Aaah lapsuuden kesät, silloin lähdettiin aamusta ulos ja kiipeiltiin puissa ja kallioilla, juotiin purosta vettä ja uitiin koko päivä eikä aikuisia näkynyt missään! Puista pudottiin ja luita murrettiin ja linnunpesiä törkittiin ja lapset opetettiin uimaan heittämällä ne järveen!

Pyörillä ajettiin ilman kypärää ja autoissa ei käytetty turvavöitä eikä materiaaleille ollut mitään turvallisuussäädöksiä. Ennen sitä osattiin elää eikä vouhotettu kaikesta turhasta!

Se vasta oli elämää!

Vai oliko?

Lapsuutta on kiva muistella, ja on kiva ajatella että se oli erityislaatuista aikaa joka teki itsestä jollain tavalla paremman ihmisen. Kun kerran selvittiin ilman turvallisuusohjeita ja kypäriä ja kännyköitä, ja äitikin vei lääkäriin vasta jos varmasti oli luita poikki. Kyllä meistä jalostui upeita ihmisiä!

Mutta eihän se parempaa aikaa ollut.

Nykyajassa on huonoja puolia, kuten kaikissa aikakausissa. Mutta missään tapauksessa se ei ole huono asia, että pidämme lapsistamme parempaa huolta kuin ennen. Terveydenhuolto, turvallisuus, hyvä ravitsemus, perään katsominen ja läsnäolo eivät kasvata vässyköitä ja ylisuojeltuja lapsia vaan hyvinvoivia lapsia joilla on turvallinen olla.

Nykyään on vanhempia, jotka kieltävät lapsiaan liikaa. Lapsen kehitykselle on tärkeää se, että hän saa temmeltää, juosta ja kiipeillä. Monien vanhempien turvallisuushakuisuus menee liian pitkälle kaikenlaisine helikopteri- ja curlingvanhemmuuksineen. Mutta yksikään lapsi ei tarvitse elämäänsä sitä, että kukaan ei katso hänen peräänsä koko päivänä, tai sitä että hän saa riekkua veden äärellä yksin ilman minkäänlaista valvontaa vajavaisesti uimataitoisten porukassa.


Kuva Jelleke Vanooteghem, ylin kuva Yasin Hosgor.

Kun muistellaan lapsuuden kesiä, muistellaan juuri vapautta ja seikkailuja. Näissä tunnelmoinneissa ei ajatella asian kääntöpuolta, mutta muitakin muistoja aiempina vuosikymmeninä lapsuutensa viettäneillä on. Eivät ne kesälomat saati koulupäivät olleet aina pelkkää auvoa. Eivätkä varsinkaan entisajan kasvatusmetodit olleet tosiaankaan esimerkillisiä.

Monista asioista mitä ennen pidettiin ihan normaalina voitaisiin nykyään tehdä lastensuojeluilmoitus. Ja ihan syystä!

Esimerkiksi tällaisia asioita voi muistua mieleen lapsuuden kesistä tai lapsuudesta:

Pitkiä päiviä yksin kotona pelkkien sarjakuvien seurassa. Lounaaksi pelkkiä voileipiä, pelkällä margariinilla.

Pelkoa yksin kotona ja hitaasti eteneviä kellonviisareita.

Vanhemmilla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta, tai jos oli aikaa, niin ei ennen ajateltu että vanhempien pitäisi olla lastensa seurassa.

Hellyyskin saattoi olla kortilla: Eiväthän noin isot lapset enää sylissä istu.

Tunteiden ilmaiseminen oli monesti kiellettyä. Ei saanut itkeä. Ei surusta eikä kivusta.

Kylässä piti istua kiltisti hiljaa kun aikuiset puhuvat.

”Tuhmuuksista” sai selkäsaunan tai vähintään sillä uhkailtiin.

Vanhemmat ja näiden ystävät olivat selvästi humalassa lasten nähden.

Sisällä tupakoitiin.

Koulukiusaamiseen ei puututtu, sitä pidettiin ”nujakointina” ja sinä, että ”pojat on poikia” ja ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”.

Monista ongelmista ei saanut puhua.

Neurologisiin ja mielenterveyden ongelmiin ei juuri saanut apua.

Aaah, se vasta oli elämää! Vai oliko sittenkään..?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Milkku Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Ennen ei tosiaankaan ollut paremmin!”

  • Milkku sanoo:

    Niin, äitini pyrki selviämään kolmen lapsen yksinhuoltajana. Ja hyvin selvisikin, kaikki kolme lasta olemme korkeasti koulutettuja. Kuitenkin minusta, ainoana tyttärenä, välillä tuntuu että olen äidilleni velvollisuus enemmän kuin rakas tytär. Vaikka nytkin on tiukkaa omassa perheessä, minulla on neljä lasta, pyrin halaamaan, ottamaan syliin, sanomaan ”rakastan sinua”, ”olet elämäni tärkein asia”. Tästä jäin itse paitsi lapsena ja nuorena.