Puolison kuolema on yksi raskaimmista asioista, joita ihminen voi kokea. Sellainen menetys suistaa ihmisen raiteiltaan, ja erityisen vaativa tilanne on, jos perheessä on myös lapsia.

Puolisonsa menettäneen pitäisi tukea myös lapsiaan heidän surussaan, mutta miten siihen pystyy, kun on itse surusta sekaisin?

Jokainen meistä ymmärtää, että siinä tilanteessa on hyvin vaikea toimia ja olla vanhempi. Silti siitä, ettei tukenut lapsiaan näiden surussa, voi kantaa valtavaa syyllisyyttä:

”Tunnen syyllisyyttä siitä, etten mieheni kuollessa ollut lasteni tukena.

Minulle syyksi ei riitä totaalinen uupuminen, masennus ja ahdistus muutaman vuoden omaishoitajajakson päättyessä. Tiesin mieheni kuolevan syöpään, hoidin hänet kotona loppuun asti.

Minun olisi pitänyt jaksaa olla lasteni tukena heille raskaimman talven aikana, sen sijaan että lisäsin heidän ahdistustaan romahtalla itse.

Vaikka lapseni olivat tuolloinkin jo täysi-ikäisiä, niin he ovat minun lapsiani aina, ja äidin pitäisi pystyä tukemaan lapsiaan. Tunnen epäonnistuneeni äitinä.”

Nimim. Meeni


Kuva Artyom Kulikov, ylin kuva Aliyah Jamous.

Apua vaikeaan tilanteeseen:

Suomen Mielenterveysseuran sivuilta löydät tietoa lapsen surusta ja sen käsittelystä.

Täältä löydät vertaistukiryhmiä läheisensä menettäneille.

Nuorten netin artikkeli perheenjäsenen kuolemasta löytyy täältä.

Suomen nuoret lesket ry tarjoaa vertaistukea ja neuvontaa. Yhdistys on koonnut tälle sivulle linkkejä, joiden avulla löydät lisätietoa eri ikäisen lapsen tukemisesta surussa.

Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin päivystää vuoden jokainen päivä ja yö numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00–07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.

Sinä, joka suret: hae apua! Sinun ei tarvitse jaksaa yksin. Sinä, jonka läheinen suree: Ole tukena niin paljon kun voit.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Raskasta, liiankin Peruuta vastaus

9 vastausta artikkeliin “”En ollut lasteni tukena kun puolisoni kuoli””

  • •EnKeLi TiEtÄjÄ• sanoo:

    Täällä on hirveästi hyviä kommentteja tässä vinkkejä jos on äiti

    1.rauhoitu

    2.halaa lapsiasi monesti koska lapset saa energiaa

    3.ällä anna kaikkea mi lapset haluaa

    Lisä tietoja:/https2982lapsivirranomaiset.com

    Siinä vinkkejä! 🙂

  • Huolehtivainen sanoo:

    Hei!
    Oletteko kertonut lapsellene surusta
    Suositelisisano se vaikka näin:
    :/Kulta tiedätkö mikä on suru suru on joskus kauhistus mutta se on normaalia suru on ilo mutta kohoamaisaan suru on kaunis mutta herkistyväinen

  • Aino sanoo:

    Siis nämä tarinat on esim opettavaisia
    Ja surullisia
    Itse aina muistan jos olisi lapsia että pitää jaksaa

  • Raskasta, liiankin sanoo:

    Olisiko ollut liian rankka tuo omaishoitajuusrupeama…? Ei ihan kaikista ole hoitamaan syöpäpotilasta loppuun asti kotona. Vähemmästäkin pää alkaa hajoilla. Toisaalta sairaalasta työnnetään kotiin kaikki, joilla on joku edes teoriassa hoitamassa kotona. Tunnistan tuon tunteen, että on epäonnistunut äitinä, laittanut ikään kuin puolison lapsien edelle. Se ei ole luonnollista, vaan viime kädessä pitää lasten tulla ensin. Mutta minkä sille mahtaa, toisille puoliso vaan kai on niin tärkeä. Kurjaa on se, jos asia jää jotenkin äidin ja lasten väliin hiertämään eikä tule koskaan selvitetyksi.

    • Meeni sanoo:

      Neljä vuotta leskenä, ja nyt alkaa tuntua siltä, että pystyn lähtemään eteenpäin. Loppuaika oli rankka, puolentoista vuoden aikana minulla oli kaksi ja puoli päivää ”lomaa”, jonka aikana tehtiin kotiin muutoksia, että hoitaminen olisi helpompaa.

      Meistä kaikista oli itsestään selvää, että hoidan mieheni kotona. Lasten oli helpompi viettää aikaa isänsä kanssa, eivät olleet sidoksissa vierailuaikoihin tms. Tekisin saman uudelleen- tällä tiedolla osaisin sanoittaa omia tuntemuksiani paremmin, enkä syytä itseäni enää kaikesta mahdollisesta.

      Äitinä en ole täydellinen, enkä koskaan tule olemaankaan. Teen parhaani, se riittää mihin se riittää. Lasten kanssa välit ovat hyvät, siitä olen kiitollinen.

  • Lapset ymmärtää sanoo:

    Hei ja osanottoni!

    Oletko kertonut lapsillesi syyllisyydentunteistasi? Jos juttelisitte asioista, uskon että huomaisit lasten ymmärtäneen surusi. Ehkä he ajattelevat, etteivät olleet sinun tukenaai. Ota asia rohkeasti puheeksi.

    • Meeni sanoo:

      Nyt vasta pystyin lukemaan tuon jutun, ja vastaukset. Kiitos, olet aivan oikeassa, tytär ainakin tuntui olevan tuota mieltä.

      Terapian myötä olen ymmärtänyt, että teimme jokainen sen, mihin pystyimme. Vaikka olimme saaneet jo niin paljon, niin menetys oli silti musertava. Onneksi pystyn vielä olemaan mukana lasteni ja lapsenlapsen elämässä.