Aina ei kannata olla ”hieno nainen”. Joskus on hyvä olla ”sellainen tyttö”, sanovat ihan asiantuntijat.

Siis sellainen tyttö, joka istuu kuten mies. Jalat levällään.

Tiedäthän ilmiön nimeltä ”manspreading”, eli mieslevittely. Mieslevittely tarkoittaa sitä, että mieshenkilö istuu jalat kaukana toisistaan ja vie näin tilaa muilta esimerkiksi julkisessa liikenteessä.

Miehet väittävät, että mieslevittely johtuu siitä, että sukuelimet rusentuvat, jos he istuisivat normaalisti. Tätä väitettä ei usko kukaan! Oikea syy lienee siinä, että miehet haluavat 1. istua mukavasti, 2. välttää sen, että joku tunkisi viereen, 3. ilmaista auktoriteettiaan kuten sulkiaan pörhistävä riikinkukko.

Mieslevittely on ikävää käytöstä julkisissa kulkuneuvoissa ja muissa paikoissa, joissa tilaa on rajatusti per henkilö. Toisten puolelle ja penkeille ei sovi levittäytyä tahallaan, jos tilaa on naftisti. Tämä koskee kaikkia sukupuolia.

Yhä edelleen monet naiset istuvat jalat ristittyinä. Sitä pidetään naisellisena, viehättävänä ja siveellisenä. Se, että naisen pitäisi tapakulttuurin takia ristiä jalkansa on tietenkin ihan yhtä höpöjuttu kuin se, että miesten pitäisi levitellä vaikuttaakseen maskuliinisilta. Mukavuus ja muiden huomioon ottaminen määrittäköön sen, miten kukakin istuu, ei sukupuoli.

Toki monet naiset myös kokevat ristityn jalkojen asennon mukavammaksi kuin haarat auki istumisen. Toisille syy on fyysinen ja toisille henkinen. Soveltuva istuma-asento riippuu toki myös asusta. Vaikka olisi kuinka vapautunut, ei ehkä halua istua julkisilla paikoilla jalat harallaan, jos yllä on lyhyt hame ja kenties vielä stay-up-sukat, tai vastaavaa. Jalat saa toki pitää ristissä jos siltä tuntuu, mutta jos tilaa on, meidän kaikkien olisi parempi levitellä, kertovat ortopedit.

pariskunta penkillä
Kuva Ben White, ylin kuva Hanna Postova.

Monia naisia vaivaava lantio-, polvi- ja/tai nilkkakipu voi nimittäin johtua siitä, että istuu jalat ristissä tai polvet yhteen painettuna. Asento aiheuttaa painetta nivelille ja lihaksille, mikä voi johtaa kiputiloihin. Toinen tyypillinen kivun aiheuttaja on monien naisten tapa seistä lonkka sivulla, paino toisen jalan päällä.

Ortopeditkin toteavat, että nämä tavat johtuvat sekä kulttuurista että siitä, että monien naisten mielestä tällainen asento on mukavampi – ja se taas johtuu kyseisen naisen vartalon rakenteesta. Kuitenkin, mukavasti jalat ristittyinä istuminen voi heikentää kropan heikkoja puolia entisestään ja aiheuttaa tai lisätä kipuja.

Kaikista tärkeintä olisi välttää istumista ylipäätään, se on olennaisempaa kuin istuma-asento, ortopedi muistuttaa. Jos se ei onnistu, niin pitäisi istua kuten mies: jalat noin kello 11 ja kello 1 -kohdilla. Jalkapohjien tulisi olla tukevasti maassa, ja polvien joko samalla tasolla lantion kanssa tai hiukan alempana.

Toinen hyöty voi olla se, että leveästi istumalla oppii ottamaan tilaa ja pitämään puoliaan oman tilan suhteen. Naisen ei tarvitse istua jalat solmussa vain siksi, että joku mies haluaa levittää jalat naisenkin puolelle.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle balanssi Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Haarat levälleen, nainen!”

  • Höh sanoo:

    Naislevittely on taas sitä, että levitetään kaikki mukana kulkevat rojut siihen viereiselle penkille eli ihan sama lopputulos siinäkin.

  • Humblebrag sanoo:

    Tyyli ja tapakurssien mukaan on todella epäkohteliasta istua jalat ristissä, eli oikeaoppinen tapa on jalat auki vierekkäin.

  • Konra sanoo:

    Ei muuten pidä paikkansa tuo miehiin kohdistuva ergonomia. Pallien lämpötilan pitäisi olla alempi kun muun kehon, jos istuisi kokoajan jalat ristissä siinä tulee huono olo. Esim tiukat farkut vähentävät huomatavasti sukukypsyyttä juuri tämän takia. Voisitteko ottaa perusasioista selvää ennen kuin kirjoitatte nettiin yhtään mitään.

  • balanssi sanoo:

    Toki naiset. Jalat levälleen vaan. En miehenä laita ollenkaan vastaan, kuten en laita minihameita, jumppatrikoita, tiukkoja toppeja jne

  • Kauheeta höpöä sanoo:

    Höpö höpö :D. Lisääntymisikäisenä ja vähän jälkeenkään ei huvita istua levällään, koska se nyt vaan herättää miehissä mielikuvia. Niitä tulee ihan tarpeeksi muutenkin, joten. En tykkää itsekään myöskään katsella levitteleviä naisia ympärilläni, enkä kyllä miehiäkään. Eikö jokainen voisi vaan istua normaalisti reidet vierekkäin? Aikuisena kestää sen, jos ei ole joka sekunti semmoinen rönöttävä mukava olo.