Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen jo vuosia kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta.. Nimittäen, minua kiusattiin hyvin paljon peruskoulun aikoina. Ensimmäiset 3 vuotta pienessä kyläkoulussa olivat mukavaa aikaa, mutta kaikki alkoi muuttua, kun siirryin isompaan kouluun. Aluksi meni ihan kivasti, mutta ei mennyt kauaa, kun minua alettiin syrjiä, tai oltiin ottamatta huomioon. Etenkin kun koulutoverit saivat selville että minulla on asperger-oireyhtymä. Aluksi kiusaaminen oli pientä, mutta sekin oli ikävän tuntuista. Olin yksinäinen koska sen aikainen bestis oli siirretty toiseen kouluun. Joskus minua saatettiin pyytää mukaan leikkeihin, mutta ne olivat yleensä minua huomattavasti nuorempia koululaisia ja se todennäköisesti muuttui sitten minun härnäämiseksi se kyseinen ”leikki”. Joten, vietin ajan suurilta osin yksin, omissa oloissani.

Minulla oli henkilökohtainen avustaja, joka auttoi minua luokassa ja jotkin oppitunnit vietin erityisluokassa erään toisen ”erikoisen” oppilaan kanssa. Luokkatoverit tuntuivat ottavan minun kohtelun epäreiluna asiana ja se ilmeni esimerkiksi siten, että he valittivat vanhemmilleensa siitä ja sitten nämä vanhemmat saattoivat soittaa koululle siitä hyvästä. Luokkatoverit koittivat keksiä lähes kaikesta mahdollisesta minulle jotain ikävää, ja  itse en sen aikaisen kehityksen takia aina ymmärtänyt.

Sitten alkoi yläaste ja helvettimäinen alamäki itsetuntoni suhteen ja mielenterveyden.. Sen aikainen bestis oli silloin kans siirtynyt samoihin tiloihin, mutta asiat eivät olleet enää samoja. Hän ei tohtinut olla kanssani välitunneilla, kun ei halunut itse joutua kiusatuksi. Kiusaaminen oli myös alkanut muuttua vaan ilkeämmäksi, kun vanhempien luokkien oppilaat liittyivät mukaan. Minua ei edellenkään otettu mukaan mihinkään ja ainoa seurani oli mp3-soittimeni. Kiusaaminen oli henkistä sekä fyysistä, ja jokapäiväistä.

Aloin tuntea silloin vahvoja tunnetiloja.. halusin tappaa itseni. Ei ollut päivääkään kun joko itkin koulussa tai ajattelin näitä ajatuksia. Ulkoisesti koitin esittää olevani vahva, mutta se ei ollut helppoa. Pelkäsin, että alkaisin itkemään kaikkien edessä ja sen myötä kiusaamiseni vaan pahentuisi. Kaikki mitä tein tai sanoin saatettiin kääntää minua vastaan, vaikka se ei olisi sen arvoista. Itsetuntoni meni aivan riekaleiksi näiden vuosien aikana ja ne tunteet alkoivat vaan vahvistua. Olisin tappanut itseni oikeasti, jos päässäni olisi napsahtanut sen toimesta. Jotkin kiusaamiskohtaukset päättyivät opettajille ratkomiseen, mutta en saanut kuulla ikinä keltäkään anteeksipyyntöä, asioita ei koskaan laitettu eteenpäin, ei edes poliisille. Kiusaamisen takia aloin jossain vaiheessa puolustaa itseäni, mutta siitä yleensä koitui vaan minulle enemmän ongelmia kuin apua. Vihasin itseäni yli kaiken ja halusin vaan kuolla, en vaan jaksanut enää taistella. Mutta jokin esti minua satuttamasta itseäni, jokin ei antanut minun tehdä sitä vaikka olo oli aivan paskana.

Koulun jälkeen elämäni alkoi rullamaan hiukan paremmin, mutta nämä patoutumat ja syvät arvet kiusaamisesta jäivät kalvamaan minua. Minulla oli kyllä välillä hyviä päiviä, mutta nekin päivät saattoivat päättyä kyyneliin. Olin edelleen yksinäinen ja side entiseen bestikseen oli mennyt. Saatoimme jutella netin välityksellä välillä, tai tapailla viikonloppuisin, mutta mikään ei tuntunut enään samalta. Vietin aikaa yksikseni, eivätkä vanhempani ottaneet ikinä puheeksi että haluaisinko mennä ammattilaiselle puhumaan asioistani, vaikka he olivat osittain tietoisia kouluni tilanteesta ja itsetuhoisista ajatuksistani. Mutta nyt olen hakenut apua tähän ja toivon mukaan apu auttaisi murtamaan patoutumiani näiden vuosien jälkeen. Kiitos kun jaksoitte lukea tänne asti.”

Nimim. Yksinäinen enkeli

Artikkelikuva Aimee Vogelsang.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Rikki Peruuta vastaus

10 vastausta artikkeliin “”Halusin tappaa itseni” – koulukiusaaminen sattuu syvälle”

  • Nimetön sanoo:

    Voimia sinulle. Muista, että sinussa ei ole mitään vikaa, eikä kiusaaminen ollut sinun syysi. Se oli niiden muiden syy, jotka käyttäytyivät väärin sinua kohtaan. Maailmassa on myös toisenlaisia ihmisiä, niitä ihania ja hyviä, jotka arvostavat muita. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet.

  • Leijonaemo sanoo:

    Jaksamista sinulle.Tuttua on meidän perheessä,tytärtäni kiusattiin koulussa,hän masentui ja jatko-opinnot jäivät kesken.Kiusaamiseen kyllä yritettiin puuttua,mutta huonolla menestyksellä.Kiusaajia oli monta ja se tapahtui myös koulumatkalla.Olisi pitänyt ottaa tytär kotiopetukseen.

  • Nähty on tämäkin sanoo:

    Hei, tuttu on tarinasi. Koin itse lähes saman, paitsi että yritin itsemurhaa.
    Vielä yli 50-vuotiaana tietyt jutut nostavat kyyneleet silmiini.
    Ai, niin. Minä olisin silloin 16-vuotiaana, itsemurhayrityksen jälkeen päässyt ammattiin piiriin. Sitä sairaalassa tarjottiin. Mutta en mennyt. Isä kielsi: ”kun sitäkin saisi sitten hävetä.”
    Onneksi oli pieniä valon tuikkuja tuonkin pimeyden laidoilla ja olen sittemmin saanut akateemisen loppututkinnon, pitkän työuran unelma-alalla,varakkaan aviomiehen, oman talon ja useita todella fiksuja lapsia.
    Se en ollutkaan minä jota, ja jonka kuuluu hävetä.
    Sinä, aloittaja, hanki apua ja hoida itsesi kuntoon. Your history in not Your desing!

    • Nähty on.... sanoo:

      Korjauksia, …sairaalassa tarjottiin ammattiapua kiusaamisen aiheuttamiin mielentarveysongelmiin. ja…. Your history is not Your destiny. Menneisyytesi ei ole kohtalosi. Onnea ja menestystä matkallesi!

  • Nimetön sanoo:

    Tsemppiä kovasti sinulle ja teille kaikille muille kiusatuille. Aika näyttää kyllä, niistä kiusaajista ei todellakaan ainakaan meidän yläasteella tullut mitään elämässä menestyjiä, päin vastoin jäivät vähän ”reppanoiksi” aikuisiällä. Tuskin elävät kovin onnellista elämää. Sinulle sen sijaan monet unelmat voivat toteutua. Koittakaa kiusatut olla katsomatta liikaa menneisyyteen, teitä ei ole millään lailla ”tuomittu” onnettoman elämään. Asiat kääntyvät hyväksi.♥️

  • No use for A name sanoo:

    Minuun koulukiusaus jätti niin syvät jäljet, että pelkään koko ajan jonkun satuttavan lapsiani, ikään kuin se olisi automaatio. Toisaalta suren kun pojalla ei ole kaveria. Tyttärellä on yksi kaveri mutta tämäkään ei voi alkaa jos alkaa jotain muuta. Miksi tytöt eivät voi leikkiä porukalla? Ongelma tietty on sekin, että käyvät koulua toisella paikkakunnalla eikä niin ollen meiltä päin koulukavereita ole.

  • Rikki sanoo:

    Minä käyn terapiassa pahan koulukiusaamisen ja myöhemmän kiusaamisen takia. Ei minua aikanaan kukaan auttanut vaikka koti ja koulu tiesivät. Yksin piti selvitä kaikki vuodet. Opin olemaan luottamatta kehenkään ja rakensin kuoren itselleni. Äidiksi tulon myötä olen joutunut vastakkain itseni kanssa ja vihdoin uskaltautunut hakemaan apua. Terapeutti on ensimmäinen joka on hiukan nähnyt kuoren alle ja empatialla kuunnellut minua. Paljon on edessä työtä ja kipua sekä katkeruus vanhempiani kohtaan.
    Sen kaikki on opettanut että kun omaani kiusattiin koulussa, puolustin kynsin hampain ja näytin että hän ei jää yksin. Vaadittiin paljon taistelua että kiusaaminen loppui.

  • sinisiipi sanoo:

    Sinussa on voimaa. Kaikesta huolimatta selviydyit.
    Kukaan ei määrittele tulevaisuuttasi – vain sinä itse.
    Kun elät vanhaksi näet että kiusaajistasi ei ole tullut yhtään mitään – vain tavallisia pulliaisia, jotka elävät tavallista, pientä elämää.
    Voit itse valita mitä teet elämälläsi ja määritellä sen kuka olet.
    Elämässä on paljon hyviä asioita joista nauttia.

  • Karma on tosi sanoo:

    Voimia.

    Omina kouluaikoina pysyin järjissäni ajattelemalla, että kaikki saavat aikanaan palkkansa tai jos eivät saa, niin kostan sittem kun sitä vähiten odottavat, vielä vuosien jälkeen. No, ei ole tarvinnut kostaa, syöpä on iskenyt kaikkiin, jotka ovat minua kiusanneet, joku jäi syövän takia lapsettomaksikin. Siinä on heille kostoa kylliksi, minun ei tarvinnut.

  • Kimurantti sanoo:

    Kiitos kokemuksesta!

    Itsellä on myös kokemusta koulukiusaamisesta ja ne arvet vaikuttavat vielä tänäkin päivänä. Yläasteikäisenä minua haukuttiin ja mollattiin niin, että tuntui kuin minulla ei enää olisi mitään itsetuntoa jäljellä. Itkin koulun vessassa, enkä uskaltanut käydä koulussa syömässä, koska kiusaajat olivat siellä. Halusin kuolla. Samaistuin myös tuohon fyysiseen puolustautumiseen. Lopulta aloin laittaa vastaan kun päässäni napsahti ja kävin kesken koulupäivän toisen tytön kimppuun. Minun onneni oli, että sen tapauksen jälkeen pääsin erityisluokalle suojaan itseltäni ja muilta.

    Tänäpäivänä huomaan kiusaamistraumojen vaikuttavan parisuhteessa. Puolisoni on impulsiivinen ja saattaa riidan tuoksinassa alkaa haukkua minua ja silloin menen ihan lukkoon kun en tiedä mitä tehdä. Tällöin käyttäydyn aggressiivisesti ja saatan hajottaa tavaroita. Psykoterapiasta on kuitenkin ollut apua. Olen ymmärtänyt, etten tänäpäivänäkään ole vielä oppinut, että miten reagoida kun toinen haukkuu tai mollaa. Aggressio ei ole ratkaisu ja siitä on mahdollista oppia pois.