Hei uusi vaimo tai nyxä, veitkö huomaamatta tai tahallaisi lapsilta isän? Sellaisesta tilanteesta kertoo tämä kirjoittaja:

”Oli ihanaa ja tavallaan haikeaa lukea kaverien päivityksiä, lämpimiä onnitteluita ja kauniita sanoja omista iseistään eilen. Mahtavaa, että niin ihania isejä löytyy.

Oma isäni on olemassa, fyysisesti.

Olen lapsi isäni ensimmäisestä liitosta ja saanut todella tuntea sen, miten ei toivottu tytär olen ollut aina. Äitini virheet ovat minun virheitäni olleet heidän erostaan saakka. Näytän äidiltä, käyttäydyn kuten äiti, olen yhtä hankala ihminen kuin äiti, samanlainen lxxxa kuin äiti, loputon lista.

Isän uudesta liitosta olleet lapset ovat aina olleet kaikin tavoin parempia ja rakkaita.

Muistan lapsuuden melko surullisena aikana. Olin tyhmä, laiska, ruma, en osannut piirtää, laulaa tai olla mitenkään ylipäätään oikein. Jo pelkkä väärä ilme naamalla sai isän (ja hänen uuden vaimonsa) raivon heräämään. Äitipuoli ja uuden liiton lapset katsoivat vieressä kun minua retuutettiin vaatteista ja hiuksista, lyötiin vyöllä ja milloin milläkin mikä käteen osui. Kun en ollut koulussa yhtä hyvä kuin uuden liiton lapset, hakattiin kirjalla päähän.

Kun muut lähtivät huvipuistoon, sukulaisille, vappuna torille, etelänmatkoille, minä jäin kotiin jollain isän ja äitipuolen keksimällä naurettavalla syyllä, kuten olin liian kalpea, syönyt liian vähän, näytin siltä, että olen tulossa kipeäksi, ei ollut sopivia vaatteita tilanteeseen. Tuntui kuin olisin ollut sisäkkö ilman palkkaa. Siivosin, tein pihatöitä, ruokaa, pesin ikkunoita, saunaa ja kylpyhuonetta, pesin kaikkien pyykit ja hoidin eläimet, leikkasin ruohon, keräsin marjat ja pesin matot.


Kuva Ahmad Odeh, ylin kuva Alex Ronsdorf.

Nyt aikuisena olen saanut kuulla, miten ärsyttävä lapsi olen ollut, kuulemma taukoamatta koetellut heidän hermojaan, puhunut väärin, kävellyt väärin, tehnyt kaikki kotityöt väärin. Äitipuolen kertoman mukaan en ole koskaan osannut ottaa kritiikkiä vastaan, koska itkin usein kun minulle huudettiin. Jos en saanut pidäteltyä itkua, tuli rangaistuksia lisää, usein se oli fyysistä pahoinpitelyä tai täydellistä ulos sulkemista muusta perheestä.

Itse muistan asian täysin toisin päin. Kävelin koko ajan kuin heikolla jäällä. Varoin kaikkia sanomisiani, koitin parhaani mukaan olla reipas ja huomaamaton. En sanonut vastaan, murrosikää ei ollut, pelkäsin koko ajan milloin huuto ja töniminen alkaa. En uskaltanut näyttää mitään tunteita.

Nykypäivänä olen hieman alle 30-vuotias pienen tytön äiti. Tyttö tietää, että pappa on olemassa, mutta eivät tunne toisiaan. Ristiäisiin kutsuin, mutta he eivät tulleet.

Itse olen paniikkihäiriön, ahdistuneisuushäiriön ja vaikean masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä. En osaa puolustaa itseäni, pelkään jos joku huutaa, pelkään kovia ääniä, säikähdän jos näen isäni tai äitipuoleni näköisen ihmisen ja menen paniikkiin. Näen jatkuvasti painajaisia.

Te kenellä on ihanat isit, nauttikaa ja kertokaa se heille ❤”

Nimim. Tuhkimoko?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 20 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Sumpatti Peruuta vastaus

20 vastausta artikkeliin “En kelvannut isäni uuteen perheeseen”

  • Hyysäysvaltio sanoo:

    Samaistun kyllä. Lapset lens suoraan isälleen asumaan äidin ongelmien takia kun meidän suhde sai alkunsa ja tuli ilmi. Mies reissutyössä ja näinä aikoina äiti ei lapsia hoitanut vaikka samalla paikkakunnalla asui. Hetken jaksoin ja hoidin, sitten tein stopin, että nää ei mun lapsia ole, viekää ulkopuoliselle hoitoon jos ette saa asioita selvitettyä. Ja aikaisemmin hoito kyllä onnistunut ennen kuin minä olin kuvioissa. Lapsien äiti yrittää vieläkin välillä lapsien kautta, että ai eikö se vois hoitaa… huhhuh. Enpä koskaan olis uskonu tapaavani tällaisia ihmisiä, jotka vieraalla ihmisellä hoidattaa. Jos aikuisella ongelmia niin ei niitä lapsia kuulu sysätä sivuun vaan ottaa itteä niskasta kiinni ja vastuuta elämästään. Nykyisin hyssytellään kaiken maailman asiat sosiaalihuoltoa myöten.

    • Nimetön sanoo:

      Hyysäysvaltio, vaikuttaa siltä, että olet laittanut kommenttisi väärään aloitukseen.

      Tässä aloituksessa tytär isän aikaisemmasta liitosta joutui kotiorjan asemaan. Ei häntä ole hyysätty vaan kirjaimellisesti pahoinpidelty niin henkisesti kuin fyysisestikin.

  • Sumpatti sanoo:

    Hei Tuhkimoko,

    Lapsuuden kokemuksesi ovat olleet helvetillisiä mutta isäsi ei ole tahdoton nukke, jota uusi puoliso voi muovata. Voi tuntua täysin käsittämättömältä että ennen rakastavasta isästä tulee kertomasi kaltainen väkivaltainen hirviö, mutta luota siihen että isä ei niinkään muuttunut vaan paljasti todellisen luonteensa. Meillä on myös taipumusta nähdä ”entinen” elämä (tässä tapauksessa se isä jonka tunsit ennen kuin uusi nainen tuli kuvioihin) parempana kuin se oikeasti oli.

    Mielestäni sinulla on post-traumaattinen stressioireyhtymä (PTSD), eli mielenterveyshäiriö, jota yleensä nähdään esim. sotilailla. Jos et jo käy terapeutilla, etsi tietoa PTSDn hoitoon erikoistuneista terapeuteista. He käyttävät mm. EMDR-terapiaa, jolla on hyviä hoitotuloksia post-traumaattisen stressin hoidossa. Olet nuori ja sinulla on vielä pitkä ja hyvä elämä edessä lapsesi kanssa, toivon että et pidä nykyistä tilannettasi lopullisena tuomiona.

  • Hui sanoo:

    Mietityttää, että miksi alussa teksti vaimosta/nyxästä, joka varasti isän pois? Isä vaikuttaa niin paskalle alun alkujaankin, että vaikeaa tuossa on ketään muuta syyttää. Kenties uutta puolisoa helpompi syyttää kuin oikeasti paskaa vanhempaa? Toki uudessakin voi olla vikaa, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että ongelman juurisyyt ovat tällä kertaa tässä isässä. Onko huonoäiti.fi puolueellinen bio- ja epäbiovanhempien suhteen?

  • selvinnyt sanoo:

    Minä sain vapautuksen lapsuuden traumoista ja väkivaltaisten alkoholistivanhempien tuomasta pelosta kun työuupumuksen seurauksena pääsin puhumaan psykologin kanssa itsestäni hän auttoi minua ymmärtämään ettei minun tarvitse yrittää liikaa eikä miellyttä ketään. Minulla on oikeus olla minä olla heikko ja saada apua <3 . Se on kuulkaaas vapauttavaa !

  • tr sanoo:

    Isä oli minulle maailman tärkein ihminen ja minäkin luulin olevani hänelle tärkeä aina siihen asti, kun olin melkein 15-v ja isäni löysi itselleen 25 vuotiaan tyttöystävän. Vanhempani erosivat ja sen jälkeen lakkasin olemasta edes olemassa hänelle. Valehtelua ja tekosyitä, miksi emme voineet ikinä nähdä, vaikka asuimme vain noin 6 km päässä toisistamme. Minua järkytti se, miten vähän huonoa omaatuntoa isäni koskaan kärsi valehtelustaan ja muista laiminlyönneistään. Itse asiassa aloin epäillä että hänellä ei edes ole omaatuntoa. Pistin välit kokonaan poikki ja ajan myötä se tuntui oikealta ratkasulta.

    Noin 12 vuoteen en ollut hänen kanssaan missään tekemisissä. Sen jälkeen aloimme sentään puhua, mutta minä en enää tuntenut häntä kohtaan muuta kuin halveksuntaa ja joskus vähän sääliä. Nyt minä olen 55-v ja hän lähenee 80-v. Kyllä häntä nyt kiinnostaisi, mutta minua ei. Valitettavasti.

  • 💔 sanoo:

    Kaikki vanhemmat vain eivät rakasta lapsiaan ja jotkut lapset ovat suosikkeja. Jos lapsen isänpuolen suku on mukava ja isovanhemmat ok, anna heidän olla sitä. 💚

  • Epäkelpo ihminen sanoo:

    Itse saman kokenut. Erinlaista oli se että en saanut edes tavata niitä uusia sisaruksia. Ja kun itse sain esikoisen yritin esitellä häntä isälleni, ilmoitettiin että jos vielä lähestyn heidän taloa soittavat poliisille.

    Usko elämä helpottaa kun omat lapset kasvaa. Tulee oma vahva perhe ympärille

  • Ei lisää kärsiviä lapsia sanoo:

    Ihmetyttää nämä tunne-elämältään traumatisoituneet,ahdistuksesta ja paniikkihäiriöistä kärsivät ihmiset, jotka kuitenkin katsovat itse olevansa kypsiä vastuulliseksi vanhemmiksi. Kuinka kasvattaa tunne-elämältään tasapainoinen ja ehjä lapsi, jos itse on niin rikki, ettei pysty edes näkemään isän/äitipuolen näköistä ihmistä menemättä paniikkiin? Kyllä on tämäkin ihminen tehnyt lapsen vain itselleen lohdutukseksi ja lapsi saa varmasti tuntea, mitä on elämä henkisesti täysin rikkinäisen äidin kanssa.

    • Hui sanoo:

      Apua mikä kommentti. Liekö trollaus? Ei tämmöistä voi kukaan vakavalla naamalla sanoa.

    • Nimetön sanoo:

      Jopa oli syyllistävää tekstiä sinulla, Ei lisää kärsiviä lapsia. Sen sijaan että olisit kannustanut aloittajaa esim hakemaan itselleen ammattiapua, päätitkin syyllistää häntä siitä, että häntä on lapsena kohdeltu kaltoin.

      Ja miten sinä voit tietää, kuinka hyvä äiti aloittaja on omalle lapselleen? Et mistään! Sitä ei aloittaja kerro. Vaikka hän saa paniikkikohtauksia toisinaan, hän todennäköisesti pystyy olemaan kaiken muun ajan hyvä ja rakastava äiti. Ainakin hän tietää omasta kokemuksesta sen, mitä EI pidä kohdella omia lapsiaan.

  • Toivon teille hyvää sanoo:

    Olen pahoillani sinun ja kaikkien puolesta, joilla on rikkinäiset vanhemmat. Tulin todella surulliseksi puolestanne, mutta he eivät voi satuttaa teitä enää.

    Lapsuuden ei tarvitse määrittää ihmistä, te olette kaikki olleet kultaisia lapsia jotka ovat joutuneet aikuisten käsittelemättömien tunteiden kohteiksi. Se ei ole teidän syynne. Te olitte aivan täydellisiä sellaisina lapsina kuin olitte.

    Toivon nykyiseen elämäänne kaikkea hyvää ja juuri niin paljon kuin tarvitsette. Olette sen ansainneet.

  • Ehjäksi tullut sanoo:

    Tsemppiä kirjoittajalle. Vaikeista lähtökohdistasi huolimatta sinulla on nyt mahdollisuus kirjoittaa elämäsi uusiksi. Paras kosto sinua loukanneille ihmisille on luoda itsellesi ja perheellesi hyvä ja onnellinen elämä. Tämä ajatus on auttanut ainakin minua.

  • Siittiö ei tee isää sanoo:

    Itse en viettänyt (muistaakseni) isänpäivää. Ehkä ihan varhaislapsuudessa ennen eroa. Sen jälkeen olimme äidin kanssa sisaren kanssa kolmistaan. Isälle oli tärkeämpää juominen.,eli siis niin paljon jos joskus puistossa näette spurgun paska housussa niin semmoinen oli isäni. Toki kesälomilla nähtiin ainakin tulo ja lähtöpäivät. Muuten oltiin muiden nurkissa lomat. Koska äiti tais olla vähän pakotettu meidät lomilla laittamaan ’isälle’. En muista koulussa ikinä tehneeni isänpäivän korttia. Nyt on ihanaa katsoa oman lapsen iloa kun saa antaa kortin omalle isälleen ja joka on vielä aidosti ilahtunut. Ja minun isäni kuoli juopottelun tuomiin sairauksiin yli 10 vuotta sitten.

  • Eevie sanoo:

    Kenenkään ei tarvitse sietää moista. Ihan liian kauan minunkin äitinikin yritti minua patistaa poissa olevan isäni kanssa tekemisiin. Olin yläasteella kun sain luvan valita hänet pois elämästäni. En soittanut tai laittanut kortteja. Miksi… Koska ansaitsen parempaa ja te kaikki myös.

    Kiusaaja on kiusaaja vaikka oma vanhempikin. Kun systemaattisesti halutaan saada toinen voimaan huonosti on se ihan siksi että on yhä tarve jollain tavalla tuntea itsensä paremmaksi ja silitellä omaa itsetuntoa. Hyvinvoiva ihminen haluaa muidenkin voivan hyvin.

    Juoskaa tuollaisia karkuun ja kovaa, heti kun pääsette. Turha kuvitella että moisten ihmisten ongelmat loppuu siihen kun syntipukki häviää, kyllä tarvitaan taas uusi sijaiskärsijä omille traumoille. Ehkä sillä kertaa se on se uusi puoliso tai joku joka laittaa hanttiin niin että siitä sopasta enää selviä helpolla mutta ennenkaikkea se et ole sinä. Näytä että et siedä mitä tahansa, räjähdä ja haistattele. Lyö luuri korvaan ja blokkaa numero. Jos haluaa sinut elämääsi tee selväksi että hän saa taistella sen eteen, jos ei sitä tee niin silloin on sinun parempi olla ilman.

    Teillä kaikilla on paremmat mahdollisuudet selvitä traumoistanne kuin surkeilla iseillänne.

    Tarvitsette ihmisiä jotka antavat teille energiaa ja rakkautta. Ette moisia mielensaastuttajia. Isä tittelinä ei merkitse mitään, jos haluaa olla isä se että biologisesti antoi jotain ei ole isän meriitti vaan rakkaus ja läsnäolo tekee vanhemman.

    Kukaan ei ole täydellinen mutta mitä tahansa ei tarvitse antaa anteeksi.

    Sinä olet hyvä ihminen, kaunis ja arvokas. Isäsi oksentaa päällesi omia traumojansa. Sinun on parempi ilman häntä.

    • Eevie sanoo:

      Ja äitipuolillenne varsinkaan ette ole mitään velkaa että ulos vaan sellaiset jotka kohtelevat huonosti.

  • Nuuna sanoo:

    En voi sanoa kuin että olette kaikki olleet uskomattoman reippaita ja tuntuu aivan käsittämöttömältä ajatella kuinka teitä on kohdeltu. Toivon tulevaisuuteenne hyviä ihmissuhteita ja valoa!

  • Tuulikki sanoo:

    Onneksi äitini piti minut pois isän ja uusien perheiden luota. Kakkosvaimon kanssa olisi halunnut leikkiä kotia minulla, ennen kuin oma poika syntyi. Kolmas puolestaan itse piti huolta, että tunnen sisarpuoleni edes jotenkin. Isä tilittää, kun ei näe, mutta koska en tunne ihmistä, en välitä nähdä. Lapsistani vanhin on tavannut hänet kerran. Kummankaan ristiäisiin ei tullut.
    Eipä sillä.. ei tullut minun rippijuhliin tai yksillekään synttäreille. Lakkiaisiin tuli, koska kolmosvaimo ja omat vanhemmat pakottivat, mutta mummin ja vaarin säästämistä lahjarahoista oli valtaosa kadonnut matkalla pankista. Hilpeä tyyppi. Odotan innolla perinnönjakoa, koska laitan pääni pantiksi, että jaolle tulee muitakin kuin vain me tunnustetut. Olin 3v kun vanhemmat erosivat. Onneksi äitini ymmärsi hakea ja sai huoltajuuden. Isovanhempien (sekä isän, että äidin) ja äidin kertoman mukaan ei ole ollut häävi liitto se. Onneksi molemmat vaarit olivat elämässäni kuolemaansa saakka tiiviisti.

  • ”Isä” sanoo:

    Minä ja veljeni olimme isälle pieninä kaikki kaikessa. Sitten tuli vanhempien ero ja siihen loppui tärkeys. Tuli isälle uusi nainen kuvioihin. Olen yrittänyt kyllä, enää en jaksa. Minä ja veljeni emme ole mitään vain tämän naisen lapset ja lapsenlapset. Edes minun lapseni eivät ole mitään. Kaksi kertaa vuodessa muistetaan, jouluna ja syntymäpäivänä.
    Viimeinen kymmenen vuotta jokainen isänpäivä on vietetty jossain kaukana jottei meillä ole edes mahdollisuus käydä onnittelemassa. Tänä vuonna en enää vaivautunut onnittelemaan. Isänpäivä on vuosi vuodelta ahdistavampi. Onneksi on isänisä, teräsvaari.

    Olen itse äitipuoli. Meillä lapset ovat olleet aina samalla viivalla ja sisarukset ovat sisaruksia eivät puolikkaita. Olen halunnut antaa turvallisen ja rakastavan lapsuuden vaikka en biologinen äiti olekaan. Minulle hän on aina yksi lapsistani, olenhan saanut häneen matkaansa vaipoista aikuisuuden kynnykselle katsoa.

    ❤️

  • Jaana sanoo:

    Olen samanlainen ensimmäisen liiton lapsi. Vanhempani erosivat, kun olin 11-vuotias. Ero oli minulle helpotus: ei enää huutoa, ei äidin juomista päivästä toiseen. Ei vanhempien riitoja, ei väkivaltaa heidän välillään, ei äidin minuun kohdistamaa väkivaltaa. Ei pelkoa, että koska se taas alkaa, ja isä nukkuu ulkona kun äiti riehuu kotona. Vaikka äiti lähtiessään vei lähes kaiken (kostona) mukanaan, ja molemmille jäi velkaa, oli ero helpotus.

    Tai ainakin seuraavat puoli vuotta oli. Sitten yhtenä päivänä meille oli ilmestynyt vieras nainen. Olin utelias, mutta auttamattoman ujo. Siitä alkoi uusi elämänvaihe, joka oli henkiseltä väkivallaltaan edellistä pahempi ja sattui pahimpaan teini-ikään. En kelvannut mitenkään päin, ja minua siedettiin jos oli joulu tai synttärit. Muuten minut dumpattiin joko juopon äidin tai dementoitumassa olevan mummin tykö – tai sitten olin yksin kotona 12-vuotiaasta lähtien, myös öitä.

    Yritin ottaa uuteen naiseen kontaktia, mutta se oli vaikeaa. Olin äitini kuva, olin yhtä virheellinen kuin hän, ja kun äiti kännissä soitti uudelle naiselle ja tämän tyttärille kamalia puheluita, ne jotenkin kääntyivät minun syykseni. Lopulta lakkasin puhumasta, kun en tiennyt enää mitä sanoa. Se tulkittiin vakavaksi ylimielisyydeksi ja piittaamattomuudeksi muiden tunteita kohtaan. Omilla tunteillani ei ollut mitään väliä. Olin hankala, kyselin liian hankalia asioita, minuun olisi pitänyt upottaa rahaa vaikka en ollut yhtään mitään, enkä hyvä missään. Kun kuvioon lisää koulukiusaamisen, ei tarvitse arvailla miten ehjä olen nyt aikuisena.

    En kovin.

    En lähettänyt eilen isälleni mitään viestiä. Vuosia ja taas vuosia yritin olla kiltti, tulla toimeen aikuisenakin, yhdistää isää ja tämän vaimoa ja minun omaa perhettäni – laihoin tuloksin. Oli vain vaimon tyttäret, vaimon tytärten perheet. Muutama vuosi sitten syttyi riita, johon Aikuisten Oikeasti en voinut itse mitenkään vaikuttaa, ja välit viilenivät rajusti. Tuntui, että isän vaimo sai mitä halusi. Meitä ei enää ole olemassa.