Vauvanhoito-ohjeet muuttuvat koko ajan. Se on ihan ymmärrettävää, tiede kun kehittyy koko ajan ja saamme lisää tietoa siitä, mikä vauvoille on parasta.

Moni meistä on niitä, joille ruvettiin juottamaan appelsiinimehua miltei vastasyntyneinä. Omien lastemme kanssa olemme saattaneet pyöritellä silmiä oman äidin ja anopin vanhentuneille vauvanhoito-ohjeille. Meille on ladeltu ”totuuksia” niin siitä, että kiinteiden syönti on pakko aloittaa perunalla, kuin siitäkin että vauva ei koskaan saisi nukkua vanhempien sängyssä, sekä siitä että vauva pitää ruokkia kellonaikojen mukaan ja siitä, että vauvaa ei saa nukuttaa vatsallaan/ selällään/ kyljellään/ milloin mitenkin päin.

Jos on saanut lapsia isommalla ikäerolla, on huomannut että ohjeet ehtivät vaihtua jo kymmenen vuoden sisällä pariin kertaan. Esimerkiksi raskauden aikana vältettävien ruokien lista saattaa muuttua jopa kahden melko perättäisen raskauden välissä.

Netissä on nyt alkanut pyöriä kuva vuonna 1968 sairaalassa jaetusta ohjeesta uusille äideille. Nykyään kun tiedetään, miten tärkeää läheisyys on vauvan kehitykselle ja vanhemmankin hyvinvoinnille, ohjeet kauhistuttavat. Imetyksessä suositaan nykyään lapsentahtisuutta ja molempien vanhempien osaa pidetään tärkeänä. 60-luvun ohjeet ovat totisesti toista maata!

Vai mitä sanot näistä yleisistä ohjeista:

”Vauvat tuodaan nähtäväksi osaston ikkunaan päivittäin 14.30-15.30 ja 19.00-19.45. Ethän pyydä vauvaa nähtäväksesi muina aikoina.”

”Vauva tuodaan äidille ruokittavaksi päivittäin 9-10, 13-14, 17.30-18.30 ja 21-22. Imetysaikoina huoneessa ei saa olla vierailijoita. Kielto koskee myös isää.”

”Älä tupakoi vauvan ollessa huoneessa.”

”Vierailijat eivät saa istua sängyllä.”

”Älä ota vauvaa oman peittosi alle.”


Kuva Kevin Liang, ylin kuva Irina Murza.

Entä miltä kuulostavat imetysohjeet:

”Ensimmäisen vuorokauden aikana anna vauvan imeä viisi minuuttia.”

”Toisena ja kolmantena vuorokautena soveltuva imetysaika on noin seitsemän minuuttia.”

”4-5 päivinä voit antaa vauvan imeä 10-15 minuuttia.”

Pidempi imetysaika voi aiheuttaa nännien kipeytymistä.

”Älä syö mitään seuraavista: suklaa, raaka omena, mansikat, pähkinät, kaali, kirsikat, sipuli ja vihreästä kookoksesta tehty kakku.”

Myös pulloruokintaan oli ohjeet:

”Hoitaja tuo sinulle valmiin sekoituksen.”

”Varo, että pullon tutti ei koske yhtään mihinkään! Jos tutti koskee esimerkiksi lakanaan, se voi aiheuttaa hiivatulehduksen vauvan suuhun.”

Näin nykytiedon perusteella nämä ohjeet vaikuttavat kammottavilta. Voisi olettaa myös, että äidit eivät oikein halunneet totella, sillä ohjepaperin alareunassa lukee isoilla kirjaimilla ”OLE YSTÄVÄLLINEN JA NOUDATA NÄITÄ SÄÄNTÖJÄ”.

Miltä sinusta tuntuisi kurkkia vauvaa ikkunan läpi kaksi kertaa päivässä? Mitenköhän maidonnousun kävi, kun vauvaa sai pitää rinnalla vain viisi minuuttia per kerta ensimmäisen vuorokauden aikana?

Jos olet tullut äidiksi aikoina, jolloin vauvan näkemistä ja imettämistä säädeltiin sairaalassa, kerro kommenteissa kokemuksistasi tai lähetä vaikka pidempi kertomus Avaudu tästä -lomakkeen kautta!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle KB Peruuta vastaus

22 vastausta artikkeliin “Huh huh, hoitaisitko vauvaa näin?!”

  • Hyvä ettei imetys loppunut kipuun 1. Kohdalla sanoo:

    Olispa ollut ihan täydellinen vinkki vähän rajoittaa vauvan imemistä👌 Kolme kertaa on synnytyksen jälkeen nännit olleet mustalla ruvella kun vauvat on halunneet imeä KOKO AJAN. Tuttia kun pyysin osastolta hetken levoksi niin kiellettiin, kunnes lääkäri antoi tutin. Ja viimeisin kerta 2020🤦🏻‍♀️ Mutta myöhäistäpä se nyt on.

  • Harmi sanoo:

    Juu..tätä samaa kertoi äitini minun vauva-ajasta laitoksella v.1966. Vain 4 kertaa pääsi syömään/vrk.
    Väsyneenä ja nälkäisenä olin jaksanut syödä vain hetken. Ja taas viety pois. Painoni oli laskenut 250g syntymäpainosta. Äiti oli ajatellut että odotahan kun kotiin päästään niin saat syödä juuri niin usein ja paljon kuin haluat. Ja näin myös tapahtui.

  • Äiskä sanoo:

    Synnytin lapseni 89- 91-93 ja neuvolassa olivat kauhuissaan kun lapseni nukkuivat kuulemma aivan liikaa. Eivät heränneet öisin syömään ollenkaan, ja nukkuivat 5-6 tunnin päiväunia. Minä sanoin käyttäväni maalaisjärjen, ja etten itse tykkäsin jos minua herätellään kesken unien syömään. Lapset heräsivät aina tyytyväisenä hymyillen…….en voinut käsittää niitä ohjeita. Tulivat sitten ihan kotiin katsomaan 😳😳😳😳

  • Äiti vm 1955 sanoo:

    Vuonna 1980 kun esikoiseni syntyi, sairaanhoitaja kävi tarkistamassa ennen vierastunnin alkua, että olimme sängyssä peiton alla. Isä näki tytärtään lasin läpi, täti ei ollenkaan.
    Itse näin tyttäreni ilman kapaloa 8 vuorokauden ikäisenä. Oli aika shokki alkaa pukea häntä ja viedä kotiin, kun siihen mennessä ei ollut nähnyt kuin kasvot

  • 70-luvun äiti sanoo:

    Minun poikani on syntynyt 1974, hänen 3 kk vanhemmalle serkulleen juitettiin appelsiinimehua, mutta minun pojalleni piti antas mustaherukkamehua ja tätä ihan pienestä pitäen. Allerginen lapsi oli, en tiedä mistä johtui. Sisarilla oli jo uudet ohjeet eikä allergioita.

  • Terve ja tasapainoinen muija sanoo:

    Olen syntynyt vuonna 1958. Rintamaitoa en ole saanut pisaraakaan. Minun on annettu itkeä keuhkojeni vahvistamiseksi. Äitini lähti töihin ollessani 3viikkoinen ja siitä lähtien apulainen hoiti minua. Olen ollut koko elämäni todella terve. Muutama flunssa on tullut tämän 63vuoden aikana sairastettua eikä muuta. Elämä on sujunut muutenkin oikein hyvin ilman rintamaitoa. Ja keuhkot ovat vahvat. Suhteeni vielä elossa olevaan äitiini on läheinen vaikken saanut hänen läheisyydestään juuri nauttia, kiitos työn, jota tehtiin 6. päivänä viikossa.

  • Tyyne sanoo:

    Isoäitini (syntynyt 1918) synnytti 11 lasta kotonaan ja kaksi nuorinta sairaalassa. Nuorin (s. 1967) syntyi keskosena, niin mammahan hoiti häntä kotona ”keskoskaapissa” piirongin laatikossa, naapurit olivat kyselleet, että koska vauva syntyy, mamma oli vastannut, että on jo syntynyt on piirongin lootassa 🙈 mutta silti tämä mamma sanoi mulle esikoisen syntymän jälkeen, että pidä niin paljon sylissä kuin pystyt. ”lasta täytyy pitää kolme vuotta sylissä, sen jälkeen hän on saanut luottamuksen elämään” mamma ❤️

  • Heluna sanoo:

    Äitini kertoi kuinka hänelle syntyi pikkusisko -30 luvulla. Vauvalla oli oli ollut jonkinlainen epämuodostuma ruokatorvessa/vatsassa. Isoäitini ei pystynyt imettämään ollenkaan, maitoa ei ollut tullut. Lääkäri oli neuvonut syöttämään ohutta kauralientä. Vauva itki ja oksensi kaiken ruuan pois ja niinpä eli vain 5 päivää. Myös lehmänmaitoa neuvottiin antamaan vauvoille tuohon aikaan. Sillä kasvoivat äitini ja enoni ensimmäiset kuukautensa. Olivat kyllä aivan terveitä ihmisiä loppuun asti, ei minkäänlaisia allergioita edes. Sydänkohtaus sitten vei molemmat hautaan melkein 80 vuotiaina. Ihmettelin pikkutyttönä mummuni tapaa tehdä kissalleen ”purua” Siis pureskeli ruuan suussaan ja sitten antoi kissalle sen syötäväksi. Vauvoille kuulemma annettiin noin pureskeltua ruokaa… sepä varmastikin oli syynä että sekä äitini että enoni hampaat tippuivat pois jo alle 40 vuotiaina. Tuttupullon tutti myös ”puhdistettiin” imaisemalla. Aikalailla erilaisia vauvanhoitotapoja kuin nykyään.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Suhtaudun nykyajan ohjeisiin samalla skeptisyydellä kuin noihin 1960-luvun ohjeisiin. Molemmat ohjeistukset ovat aikansa tuotetta, ja molempien ohjeiden kuvitellaan olevan oikein, kunnes ne jälleen muuttivat.

    • pohjoissuomalainen sanoo:

      Mulla vähän sama. Tottakai rokotukset yms asiat, joille on hyvää tieteellistä tutkimusnäyttöä, otan vakavasti. Mutta pikkuisen varauksella suhtaudun joihinkin tämän päivän liian fanaattisiin ohjeistuksiin unikouluista yms. Sydäntä ja maalaisjärkeä kuuntelemalla pääsee jo pitkälle. Ja vauvatkin ovat erilaisia. Toiselle sopii toinen, toiselle toinen juttu.
      Samaa mieltä olen myös omasta suun terveydenhoidon alastani. Tietoa saadaan kokoajan lisää ja ohjeistukset muuttuvat vähitellen. Jollekin asialle, jota nyt fanaattisesti julistamme, saatetaan nauraa viidenkymmenen vuoden kuluttua.

  • tomaattia myös sanoo:

    Minulle on syötetty 2 viikon iästä alkaen myös tomaattimehua :). Ei tullut allergioita tms. seurauksia asiasta, nyt kulunut 50 vuotta tuosta. Tuohon nukkumisjärjestelyyn sen verran, että jotain perää ehkä on – nykyään tiedetään tutkimusten perusteella, että vanhempien (etenkin äidin) tupakointi ja vieressä nukuttaminen ns. perhepedissä lisäävät vauvojen kätkytkuolemia. Myös imetys edelleenkin rikkoo rinnanpäät monilla äideillä eivätkä ne parane ihan helposti. Nimim. kokemusta on. Aikarajojen sijaan voisi vaan luopua syyllistämästä ja antaa vapaat kädet tehdä imetys niin kuin itse haluaa.

    • Äiti85 sanoo:

      Niin siis pinnasängyssähän niitä kätkyt kuolemia tulee tutkimuksien mukaan helpommin.. perhepeti on paras ja turvallinen paikka vastasyntyneelle jos sen toteuttaa oikein. Mun mielestä ihan kamalaa että vuonna 2009 mulle jälkitarkastuksen tekijä on sanonut että vauvat kuolee perhepetiin. . Mikä olisi varmasti totta jos perhepetiläisistä joku juo itsensä sammuksiin tai sängyn väliin voi tippua.. tai se että jos on vanhemmalla univaikeuksia jotka saa äidin liikkumaan päälle. Kätkyt kuolemat sitten perhepedissä harvinaisempia. Ja sairastuessa perhepedissä olevan terveydentilaa voi tarkkailla paremmin.. sekä kiintymyssuhteen vahvistuminen yksi hyvä syy ottaa vauva perhepetiin..

      • Mammutti sanoo:

        Itseasiassa uusin ohje on että vauva omassa sängyssä mutta samassa huoneessa vanhemman kanssa. Vauva 5/2020 ja toinen saapumassa pian että ihan tuoretta tietoa 🙂

        • Nimetön sanoo:

          No oma syntyi 5/2020 ja oon nukkunut vastasyntyneiden osastolta asti samassa sängyssä yöt. Tää kaveri on microkeskonen ja vaikka meillä osaston ylilääkäri tiesi asian, niin ei käynyt kieltämään😊 tosin muuten jaksoi urputtaa milloin mistäkin.

        • Kokemus ... sanoo:

          Oma esikoisvauvani olisi menehtynyt ellei olisi nukkunut minussa kiinni. Heräsin siihen, kun hän sätki vieressäni, eikä saanut enää
          henkeä, sillä oli pulauttanut ja se oli mennyt hengitysteihin ja tukkinut ne (refluksioireet alkaneet vauvalla). Onneksi havahduin tähän ja saimme hengitystiet miehen kanssa yhdessä auki! Pelottaa ajatellakin, että olisi yksin pinnasängyssä nukkuessaan tukehtunut kenenkään huomaamatta. Siitä lähtien seuraavat lapset kaikki ovat nukkuneet myös vieressäni, tämä kokemus opetti.

    • Sauhut sanoo:

      Kyllä. Tupakoivan henkilön nukkuminen samassa huoneessa lisää kätkytkuoleman riskiä. Äidin tupakointi lisää kyllä monen muunkin asian/sairauden riskiä.

  • Ninni sanoo:

    Mummini sai ohjeen syöttää valvovalle ja itkuselle vastasyntyneelle tädilleni(-72 syntynyt) laihaa kakkutaikinaa (maitoa, munaa, vehnäjauhoa, sokeria ja suolaa) kun ei omaa maitoa tullut. No ei kai sitä näillä ohjeilla noussut ja moniallerginen tätini on nyt sitten kärsinyt koko ikänsä kehittymättähän suolensa pilaamisesta kaikilla mahdollisilla allergeeneilla.

  • Tesla sanoo:

    Eipä ihme, että äitini seurasi hyvin kummastuneena (epäillen) esikoiseni imettämistahtia. ”Taasko sä imetät?” Kun pojasta kasvoi vankka vauva, hän alkoi myöhemmin pohtia, ettei ihme, ettei maitoa aikanaan 70-luvulla riittänyt. Ja ei ihme, että vauva huusi niin paljon kun sai syöttää vain tietyin aikavälein.

    • KB sanoo:

      Hahaaaa, meillä tuli tasan sama kommentti – taasko sä imetät 😀 Myös kommentoitiin että pidän liikaa sylissä. Pitäisi olla lattialla että oppii kääntymään ja liikkumaan.

  • Ihmettelen sanoo:

    Olen syntynyt 1970. Äidilleni määrättiin konjakkia raskauspahoinvointiin ja keskenmenon estämiseen. Päivittäin otti konjakkia loppuun saakka.

    Imetys ei onnistunut lainkaan, koska minua käytettiin synnärillä äitini rinnoilla vain 5min kerrallaan ja kiukkuinen kätilö kävi kuulemma minut aina riuhtaisemassa pois, toikaisten samalla äidilleni, että ei tuosta mitään tule.

    Pulloruokintaan siis ja appelsiinimehut kehiin saman tien. Neuvolakortissani on oikein tämä tärkeä merkintä, että appelsiinimehua jo annetaan.
    Huusin kuulemma yötä päivää vatsakipujani.
    Ja äitini on pyytänyt minulta monta kertaa anteeksi, kun hän ei nuorena ja tyhmänä uskaltanut luottaa omiin äidinvaistoihinsa vaan sokeasti luotti ammattilaisten ohjeisiin.

    Tämä kokemus ja tieto ollessa minua suututtaa, kun edelleen Suomessa moni lääkäri kieltää tiettyjen sairauksien olemassa olon, esim monikemikaaliherkkyys, home yms tuoksuallergiat, PANS jne
    Miksi ei myönnetä, että ei ole esim tutkimustietoa ihan vielä joka asiaan tarpeeksi, miksi kielletään asioita ja leimataan potilas mielenterveys ongelmaiseksi. Kun historiassa niin monta juttua, että ymmärretty ja tehty väärin eikä se ollut potilaan korvien välissä oleva vika. Miksi ei etsitä vastausta ongelmiin vaan syytetään samantien potilasta hulluksi!!,

    Munkin vauva itkujen syy oli se appelsiinimehu, mutta syyksi silloin sanottiin, että äitini on huono äiti yms muita syitä. Sama meno valitettavasti edelleen tänä päivänä uusien sairauksien kanssa. Eikö näistä opita olla syyllistämättä sairasta ja jättää sairaat yksin tyhjän päälle.

  • Itse äiti mummi ,isomummi sanoo:

    Onneksi olen omani saanut 1975 ,79,85
    Vierihoito alusta asti ja sai itse aloittaa hoitamisen jo sairaalassa
    Olen vanhin meidän perheestä syntynyt 1953 ja ei ihan noin mennyt tää hoitaminen 6 mun jälkeen ja olen itse jo pari nuorinta hoitanut
    Mutta kyllä niitä ohjeita on edelleen vauvanhoidosta valtavasti mutta onneksi myös siitä että äiti voi väsähtää ja mistä saa apua
    Ei me olla koneita ja vauvat on kaikki erilaisia

  • Huono hoito sanoo:

    Olen syntynyt 1972 ja tuolloin äitini sai ohjeeksi antaa minulle appelsiinituoremehua siitä alkaen kun täytin puolitoista viikkoa. Tästä oli seurauksena tietysti hirveä allerginen reaktio ja vauvana vaippaihottuma, sellainen joka sai minut itkemään pahaa oloa ja äitini pitämään minua lattialla kylmän pahvinpalan päällä alasti huutamassa. Vaatteet olisivat voineet hautoa tulehtunutta ihoa. Allergiat ja atooppinen ihottuma jatkui koko lapsuusiän, mutta loppui totaalisesti aikuisena kun sain syödä ja juoda vihdoin mitä halusin.