyä onko ryhmässä ketään jotka hankkineet toisen lapsen yksin keinohedelmöityksellä tai esim. ex-miehen tai ystävämiehen kanssa? Minulla on 4v poika ja haluaisin kovasti toisen lapsen. Olen puhunut asiasta lapseni isän kanssa ja olemme yhdessä miettineet toisen yhteisen lapsen saamista vaikka emme enää parisuhteessa olekaan. Toinen vaihtoehto olisi keinohedelmöitys, jolloin saisin lapsen ns. yksinään. Kokemuksia ja vertaistukea asiasta kaipailisin. Kiitos!”

Alla sopii kommentoida 🙂

— Huono Äiti

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Äiti Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Huonoäitiläinen kysyy: oletko hankkinut lapsen yksin ystävämiehen kanssa tai vaikka exäsi kanssa?”

  • Äiti sanoo:

    Alkoi kello tikittämään 35 vuotiaana ja päätimme exän kanssa tehdä ”sopimuslapsen” 🙂 Hän on nyt 18v. ja hienosti on mennyt. Koskaan en ole tätä ratkaisua katunut – en edes kun saimme pikkusisaren seitsemän vuotta myöhemmin nykyisen mieheni kanssa.

  • Kahden lapsen itsellinen äiti sanoo:

    Olen aina halunnut lapsia. Parikymppisenä tajusin, että en halua parisuhdetta. Taustalla vaikuttivat myös omien vanhempien ero (tai oikeammin erot, koska ehtivät palata välillä yhteen ja erota toistamiseen), kahden kodin kodittomuus ja uusperhekuvioiden epävakaus. Halusin lapsilleni yhden ja vakaan kodin, ja ajattelin, että riitän vanhemmaksi yksinkin.

    Lasten toiseksi biologiseksi vanhemmaksi valikoitui ystävä, joka ei halua elää lapsiperhe-elämää mutta kuitenkin toivoi näkevänsä, millaisia tyyppejä omista lapsista kasvaisi. Win-win. Isä on lasten elämässä mukana aikuisena ystävänä sen verran kuin se toimii (asumme eri paikkakunnilla), ja kun lapset kasvavat, he saavat kuulla alkuperästään.

    Olin opiskelija lasten syntyessä, ja tukiverkko karisi esikoista odottaessa, kun monet eivät hyväksyneet ratkaisuani tai olivat kovin erilaisessa elämänvaiheessa. Ajoittain on ollut raskasta, mutta taloudellisesti ei ole ollut tiukkaa (kai se on niin kiinni siitä, mihin on tottunut). Jollakin tapaa elämässä mukana oleva toinen vanhempi on sillä lailla kiva verrattuna hedelmöityshoidoilla saatuihin lapsiin, että voi kysyä näkemyksiä joltakulta ja joku on kiinnostunut lasten asioista. Jos minulle kävisi jotakin, lapsille olisi koti. Samalla tilanne on kuitenkin selkeä: lapset ovat minun, minä päätän heidän asioistaan ja hoidan heidät. Ja heillä on yksi koti ja meidän ihana pieni perheemme ja ympärillä myös muita läheisiä. Ratkaisu ei ole kaduttanut.

  • Huono yh-äiti sanoo:

    Minä hankin lapsen ihan puolitutun kanssa kun alkoi biologinen kello hälytellä kolmenkympin korvilla eikä ollut sillä hetkellä parisuhdetta. Sovimme, ettei miehelle tule aiheesta mitään virallisia vaateita. Lapsi on nyt aikuinen.

    Lastenvalvojalle sanoin, että en tiedä kuka isä on. En missään nimessä kylläkään vastustanut isyyden selvittämistä. Jossain vaiheessa (n 10-12 v) lapseni halusi tietää kuka hänen isänsä on, mutta mies ei halunnut tavata lastaan. Oli kai isompi juttu hänelle kuin luulikaan. Juttelimme aiheesta poikani kanssa myöhemmin ja hän sanoi, ettei enää halua ko miestä nähdä, koska tämähän on tuiki tuntematon hänelle eikä ole ollut hänen lähipiirissään koskaan.

    Kaikki viralliset asiat, joihin ylemmässä vastauksessa viitattiin, hoituivat ihan maistraatin todistuksella jolla todistan olevani lapseni ainoa huoltaja. Elatusavun sain kulloiseltakin kunnalta. En ole mikään minimipalkkainen ihminen joten minulla ei koskaan ole ollut ongelmia elättää meitä, päinvastoin rahaa on jäänyt säästöönkin – jopa lapselle oman elämän aloitukseen.

    Mitään ongelmaa ei ole ikinä ollut muuta kuin outojen ihmisten mielipiteiden kanssa. Esim yksi ystäväni, joka on naimisissa ja koittanut vuosia saada lasta kuitenkin jokaisen raskauden päättyessä keskenmenoon, oli ihan shokissa kun kerroin saavani lapsen. Jopa hänen miehensä kehtasi suoraan sanoa minulle miten voi olla mahdollista ja miten epäreilua on, että mina saan lapsen vaikka en ole edes vakinaisessa parisuhteessa. No eivät ole enää ystäviäni. Ja yhden työkaverin mies kehtasi selittää minulle useampaan kertaan (esim firman avec-pikkujouluissa) miten hän voisi tulla hiukan antamaan pojalleni miehenmallia kun tämähän tietysti kasvaa ihan kieroon minunkaltaisen naisen kanssa yksin asuessaan.

    Eli suosittelen lämpimästi lapsen hankkimista yksin. Mieluummin kokonaan yksin niin ei tarvitse toisen osapuolen kanssa neuvotella (ja tapella) lapsen kasvatukseen ja elämään liittyvistä asioista. Ei tarvitse antaa lastaan kenellekään hoitoon jollei halua.

    Ja mielestäni lapsestani on tullut ihan fiksu mies. Koulut käynyt ja töissä ollut 16 vuotiaasta asti ensin toki kesätöissä ja nyt vakituisessa työssä. Avoin, kohtelias ja avulias. Osaa korjata mopot, moottoripyörät ja autot. Osaa rakennushommia ym. Onnistuu kaikki kotityötkin. Eli ei ole mikään uusavuton tumpelo – vaikka joutui minun kanssani asumaan koko lapsuutensa.

  • Ei huono ajatus sanoo:

    Jos ex ja sinä haluatte lapsen ja asiat lapsen osalta hoituu esikoisenkin kanssa hyvin, niin tuohan olisi aivan loistava ratkaisu!
    Sisarukset olisivat täyssisaruksia ja lapsen alulle laittaminen, valitsittepa minkä tavan vain, on helpompaa/nopeampaa.
    Jos sinulle sattuisi jotain olisi molemmille lapsille yhteinen koti taattu, tätäkin puolta on hyvä miettiä.

    Ja jos lähdet joskus lasten kasvaessa pidemmälle lomalle/häämatkalle uuden kumppanin kanssa tai minne vain on hoitojärjestelyt helpommat, oletan nyt, että exäsi on arjessanne mukana.
    Molempien lasten passiasiat ja muut hoituu kerralla.

    • Pah sanoo:

      Täyssisaruudesta nyt on ihan turha tehdä ihannetta ja tavoitetta kaikille. Ellei nyt juuri sinun ja ko. miehen geenit ole sitten jotenkin erityisen hienoja, laadukkaita ja muita parempia ;). Kun emme kuitenkaan ole mitään palkintolehmiä. Suomalainen geeniperimä on muutenkin sisäsiittoinen ja huono. Lapset ovat yhtä hyviä sisaruksia, vaikka olisivat puoli- tai adoptiosisaruksia. Tai vaikka lainalapsia…