”Hitto. Onneksi on talviloma.”

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Kuka hoivaisi äitiä?

Talviloma. Kokonainen viikko levätä väsymystä pois.
Väsymys, joka on kertynyt vuosien aikana.
Väsymys, joka tuli kumppaniksi, kun lapset olivat pieniä ja puoliso sairastui vakavaan masennukseen ja alkoholisoitui.
Väsymys, joka avioeron aikana sai vapaapäivinä nukkumaan 13 tuntisia yöunia ja nukahtamaan istualleen kesken iltatoimien, lasten ollessa alakouluikäisiä.
Vuodet kuluivat, lapset kasvoivat ja äidin vapaa-aika kului suurimmaksi osaksi pakollisten kotitöiden ja nukkumisen parissa.
Epätoivoiset yritykset toimia aktiivina vanhempainyhdistyksissä ja harrastusten talkootöissä saivat aikaan lisää uupumusta. Ja syyllisyyden taakan, kun muut tekevät ja minä en, huono äiti.

Väsymys ja syyllisyyden tunto, paskamaisia elinkumppaneita.
Ja kun et kuuntele itseäsi ja omaa kehoasi, tulee päivä jolloin sut pysäytetään täysin.

Sinnikkäänä yksilönä, sitä vielä potkii itsensä jotenkin pohjalta ylös päin ja ikuisena optimistina yrittää nähdä kaikessa hyvää. Mutta unohtaa tärkeimmän, itsensä.

Lasten kasvukivuissa ja haasteissa tekee kaikkensa, että heidän asiat järjestyvät.
Mutta niissä paineissa sitä vain unohti itsensä.
Ja kun elämä muutama vuosi sitten pyöräytti perheemme elämää taas ylösalaisin, tuli äidin romahdus.
Ammeesta löytynyt, psykoosissa oleva, itseään satuttanut nuori, satutti koko perhettä.
Äidin selviönä nuoren auttaminen. Kaikin tavoin. Seurauksena ylikuormittuminen.

Hetkiä kauppakeskuksessa, kun et tiedä miten olet sinne tullut ja minne olet menossa.
Auton käynnistämistä kotiavaimilla kaupan pihassa ja hetki ymmärrystä vailla, miksi ei onnistu.
Omien henkilötietojen unohtamista, niitä kysyttäessä.
Havahtumista autonratista moottoritien reunalla.
Paniikkikohtauksia, sydänoireita, kipuja ja loputonta väsymystä.
Pelottavia hetkiä, joita tarvittiin, että pysähdyin.

Opettelua huomioimaan itseni.
Hetkiä peilin edessä, vakuuttamassa ettei minun tarvitse yksin jaksaa.
Saan pyytää apua.
Näistä hetkistä noustiin pikku hiljaa, mutta väsymys jäi seuralaiseksi.
Väsymys, joka arki-iltoina ajoi petiin ennen yhdeksää. Väsymys joka työpäivien jälkeen kotipihan parkkipaikalla nostatti kyyneleitä silmiin.
Mutta arki pyöri ja äiti pyöritti perheen arkea eteen päin.

Kunnes perheen kuopus veti parit alkoholiölverit ja päätyi sairaalaan.
Valkeni totuus nuoren masennuksesta ahdistuksesta ja itsetuhoisuudesta.
Lääkeyliannostus päättyi teholle ja valtimosuoni pelastui kuin ihmeen kaupalla kuolemankutsun huutaessa nuorta.
Näihin hetkiin pysähtyi koko perheen elämä.
Äiti ei enää päässyt sängystä, muisti alkoi temppuilla ja kivut ympäri kehoa palasivat. Väsymys pakotti nukkumaan yli 15 tuntia vuorokaudesta.
Taas aika seistä peilin edessä ja vakuuttaa itselleen, että olet hyvä ja riittävä, mutta pyydä apua. Sinun ei tarvitse pärjätä yksin.

Nyt vuosi myöhemmin, kulkee kumppanina edelleen suunnaton väsymys. Ajatus viikon lomasta hiukan helpottaa. Saan levätä. Ja kerätä voimia pärjätäkseni työssäni.
Ja jaksaakseni tukea kuopuksen lisäksi nyt keskimmäistä, jonka eletyn elämän ja kasvamisen kivut ovat nyt pudottaneet polvilleen. Ja joka uhkaa nyt jäädä elämän haasteiden jalkoihin ja syrjäytyä.
Äitiä väsyttää, mutta ehkä tämäkin haaste saadaan selätettyä.
Kunhan äidin järki ja jaksamisen rippeet pysyy tallella ja saadaan pidettyä nuoret hengissä yli vaikeimpien aikojen.

Hitto. Onneksi on talviloma.
Hetki hengittelyä.
Hetki lepoa.”

Nimim. Mimmuli

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.