Uusperheistä on kirjoitettu paljon myös tällä saitilla. Monissa kirjoituksissa toistuu se, että lapset jäävät eron ja uuden suhteen jalkoihin. Mutta entäs jos lapset ovat ne, jotka aiheuttavat ongelmat?

Ihan kaikkea oireilua ja ongelmakäytöstä ei voi laittaa eron ja uusperheen syyksi. Joskus lapsella, tai jo lähes aikuisella, on muita ongelmia: käytöshäiriöitä tai sitten vaan huonot käytöstavat. Niin ydin- kuin uusperheessäkin kodin pitäisi olla turvallinen ja rauhallinen paikka kaikille perheenjäsenille. Joskus asia ei ole näin, ja se aiheuttaa pelkoa, huolta, ahdistusta ja riittämättömyyden tunteita. Äitipuoli kertoo, millaista on, kun poikapuoli käyttäytyy huonosti ja terrorisoi koko perhettä:

”Olenko huono äitipuoli kun odotan poikapuoleni muuttoa omaan kotiin kuin nousevaa aurinkoa? Meillä on puolisoni kanssa molemmilla juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneet pojat, jotka kumpikin asuvat meillä. Omani on kiltti, hieman introvertti, ajatuksiltaan aikuinen ja osallistuu kotitöihin.


Ylin kuva Tim Foster.

Poikapuoleni taas terrorisoi koko perhettä erilaisin tavoin. Kerran hän jopa huitaisi minun pojaltani silmän mustaksi ja silmälasit rikki. Puolisoni ei vaadi lapseltaan mitään: ei anteeksipyyntöä, ei kuria tai toisia huomioivaa käytöstä.

Itse en voi asiaan puuttua vaan olen yrittänyt saada puolisoa puhumaan poikansa kanssa. Asia alkaa tulla jo minun ja puolison väliin, piikiksi lihaan. Pitkää puhumattomuutta on tiedossa jos otan asiaa puheeksi. Älkää luulko etten olisi ottanut…

Joka päivä odotan että tämä jo työssä käyvä syöttiläs muuttaisi muualle, ja voisin taas alkaa elää kotonani oikeaa elämää! Huoh, muita kokemuksia räyhäävistä aikuistujista uusioperheessä?”

Nimim. Varmaan sitten huono äitipuoli

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus käyttämällä alla olevaa lomaketta. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Capitana Peruuta vastaus

32 vastausta artikkeliin “En malta odottaa, että poikapuoleni muuttaa pois kotoa!”

  • Äipuoli 74 sanoo:

    Kotonasi? Eikö se ole myös hänen kotinsa? Tässä taas tyyppi esimerkki on missä lapset pakotetaan asumaan yhdessä, vaikka ei toimeen tultaisi. Mitä jos itse muuttaisit oman lapsesi kanssa pois , saisitte elää omassa kodissa miten tahdotte ja mies oman poikansa kanssa miten heille sopii. Mikään pakko ei ole asua yhdessä ja valittaa, kun homma ei toimi. Lapsella on oikeus yhtälailla siihen kotiin, te olette tunkeutujia yhtä lailla hänen elämässään.
    Olen ollut myös äitipuoli ja elämä oli välillä yhtä helvettiä lasten oireilun vuoksi, mutta ei olisi tullut mieleenkään mikään muu, kun että jos siitä joku lähtee, niin se olen minä. Lapsilla on oikeus vanhempiinsa.

  • Mari. sanoo:

    Mieheni poika asui meillä ja käyttäytyi myös niin kuin olisi ollut talon kuningas. Isänsä kieltäytyi laittamasta rajoja pojalle, koska ex soitti ja haukkui hänet, jos poikaa oli komennettu jostakin. Poika varasteli minulta koruja, isältään ja minulta rahaa, valvoi yöt pelaten, ei osallistunut mihinkään kotitöihin jne. Kun yritin saada jotakin järjestystä asiaan, asettui mies aina poikansa puolelle ja käski minun jättää poika rauhaan. Poika myös valehteli isälleen minun tehneen tai sanoneen pahasti hänelle (esim. olin muka kieltänyt syömästä valmistamaani ruokaa). Onnellisin päiväni meidän avioliitossa oli se, kun poika muutti kouluun muualle. Mutta vahinko oli jo tapahtunut ja kaikki tunteeni miestäni kohtaan olivat kuolleet jatkuvan syyttelyn ja hylkäämisen vuoksi. Vuoden jaksoin yrittää, mutta sitten otin eron. Elämäni paras päätös!

  • Njaa sanoo:

    Uskoisin että poika on isänsä tuote. Vihainen, turvaton nuori ihminen jonka pois muutto tuskin ratkaisee ongelmaa.
    Miehesi tulisi asettaa lapselle rajat, olla turvallinen aikuinen. Auttaa häntä päästämään irti vihasta.
    Silloin on mahdollisuus hyvään ihmissuhteeseen kaikilla aikuisilla ja lapsilla keskenään.

  • Realisti sanoo:

    Mitä odotat? Mitä teet sitten, kun poika on muuttanut pois, ja miehesi on edelleen yhtä välinpitämätön sinun hyvinvointisi suhteen?

    Sallit huonoa ja vahingoittavaa käytöstä itsesi lisäksi omaa lastasi kohtaan. Poikapuoli tekee sitä suoraan, isä välillisesti.

    Jos et saa miehen tukea ja toimenpiteitä häneltä, pakkaa kamasi ja häivy niin kauan kuin oma poikasi vielä on kunnossa.