Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Hyvää Suomesta.

Yksi halvimmista kotimaisista raaka-aineista kaupassa ovat juurekset. Tässä kasvisreseptissä proteiinina toimii kotimainen grillijuusto. Voit myös hyvin käyttää salaattijuustoa, kotijuustoa tai leipäjuustoa. Tällöin voi myös juuston paistamisen jättää välistä. Myös juureksia voi vaihdella oman maun mukaan.

Kotimaisilla raaka-aineilla voit päästä edulliseen ruoan kokonaishintaan, kun valitset järkevästi. Näissä resepteissä noudatetaan Hyvää Suomesta-merkin periaatetta: kun tuotteessa on useampi raaka-aine, vähintään 75% pitää olla kotimaista. Tunnistat kotimaisen raaka-aineen reseptissä merkistä.

 

Paahdettu juuressalaatti

  • 2 porkkanaa
  • 4 pienehköä keltajuurta
  • 5 pienehköä punajuurta
  • 1 pieni lanttu
  • ½ juuriselleri
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 300 g grillijuustoa
  • 1 ruukku lehtipersiljaa tai muuta yrttiä
  • 1 rasia linssien ja herneen ituja
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • suolaa, mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori juurekset ja pilko ne peukalon pään kokoisiksi paloiksi. Laita juurekset uunipellille leivinpaperin päälle. Murskaa valkosipulin kynnet veitsen terällä ja kuori. Lisää valkosipulin kynnet juuresten joukkoon. Mausta juureksia rypsiöljyllä ja suolalla. Paahda juureksia uunissa n. 20-30 minuuttia. Pilko grillijuusto kuutioiksi. Hienonna lehtipersilja valmiiksi. Pese idut tarvittaessa. Kun juurekset ovat kypsyneet sopivasti eli ovat vielä hiukan napakoita, ota ne uunista. Paista juustokuutioita nopeasti kuumassa pannussa tilkan rypsiöljyä kanssa niin, että niihin tulee sopivasti väriä.  Lisää juurekset pannulle ja sekoita. Lisää vielä idut ja yrtit.

 

Kotimainen ruoka on meille suomalaisille tärkeä asia. Suomessa tuotettu, tehty ja pakattu ruoka on turvallista ja herkullista. Ruokaa, josta saa olla ylpeä. Suomalainen ruokavalinta kannattaa ja on vastuullinen teko, katsottiinpa sitä ruuan laadun, työllisyyden, eettisyyden tai ruokakulttuurin näkökulmasta.

Suomalainen ruoka on hyvää. Se on puhdasta, laadukasta, turvallista ja vastuullista. Näiden lisäksi kotimaiseen ruokatuotantoon liittyy myös muita positiivisia asioita, kuten työllistävä vaikutus ja vahva osaaminen.

Mistä sitten tietää, että ruoka on kotimaista? Koska valmistajan tai tuotteen suomalainen nimi tai kotoisat maisemat pakkauksessa eivät aina kerro totuutta siitä, onko ruokatuote varmasti suomalainen, kannattaa pakkauksesta tarkistaa Hyvää Suomesta -merkkiHyvää Suomesta -merkki takaa pakatuille elintarvikkeille suomalaisen raaka-aineen ja työn, ja sen avulla kotimaisista raaka-aineista Suomessa valmistetut ja pakatut tuotteet löytyvät helposti kauppojen valikoimista.

Hyvää Suomesta -merkistä tiedät, että:

  • liha, kala, muna ja maito sellaisenaan ja osana muita elintarvikkeita ovat aina 100 % suomalaisia
  • jos pakkauksessa on vain yhdenlaista raaka-aineetta, se on 100 % suomalaista
  • useamman raaka-aineen tuotteessa raaka-aineesta 75 – 100 % on suomalaista
  • lopputuotteen valmistus ja pakkaaminen tehdään Suomessa, suomalaisella työllä

Kokkimme Ilkka Lääveri teki nämä maistuvat reseptit Hyvää Suomesta -merkin periaatteiden mukaisesti eli maito, liha, kala ja muna ovat täysin kotimaisia, ja raaka-aineiden kotimaisuusaste kokonaisuudessaan on vähintään 75 %. Raaka-aineissa on valittu Hyvää Suomesta -merkillä varustettuja vaihtoehtoja aina kun se on ollut mahdollista, koska Hyvää Suomesta -merkki takaa elintarvikkeelle paitsi kotimaisen raaka-aineen, myös kotimaisen työn, joten kotimainen raaka-aine tuo myös toimeentuloa ja hyvinvointia suomalaisille.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Anselmi Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Halpa ja hyvä kotimainen juuresruoka”

  • Masa sanoo:

    Perunaa tulee varsinkin käytettyä. Ja kaikessa aina kotimaista, jos vaan mahdollista.

  • Satur sanoo:

    Kivan kuuloinen resepti. Pitää napata talteen 🙂

  • Tuula sanoo:

    Teemme usein pellillisen uunijuureksia ja vihanneksia. Ja aina kotimaista, jos se vain on mahdollista. Juureksista eniten käytämme porkkanaa, perunaa, lanttua, bataattia ja naurista. Vihanneksista parsakaalia, kukkakaalia, paprikaa ja tomaattia. Juustosta en itse välitä, joten sitä en lisäisi uunijuureksiin.

  • Anselmi sanoo:

    Paahdettuja juureksia on tullut tehtyä useinkin. NykyÄn harvemmin, sillä ködet ei oikein kestä pilkkomista enää

  • OKäiti sanoo:

    Ai että, kuulostaa hyvältä reseptiltä! Kotimaista ruokaa valitsen aina, jos mahdollista.

  • Mummi sanoo:

    Porkkanaa ja lanttua tulee oikeastaan vaan käytettyä mutta ne tietty kotimaisia 🇫🇮 Reseptiä täytyy kyllä testata, kiitos ❤️😋