Parhaat neuvot kasvatukseen tuntuvat tulevan aina lapsettomilta ystäviltä, ja toki itsekin myöntää, että ennen kuin sai niitä lapsia, oli helppo olla kasvatusekspertti ja maailman paras äiti, siis teoriassa. Asiaa kun viedään käytäntöön, tuppaa tulemaan odottamattomia muutoksia.

Esimerkiksi allekirjoittanut päätti olla ekoäiti ja käyttää vain kestovaippoja, joita kerättiinkin kaapit täyteen koko vaippailuajaksi, että ei sitten tarvitse ostella kun on “hätä käsillä”. Niinhän siinä kävi, että ei toiminut meillä kestovaippailu, ja 95 % vaipoista myytiin eteenpäin vain käyttöönottopestyinä. Loput 5 % pääsivät jalkaan kerran tai max. kaksi.

Äidiksi tullessa joutuu heittämään omat ennakkoluulonsa ja tietonsa usein romukoppaan, tai vähintään soveltamaan niitä käytäntöön sopiviksi, kukaan kun ei osaa ennustaa, että millainen pikkuenkeli sieltä maailmaan tulla tupsahtaa. Kelpaako kilpavarusteltu pinnasänky, pärjätäänkö muuten kuin perhepedissä, vai suostutaanko kenties nukkumaan vain ja ainoastaan jatkuvassa liikkeessä. Sitten, jos päätetään tehdä vielä useampia lapsia, niin on täysin arpapeliä mitä uusi pieni ihminen tahtoo, ja usein tulee huomattua, että mikä toimii ensimmäisellä lapsella, ei toimi enää seuraavilla.

Miten hyvä äiti olinkaan ennen kuin sain lapsia

Kasvatuksellisten kuperkeikkojen lisäksi on sitten sellaisia pieniä, mutta hyvin tärkeitä, asioita, joita ei voi tietää ennen kuin saa niitä lapsia. Babyology kysyi lukijoiltaan mitä he eivät tienneet, ennen kuin saivat lapsia, ja vastauksina saatiin sellaisia viisauden helmiä, että mekin halutaan jakaa niitä teille. Eli asiaan:

Ennen kuin sain lapsia, en tiennyt

  • että sheivaaminen on luksusta, joka säästetään erikoistilanteisiin.
  • kuinka käteviä vauvan puhdistuspyyhkeet ovat kaikessa!
  • kuinka uupunut voi olla.
  • kuinka paljon kaipaisin sitä, että saan käydä vessassa yksin.
  • että tulen olemaan toisen ihmisen eritteiden peitossa niin usein, että se ei edes haittaa enää.
  • että piilotan ruokaa, ettei sitä tarvitse jakaa.
  • kuinka paljon voi saada aikaiseksi yhdellä kädellä, vauva sylissä ja taapero jaloissa.
  • että suihkuaika on sitä omaa aikaa.
  • kuinka paljon voi murehtia toisen ihmisen kakkaamista tai sen puutetta, ja kuinka helpottunut voi olla sitten kun toinen lopulta kakkaa.
  • kuinka helppoa paikasta toiseen siirtyminen oli ennen lapsia.
  • että hiljaisuus se vasta epäilyttävää onkin.
  • että Tuiki Tuiki Tähtönen -laulussa on itseasiassa toinenkin säkeistö. (Toim. huom. Niin vain oli, piti ihan googlettaa!)
  • kuinka paljon omat vanhemmat ovat tehneet, ja että oma äiti olikin oikeassa aika useassa asiassa.
  • kuinka paljon toista ihmistä voikaan rakastaa.

Mitä sinä et tiennyt, ennen kuin sinusta tuli vanhempi? Kerro kommenteissa alla!

Lähde. Ylin kuva Paige Cody.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Ennen kuin minusta tuli äiti…”

  • Ikku sanoo:

    En tiennyt kuinka älyttömän suurta rakkaus omaa lasta kohtaan on. (Tämä ehkä suurin yllätys, esikoisen saaminen syliin oli järisyttävä kokemus, en ollut odottanut mitään niin suurta tunnetta)

    En tiennyt, että unenpuute voi olla niin totaalista useamman vuoden. Enkä tiennyt, että unenpuutteesta huolimatta voisi elää koko ajan elämänsä parasta aikaa.

    En tiennyt mikä on Wilma enkä kuinka rasittava se välillä on. (On se käteväkin kyllä)

    En tiennyt kuinka paljon aikaa menee lasten harrastusten ja muiden menojen organisointiin ja niihin liittyviin kuskailuihin, enkä etenkään tiennyt kuinka kivaa on seisoa muiden vanhempien kanssa seuraamassa tenavien jalkapalloturnausta.

    En tiennyt, että vanhemmat oikeasti ovat huolissaan teineistä ja jopa täysi-ikäisistä (sillä kun itse olin teini, niin olinhan jo käytännössä aikuinen, jonka tekemisiä oli täysin turha murehtia, vanhemmat vaan halusivat olla rasittavia)

    Nyt en tiedä mitä olisin ilman lapsiani. Onneksi en varmaan aivan ymmärtäisi mistä kaikesta olisin jäänyt paitsi.

  • Q sanoo:

    No muutamia: En tiennyt… 1. mitään Ryhmä Hausta tai osannut Pyjamasankareiden tunnaria ulkoa. 2. että aika todellakin kultaa muistot. Vaikka vauvan kanssa olisi joskus ollut todella vaikeaa, ei muutaman vuoden päästä muista muuta kuin että vauvat on ihania. 3. että oma lapsi vaan on ihan paras, kaunein, viisain ja taitavin. 4. miten ihanaa on kuulla riemastunut ”äiti!!” – huuto kun tulee kotiovesta sisään esim. kauppareissun jälkeen tai hakemaan lasta hoitopaikasta.

  • Huonohko äiti sanoo:

    En tiennyt, että vuodet kuluvat nopeasti ja äkkiä huomaat lasten muuttavan pois kotoa. Hienointa kuitenkin on tajuta, että on onnistunut olemaan pilaamatta niitä 😌

  • Nimetön sanoo:

    En tiennyt mitään siitä järjettömästä rakkaudesta! En tiennyt että tietyt sanonnat pitävät oikeesti paikkansa,esimerkiksi:pienet lapset pienet murheet,isot lapset isot murheet.

  • Kahden äiti sanoo:

    En tiennyt kuinka tyydyttävää on katsella lasta joka syö puuroa tyytyväisenä ja hiljaa lautasen tyhjäksi ja pyytää lisää!

  • Tuiki tuiki sanoo:

    Tunnustan googlettaneeni juuri Tuiki Tuiki Tähtösen. Kaikkea sitä oppii ku vanhaks elää.