Avioeron myötä elämään tulee monenlaisia suruja ja monenlaista totuttautumista uudenlaiseen elämään.

Hyvinkin sujunut ero ja vanhempien hyvät välit eivät tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin ja helppoa. Vanhempien ero on raskas kokemus lapselle, vaikka ero voisi lapsen parhaaksi ollakin. Vanhempi suree sitä, miten lapsi reagoi ja huolehtii kovasti siitä, kuinka lapsi sopeutuu.

Tässä eroperheessä lapsi näyttää äidilleen ikävöivänsä isää. Äiti ymmärtää ja antaa lapsen surra, mutta tekisi mieli itkeä itsekin. Enkö minä kelpaa? Eikö lapsi kaipaa minua? Eikö lapseni rakasta minua yhtä paljon kuin toista vanhempaansa?

Äiti kirjoittaa:

”Minun ja mieheni erosta on kohta kaksi vuotta. Meillä on yksi kohta 6-vuotias poika, ja on viikko-viikko-systeemi, joka on toiminut hyvin.

Välimme ovat hyvät ja toimivat. Lapsi reagoi eroon alussa, ja purki sitä nimenomaan minuun enemmän, mutta nyt sekin tilanne on tasoittunut.

Minua ahdistaa sellainen asia, että tuntuu että lapseni rakastaa isäänsä enemmän tai isä on hänelle tärkeämpi. Olen tietenkin todella onnellinen lapseni ja hänen isänsä hyvästä ja läheisestä suhteesta, mutta silti se kirpaisee.


Kuva Kat J, ylin kuva Janco Ferlic.

Kun haen lapsen isältä, joskus tuntuu että lasta suututtaa kun tulen hakemaan. Erossa olo on todella vaikeaa: isää kaivataan ja itketään ekana iltana, ja kysellään millon pääsee takas isille jne. Totta kai hän saa näitä kaikkia tunteita näyttää ja kokea, parhaani yritän siinä lohduttaa vaikka itsekin tekisi mieli pillahtaa itkuun joskus.

Sillon kun hän lähtee minun luotani, tällaista samanlaista ei ole. Exä ei ikinä sano että poika kaipaisi minua siellä ollessaan. Olen joskus asiasta kysynyt, ja uskon kyllä että hän kertoisi jos näin olisi.

Yritän kaikkeni että minun luonani olisi yhtä mukavaa, ja annan hänelle aikaa ja huomiota, mutta silti tuntuu että viikko minun luonani odotetaan vaan sitä kun pääsee takas isin luo.

Onko se vaan niin että isit on poikien mielestä niin paljon coolimpia ku äidit?”

Nimim. Huono vai hukassa oleva äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Eronnut äiti Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Eroäidin suru: lapseni rakastaa isäänsä enemmän kuin minua”

  • Vuoroviikot sanoo:

    Lapsilla tulee kaikenlaisia vaiheita. Täällä nyt kolme vuotta eronneena oltu. Välillä on helpompaa ja välillä vaikeempaa ja jotkut vaiheet tuntuu kestävän ikuisuuden. Enimmäkseen kaikki on ollut niin paljon paremmin kuin vielä yhdessä ollessamme. Yritä keksiä tähän vaiheeseen jotain muuta mietittävää ❤️

  • Janna sanoo:

    Tuossa iässä on normaalia kehitystä ihailla enemmän omaa sukupuolta edustavaa vanhempaa. Meilläkin tytöt ovat tuossa iässä olleet hyvin äitin tyttöjä vaikka pienempänä välillä olisi vain isä kelvannut jos olisi voinut valita. Eli voi osaksi liittyä ihan siihen. Kyllähän se silloin siltä tuntuu, että lapsi rakastaa toista enemmän vaikkei se sitä tarkoitakaan. Kuuluu ihan normaaliin kehitykseen ja on aivan ihanaa, että isä on turvallinen miehen malli kasvavalle pojalle.

  • R sanoo:

    Meilläkin nuorin lapsista, poika hänkin, ikävöi aluksi isää minun luona ja kyseli isän luo menemisestä. Vieläkin kyllä osoittaa selvästi vaihtopäivinä, että isän luo on kiva mennä ja sieltä on kurjaa tulla pois. Meillä siihen voi liittyä myös se, että isän koti on se meidän vanha koti, siis silloin alkuun se tutumpi paikka. Ja se että isän luona isällä on aikaa olla ja touhuta lasten kanssa, hän vie myöhemmin päiväkotiin aamuisin ja hakee iltapäivällä aiemmin pois, koska hänellä on siihen mahdollisuus, minä olen itse 8-16 työssä. Eron jälkeen tein töitä sen eteen, että sain lapsille mieluisen uuden kodin, lasten omat huoneet on minun luona tärkeitä kaikille. Nykyään ei isän ikävöinnistä enää puhuta niin paljon. Jossain vaiheessa juttelin lapsen kanssa siitä, että minulla tulee lapsia ikävä, kun ovat isällä ja minusta on kivaa ja tärkeää, että minä saan olla lasten kanssa yhtä paljon kuin isä. Kerroin, että minusta on aina kiva, kun lapset tulevat isältä takaisin minun luo. Ja kyllä lapset aina ihan tytyväisinä palaavat minun luo ja tykkäävät minun luona olla, siinä missä isälläänkin. Ja näin on varmasti myös sinun luonasi, lapsesi varmasti myös ikävöi sinua, mutta ei ehkä juttele siitä sinulle niin paljon. Ja aikaa kun kuluu, niin arki normalisoituu, lapsi kasvaa ja molemmat kodit tulevat lapselle yhtä tärkeäksi kodiksi ja molempien kotien rutiinit tutuiksi.

  • Eevia sanoo:

    No ei ole, meillä myös monesti lapset itkee kun tulee isältän mutta he myös saavat isältä huomiota sillä. Hän itse nauttii siitä, sillä tuntee itsensä tärkeäksi ja monesti ruokkii itkukohtauksia. Lapsille tietysti kurjaa koska vaihto on hankala mutta kun isä lähtee ja arkemme palautuu ei isää itketä silloin kuin aniharvaan, yleensä kun jotain kielletään tai muuten haluaa huomiota(tottunut itkulla isällään saamaan huomiota)

    Vanhempi lapseni sanonut että viihtyy luonani paremmin että täällä on selkeät säännöt eikä ketään lellitä mutta sekin on nyt vasta vuosien saatossa hänelle avautunut. Mukava kuulla mutta ei pidä antaa itsensä ajatella asiasta enempiä…
    Siksi että homma ei ole kilpailu. Rakastan lapsiani ja he minua. Se että he rakastavat isäänsäkkin ei ole minulta pois.

    Joku päivä hän vielä huomaa kuinka huono idea on itkettää lapsia vaihtopäivinä. Kyllä siihen minäkin pystyisin mutta en halua mennä hänen peliinsä vaikka se ärsyttää.

    On paljon asioita jota voi tehdä että vaihdot sujuvat ilman itkuja.. Veikkaan ettei teilläkään isä niitä tee koska lapsen ikävä on myös joillain asteella imartelevaa. Sinäkin sitä kaipaisit.

    Myös se että lapsi saa ikävöidä luonasi on hyvä, meilläkin lohdutetaan ja puhutaan ikävästä ja miltä se minustakin tuntuu. Tiedä saako isällä sitä kaivata sinua.

    Tietysti lapsilla on kausiakin kun toisen aikuisen läsnäolo on tärkeäpi jollain tavalla. Yritä vaan keskittyä teidän kahden väleihin ja antaa muun olla. Äiti on aina kaikesta huolimatta äiti. Sinua ikävöidään kun et ole siellä vaikka itkuja ei väännettäisikään.

  • Eronnut äiti sanoo:

    Tai sitten tämä eroäiti ei ymmärrä, että lapsi uskaltaa ja kykenee näyttämään hänelle tunteitaan. Voiha olla, että isän luona siihen kaipuuseen ja ikävään ei saa tukea. Kyllä minunkin lapseni odottavat sitä isälle lähtöä kun viikko vaihtuu, mutta kukaan ei itke perään. Juosten lähtevät pihasta isälle. Mutta uskoisin, että yhtä innokkaasti he ovat tulossa minun luokseni. Joskus kun on pitänyt hakea jotakin tavaraa, poika on juossut minua vastaan kun on hoksannut että olen tulossa kävellen vastaan.

    Olen jutellut lasten kanssa ja kyllä meillä kaikilla on välillä ikävä toisiamme. Oikeus on myös ikävöidä isää, vaikka olisi minun luonani. Ero ei ole koskaan helppo, ja varsinkin kun siihen syyttömät eli lapset ovat ne jotka joutuvat tilanteeseen tahtomattaan. Ei auta muuta kuin yrittää huomioida ne tunteet ja katsoa vaikka lapset kainalossa jokin elokuva. Yhdessä tekeminen ja oleminen auttaa, ja se että isälle saa soittaa jos se ikävä on kaikkein pahin.

    • Elämä on laiffia sanoo:

      Eron suurimmat kärsijät ovat lapset. Menee aikaa kunnes tottuvat uuteen elämäänsä kahdessa eri kodissa siksi olisikin tärkeää että sovitaan yhteisistä ”säännöistä” ilman riitelyä. Sanotaan että kyllä lapset sopeutuvat nopeasti ja se on kyllä puppua. Kun kuvioihin tulee uusia perheenjäseniä eron myötä on sekin jo niin iso muutos, että monella menee todella kauan tottua, jos koskaan. Kun vielä tulee uusia isovanhempia, tätejä, setiä jne soppa onkin valmis. Vastaanotto ei ole välttämättä mukava kokemus. Niin monta vaikeaa ja kivuliasta eroa nähneenä sitä toivoo, että eikö eroa olisi millään tavalla voinut välttää vaikka ihan vaan lasten vuoksi.