Uuden onnen löytäminen eron jälkeen ei takaa sitä, että suhde kestää toisen kuolemaan saakka. Ja päättyipä suhde mihin tahansa, bonuslapsia ei välttämättä enää koskaan näe.

Syynä voi olla se, että lasten vanhempi ei anna. Mutta myös se, että lapset eivät halua tavata ex-bonusvanhempaa.

Lasten tapaamishaluttomuuteen voi olla monta syytä. Ehkä välit eivät olleet hyvät, tai ehkä asia tuntuu jotenkin hankalalta.

Mutta niinkin voi käydä, että bonusäiti on huolehtinut lapsista kuin omistaan, mutta eron sattuessa hänestä tulee kuin vieras ihminen.

Sellaisen kokemuksen kertoo tämä kirjoittaja:

”Aikoinaan menin miehen kanssa naimisiin. Hän oli neljän lapsen yksinhuoltaja. Äiti sai nähdä lapsia valvotusti.

Olen miettinyt, että olinko sitten paha äitipuoli?

Minä hoidin lasten asiat päiväkodissa ja koulussa. Ostin vaatteet ja tavarat mitä lapset tarvitsi. Hoidin synttärit ja rippijuhlat.


Kuva Shutterstock, ylin kuva Lili Kovac.

Olin olkapää, vein harkkoihin, lääkäriin ja leikkaussalissa odotin, että lapsi nukahtaa ja herätessä olin paikalla.

Kestin joulut ja juhlat miehen exän ja hänen vanhempiensa kanssa ja vielä järjestin nämä juhlat.

Olen nyt eronnut, enkä enää se äitipuoli joka hoiti ja järjesti asiat 15 vuoden ajan.

Kun ero astui voimaan minusta tuli ilmaa lapsille. He ovat jo aikuisia, nuorinkin, joka alkuun oli pieni poika. Aikuisuuteen asti apu kelpasi.

Tämä sattuu tätä pahaa äitipuolta. Hoidin lapsia kuin omiani vaikka he olivatkin vain lainaa.”

Nimim. Paha äitipuoli

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 35 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ei voi tietää Peruuta vastaus

35 vastausta artikkeliin “Erosin uusperheestä 15 vuoden jälkeen, ja nyt olen lapsille kuin ilmaa…”

  • Bamla sanoo:

    Minusta tämä on ihan normaalia ja asia, joka jokaisen on hyväksyttävä kun astuu uusperhekuvioon. Itse olen täysin ok asian kanssa, että minut unohdetaan ja näin uskon myös tapahtuvan oman lapseni kohdalla. Hän ei pidä yhteyttä oman vanhemman ex-kumppaniin. Miksi pitäisi? Niin se vain toimii ja en näe syytä toimia toisin, elleivät lapset niin itse halua.

  • Parempi päin sanoo:

    10 vuotta suhteessa olin jo melkeinpä ilmaa joten en olettanut tilanteen muuttuvan erotessa. Lasta eikä biologista äitiä kiinnostanut koskaan, joten nyt ei tarvitse kenekään teeskennelläkään mukavaa.

  • Äityli sanoo:

    Nimimerkille paha äitipuoli. Luultavasti kysymys on normaalista aikuistumisesta. Nuoren aikuisen elämään tulee paljon uusia ihmisiä, opiskelukaverit, työkaverit, mahdollisen parisuhteen mukana tulevat uudet sukulaiset. Jos lasten isä on jäänyt yksin, lapset ehkä kantavat huolta hänen pärjäämisestään ja pitävät siksi yhteyttä. Aikuisten lasten etääntyminen tuntuu ikävältä biologisesta äidistäkin. Äiti voi tuntea mustasukkaisuutta lasten puolisoiden perheistä ja ystävistä. On vain laskettava irti, vaikka sattuu. Toisaalta saattaa olla, että tulevat takaisin, kun saavat omia lapsia.

  • Nimetön sanoo:

    Äitipuolena 17 vuotta ja kun otin eron niin jo aikuistuneille bonareille täysin ilmaa. Yllätti kyllä.

  • Livelovejalässynlää sanoo:

    Kuten omille vamhemmillenikin toivoisin, eläkää itsellenne. Elkää muille.

  • Nimetön sanoo:

    He saattavat tulla takaisin, kun saavat omia lapsia ja alkavat muistaa asioita.

    Parikymppiset elää vaihetta jolloin ei paljon taakse katsota. Se menee ohi.

  • Nimetön sanoo:

    Luulen että lapset ajattelee että ku jätit isän niin jätit heidät. Että et halua heitä niin he antaa sun olla?

  • Lapsipuoli sanoo:

    Miksi kiintyä bonusvanhempaan? Omat vanhemmat erosivat. Miksi nämä pysyisivät yhdessä?