Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Mikset sä halua mua enää?! Tämä on kysymys, jota kuulin toistuvasti puolisoltani muutaman kuukauden ajan kunnes erosimme. Hän kyseenalaisti jatkuvasti seksinhaluni, latisti ne olemattomiksi sanoissaan, kuvaili kylmäksi, epäili minulla koskaan olleenkaan mitään haluja, että esitin vain. Ja silti seksiä oli minimissään 3 kertaa viikossa.

Eroamme edeltäneen ajan puolisoni oli eristänyt itseään minusta ja suhteestamme, ”antanut aikaa” ja ”tilaa hengittää” omien sanojensa mukaan. Kun kysyin häneltä, miksi hän niin teki tai koki tarpeelliseksi tehdä, hän ei osannut vastata. Kun kysyin, miksei hän ymmärtänyt, että kaipasin häntä kotiin ja seuraani, kun laitoin viestiä perään: ”Joko oot kohta tulossa kotiin?” Ja hänen vastauksensa oli: ”Joo kohta”, mutta odotin tunnin, odotin kaksi, menin nukkumaan ja hän oli aamulla äkäinen MINULLE, kun olin mennyt nukkumaan ennen kuin hän tuli kotiin. Kiskoin tämän tiedon ulos hänestä, nauroin ääneen, hän suuttui, kysyin missä maailmassa ”kohta” kestää yli 2 tuntia, hän puki ja lähti ulos pariksi tuntia lisää.

Näitä oli paljon. Hän teki jotain, minä kyseenalaistin sen, hän lähti vastaamatta kysymyksiini, minä jäin hämilleni kotiin miettimään, että mistä tässä on kyse ja mitä hän oikein tekee, kun lähtee. Elin pelkästään kysymyksissä omassa päässäni, koska en niitä voinut hänelle sanoa ääneen tai hän lähtisi taas pois. Purin kieltäni, koska rakastin ja kaipasin häntä, mutta olin myös hämilläni ja kiukkuinen.

Hän käyttäytyi eilen päin v@ttua, sanoi ilkeitä asioita muutaman, valitti pesemättömistä tiskeistä, vaikkei itse ollut tiskannut, pessyt pyykkiä tai imuroinut yli kuukauteen. Syytteli aikaansaamattomaksi ja kommentoi painoani, tänään ne sanat pyörii päässäni ja on ollut koko päivän vaikea hengittää, olen paska kaikessa vai enkö? Hän tulee lähellä, koskee hellästi, vetää kainaloon, pyytää anteeksi, se tuntuu hyvältä. Hetki tätä, sitä seuraa seksi, se ei kestä enää kauaa, ei ole enää kyse meidän nautinnostamme vaan hänen. Oloni on likainen, kuin olisin pettänyt itseni, tämä mies sai eilen minulle pahan olon itsestäni ja se on vaivannut koko päivän minua, ja silti harrastimme seksiä. Menen pesulle, sanon olevani väsynyt ja menen nukkumaan.

Yksin aunringolaskussa

Kuva Sasha Freemind. Ylin kuva Jae Bano.

Seuraavana päivänä riitelimme, ilta on kaaos, sanon suoraan, etten halua seksiä, kun hän tulee lähelle ”lohduttamaan”. Alkaa syyllistäminen. ”Olenko niin ällöttävä?”, ”Inhotanko mä sua niiin paljon, ettei voi koskea?”, ”En mä sua kohtele huonosti, sä liioittelet”, ”Etkö nyt voisi vaan tulla tähän viereen, ei oo paljoa pyydetty?”, ”Mulle tulee hyvä olo tästä, kun oot vieressä, eikö sulle muka tule?”, ”Voitko sä edes rakastaa mua, kun et siedä mun kosketusta intiimisti enää?”, ”No jos ei oo siitä kiinni, nii mitä haittaa siitä on?”…

Harrastimme lopulta seksiä. Seksi itsessään oli hyvää. Mies itse on ulkonäöllisesti juuri tyyppiäni ja sellainen, mikä kiihottaa. Mutta jälkikäteen on paha mieli. On paha mieli siitä, että annan nautintoa ihmiselle, joka minua satuttaa. On paha mieli, että olen hänelle helppo, enkä osannut pitää kiinni omista päätöksistäni. Minä en halunnut seksiä.

Hän sai minulle olon, että satutan hänen itsetuntoaan, kun en halua häntä. Hän ei ymmärrä näiden olevan kaksi täysin eri asiaa. Seksin halu ylipäätään ja häneen kohdistuva seksin halu. Hän kääntää päätäni mielensä mukaan ja minuun sattuu. Mutta rakastan ja haluan ja toivon ja uskon edelleen. En osaa luovuttaa, koska ei hän ole silmissäni varsinaisesti tehnyt oikeasti väärin missään kohtaan.

Kunnes hän valehteli. Hän valehteli päin kasvoja, vakuuttavasti ja kyyneleet silmissään. Seuraavana päivänä olin hänen kaverinsa luona paikalla, kun joku sanoi samasta asiasta toiselle, mutta erilaisen version, totuuden. Katseemme kohtasivat puolisoni kanssa, luimme toistemme kasvot, hän tajusi, että tiesin ja tätä en niele. Rauhassa laskin lasin kädestäni, keräsin laukkuni ja takkini ja sanaakaan sanomatta poistuin.

Kuva John Towner.

Kirjoitin hänelle tekstiviestin, että tämä oli tässä. Hän vastasi hyväksyvänsä asian. Vaikkakin taisteli vastaan joka käänteessä, uuden asunnon hankinnassa, muuttohommissa, vakuutti ettei valehtelisi enää ikinä, aneli palaamaan yhteen.

Mutta nyt on kulunut 2 viikkoa siitä, kun hän on lähtenyt. On helpompi hengittää, voi vapaasti tehdä, mitä haluaa, ei ole kiinni toisen aikatauluissa, kukaan ei valita enää. Olisi pitänyt tehdä tuo päätös pari kuukautta aikaisemmin, saattaisin voida henkisesti paljon paremmin..”

Nimim. M.K.A

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Eron jälkeen on helpompi hengittää”

  • Lopulta helpottunut sanoo:

    Niin tuttua. Minä tosin ymmärsin, joustin ja taivuin mutkalle, kunnes tulin itse jätetyksi. Yritin pitää perheen kasassa ja vielä eronkin jälkeen toivoin yhteenpaluuta, koska ydinperhe. Vaikka hän itse jätti minut, minä olin syyllinen eroon. Koska en kuulemma ollut koskaan ”oikeasti” rakastanut ja olin aina itsekkäästi laittanut oman etuni hänen edelleen. Seksi kolmesti viikossa ei riittänyt, kosla se oli niin huonoa. Kolme kertaa viikossa oli kuitenkin ehdoton minimi, koska olihan se merkki rakkaudesta ja oli häntä kohtaa loukkaavaa, jos en halunnut. Välillä meni viikkoja, kuukausiakin hyvin, kunnes tuli iso riita jostain mitättömästä asiasta. Opin odottamaan tätä riitaa, joka tuli yhtä varmasti kuin ukkonen pitkän helleputken jälkeen. Vasta eron jälkeen ymmärsin, kuinka huonossa suhteessa olin pitkään elänyt. Nyt minun paikallani nöyristelee huomattavasti nuorempi nainen.

    • Nimetön sanoo:

      Ihan säikähdin, tarinasi oli kuin olisin itse sen kirjoittanut! Ero oli iso helpotus, vaikka siinä hetkessä sitä ei niin nähnyt. Vasta etäisyys asioihin sai tajuamaan, kuinka huonoa käytöstä sitä oli sietänyt. Vaikka taloudellisesti onkin nyt jokseenkin tiukkaa, henkisesti valtavan rikasta!

  • Lumi sanoo:

    Minulla oli vähän tuollainen kokemus,miesystävästä. Mikään ei riittänyt. Se seksiseksiseksi. Ja kontrollointi,elämäni suhteen. Sitten kun kajosi sanallisesti vanhenevan lemmikkini asioihin,lopetin suhteen. Lemmikkini eli vielä vuoden,rauhallista loppuaikaansa.
    Miesystävä oli ulkonäöllisesti pätevä,mutta- valitti kaikesta,enkä tosiaan voinut itselleni kaupasta patjaa ostaa,etteikö ängännyt vannabe asiakkaaksi väliin.
    Raivarit olivat hänen aseensa,niillä piti pelkoa ja vaikenemisrani yllä.
    Mutta se,yksi kerta kun puuttui pennusta asti kanssani olleen eläimen vanhuuden oireisiin,se.
    Mielestäni lemmikillä oli oikeus elää omassa kodissaan,kuten haluaa.( Emme asuneet yhdessä miesystävän kanssa). Ja rattiraivo. Pelkäsin usein kyydissään,kun hiilestyi kanssa-autoilijoihin ja alkoi ykskaks ajaa vaarallisesti.
    En tiedä,mikä miehellä oli,ehkä jotain persoonallisuudessa.