Heräsitkö taas keskellä yötä?

Kävikö niin myös viime yönä ja sitä edellisenä? Ehkä et heräile juuri nyt, mutta joskus olet heräillyt. Ja aina aavemaisesti samaan aikaan…

Yöllinen, piinaava herätys sattuu yleensä noin kolmen, neljän aikoihin. Silloin on suden hetki. Se hetki, jolloin ihmisen väitetään olevan heikoimmillaan ja porttien tuonpuoleiseen avoinna. Ei ihme jos alkaa pelottaa, kun aamuöinen herätys toistuu.

Suden hetki -nimitys tulee ilmeisesti siitä, että sudet metsästävät kolmen – viiden aikaan aamuyöllä. Tällöin nukkuva ihminen joutui helposti niiden saaliiksi. Aikoinaan on myös uskottu, että suden hetkellä ratkeaa, herääkö ihminen enää uuteen päivään vai ei. Sitkeästi yhä uskotaan, että suurin osa kuolemista tapahtuisi aamuyöstä.

Keskellä yötä herätessä voi olla vaikea nukahtaa uudelleen. Huolet alkavat kiertää päässä kehää, hyvää asentoa ei sängyssä löydy, kallisarvoinen nukkumisaika hupenee hupenemistaan…edessä odottava päivä pelottaa, miten jaksan kun olen taas valvonut?

Syynä herätykselle ei tietenkään ole yliluonnollisen ohiajo. Kyse ei ole myöskään mistään mystisestä ihmisen kohtalonhetkestä, vaikka varjojen leikkiessä pimeydessä voi siltä tuntuakin.

Aamuöinen herätys sattuu kolmen ja viiden välille ihan tieteellä selitettävistä syistä, kuten hormoneistamme ja unirytmistämme, ei kummituksista saati pimeydessä väijyvistä susista.


Kuva Ihor Malytskyi.

Herääminen suden hetkellä voi johtua…

…siitä, että olet nukkunut tarpeeksi. Toiset meistä tarvitsevat vähemmän unta, esimerkiksi kuusi tai seitsemän tuntia. Jos menet aikaisin nukkumaan, saatat olla neljältä nukkunut jo tarpeeksi. Tällöin kroppasi herää pelkästään siksi. Voit kokeilla siirtää nukkumaanmenoaikaa myöhemmäksi.

…tottumuksesta. Jos sinulla on pieniä lapsia, jotka ovat heräilleet öisin, saattaa herääminen ikäänkuin jäädä päälle sinullakin. Pahaa heräämiskierrettä voi yrittää katkaista käyttäytymisterapialla.

…vaihdevuosista tai ikääntymisestä. Hormonitasojen muutokset saattavat saada aikaan sen, että heräät aamuyöstä. Hormonikorvaushoidosta tai masennuslääkkeistä voi olla apua. Ensiksi kannattaa kokeilla vaihdevuosioireiden hoitoa ravinnon ja liikunnan avulla.

…unisyklisi vaihtuu. Uni menee jatkuvasti sykleissä, joissa vaihtelevat syvän ja kevyemmän unen vaiheet. Aamua kohti kevyen unen määrä lisääntyy, ja tällöin heräät helpommin. Mieti, menetkö väärään aikaan nukkumaan? Voistko valvoa kauemmin, jolloin syvän unen aika jatkuisi lähemmäs aamua?


Kuva Larm Rmah, ylin kuva Ihor Malytskyi.

…geeneistäsi. Ennen sähkövaloa ja modernia yhteiskuntaa ihmiset nukkuivat usein kaksi kertaa yön aikana, ensimmäisen ja toisen unijakson. Kun sähkövalo mahdollisti valvomisen, unirytmi muuttui. Pian alettiin uskomaan, että yksi unijakso ja aikainen aamuherätys olisivat se oikea tapa nukkua, vaikka alunperin luolaihmisaikoina toimimme toisin.

Paras keino pyrkiä välttämään aamuöistä heräämistä ja sen aikaansaamaa ahdistusta on löytää oma, itselle sopiva unirytmi. Pyri myös pitämään makuuhuone hiljaisena ja pimeänä, jotta et herää häiriöihin unisyklin vaihtuessa kevyeen uneen.

Jos heräät, yritä olla stressaamatta. Tee rentoutus- tai hengitysharjoituksia, tai nouse vaikka vähäksi aikaa ylös. Ehkä nukut kuten esiäitimme kahdessa jaksossa?

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Heräiletkö sinäkin aamuyöllä? Tästä se johtuu!”

  • Yrittäjän yöunet sanoo:

    Kyllä se syy taitaa löytyä siitä tunnin ”torkusta” nojatuolissa istualtaan tai sohvalla maaten. Sessio päättyy siihen, kun mies nätisti huomauttaa, että voisit mennä ihan oikeasti nukkumaan sänkyyn niin unikin olisi parempaa. Tästä seuraa kiukku-puuska jonka aikana hampaiden pesu, koiran pissitys, aamupuuron valmistelu jne.. Kohti sänkyä joka ilta tietoisena siitä, että mies oli jälleen oikeassa..Kello 4 onkin sitten oikein oiva aika aloittaa taas joku uusi sarja tai jatkaa kesken jäänyttä…

  • Nimetön sanoo:

    Neljältä pomppaan ylös, viideltä lähtee juna, kuudelta aloitan työt. Rytmi on siirtynyt vapaa-aikaankin. Vuorotyön iloja.

  • Nimetön sanoo:

    Neljältä pomppaan ylös, viideltä lähtee juna, kuudelta alkaa työt. Rytmi siirtynyt vapaapäiviinkin, sisäinen kello sekaisin. Vuorotyön iloja.

  • Surullisen suden hetki sanoo:

    Yksi syy yölliseen on heräämiseen on surut ja huolet. Aina kun joku läheltä kuolee, heräilen pitkään juuri suden hetken aikaan.