Mistä tietää, onko eroaminen parempi ratkaisu? Sitä miettii moni näin syksyllä.

Valitettavasti yksiselitteistä vastausta ei ole helppo antaa. Ongelma tiivistyy lähinnä kahteen asiaan: siihen, että tulevaisuudesta ei voi tietää, ja siihen, että kaikkeen tottuu.

Nykyisessä tilanteessaan kun ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kenties tilanne pahenee entisestään ja elämä valuu hukkaan? Vai käykö sittenkin niin onnellisesti, että ongelmiin löydetään ratkaisu, ja toisen lähelle löydetään uudelleen? Ensimmäisessä tapauksessa olisi virhe jäädä, ja jälkimmäisessä olisi virhe lähteä…mutta mistä tiedät kumpi tapahtuu? Et mistään!

Toisaalta nykyisessä tilanteessa on myös vaikea sanoa, että ovatko ongelmat normaaleja ja ratkaistavissa, vai eivät. Usein avioliittoon johtanut suhde ja itse avioliittokin on kestänyt jo vuosia. Vuosien aikana monenlaisesta käytöksestä tulee normaalia, siihen tottuu ja tyytyy.

Joten jos mietit eroa, kysy itseltäsi nämä kaksi kysymystä:

Mikä on se tunne, mikä pitää minut tässä liitossa?

Ja

Onko tämä hyväksyttävää?

Pohditaan niitä vähän tarkemmin.

Kysymys 1., eli Mikä tunne pitää minut tässä liitossa?

Vaikka romanttisissa kuvitelmissa muuta väitetään, avioliitto ei ole pelkästään tunneratkaisu. Mieti asiaa silti tunteittesi ja tuntemustesi kautta. Miksi et eroa? Miksi haluat jäädä suhteeseen?

Ovatko vastauksesti tämän tyylisiä: pohjimmiltaan minulla on hyvä olla toisen kanssa…tunnen syvää kiintymystä ja lämpöä toista kohtaan…haluan, että tulevaisuutemme on yhteinen…

Vai tämän tyylisiä: en pärjää taloudellisesti yksin…lapset kärsivät erosta…en enää ikinä löydä ketään…eroaminen on luovuttamista ja häpeä…

Mieti, mistä vastauksesi kumpuavat? Rakkaudesta vai pelosta? Ovatko ne positiivisia vai negatiivisia?

Jos vastauksesi on rakkaus, kiintymys, yhdessäolon merkitys, perhe…ja vastausten sävy positiivinen, ehkä voitte hyvinkin selvittää vaikeutenne. Yrittää ainakin kannattaa.

Jos taas vastauksesi liittyy taloudelliseen pärjäämiseen, häpeän tunteeseen, pelkoon yksinäisyydestä, ylipäätään pelkoon ja negatiivisiin tunteisiin, voi ero olla parempi ratkaisu. Toki on mahdollista, että pystytte yhä selvittämään asiat. Mutta mieti, onko pelko syy pysyä onnettomassa avioliitossa?


Kuva Hutomo Abrianto, ylin kuva Siora Photography.

Sitten kysymys 2., eli onko tämä hyväksyttävää?

Hyväksyttävä on tietysti hieman hassu sana: jokainen pari kun saa itse päättää (lain rajoissa) mikä heidän suhteessaan on normaalia ja okei. Jos esimerkiksi molemmille teistä sopii seksitön suhde tai avoin suhde, kenelläkään muulla ei ole siihen sananvaltaa. Jos haluatte pitää hyvin perinteiset sukupuoliroolit taikka kääntää ne päälaelleen, sekin on täysin hyväksyttävää vaikka naapurit pitäisivät sitä outona.

Kyse on siitä, miten sinua kohdellaan, ja miten sinä kohtelet toista. Tämä kysymys käsittelee usein niitä tyypillisiä riidanaiheita tai harmia aiheuttavia aiheita. Sellaisia, joista pohditaan, että onko ok ja normaalia, että toinen toimii pyynnöistäni huolimatta näin. Vaadinko liikaa, vaadinko mahdottomia, olenko vaikea ihminen -tyyppiset ajatukset ovat tyypillisiä nekin.

Kysymys on oikeasti vaikea, koska tosiaan pitkässä suhteessa tottuu kaikenlaiseen ja turtuu. Hyvin monenlaista käytöstä saattaa alkaa pitää normaalina. Usein sitä käytöstä jopa mahdollistaa itse, mikä johtaa syyllisyydentunteisiin: oma vikani.

Mieti siis tilanteestasi riippuen esimerkiksi seuraavia:

– Onko hyväksyttävää, että puolisoni on väkivaltainen? (Ei ole.)

– Onko hyväksyttävää, että puolisoni tuhlaa kaikki rahamme vaikka miten yritän säästää? (Ei ole.)

– Onko hyväksyttävää, että puolisoni on sairaalloisen mustasukkainen ja syyttää minua jatkuvasti pettämisestä, vaikka en petä? (Ei ole.)

– Onko hyväksyttävää, että kaikki kotityöt ja muut hoidettavat asiat ovat aina minun vastuullani? (Ei, mikäli ette ole sopineet toimivanne näin.)

– Onko hyväksyttävää, että puolisoni huutaa minulle päivittäin/ on päihderiippuvainen/ ei kanna mitään vastuuta suhteesta/ ei ole halukas ratkaisemaan seksuaalielämämme ongelmia vaikka tulen vastaan niin paljon kuin pystyn/ kohtelee minua välinpitämättömästi ja laiminlyöden jatkuvasti…

– Onko hyväksyttävää, että puoliso ei aina toimi kuten haluan? (On.)

– Onko hyväksyttävää, että puoliso ei ole jaksanut panostaa suhteeseemme pariin kuukauteen? (On.)

– Onko hyväksyttävää, että puoliso ei ole kiinnostunut seksistä, mutta pyrkii kuitenkin säilyttämään yhteytemme ja ratkaisemaan asian? (On.)

– Onko hyväksyttävää, että puoliso on ollut ärsyttävä ja hankala viimeaikaisen stressin takia? (On.)

Jos edelleen pidät itseäsi kohtuuttomana ja vaativana, voit miettiä mitä vastaisit rakkaalle ystävällesi, jos hän kysyisi neuvoasi vastaavassa tilanteessa? Sanoisitko, että kenenkään ei tarvitse kestää tuollaista? Vai sanoisitko, että teetköhän tuosta nyt liian ison ongelman?

Mikäli huomaat, että ongelmat ovat pienehköjä ja hyväksyttäviä, oikeastaan kuitattavissa erilaisella suhtautumisella, kenties liitto on hyvinkin pelastettavissa.

Jos huomaat, että ongelmat ovat isoja, ja sellaisia, joita ei pidä hyväksyä, on ero todennäköisesti paras ratkaisu.

Nämä kysymykset ovat toki vaikeita pohtia. Jos keskusteluyhteytenne on kunnossa, voitte puhua näistä asioista keskenänne tai terapeutin avulla. Voit mennä terapiaan myös yksin.

Muista myös, että avioerossa on kuuden kuukauden harkinta-aika. Kenties käytätte sen ajan oikeasti harkitsemiseen, sen sijaan että syöksyisitte viettämään villiä sinkkuelämää? Joskus ero on paras ratkaisu, mutta päädyitpä mihin tahansa, on hyvä tietää tehneesä ratkaisun oikeasti ajan kanssa harkiten.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Randombypasser Peruuta vastaus

7 vastausta artikkeliin “Harkitsetko eroa? Kysy itseltäsi nämä kaksi kysymystä!”

  • Randombypasser sanoo:

    Uuuh, vetää hiljaiseksi. Luetun perusteella puolisoni saattoi tehdä turhan lyhytjänteisen ratkaisun, mutten toisaalta voi tietää hänen ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, semminkin kun niitä ei ylettömästi valaistu eron yhteydessä.

    Vähäisten tietojeni perusteella taidettiin silti olla laskelmissa aika tanakasti plussalla, mutta minkäs teet. Hiljalleen kohti uutta, mitä se lieneekään, kunhan olisin itse oppinut taas lisää.

  • Minna sanoo:

    Meillä on jo takana pitkä avioliitto, mutta jokin meni jo alussa pieleen, vaikka olinkin aluksi rakastunut. Silti olen kasvanut tähän perheeseen, osaksi hänen sukuaan ja kasvattanut lapset hänen kanssaan. Hän on vahva menestyvä, ekstrovertti ja itsevarma persoona. Hauskakin. Mutta minä olen jotenkin hukkunut sen taakse.

    En aina ole hänen mieleensä – ja hän katsoo tarpeelliseksi myös sen kertoa. Jos onnistun jossain uraan ja rahaan liittyvässä asiassa, hän kehuu. Tai jos olen nätti. Se tuntuu ontuvalta. Parhaiten keskustelumme onnistuvat, kun puhumme työasioista ja sen tyyppisistä tavoitteellisista asioista. Mutta oikeasti minä en ole kiinnostunut rahasta, eikä ulkonäön kehuminenkaan kauas kanna.

    Monet riidat ovat noudattaneet samaa kaavaa, riippumatta siitä mistä on riita alkanut. Ne päätyvät siihen että minussa on vika. Sen johdosta olen todennut monet kerrat, että hänen olisi tullut valita joku muu kuin minut. Olen jopa syyttänyt itseäni hänen alkoholinkäytöstään, joka on joskus vienyt minut vakavaankin epätoivoon. En väitä olevani täydellinen, mutta toivoisin lempeämpää suhtautumista vikoihini. Toivoisin, että minulla olisi mies, joka tukee ja tykkää minusta vikoineni. En myöskään aina jaksa olla tehokas, ja sen kyllä saan kuulla, kuinka hän on tehnyt urotyön siivotessaan vaikka keittiön.

    Ja minulla on vaikeuksia nauttia hänen läheisyydestään. Hän tietenkin loukkaantuu. Olemme etääntyneet toisistamme, ja vietämme koti-illat enemmän omissa oloissamme kuin yhdessä. Sängyssä hän tekee parhaansa, ja niin minäkin, mutta jotain puuttuu – ja sitä tapahtuu aina vain harvemmin.

    Lapsemme ovat kasvaneet aikuisiksi, ja meillä on hienot elämän puitteet ulkoisesti. Mutta tämä pitkä elämä tällä tavalla on jotenkin väsyttänyt minut, ja koen olevani huonouden kierteessä. Mitä enemmän väsyn, sitä huonompi vaimo olen. Yhteydet vanhoihin ystäviini ovat jääneet. On kuin olisin jossain piilossa vakan alla. En pääse loistamaan. Mitkä ovat minun parhaat puoleni, on päässyt unohtumaan. Jossain muualla kuin kotipiirissä persoonastani nousee esille vallattomuutta ja itsevarmuutta, mitä hän ei näe. Kotona olen puurtava omiin oloihini vetäytyvä introvertti.

    Juuri tämä kaikki, elämän puitteet, mukavat sukulaiset ja tasainen perhetilanne estävät minua irtautumasta tästä kuviosta, omalla kustannuksellani. Jos irtautuisin tästä, olisinko yksin. Jäisinkö kaikesta ulkopuolelle. Ketkä olisivat enää rinnallani tämän pitkän eristäytyneen väsyttävän avioliiton päättymisen jälkeen.

    • Mummu sanoo:

      Ota oma elämä käsiisi ja tee selväksi miehellesi ettet halua olla marionetti jota vedellään naruista miehen tahdon mukaan.Ota yhteyttä ystäviisi ja lähde heidän kanssaan aikaa viettämään kun kerran lapsetkin on jo isoja.

    • Syyskukka sanoo:

      Hei, minulla on täysin samanlainen tilanne ja samoja tuntemuksia. Mietin, että helpoimmalla pääsen kun tuhlaan elämäni tähän. Silti tiedän, ettei hermoni kestä tätä enää pitkää aikaa. Alkaa olla päätöksien teon aika käsillä. Mukavaa syksyä joka tapauksessa!

  • Ei joulumuoriksi sanoo:

    Kohdalleni sattui mies, joka oli vihainen, kun en viettänyt hänen kanssaan joulua. Seuraavana vuonna se oli mahdollista vapaan takia. Olimme kotoisin eri maakunnista. Olin tottunut tekemään itse oman jouluni jokseenkin tyypillisin tavoin. Kerroin näistä. Kyselin ajoissa hänen toiveitaan. Hän ei kertonut mitään erikoisia juttuja. Leivoin, tein laatikoita, rosollia, kalaa, salaatteja ja kinkun. Yhdessä kävimme kaupassa. Toimintajärjestyk -sestä keskusteltiin ja sovittiin. Joulu meni. Sitten hän sanoi, ettei mikään ollut mennyt hänen mielestään hyvin. Kysyin, miten hän olisi toivonut. Minun olisi pitänyt laittaa joulujänis, ampua ja valmistaa, koska hän oli tottunut niin. En ole ikänäni käynyt metsällä enkä käyttänyt asetta. Joten… Toinen asia:minun olisi pitänyt nostaa yhdessä hakemamme kuusi sisään sulamaan ajoissa. Myös etsiä hänen koristeensa ja koristella kuusi(ehkä yhdessä). En kuulemma välittänyt muodostaa joulutunnelmaa, kun katoin sillä aikaa ruokapöytää, kun hän laittoi kynttilät kuuseen. Olimme siis hänen kotonaan, enkä tiennyt mitään, missä hän tavaroitaan säilytti. Mutta pointi oli, että hänen joulunsa oli pilalla. Tämä toimintakuvio osoittaitui tyypilliseksi. Etukäteen ei voinut puhua toiveista, jälkeen kyllä. Tämä jäi ainoaksi yhteiseksi jouluksi, mutta hän ei ymmärtänyt miksi.

  • Randombypasser sanoo:

    Hieno kirjoitus, laitoin talteen vastaisen varalle!

    Toivon suuresti, että eronnut puolisoni olisi myös tuon ehtinyt lukea ennen yllättävää eropäätöstään, olisi saattanut miettiä vielä toisen kerran, sen verran olisi jäänyt plussan puolelle laskelma, ainakin sen mukaan mitä vähää hän on ajatuksistaan minulle valottanut. Mutta mennyt on mennyttä, ehkä toisella kertaa sitten.

  • Huiku sanoo:

    Loistava kirjuris, kiitos:)