”Seksuaalisesti haluton osapuoli on suhteen hirviö. Hän on pihtari. Pohjasakkaa.

Hän on huijannut toisen suhteeseen lupaamalla, että kyseessä olisi sellainen parisuhde, jossa on seksiä. Hän pakottaa toisen elämään ilman seksiä. Hän saa toisen tuntemaan itsensä epähaluttavaksi, arvottomaksi, rumaksi ja epämiellyttäväksi. Hän riistää puolisoltaan mahdollisuuden nautintoon, yhteyteen, tarpeiden tyydytykseen ja itsetunnon kohotukseen.

Hän on kuin ihminen joka leipoisi toiselle pullaa, mutta antaisi sitten vain haistaa sitä, maistaa ei saisi. Näin sanoo ihan asiantuntija.

Pihtaaminen tuomitaan kovin sanoin. Mutta harvemmin mietitään, miksi haluton osapuoli ei halua seksiä. Jos mietitään, puhutaan traumoista, itsetuntemuksen puutteesta, vaikeudesta heittäytyä. Stressistä, väsymyksestä. Käsketään terapiaan, korjaamaan ruokavalio, harjoittamaan mindfullnesia.

Seksiä haluava osapuoli nähdään uhrina. Syyttömänä uhrina, joka kärsii haluttoman mielivallasta. Vallankäytöstä. Pihtaamisesta.

Näinkö se tosiaan menee? Minä kerron yhden tarinan.

Taustaksi kerron että en koskaan kieltäytynyt seksistä muutamaa viikkoa kauempaa. En vaiennut ongelmista, vaan sanoin ne ääneen. Terapiassakin käytiin. Silti kesti kauan että ymmärsin ettei suhteemme ollut normaali ja erosin.

Mies ei ilmaissut kiinnostusta minua kohtaan muulloin, kuin halutessaan seksiä. Hän ei kysellyt elämästäni tai ajatuksistani.

Mies ei koskettanut minua muulloin kuin halutessaan seksiä. Ei silittelyjä, ei suukkoja, ei halauksia.

Mies ajatteli tavallisten, päivittäisten kotitöiden olevan maksu seksistä. ”En halua siivota kun et sinä kuitenkaan anna vaikka siivoan”, hän selitti.

Mies ei tehnyt mitään romanttisia eleitä. En saanut lahjoja edes juhlapäivinä. En saanut kukkia. En saanut kivoja tekstareita. En saanut keittiönpöydälle jätettyä muistilappua johon on piirretty sydän.

Mies ei puhunut kauniisti minusta. Harrastukseni ja kiinnostuksen kohteeni olivat typeriä. Kävelin oudosti. Minulla oli vääränlainen kampaus ja naamassakin vikaa. Olin liian lihava (vaikka olin niin hoikka, että olin hädin tuskin normaalipainon puolella).

Mies ei oppinut yli kymmenen vuoden aikana millaisesta seksistä pidän tai mistä asioista nautin. Sanoin toiveeni ääneen ja ohjasin käsin, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Miehellä ei ollut kokeilunhalua tai kiinnostusta kehittää seksielämää. Seksi oli suorittamista ilman leikkiä ja huumoria. Sängyssä mies päivitteli useammankin kerran, että ei keksi mitään, mitä tehdä minulle.

Mies ei yhtä ainutta kertaa yrittänyt vietellä minua. Ei romanttista illallista, hierontaöljyä, yhteistä kylpyä, ei mitään.

Mies ei huolehtinut hygieniastaan. Hän peseytyi keskimääräistä harvemmin eikä oikein vaihtanut vaatteitakaan. Hän myös käytti samoja kulahtaneita ja rikkinäisiä vaatteita vuosi toisensa perään.

Mies kiristi seksillä. Jos en ”antanut” hän purki turhautumisensa lapsiin. Viikonloppuaamut alkoivat sillä, että mies huusi lapsille jos en suostunut harrastamaan seksiä.

Mies ei pystynyt puhumaan seksielämämme ongelmista. Jos jompikumpi otti ne esiin, keskustelu loppui lyhyeen, kun minun mielipiteeni olivat miehen mielestä suuttumista.

Mies syyllisti minua haluttomuudesta. Hänessä ei voinut olla mitään vikaa, aivan kaikki vika oli minussa.

Mies painosti seksiin. Loma, ilta, viikonloppu ja joulu olivat pilalla jos hän ei saanut seksiä. Millään muulla ei ollut väliä, jos seksi puuttui, kaikki oli pilalla.

Mies valitti seksin puutteesta yhteisille kavereillemme. Terapeutille hän valitteli, että minulle ei riitä mikään vaan vaadin mahdottomia.

Mies ei ottanut vointiani huomioon. Miehen mielestä minulla oli liian usein kuukautiset, varmasti valehtelin. Vaikka olisin ollut kuumeessa, en miehen mielestä ollut oikeasti sairas, käytin sitä vain tekosyynä seksistä kieltäytymiseen. Stressi, väsymys, todella aikainen herätys, mikään ei ollut riittävä syy vaan jokainen näistä oli miehen mielestä pelkkää kiusantekoa.

Minusta ei ollut mikään ihme, että en halunnut seksiä. Onko sinusta?”

Nimim. ”Pihtari”

Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Ylin kuva Charles DeLuvio

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 251 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

251 vastausta artikkeliin “Haluton vaimo paljastaa todellisen syyn siihen, miksi seksi ei maistu”

  • Yksinkertainen sanoo:

    Ainahan se miehessä on vika, eikä tarinalle varmasti ole toista näkökulmaa…

  • Tintus sanoo:

    Huh, huh! Kauan jaksoit, hyvä että pääsit pois. Itse kestin eri tavoin lievempää tapausta yli 20 v, mutta moni asenne kuulosti tutulta. Meillä painostettu seksi toimi palkkiona hänelle, kun hän oli tehnyt jotain kotihommia, ollut juomatta, juonut vain vähän tai ollut seuranani jossain tyhmissä juhlissa (sen sijaan että olisi saanut ryypätä yksin rauhassa). Jos en suostunut, oli seurauksena valitusta, raivoa, itsesääliä ja syyllistämistä.

  • Eroon päässyt sanoo:

    Kuulostaa narsistiselta mieheltä kuten mun ex. Raivo kyllä yleensä eniten kohdistui muhun, toisinaan myös lapsiin. Jossain kohtaa päätti että seksin aloitus kuuluu vain mulle. Ja jos en aloitetta tehnyt n.joka toinen päivä niin alkoi mökötys joka muutaman päivän päästä purkautui raivona. Matkoilla esim.pienessä mökissä missä lapset samassa huoneessa seksiä olisi mitänyt harrastaa ja kun halunnut alkoi mökötys joka kesti koko viikon. Odotti hellyyttä ja huomion osoituksia hänelle mutta kun mä puhuin asiasta että myös haluaisin huomionosoituksia, hänen kommenttinsa oli ”pesenhän sulle auton, käyn töissä ja oon vkonloput kotona. Mä en myös koskaan saanut häneltä kukkia tai lahjoja edes syntymäpäivänä tai äitienpvänä. Itse ostin hänelle aina lahjat ja huomioin hänen päivänsa. Vihasin äituenpäivää. Mä olin myös 2-vuorotyössä hoito-alalla, kävin kaupat, tein ruuat, siivosin, pesin pyykit, hoidin lasten harrastukset, lasten koulujutut yms. Ja sitä seksiä hän sai 3 x vkossa lopen uupuneelta rouvaltaan joka antoi välttääkseen riitoja. Vaikkakin olin hänen mielestään niin lihava (normaalipainoinen) että mua ei voi haluta. Jossain vaiheessa ehdotti kulissiavioliittoa. Että semmosta.

  • Narskun ex mies sanoo:

    Ex vaimoni, diegnoosin saanut narsismista, oli kuin artikkelin mies, aina nälvimässä, ei koskaan mitään huomiota antanut, lahjoja ei antanut, isänpäivänäkin sanoi, et ole mun isä, ei kyllä huomioinut omaa isäänsäkkään, joskus värkki haisi pitkälle ja sitä olisi pitänyt nuoleskella,, haleja ja pusuja sai ehkä silloin kun halusi seksiä, valmiina piti olla kuin partiopoika, silloin kun hän halusi tai olin homo runkkari, niitä sanoja käytti sänkyssäkin, yritti myös käyttää seksiä hallinan välineenä, jos halusi jotain, silooin saatoin saada orgasmin hänen kanssaan, yleensä kun hän sai, siihen loppui seksi, ehkä tokaisi, -ensi kerralla sitten.

  • Mies sanoo:

    Tämä tarina on varmasti kuvitteellinen.

    Meillä, kun mies on juuri päinvastainen, tekee kaiken juuri päinvastoin, kuin tässä tarinassa, antaa vaimolle huomitoa ja hellyydenosoituksia, kehuja, osoittaa kiinnostusta vaimoa kohtaan, antaa romanttisia eleitä, viettely yritykset jäävät yritykseksi, kaikki juuri päinvastoin, kuin tässä kerrotaan, niin vaimoa ei silti seksi kiinnosta.

    Vaimolta ei myöskään koskaan saa mitään näistä eleistä takaisin, ei edes kosketusta ohimennen, halausta, tai suukkoa, saati puhumattakaan seksistä. Kyllä todellakin se saa itsensä tuntemaan epähaluttavaksi, arvottomaksi, rumaksi ja epämiellyttäväksi. 

  • vikaeioleminussavaansinussa sanoo:

    Tämä on niin totta meilläkin välillä vaikka ei ihan noin kärjistetysti. Seksiä pitää saada vaikka olis mikä ja vika on aina pihtarivaimossa. Viimeksi: mies oli usean päivän kiukutellut työjuttuja, vetäytynyt omiin oloihin, ei osallistunut lapsen leikkeihin, ei tehnyt kotitöitä, ruokaa, kauppareissua… Siinä kun on koko viikonlopun käytännössä yh.na niin saa säälittävän yrityksen: pappa pusii vähän mammaa tänään ja kun lapsi nukkuu niin mies odottaa jo makkarissa! Itse ei ole ehtinyt siinä vaiheessa edes pestä meikkejä pois saati että olisi ehtinyt pariin päivään istuakaan. Yleensä en kieltäydy mutta nyt otti aivoon niin pahasti päivän ”saatanan vaimo söit loput pizzat(omani), mulla olis ollu nälkä” niin mainitsin mielummin siitä ja miten pahasti loukkaannuin viimeaikaisesta käytöksestä. Mies heittäytyi marttyyriksi ja anteeksipyynnön sijaan käveli pois ja sanoi että ei tuu sit seksiä tänään. Huusin perään etten olis halunnutkaan! Miehet voisi ottaa pään
    pois perseestä ja miettiä omaa käytöstään jos ei saa vaimoa syttymään!!

  • Hevonhumppa sanoo:

    Päätin oman avioliiton seksin puutteeseen! Keskustelin avoimesti rakastetun kanssa, annoin tilaa (jäi kiinni vieraissa käynnistä). Nyt kun erossa oltu, viestiä pukkaa ja kiinnostusta! Nyt olen vuosia ollut uudessa parisuhteessa ja kaikki toimii! Ei aina voi miestä syyttää, vaikka yleensä vika sieltä löytyykin. Luottamus on tärkeää, jotta voi avoimesti olla oma itsensä.

  • Nanna sanoo:

    Suosittelen lukemaan kirjan ”Suhteellisen vapaata”. Puhuu rehellisesti asioista, joista ei yleensä puhuta, mutta jotka ovat yleisiä.

  • Keijo sanoo:

    Kirjoitus oli ääriesimerkki, johon oli koottu lähes kaikki mahdolliset virheet mitä mies voi tehdä.
    Ex-vaimoni oli pihtari joka käytti seksiä vallankäytönvälineenä. Tunnusti asian vahingossa.
    Eron jälkeen soitti perään, kaikki mahdollinen olisi käynyt, seksiä olisin saanut koska ja missä vain. Olisi miettinyt asiaa, sen 10v mitä oltiin kimpassa.

  • Juntero sanoo:

    Olisi mielenkiintoista kuulla myös ”hirviömäisen isukin” tarina. …Ja selitys sille, miksi ex-rouva alunperin meni naimisiin tällaisen ”epähygienisen” ihmisen irvikuvan kanssa…

  • Siilis sanoo:

    Ja mikä oli se syy miksi halusit kuitenkin hänen kanssaan olla 🤔

  • Minä45 sanoo:

    Ei oo ihme. Been there done that. Ei vaan jaksa kiinnostaa jos se toiselle on kerrasta toiseen samaa ja se määrä on tärkeämpää kuin laatu. Itellä aikainen aamu ja toinen haluais ”laatuaikaa” yökaudet. Sittenkun tohon vielä lisätään jatkuva pornon katselu niin avot. Pitäs vissiin kokoajan kiinnostaa vääntelehtiä ja kääntelehtiä. Muuten oon vieraissa käynyt. En jaksa muuta kuin huvittua enää. Romantiikka ja rakastelu on outoja sanoja.

  • Paska akka sanoo:

    Kiitos löysin sanoja avuksi kun tuntuu että olen turhaa yrittänyt sanoa tästä miehelleni.

  • Ulla sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta. Narsistin kanssa olin suhteessa 13 vuotta. Mies kosketteli vain ja ainoastaan kun halusi seksiä. Yleensä viikonloppuna, kun tuli kotiin humalassa. Jos kieltäydyin niin syttyi hirmuinen sota, jossa humalaisen miehen tyynnyttely ei minulta onnistunut. Hän sytytti kaikki valot, poltti tupakkaa olohuoneessa, koska hän voi! Katseli TV:tä kovalla jne jne. Ja kaikki tämä vaan koska en halunnut antaa humalaiselle ukolle seksiä. No eihän se kikkeli oikein edes seisonutkaan humalatilan takia. Tämä tapahtui liki joka viikonloppu. Ei mitään esileikkejä, romanttisia eleitä jne. Ihmetteli kavereilleen sitä etten halunnut , miksiköhän

    • Nimetön sanoo:

      Kuin olisi oma kertomus, mutta ilman tupakkaa ja suoraan asiaan ilman kosketteluja. Ja narsistista oli kyse.

    • Sokeri sanoo:

      Vaikuttaa kyllä siltä, että kyseessä on kusipää eikä narsku. Näillä on iso ero; toinen saa diagnoosin ja toinen on vaan kusipää. Kummastakin kannattaa erota.

  • Jumissa sanoo:

    Kuulostaapa valitettavan tutulta. Meillä tässä vielä ”kivana” mausteena miehen alkoholi-ongelma. Joka torstai alkaa jo ahdistaa kun kohta on taas viikonloppu. Joka lauantai- ja sunnuntaiaamut on pää kipeä itkusta. Taas on riidelty. Olen halunnut erota jo pitkään ja kertonut sen myös suoraan, mutta minua tai minun mielipiteitä ei arvosteta tai kunnioiteta niin paljoa, että sillä olisi mitään merkitystä.
    Minä olen paska. Kaikessa. Ja jos ei ole joka ikinen päivä seksiä, siitä syttyy niin jumalaton sota, että sammuu viimeisetkin halut.

  • Seksi, tuo jokapäiväinen kalvava ongelma. sanoo:

    Hyvä kirjoitus.
    En missään nimessä lähtisi harrastamaan sellaisen kumppanin kanssa, joka ei osaa peseytyä ja tietää koska se t-paita ja kalsarit pitäisi vaihtaa. Sen pitäisi jokainen ymmärtää on sitten mies, nainen, muun sukupuolinen tai vaikka helikopteri.

    Tulin palstalle, koska rakas vaimoni ei halua seksiä enkä tiedä mitä tehdä. Olemme noin viisi vuotta olleet naimisissa ja rakastan koko sydämmestäni vaimoani. Haluan hänelle pelkkää hyvää. Halailen, pussaan ja näytän myös sen hänelle. Kehun liki päivittäin kauniiksi ja ihanaksi, mitä hän onkin. Kerron rakastavani, teen oman osuuteni kotitöistä ja peseydyn päivittäin. Katson miltä näytän kun lähden kotoa, rikkinäiset vaatteet osaan heittää roskiin ja likaiset pyykkiin. Molemmat teemme töitä sekä rahamme, että suhteemme eteen. En ole mikään Sebastian Rejman, mutta tiedän että minulla olisi vientiä sinkkumarkkinoilla. Olen sopusuhtainen, pukeudun fiksusti joka tilanteessa. Silmilläni, käytöstavoillani ja puheillani on hurmattu aikanaan yksi jos toinenkin.

    Nyt kuitenkin lapsemme syntymän jälkeen, josta on kulunut jo neljä vuotta seksielämämme takkuaa. Minä haluaisin pari kertaa viikossa ja ymmärrän, jos joskus ei vaan kiinnosta. Silloin sitä ei harrasteta ja maltan odottaa seuraavaan hyvään hetkeen. Nyt vain sitä hyvää hetkeä ei ota tullakseen. Sanotaan, että arviolta yksi viidestätoista kerrasta natsaa jos natsaa. Siinä välillä on kyllä turhautunut olo ja mietin, miksi en kelpaa. Seksimme on ennen ollut loistavaa. Tyydytän naiseni oikeastaan aina ja haluan, että tyytyväisyys on molemminpuolista. En voisi kuvitellakkaan olevani se, joka laukeaa kolmessa minuutissa ja jättää vaimon nuolemaan näppejään. Vaimo ei tee koskaan aloitetta, eikä oikeastaan vihjaile, eikä siitä puhukkaan. Minusta tuntuu nykyään muutenkin, että se tehdään velvollisuuden tunteesta ja siitä, että saa pari päivää olla rauhassa. Huomaan itsestäni kun pari viikkoa ilman on menty, niin alan olemaan kireä ja ärtynyt. Siihen ei ole muuta syytä kuin seksi ja aika monet pakit. Kun asiaa kysyn niin sängyssä kääntyy selkä minua päin ja puhelin napsahtaa käteen. Silloin tiedän, että rentoutumista pääsee seuraavan kerran harrastamaan vessassa lukkojen takana itseni kanssa.

    Vaimo on hieman vihjaillut, että voisin mennä muihin naisiin, mutta itseäni se ei kiinnosta. Haluan vain vaimoani. Pettämiset ja muut naiset ovat minun elämässäni takanapäin ja onneksi aikaisemmissa liitoissa, mistä olenkin ottanut opikseni. Hänellä oli vuosi sitten jonkin näköinen säätö, josta jäi kiinni sekä valehtelusta, mutta ne on nykyään sovittu eikä juurikaan menneisyydestä kummittele.

    Olen yrittänyt vihjailla leikkejä, kysellä fantasijoita, tai mitä hän haluaa. Keskustelu on jäänyt yksipuoliseksi ja lyhyeksi. Olen itse aivan toimeton ja selkäni on vääntynyt kysymysmerkiksi. Mielestäni olen hyvä ja otan kaikki huomioon, mutta tästä ei vaan tule mitään. Kaikki muuten suhteessamme mielestäni on kunnossa ja rakastamme toisiamme paljon. En halua pelkän seksin takia rikkoa tätä kaikkea vaikka tiedostan, että ilmankaan en voi olla.

    • Halut on sanoo:

      Hei! Itse olen vaimo ja haluton osapuoli avioliitossamme. Alussa seksielämä (12 vuotta yhdessä) oli kai normaalia ja ok, mutta ikä ja lasten saaminen ovat tuoneet esiin miten puutteellisen ja traumaattisen lapsuuden olen itse kokenut. Lapsuus ilman hellyyttä, ei hyväksyvää ja läsnäolevaa miehenmallia ja liian aikainen vastuu pienillä lapsenhartioillani aiheuttavat haluttomuutta nyt aikuisena. Olen menossa terapiaan, sillä olen myös masentunut.

      Vika ei siis välttämättä ole sinussa.

      Jutelkaa. Puhumalla asiat selviää, jos ovat selvitäkseen.

    • Se haluton vaimo sanoo:

      Pari vuotta sitten synnyttäneenä voin sanoa, että ei ole seksikäs olo, kroppa on vähän vieras, parantuneet repeämät hiertää, tissit on ihan oudot, en osaa kuvitella, mikä olisi kivaa. Säälin miestäni, joka on ihana, mutta en vain saa itsestäni seksikästä (omasta mielestäni) enkä osaa seksiä enää. Nyt raskaana ja kauhulla odotan synnytystä ja sen jälkeistä elämää, kun asia nousee taas esiin. Vainosi voi olla yhtä hukassa etkä tee mitään väärin. Ehkä vaimon tarvitsisi tutustua itseensä taas kunnolla. Puhuminen, vaikka se on vaikeaa, voi auttaa ja kärsivällinen mies.

    • Best of luck sanoo:

      Hyvä kirjoitus, kiitos! Avaa rohkeasti keskustelu tästä, eiköhän se syy sieltä saada esille ja pääsette aiheesta juttelemaan. Älä aloita keskustelua tilanteessa, jossa voisi olla ”mahdollisuusseksin harastamiseen” eli illalla sängyssä jne. Siinä kohdassa vaimosi on varmasti liian lukossa aiheesta mitään puhuakseen. Voisit myös ”varoittaa” häntä sanomalla vaikka työpäivän aamuna, että haluaisit keskustella tästä aiheesta jossakin kohtaa kun hänelle sopii. Näin hän pääsee tilanteesta pois ja miettimään sitä tietäen kuitenkin, että asia on otettava esiin.

    • VuoNa sanoo:

      Kolme neuvoa: puhukaa, puhukaa, puhukaa.

      Selkeästikään et nyt ymmärrä, mitä vaimollasi on mielen päällä. Lähtökohdat omalta kohdaltasi vaikuttaisivat olevan kunnossa, eli hyvin mahdollisesti vika ei ole sinussa. Haluttomuuden takana voi olla lukemattomia syitä. Ne selviää vain puhumalla. Lähesty asiaa varoen ja anna tarvittaessa aikaa. Kerro rehellisesti omat tunteesi, toista kuitenkaan syyllistämättä. Kuuntele toista aidosti. Kyllä se siitä <3

    • Yhdenlainen tarina sanoo:

      5 vuotta naimisissa ja 4-vuotias lapsi… Kuinka kauan yhdessä? Onko teidän parisuhde ehtinyt ”arkistua” ennen raskautta? Vai onko hypätty suoraan alkuhuumasta ja häähuumasta lapsiperhearkeen. Se olisi melkoinen mullistus. Äitiys ylipäänsä on monelle naiselle sellainen valtava käännekohta, jossa tulee ruopattua koko elämänsä läpi. Johan se tiedetään että naisen aivotkin osin ”tuhoutuu” ja sitten rakentuu uudelleen äidiksi tullessa. Vaimosi minuus voi hyvinkin hakea vielä uusia uomiaan, kuin myös keho ja itsetunto.

      Oma kokemukseni on, että yli kymmenen vuoden suhteen jälkeen kun esikoinen syntyi, se muutti kaiken. Ensin muuttui miehen suhtautuminen minuun jo raskausaikana. Odotus oli vaikea, eikä mies ymmärtänyt tilannettani lainkaan. Ennen niin hellä ja huomioiva, vetäytyi kuoreensa eikä koskenut minuun tikullakaan. Juuri kun olisin tarvinnut tukea, läheisyyttä ja lohtua. Kaikesta kivusta ja pahoinvoinnista ym.:sta huolimatta olisin vielä halunnut seksiä. Hän vain vältteli. Tunsin itseni vastenmieliseksi ja niin yksinäiseksi. Tämä hylkääminen, henkinen ja fyysinen jätti ihan traumat, enkä vieläkään ole päässyt yli asiasta. Esikoisen odotus ja tämä hylkääminen alkoi neljä vuotta sitten.

      Tässä välissä syntyi toinenkin lapsi. Parisuhteeni pitkästä kestosta en löisi vetoa, mutta halusin lapselle sisaruksen. Eikä mies isänä ole hullumpi.

      Synnytyksen jälkeen hänen halunsa palasivat suunnilleen samaan tahtiin kuin minun vartaloni (muoto). Hänen haluistaan seksiä on harrastettu 2vk synnytyksestä eteenpäin ja kerran viikkoon. Eli yhtä usein kuin ennen lapsia… vaikka minulle se ei pitkään aikaan tuntunut hyvälle. Silti tivaa miksi seksiä on niin harvoin. Minä menetin raskausaikana sen henkisen yhteyden häneen mikä joskus oli. Seksiä ei enää tee mieli hänen kanssaan. Lisäksi seksi tuntuu ihan erilaiselle kuin ennen. Samat temput ei enää toimi. Tuntuu, että itse kasvoin tämän myllerryksen myötä henkisesti monta metriä, siinä missä mies suorastaan taantui. Seksiä on edelleen kerran viikkoon, pisin tauko koko suhteessa on ollut 2vk. Halusin tai en. Nykyään se on enemmänkin palvelus hänelle, vaikka koen etten saa itse mitään takaisin.

    • J.P. sanoo:

      Kuulostaa siltä, että teet kaiken oikein, ja omistautumisesi perheellesi on koskettavaa. Olisi hyvä selvittää a) onko vaimosi pienien lasten takia jatkuvassa univajeessa niin ettei jaksa siksi mitään (jolloin vaimon pitää antaa nukkua enemmän tavalla tai toisella) tai b) onko vaimollasi esim. hormoonitasot pielessä tai c) onko vaimolla masennus tms. mihin terapia voi auttaa.

      Tilanne on kinkkinen, koska molemmat osapuolet näköjään haluavat toiselle parasta, mutta tarpeet eivät kohtaa. Usein naisten (itsekin olen nainen) on lähes mahdotonta myös ymmärtää, miten iso asia seksi miehille on. Naisen tekee todella paljon mieli seksiä yleensä ovuloidessa, mutta muuten seksihalu on lievempi ”mieliteko”, joka on hallittavissa. Toisin kuin naiset, miehet ovat kuitenkin koko ajan hedelmällisiä, ja he kokevat jatkuvasti tätä pakottavaa fyysistä tarvetta seksiin, jota naiset kokevat vain ovuloidessa (jos hormoonit ovat kunnossa). Tätä naiset eivät yleensä lainkaan tiedä, koska se on niin kaukana heidän kokemuksestaan. Eli nainen ei oikeasti tajua, että seksintarve ajaa miehen tavallaan hulluuteen, ellei itse ole sitä kokenut (ovuloidessaan). Etenkin nuorena ovuloidessa saattaa tuntea halua nykyttää vaikka pylvästä, tosin vanhemmiten sekin vähenee.
      Mielestäni on kyllä vähän vaikea ymmärtää, että jos nainen ei halua seksiä itse, miksi hän ei voisi keksiä jotain muuta seksuaalista kivaa miehen kanssa kuin yhdynnän, myötätunnosta miestä kohtaan? Mutta en ole kokenut itse synnytystä ja imetystä, sillä voi olla asiaan vaikutuksia, esim. ettei siedä kosketusta tms. ollenkaan. Mutta mielestäni olisi kohtuullista ottaa toisen sanottamat tarpeet tosissaan, eli siksi ns. totallikieltäytymistä on vähän vaikea mielestäni ymmärtää.

      Suosittelen hankkimaan Alison Armstrongin kirjan ”The Queen´s Code” ja antamaan sen vaimollesi luettavaksi, se auttaa naisia ymmärtämään miehiä paremmin (ja miehiä itseään), myös seksuaalisuuden osalta.

  • JK sanoo:

    Hei

    Tuo kertomus on aivan perus tarinaa siitä huomion puutteesta, jota naiset kokevat. Samoin helveksunta on yleistä, joka johtuu usein turhautumisesta, tai joskus narsistisesta persoonallisuudesta. Ei siis mitää uutta näkökulmaa tähän asiaan. Varmasti kylläkin monesti totta, mutta minulla on ikään kuin jatkotarina tähän.

    Minun tapauksessani samoja elementtejä avioliitto-ongelmissa. Olen siis mies. Erona se, että asiat on käyty läpi monesti ja saatu niihin ratkaisuja aikaan ja huomattavia parannuksia. Näitä asioita on käyty läpi suullisesti ja myös kirjallisessa muodossa, jotta avautuminen olisi helpompaa. Itse olen huomioinut vaimoani huomattavan paljon sen jälkeen, kun asiat saatiin avattua ja turhautuminen ja luovutus mieliala kääntyi taisteluksi hyvän asian puolesta. Kaikista toimenpiteistä huolimatta langat ovat edelleen vain minun käsissäni. Jos en tasaiseen tahtii panosta näihin korjattuihin asioihin, niin saan varmasti elää ilman seksiä lopun elämää. Vastapuoli ei tee juurikaan mitään seksin tai edes läheisyyden eteen. Hänelle myös keskustelu on hankalaa, tarkemmin sanoen tunteiden sanoittaminen. Seksuaalisessa mielessä ero olisi kaikkein järkevin vaihtoehto, mutta lastemme äitinä kunnioitan häntä, enkä muutenkaan ole luovuttaja tyyppiä. Lisäksi en halua sitä erosta tulevaa montavuotta kestävää tuskaa ja vaivaa. Lapsienkin asiat painavat vaakakupissa.

    Ulkoisesta olemuksestani tai osaamattomuudestani rakkaudessa ja lemmenleikeissä tässä ei voi olla kyse ja sekin asia on puitu läpi. Aidan toisella puolen halukkaita ”uusvaimoja” riittäisi, mutta muiden sinkkutouhuja seuratessani, ei huvita ottaa uutta yritystä, vaikka seksiä saisikin enemmän. Olen todennut uuden yrityksen olevan myös suuri riski. Ihmiset tuntuvat nykyisin olevan entistä epästabiilimpia ja päämäärättömiä parisuhteisiin liittyen.

    Yksinkertaisesti olen todella kyllästynyt siihen asetelmaan, että minä olen aina se suhteen tunnepuolen ohjuri. Toinen osapuoli pidättäytyy vahvasti kiinni arkiasioissa ja mutistisella linjallaan.

    Suhde pähkinäkuoressa:
    4kk tapailua,reilusti/normaalisti seksiä.
    3v. seurustelua, reilusti/normaalisti seksiä.
    6v. avioliittoa, seksi vähentyy radikaalisti, lapset syntyvät.
    2-3v. avioliitto jatkuu, seksi lisääntyy, mutta pidenpiä taukoja mukana. yksi puolenvuoden jakso, jolloin seksiä yhtäpaljon kuin alussa. Ongelman ydin ei silti korjaudu.

    Minä luulen, että kaikki syyt ja selitykset naisten osalta ovat osatotuuksia, mutta todellinen syy on kyllästyminen seksiin siinä vaiheessa, kun pelko miehen menettämisestä toiselle naaraalle poistuu. Hormoonitoiminta naisella myös mukautuu tähän muutokseen ja lisää haluttomuutta. Toki arki ja ne monet kliseisemmätkin syyt vaikuttavat. Juurisyy on kuitenkin se tärkein ja ehkä loukkaavin. Naiset kuitenkin monesti haluavat sitä seksiä eron jälkeen ja useilta kumppaneilta monesti. Tämä kertoo siitä, että suhteen ongelmista on vaiettu, tai valehdeltu. Jos haluttomuus on aitoa, varsinkin hormonaalista, silloin on aivan sama kuka kohde on. Halua ei synny. Yksinkertaisesti jännite vain katoaa pitkässä suhteessa. Miehelle seksi kelpaa ilman suurempaa jännitettä tai emootiota, nainen ei siihen syty samallatavalla.

    • Riinuska sanoo:

      Mielenkiintoinen kommentti. Kiitos siitä, JK.

      ”Miehelle seksi kelpaa ilman suurempaa jännitettä tai emootiota, nainen ei siihen syty samallatavalla.”

      Tästä on lähiaikoina julkaistu tutkimus, jonka mukaan toisin kuin on kuviteltu, parisuhteessa nainen on se joka tarvitsee enemmän vaihtelua seksiin ja kyllästyy yksitoikkoiseen suorittamiseen. Yhtälönä tämä on vaikea ja haluttomuuden kierre on helvetin hankala katkaista, koska se ruokkii itseään. Koen kuitenkin tärkeänä sen, että näitä asioita aletaan tutkia myös naisten näkökulmasta, syyttämättä naisia pihtailusta. Harvoin asiat siitä lähtee parempaa suuntaan menemään 😀

      Tsemppiä sulle! Sanoisin, että sun vaimolla on käynyt tuuri. Toivottavasti hän tajuaa sen ennenkuin on myöhäistä!

  • juupajuu sanoo:

    Haistakkee paska…

  • Samuli sanoo:

    Sama toimii myös toisin päin. Pian on mennyt puolitoistavuotta kuivin suin. ”Ei kiinnosta, ”en halua” on aina vaimon viimeiset kommentit. Haluan seksiä mutta Enää edes jaksa koko sanoa anoa kun sen merkitys on muuttunut? Samantien kun papin luona sanoin tahdon kaikki muuttui, Mitä teen?

  • Samuli sanoo:

    Sama toimii myös toisin päin. Pian on mennyt puolivuotta kuivin suin. ”Ei kiinnosta, ”en halua” on aina viimeiset kommentit. Haluan seksiä mutta edes koko samaa ei voi sanoa ääneen? Mitä teen?