”Päättäjät ovat huolissaan, kun me naiset ei tehdä lapsia. No minäpä kerron, miksi ei tehdä. Tai ainakin sen, mikä itsellä asiassa eniten huolettaa.

Ei, kyse ei ole siitä että ura on tärkeintä eikä perheelle ole aikaa.

Syy ei ole sekään, että haluaisin ”itsekkäästi” matkustaa jatkuvasti maailmalla ja juoda viiniä arki-iltaisin ja juhlia viikonloput.

Eikä se, että miehiä ei löytyisi. Sitähän väitetään nykyisin että naiset ovat liian nirsoja eivätkä kelpuuta ketään miestä, ja siitä seuraa sinkkuja ja se että kukaan ei tee uusia kansalaisia.

Syy on se, että minua pelottaa.

Pelon aihe ei sekään ole se, mitä luulisi. En pelkää työni puolesta (okei vähän), en pelkää prismaperhe-elämää.

Pelkään sitä, että mies huomaa että prismaperhe-elämä tai mikään perhe-elämä ei olekaan hänen juttunsa. Sen havainnon seurauksena hän pettää, jättää tai heittäytyy lapseksi. Näitä tarinoita nimittäin riittää jo omassa tuttavapiirissä enemmän kuin tarpeeksi.

On se ulospäin unelmaisältä näyttävä mies, joka pyörittää koko ajan useaa naista, silloinkin kun oma vaimo on ollut raskaana. Kaikki tietävät tästä ja varmaan vaimokin, mutta hän tuskin haluaa jäädä lasten kanssa yksin.

On se mies, joka ei kasvanut aikuiseksi ennen kuin alkoi tehdä omia lapsia, ja on nyt joukon jatkona äidin hoidettavana kuten muutkin lapset. Kutsuukin vaimoaan äidiksi.

On se mies, jonka prioriteetteihin työ kiilasi ykköseksi ja heti sen perään kiilasi alkoholi. Vaimo ja lapset ovat tärkeyslistan loppupäässä, paitsi nousuhumalaisissa puheissa.

On se mies, joka lähti jo ennen kuin yhteinen lapsi syntyi. Koska ”ei musta olekaan tähän”.

Meillä naisilla on tapana piikitellä toisia naisia keskustelupalstoilla, että miksi otit tuollaisen miehen lapsesi isäksi. Mutta se kun on se ongelma. Miehestä ei tiedä etukäteen millainen isä hänestä tulee, vai tuleeko maisemissa olevaa isää ollenkaan.

Eihän sitä äidistäkään tiedä, mutta äiti lähtee aika harvoin perheensä luota, varsinkaan pysyvästi. Eikä ole niin tyypillistä että äiti heittäytyisi kotona lapseksi tai alkaisi juomaan. Harva mies varmaan tosissaan pelkää, että lapsen synnyttyä äitiä ei huvitakaan perhe-elämä vaan hän lähtee lätkimään?

Kenestäkään ei voi tietää etukäteen millainen vanhempi hänestä tulee. Ja näkemäni malli on aika huono. Se että joutuu hoitamaan lapsensa kokonaan yksin tai jää parisuhteessa yksin hoitamaan lasta, on iso pelote. Nekin tuttavaperheiden isät, jotka ovat kaikin puolin kunnollisia, eivät ole niin suuressa vastuussa kuin äidit, näin ulkopuolisen silmään ainakaan.

Voisin yrittää hankkia lapsia, mutta en ole valmis hoitamaan heitä yksin enkä olemaan yksin vastuussa. Mutta kun siitä ei ole mitään takeita, että kun kerran saa puolison ja lapsille isän, hän on läsnä, tukena ja yhtä lailla vastuussa.”

Nimim. En jaksa yksin

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Melkein yh-äiti Peruuta vastaus

7 vastausta artikkeliin “En uskalla hankkia lapsia, koska pelkään jääväni yksin vastuuseen”

  • Luikurit sanoo:

    Sekin on melkoinen pelote, että joutuu yksin elättämään lapsen (etenkin pk-seudulla). Se on oikeasti paljon vaikeampaa ja altistaa lapsiperheköyhyydelle enemmän kuin mikään muu asia. Juuri tämän syyn takia naiset tuppaavat valitsemaan mielellään varakkaita tai ainakin hyvin toimeentulevia isäkandidaatteja. Aikoinaan siinä oli kyseessä lapsen henkiinjääminen ja nykyään se, onko lapsen elämä pilalla isän puuttumisen takia MYÖS taloudellisesti. Pääseekö lukioon/yliopistoon, pääseekö yksityislääkärille jne. Isät tuppaavat lopettamaan myös rahallisen osallistumisen, jos se on suinkin mahdollista (eli kunnes elatusmaksut ovat ulosotossa). Elatusmaksut eivät pk-seudulla riitä mihinkään jne jne. Siis edes etäisesti kattamaan isän osuutta vastuusta, joka on sen tasan 50 prosenttia.

  • Sonja sanoo:

    Tässäpä tiivistettynä juuri samat asiat, jotka ovat vaikuttaneet siihen etten vielä (kolmikymppisenä) ole lapsia halunnut. Nykyinen mies on hiukan saanut päätä jo kääntymään joten saapa nähä..

  • Sari sanoo:

    Hei, onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi asiat menee hyvin ja isät rakastavat ja hoitavat lapsiaan siinä kuin äiditkin. Maailmassa ei voi tehdä mitään jos jää miettimään uhkakuvia. Niitä kyllä löytää joka asiasta. Itse tulin ensi kertaa äidiksi melkein 38-vuotiaana. Mikä onni! Miten paljon elämästäni puuttuisi, jos en olisi saanut lapsia. Kyllä, lapset myös väsyttävää mutta näin suurta rakkautta en osannut edes kuvitella. Miten elämässä käykään, voin luvata, että oman lapsen saamista ei kadu. Elä rohkeasti ja tartu mahdollisuuksiin! 🙂

  • Heikompi sukupuoli sanoo:

    Koska naiset ovat kaikinpuolin kykenevämpiä hoitamaan ylipäätään mitään vastuullisia asioita, jotta hommat tulevat kunnolla hoidettua. Silti ns. ”heikompi sukupuoli”’. Ehkä fyysisesti, siihen se jääkin. Aivoilla tekee yllättävän paljon enemmän kuin lihaksilla.

  • Dahlia sanoo:

    Pelko on aiheellinen, noin voi käydä ja paljon käykin. Silloin vaihtoehdot ovat sopeutua, nalkuttaa tai tehdä omasta ja lapsen/lasten elämästä uudenlainen. Yksin on raskasta, mutta jos oikein hyvin käy niin voi löytyä joku oikeasti vastuullinen kumppani kuvioon mukaan sitten myöhemmin. Riski on vaan otettavs, ainoa neuvo jonka osaan antaa on keskustella asiasta etukäteen paljon ja kunnolla. Mutta loputtomiin ei kannata pelätä, oma lapsi on kuitenkin sen arvoinen että jos kuvio ei menekään kuten suunniteltu, voi elämä silti lopulta olla hyvää uudessa muodossaan. Hienoa kun toit aiheen esiin!

  • Melkein yh-äiti sanoo:

    Olin ollut oman mieheni kanssa yhdessä jo 10 vuotta, kun yhdessä päätimme yrittää lasta. Viiden vuoden sisään saimmekin kolme ihanaa lasta.

    Järkytys olikin suuri, kun kolmannen lapsen äitiysloman loppupuolella mies haki eroa ja ilmoitti, ettei tämä ole häntä varten. Siitä on nyt 8 vuotta aikaa ja minulla on ihanat 9-, 11- ja 13-vuotiaat lapset. Lasten isä yrittää nyt epätoivoisesti olla mukana lasten elämässä, mutta eihän hän koskaan tule saamaan heihin yhtä tiivistä suhdetta, mikä itselläni on, koska on ollut viikonloppuisänä. Elämä kyllä heitti kovan haasteen, kun jäin yksin lasten kanssa, mutta niin vaan siitä on selvitty. Nyt en voisi kuvitellakaan elämää ilman lapsiani.

  • Anonyymi sanoo:

    Niin totta! Kenestäkään miehestä ei tiedä millainen isä hän on ennen kuin on lapsia. Elämässä on vaan otettava riskejä! Jos olisin etukäteen tiennyt, että mieheni löytää toisen, kun olen synnyttämässä, tuskin olisin hänen kanssaan lasta tehnyt. Yhteisesti asia oli kuitenkin sovittu. Lapsiani en kuitenkaan pois antaisi. Rakkaus lapseen syntyy lasta hoitaessa.