”Olenko tunteeton kun en muistanut lapseni isää isänpäivänä?

Marraskuun toinen sunnuntai oli miehelleni jo toinen isänpäivä. Viime vuonna tein kakun ja ostin lahjan. Ajattelin että olisi hienoa juhlistaa ihan ensimmäistä isänpäivää. Tyytyväinen tuore isä olikin.

Tänä vuonna minulla ei ole minkään näköisiä haluja juhlia kyseistä päivää. Syitäkin löytyy… Keväällä jo huomasin ettei isä ole oikein kiinnostunut hoitamaan lastaan eikä auttamaan minua kotitöissä. Meillä se olen minä, joka hoitaa, syöttää, leikittää, nukuttaa ja ulkoiluttaa lapsen + imuroi, siivoaa, tiskaa/täyttää astianpesukonetta, pyykkää, käy kaupassa, tekee kotiruokaa, jne. Mieheni osallistuu kotitöihin vain viemällä roskat, huolehtimalla viikottain, että sähköhammasharjassa ja parranajokoneessa on virtaa ja päivän posti on haettu luukusta.

Minua ei haittaisi jos hän joskus auttaisi arkeani hieman enemmän – hän kun on vielä hetken aikaa työtön… Paitsi että olen reilun vuoden ikäisen taaperon äiti, olen myös raskaana eikä laskettuun aikaan ole enää montaa viikkoa. Tämä toinen raskaus oli sekä ihana että pelottava yllätys. Ihanuutta ei varmaan tarvitse selitellä! Pelottava tämä alkoi olemaan siinä vaiheessa, kun tajusin että nyt menen jaksamiseni rajamailla.

Kolme ensimmäistä raskauskuukautta kärsin pahoinvoinnista sekä valtavasta väsymyksestä, jollaista en ollut ikinä vielä tuntenut. Edes tässä vaiheessa en saanut mieheltäni mitään apua arjen pyörittämiseen!? Itse taisin olla todella väsynyt, sillä opin uudelleen itkemisen taidon. Itkenyt en ollut vuosiin, mutta kesällä valutin kyyneleitä varmaan niiden kuivienkin vuosien edestä!

Omana ensimmäisenä äitienpäivänäni (joka sattui pahimpaan pahoinvointikauteen) onnistuin tuntemaan jonkinlaista arvottomuuden tunnettakin. En pyytänyt mieheltäni muuta kuin että saisin aamukahvit. Olisi niin kiva saada edes kerran vuodessa jonkun muun keittämät aamukahvit ja oletin että äitienpäivänä olisin oikeutettu pyytämään sellaista luksusta.

No, valmista kahvia en saanut, vaikka monta kertaa aamun aikana muistuttelin ja vihjailin että emme ole vieläkään juoneet kahvia tälle päivälle. Kahdelta sitten kyllästyin odottelemaan ja keitin kahvit itse. En voi sanoa, että nautin siitä kahvihetkestä. Miehelle kahvi kyllä kelpasi.

Itse olin enemmänkin vihainen itselleni, kun olin puoli vuotta aikaisemmin ensimmäisen isänpäivän kunniaksi tehnyt jo mainitsemani kakun ja ostanut lahjan. Miksi vaivauduin?!

Välillä onnistun tuntemaan itseni myös vastenmieliseksi. Nukkumaan kun menemme, kääntyy mieheni minuun selin ja vääntäytyy sängyn toiselle laidalle. En edes muista milloin olisin tuntenut hänen kädet ympärilläni. Ei hän koske minua enää edes unissaankaan. Joskus nukkumaan mennessämme jos lapsemme inahtaa pinnasängyssä, olisi mieheni valmis ottamaan lapsen sänkyymme. Lapsi kyllä jatkaa unia omassa sängyssään kunhan on saanut vaihdettua asentoa. En vain voi olla miettimättä, että haluaako mieheni lapsen sänkyyn väliimme ettei tarvitsisi minun vieressä olla.

Kesällä muuten sain monena yönä nukkua yksinkin, kun mies viihtyi yöt sohvalla. Syyksi sanoi, että helteellä olohuone on viileämpi paikka nukkua. Ehkä niin, mutta mielestäni hänelle kelpasi mieluummin netin, pleikkarin ja oluen seura entä minun ja lapsemme…

Nyt kun olen aika viimeisimmilläni raskaana, on liikkuminen, taaperon nostamiset, kotityöt, ulkoilut, yms. alkaneet tuntua raskailta, olisi pieni apu mieheltäni tervetullutta. En kuitenkaan enää odota, että hän mitenkään helpottaisi elämääni.

Hän jopa luuli, että minä tänäkin isänpäivänä järjestän jotain pientä kivaa yllätystä. Mutta tämä väsynyt äiti ei tehnyt mitään normaalista poikkeavaa. Mielestäni olen tähän oikettu… Vai?”

Nimim. Voimaitkulla eteenpäin

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 47 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Minna Peruuta vastaus

47 vastausta artikkeliin “En muistanut lapseni isää isänpäivänä”

  • Meille kävi onnekkaasti sanoo:

    Kerronpa yhden positiivisen tarinan. Mieheni, lasteni isä ei ottanut juurikaan osaa lasten hoitoon suhteemme aikana. Odotin vuosia, että asiat muuttuisivat, mutta kun kerta toisensa jälkeen väänsimme samoista asioista, hän ei halunnut edes keskustella (koska hänelläkään ei mikään ollut vialla) ja koin olevani vanhempi yksin, erosimme.

    Tuollloin en ollut varma, miten asiat tulevaisuudessa menisivät. Exäni väläytteli piirteitä ilkeydestä ja lasten kautta ”kostamisesta”, mutta lopulta aikaa kului ja asiat alkoivatkin rullata ihan hyvin. Jätimme toisemme rauhaan emmekä alkaneet arvostella tai kytätä toisen tekemistä tai vanhemmuutta. Uskon sen olleen yksi tärkeimmistä asioista.

    Joka tapauksessa, ostamme nykyään lasten kanssa isälle lahjan niin jouluna, syntymäpäivänä kuin isänpäivänä. On ihana nähdä omista lapsista, kuinka arvostavat isäänsä, vaikka muistavatkin välillä hänet vähemmän osallistuvana. Menetimme siis perheenä jotain, mutta saimme myös paljon tilalle. Voimme kuitenkin kaikki muistella myös yhteistä aikaa lämmöllä.

  • koettu ja nähty sanoo:

    Samanlaista elämää oli meillä heti lapsen synnyttyä. Mies oli ahdistunut ja masentunut, selvisi kun erotiin lapsen ollessa 10 vuotias. Sairastuin itse masennukseeen/työuupumukseen tuona aikana, kun yritin selvitä kaikesta yksin, ilman toisen tukea ja osallistumista arjen pyöritykseen. Eron jälkeen laukesi stressiperäinen ahdistuneisuus häiriö. Selvisi tässä myöhemmin exän suusta että olisi kannattanut hakea ammatti apua jo aijemmin, niin oltaisiin ehkä vältytty tältä. Summarum. Hankkikaa apua/ keskustelkaa asia halki ja tehkää ratkaisuja. Ajattele omaa terveyttäsi, sillä kukaan muu ei sitä tee sinun puolestasi.

  • Taas tätä sanoo:

    Sun mies taitaa vihotella kun pamahdit heti paksuksi. Joo, hän oli osallinen mutta…
    Tai sitten hän tuntee olevansa ansassa ja masentunut.
    Ei kai hän tuollainen ollut aiemmin? Et varmaan olisi tehnyt lapsia hänelle, jos olisi ollut

  • Voih sanoo:

    Katkera vaimo ja puolisoiden välinen valtataistelu sekä kaksi pientä lasta. Eihän tuosta hyvää seuraa, jos suhde on nyt jo karilla.
    Ero tulee, jos molempien asenne ei muutu.
    Älä uhriudu ja katkeroidu. Mikään ei ole luotaan työntävämpää.

  • Pirttihirmuksi varmaan luulette, arvostusta vain kaipaan... sanoo:

    Tänään mietin, miksi nähdä vaivaa, että hankin lahjan ja leivoin kakun kuopuksen kanssa, kun herran naama meni nurinpäin jo heti aamusta, kun ei saanut pesää. (Nähdään vain viikonloppuisin ja herran olettamus on, että hetkisen reidestä rapsuttamalla irtoaa. Viime yön nukuin huonosti, herran kuorsauksen takia ja olo oli muutenkin flunssainen, ei ensimmäisenä käynyt seksi mielessä, kun silmäni aamulla avasin.)
    Nousin kuitenkin vielä siinä vaiheessa hyvillä mielin kahvinkeittoon ja herättelin lapsetkin yhteiselle aamupalalle isänpäivän kunniaksi, mutta kun yhden jos toisenkin naama oli tänään nurinpäin eikä ketään kiinnostanut koko isänpäivä, niin tunteisiinhan se meni. Ja koko päivä muutenkin pilalle. Mitäpä tuota turhaan ens vuonna juhlimaan, jos kukaan ei arvosta.
    Muutoinkin se olen yleensä minä, joka muistaa hääpäivät ym. Viime hääpäivänä sain mieheltä jopa viestin hääpäivänä (joka oli keskellä viikkoa), mutta en mitään muuta muistamista viikonloppuna, kun viimein nähtiin. Itse olin ostanut kukkia ja suklaata, jonka söin itsekseni, kun ei herraa kiinnostanut.
    Lapsuudenkodissa vanhemmat muistivat toisiaan aina heidän merkkipäivinään, isä osti äidille ruusuja, äiti laittoi isän lempiruokaa ja syötiin hienosti juhlapäivinä. Vielä tänäkin muistavat toisiaan, vaikka olleet naimisissa yli 50v.

  • Äiti 74 sanoo:

    Olen elänyt ihan samaa elämää. Muistin isänpäivän vain ja ainoastaan lasten takia. Että lapset oppivat muistamaan, mutta entä äitienpäivä, ei ikinä yhtään mitään. Pikainen toivotus. Ei tarvitse kuulemma muistaa, koska en ole hänen äitinsä.
    Lasten takia niitä päiviä juhlitaan, opetetaan lapset muistamaan ja huomioimaan. Mutta enhän minä ollut mitään, etkä ole sinäkään. Pelkkä piika talossa. Teillä on paljon suurempia ongelmia, kun isänpäivä. Minä lähdin, kun lapset olivat vähän isompia, elämäni paras päätös. En ole katunut hetkeäkään.

  • sanoo:

    Ei auta kuin lopettaa yksin siivoaminen. Ilmoita miehelle että hän vastaa nyt siitä hommasta. Mies kuulostaa masentuneelta, mutta miehiähän ei saa lääkäriin…

    En olisi itsekään tehnyt mitään isänpäivänä mutta kyllähän suhteenne kaipaa ulkopuolista apua tai ainakin rehellistä keskustelua.

  • Yksi monista. sanoo:

    Olen ollut naimisissa 23 vuotta eikä mieheni vielläkään. Älyä et voisi tuoda kukan äitien päivänä. Kun mainitsen asiasta mieheni tuumaa etten minä ole hänen äitinsä mutta ei kyllä osta äitileenkään kukkaa vaan minä ostan ja annan sen lapsilleni jotka voivat antaa sen mummolle. Isänpäivänä minä sitten ostan poikien puolesta heidän isälle jotain jotta he voivat siten antaa sen. Vaikkakin olen vannonut monen äitienpäivän itkujen ja pahan mielen jälkeen etten osta lastenipulesta mitään koska eihän mieheni ole minun isä.

  • Omppu sanoo:

    Ikävä tilanne tuollainen. Toisaalta ihmettelen, että onko puolison kanssa juteltu ollenkaan kunnolla omista toiveista? Voisihan sitä vaikka tehdä jotkut säännöt, johon kumpikin voi sitoutua? Ei ole kovin reilua suuttua toiveiden toteuttamatta jättämisistä, jos puoliso ei ole edes ollut tietoinen niistä. Vihjailukaan ei ehkä ole erityisen reilua?

    Meillä oli puolisoni kanssa suhteen alussa ongelmana se, että oletin häneltä kaikenlaista, mutta en näitä oletuksiani selkeästi hänelle kertonut. Myöskin saatoin pahoittaa mieleni tai suuttua hänelle näissä tilanteissa, mutta ollenkaan välttämättä ilmaissut suuttumustani, haudoin niitä vaan omassa päässäni. Tästähän tuli sitten kaikenlaisia ongelmia.

    Onneksi puolisoni osasi opettaa minut puhumaan, ja nämä juhlapäivä-asiatkin olemme moneen kertaan jutelleet: Millaisia toiveita toisella on ja mikä tekeminen toisen mielestä on kohtuullista. Niiden pohjalta olemme sitten tehneet yhteiset säännöt, jotka tyydyttävät molempia. Toki niitä sääntöjä pitää aika ajoin tarkistaa. Ja jos tuntuu, ettei toinen sittenkään kykene hoitamaan omaa osuuttaan, niin vaikka sopia, että jätetään merkkipäivät kokonaan juhlimatta.

  • Äkkiä ne kasvaa sanoo:

    Tutulta kuulostaa. Aikanaan itseäkin itketti ja harmitti, kun ei isä osallistunut perhearkeen. Lapsilla oli alle 1,5 vuotta ikäeroa, olin fyysisesti kipeä ja henkisesti loppu. Siitäkin selvittiin ja lapsista tuli kunnon aikuisia. Käyvät töissä ja maksavat veronsa. Sen verran yhä vaivaa, että olen heitä muistutellut, ja etteivät jätä puolisoaan yksin vastuuseen. Lisäksi jää paljosta paitsi, ellei arkea yhdessä lastensa kanssa elä.
    Eläke jää itseltäni minimiin, mutta saman ukon kanssa edelleen, enkä kadu muuta kuin sitä, etten murkkuikäisiä yksin jaksanut. Isän mukaan vaatiminen pilasi hänen välinsä lapsiin. Ei voinut osata ottaa ventovieraan nuoren purkauksia vastaan vaan huusi ja uhkaili. Itselläni on vielä huonompi fiilis kuin silloin vauva- ja pikkulapsiaikana yksin yrittäen.

    • Äkkiä ne kasvaa sanoo:

      Ai niin, se lahja. Kahvit keitin yhdessä lasten kanssa. En ole ostanut mitään. Minun isäni on kuollut. Äitienpäivänä tein kaiken valmiiksi, neuvoin kolmevuotiaan aamupalan tarjoiluun ja kuvittelin kyyneleet silmissä pientä poikaa, joka niin ihanasti aamulla äitiä onnittelu. Isä nukkui, koska viikonloppu.

  • Mama sanoo:

    Esikoiseni on 12 vuotias ja ensimmäiset vuodet ostelin isänpäiväksi aina jonkun kivan lahjan, ja väänsin kakut ja systeemit. Jossain kohtaa havahduin siihen, että en koskaan saanut äitienpäivänä vastalahjaa. Lasten tekemät lahjat ovat toki tärkeimmät, mutta kateellisena olen somesta seurannut, kun kaverit ovat saaneet mitä mahtavampia lahjoja puolisoidensa ostamina.

    Nyt esikoinen on jo niin iso, että leipoo itse sisarustensa kanssa isälleen kakun. Minä tyydyn viemään kynttilän oman isäni haudalle, ja toivottamaan miehelleni hyvää isänpäivää.

  • Savusauna sanoo:

    Pliis ymmärrä, että oot paljon paremman arvoinen. Sinä et ole onnellinen, miehesi ei vaikuta onnelliselta ja myös tämä vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan lapseen/lapsiin.
    Elämme vain kerran, lapsesi ovat pieniä vain kerran.
    Oot tehnyt uskomattoman hienon ”työn” kotonasi mutta nyt vaikuttaa kyllä olevan sen aika, että mietit ja mietitte miten elämänne jatkuu.

  • Olkinukke sanoo:

    Mä tulen perheestä, jossa on vietetty synttäreitä, isänpäivänä, äitienpäivää…. Miehen kotona lähinnä joulua. Ensimmäinen äitienpäivä meni hienosti, vauva oli silloin kuukauden. Seuraavana vuotena mies kömpi puolen päivän aikaan sängystä ja kyseli koska on aamukahvia, ja moneltako se äitienpäivä lounas onkaan. Ei ollut edes kukkaa hankkinut.

    Mä räjähdin ihan totaalisesti, pistin juuri sopivasti juuri kakanneen lapsen mieheni syliin ja sanoin että sun vuoro. Lähdin ulos rauhoittumaan.

    Tulin kotiin, kysyin onko minulla hänen elämässään mitään merkitystä. Olin tuolloin raskaana, mieliala heitteli aika pahasti… Ihan asiallinen keskustelu käytiin asiasta. Ei mies vieläkään ymmärrä täysin mun näkemystä, mutta on oppinut jotain pientä järjestämään äitienpäivänä ja mun syntymäpäivänä.

  • Suhnura sanoo:

    Mieheni oli samanlainen, sillä poikkeuksella ettei hakenut edes postia. Lapset olivat päiväkodissa hoidossa, kun olin itse töissä, hän ei voinut hoitaa lapsia, saatikka viedä tai hakea heidät hoidosta/hoitoon. Ei tehnyt mitään yhteisen hyväksi, mutta odotti kaiken tehtävän hänen puolestaan. Ei muistanut äitienpäivänä, syntymäpäivänä tai jouluna, mutta häntä piti muistaa jokaisena erikoispäivänä. Ja myös arkena. Meillä meni lusikat jakoon, en kestänyt enää aikuista lasta, se mies johon rakastuin oli täysin kadonnut.

  • Äiti 29.v sanoo:

    Minulla on ollut se periaate nykyään niinkuin miehellänikin että hän ei ole minun isäni… Tämän asian olen kuullut mieheltäni monena äitienpäivänä ”ET OLE MINUN ÄITINI” olen siis päättänyt etten muista lasteni isää mitenkään…

  • Minna sanoo:

    Anna hänelle koko päivän verran isä-lapsiaikaa!

    Voitte molemmat huonosti. Hakeutukaa ammattiapuun. Mutta kannattaa valmistautua myös eroon. Tsemppiä!