”En jaksa olla enää arvosteltavana” – Näin kiusaajat voittivat
”Mä olen aina ollut outo. Lapsena halusin leikkiä pikkuautoilla, rakentaa legoilla, nikkaroida, painoin pitkin metsiä hiukset risuissa, rymysin jokaisen kiinnostavan paikan, puolustin pikkusiskoa ja tirvoin poikia turpaan.
Olin vanhempieni, sukulaisten ja muiden lasten silmissä epänormaali tyttö. Kyseltiin miksi en voi leikkiä barbeilla, miksi en pukeudu mekkoon, voisinko olla puolustamatta siskoani… näin jatkui koko minun lapsuuteni. Pelkkää haukkumista, arvostelua, kyseenalaistamista.
Ainoa joka minusta piti oli isoisäni. Hän kuljetti minua joka paikassa mukanaan, opettaen asioita joista olen ollut kiitollinen. Käsissäni on taipunut niin puu kuin metallikin. Hän ei koskaan pitänyt minua erilaisena lapsena vaan uteliaana ja oppivaisena lapsena. Kun hänestä aika jätti, minulle ei jäänyt tänne ketään, joka olisi minusta pitänyt tai pitänyt puoliani. Ajattelin taistella. Olla rohkeasti erilainen nainen. Tehdä sitä mistä oikeasti tykkään ja tehdä asiat erilailla. Teen töitä miehisellä alalla, fyysisessä työssä ja oikeasti pidän työstäni. Vuosienkin päästä pätevyyteni kyseenalaistetaan, ideani lynkataan, päätöksiäni arvostellaan.
Rohkeasti olen kertonu ihmisille sairauksistani, joiden kanssa joudun taistelemaan jatkuvasti, kärsien jokaisesta minuutista, joka päivä syöden lääkkeitä, että edes pystyisin töissä käymään, toivoen ettei kukaan saisi kontolleen tällaista tuskaa. Olen saanut rohkeuteni takia naurua, ivailua, välinpitämättömyyttä. Ei saisi valittaa, en voi kuulemma olla kauhean kipeä koska käyn töissä, eikä sairauteni näy ulospäin muuta kuin mustina silmänalusina ja laihtumisena.
Nyt reilu 20 vuotta myöhemmin löin hanskat tiskiin. En jaksa enää. En jaksa olla enää arvosteltavana. Luovuin pitkäaikaisesta harrastuksestani kaiken tämän minuun kohdistuvan arvostelun ja nauramisen takia. Töissä aloin olla ilmaisematta mielipiteitäni, olemaan juttelematta, olemaan näkymätön. Rajoitin suuresti somessa julkaisujeni määrää. Aloin miettiä mitä uskallan julkaista. Sulkeuduin, en juurikaan enään käy muualla kuin kaupassa ja töissä. Ainoat ystäväni ovat nyt omat lapseni. Edes omat vanhempani eivät haikaile perääni. Kaverit ovat hävinneet. Miestä ei ole eikä varmaan tulekaan. Niin lujaa olen saanut siipeeni suhteissa.
Olin luonteeltani sosiaalinen, avulias, empaattinen, suorasanainen, iloinen ja rempseä. Nyt enää hiljainen. Mietin että miksi joistakin ihmisistä tulee niitä kaikkien vihaamia, hyljeksittyjä, kiusattuja ihmisiä. Onko joidenkin ihmisten arvo olla sylkykuppina? Ehkä näin on parempi, olla näkymätön. Ei ainakaan kukaan enää kiusaa. Saa olla rauhassa. En valita. Halusin vain kertoa tarinani: erilaisuudesta, taistelusta ja luovuttamisesta.”
Nimim. Näinkö sen kuuluu mennä?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 24 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle mitään ei nyt luovuteta Peruuta vastaus
24 vastausta artikkeliin “”En jaksa olla enää arvosteltavana” – Näin kiusaajat voittivat”
Uusimmat artikkelit
Melkein kuin suoraan omasta elämästä, itsellä vain ei ollut edes sitä ukkia. Kaikkien hyväksikäyttämä, pilkkanaan pitämä, arvoton ihminen. Sillä että tulin työkyvyttömänä perheyritykseen töihin ja jätin lomat pitämättä ei ole mitään arvoa, kiitoksena sai haukut ja suoranaisen kiusanteon. Päädyin myös pitkään suhteeseen narsistin kanssa jolla käytti vain minua hyväkseen. Melkein päätin oman elämäni sen vuoksi. Nyt kun olen alkanut kohdella muita niinkuin he kohtelevat minua, olenkin ihan hirveä ihminen. Onneksi on edes kourallinen ihmisiä, jotka eivät ole minulta mitään vailla ja joiden seurassa saan olla oma itseni.
Kiinnostaisi tietää mistäpäin suomea olet kotoisin……minulla on samanlaisia kokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta, eräästä pienestä kunnasta Pohjanmaalta. Ihmisten ainoa puheenaihe siellä on juoruta, haukkua, arvostella muita ihmisiä. Koko kylä tietää kaikkien asiat paremmin kuin asianosainen itse. Kaikki ideat torpataan, kaikki uusi torjutaan, mitään ei voida edes kokeilla. Sinut leimataan oudoksi/ kummallisesti /bimboksi kylähulluksi. Mitään ei hyväksytä, uusia ihmisiä ei oteta hyvällä vastaan, mieluummin aletaan hiostamaan ja häätämään takaisin sinne mistä tulit. Valtava muutosvastarinta ja uuden pelko oli käsin kosketeltavaa. Aina on tehty näin mentaliteetilla… .Olin itse aika rohkea ja erittäin luova, ihmettelin jo hyvin pienenä ihmisten käytöstä. Esitinkin ihmisille hankalia kysymyksiä kuten ” miksi sinä noin rumasti sanoit” tai ”mitä tuolla tarkoitat” ym. Se olikin sitten myrkkyä, ja sain hankalan penikan maineen jo pienenä. Ihmettelin aikuisten käytöstä jo silloin 10 vuotiaana, ja aika nopeasti siinä vuosien varrella päätin lähteä heti kun olen kouluni saanut käytyä. Niin ahdistavaa se ilmapiiri oli…..
Onneksi minulla oli leikkikaveri jonka kotona oli erilaista, ja se loi uskoa parempaan. Lähdin sitten samana päivänä kun sain päästötodistuksen koulusta.
Se kotipaikkakunnan ahdistava ilmapiiri alkoi vähitellen hellittää, kun muutin pääkaupungin vilinään, jossa saan olla oma itseni, tehdä ja toteuttaa itseäni, ja jossa minua arvostetaan ja kannustetaan kaikella tavalla.
Hyvin samanlaisia kokemuksia itselläni. Samankaltainen lapsuus. Anoppimi kävi itkemään kun kihlauduin poikansa kanssa. Olen miesvaltaisella alalla. Jne…
Yhä useammin ”häpeän” itseäni ja yritän olla hiljaa. Viimeksi perjantaina kun tapasin vanhan kaverini ja innostuin valtavasti kertoessani kuulumisiani, jälkeenpäin häpesin intoani. Lupasin itselleni taas kerran etten enää koskaan kerro kuin tyypillisesti ”ihan mukavaa kuuluu”.
Mietin miten erilainen kokemus itselläni on. Tuo kuvailu lapsuudesta ja kiinnostuksen kohteista voisi kertoa yhtä hyvin minusta, ainoa ero on, että en omaa kroonista sairautta. Mutta ympäristön suhtautuminen on ollut täysin erilaista, kukaan ei ole perheestäni sanonut että en saisi olla kiinnostunut jostain asioista siksi että olen tyttö, kukaan ei ole koskaan epäillyt etten pystyisi johonkin siksi että olen nainen. Tai jos onkin niin ne on sivuutettu naurahduksella ja olan kohautuksella.
Koulussa oli välillä kiusaamista ja vaikeuksia löytää ystävää, mutta ei mitään sen kummempaa. Olen myös ollut miesvaltaisilla aloilla töissä välillä ja nuorempana tuntuikin helpommalta tulla toimeen miesten kanssa, se on sittemmin tasaantunut ja sydänystäväni ovat kyllä naisia. Itselle tuntuu ihan uskomattomalta tuollainen tilanne, että joka paikassa syrjitään ja kiusataan. Niinpä mietin tässä että ei kiusaaminen johdu kiusatusta, hänen sukupuolestaan, kiinnostuksen kohteistaan tai osaamisestaan, vaan kiusaaminen johtuu kiusaajasta ja hänen kyvyttömyydestä ottaa muut huomioon, empatian puutteesta ja piittaamattomuudestaan. Eli pointtini on, että sinussa ei ole vikaa, vaan kiusaajissa. Ympärillesi on jostain kohtalon oikusta tai muusta syystä kertynyt tällaisia ihmisiä
Ota huomioon, että juttu on feministinen kuviteltu purkaus kuvitellusta naisesta, jonka tekemisille tai harrastuksille kukaan ei todellisuudessa enään ilkkuisi.
Kuvaus on kuiin 1800-luvulta, jolloin naisten oli todella vaikea lukea lääkäriksi, taiteilijaksi yms.
Nään tässä vähän itseäni. Menetin uskon (itseeni ei nyt sekoiteta jeesusta tähän) ja toivon.
Välillä on hyvä katkaista välit ihmisiin joko lopullisesti tai löytääkseen heidät uudelleen tai luodakseen uusia ystävyyksiä.
Muista, että olet todella tärkeä lapsillesi. Kuulostat siltä, että moni voisi pitää sinua hauskana tyyppinä. Saattavat jopa kadehtia. Ehkä et ole vaan hengannut oikeassa seurassa. Työpaikalla voi olla sellaisia ihmisiä, jotka eivät tunne sinua niin hyvin, että osaisivat kysyä, mikä vaivaa, kun sulkeudut. Anna vielä mahis maailman muille oudoille. Löydät muita kummajaisia, joiden kanssa nauttia elämästä.
Todella kurjaa että sinut on saatu poljettua noin alas. Itsekin olen käynyt välillä aika pohjalla, ja silloin auttaisi kyllä kovasti jos elämässä on edes yksi ihminen joka muistuttaa että vika ei ole sussa, olet hyvä tyyppi, jospa nousisit sängystä tänäänkin. Näin etänä haluan sanoa tämän sullekin. Koetetaan jaksaa olla kuin rikkaruohot, noustaan ylös vaikka päälle tallotaankin.
Tiedän tunteen. Itsekin pikkuhiljaa luovuttamassa, parisuhde olikin yhtä helvettiä. Tarpeeksi kun kuuntelee miten olet levittänyt paskaa omilla tavaroillasi asunnossa ja kuinka olet läski niin ei tässä enää saa aikaiseksi yhtään mitään.
Tsemppiä meille haukutuille , usko siihen että joku vielä arvostaa ja välittää aidosti antaa pienen toivon kipinän .
Tuttua on, vaikka en olekaan sinun laillasi outo. Tällainen yhtenäiskulttuuri, kuten Suomi, muodostaa tyypillisen ihmisihanteen, josta poikkeavat ovat outoja ja ansainneet ”ojentamisen”, joksi kiusaamista kauniisti kutsutaan. Sietokyvyn pettämistä kutsutaan luonnollisesti hulluudeksi, joka on tietenkin uusi syy kiusata.
Turhauttaa tämä elämän siirtyminen nettiin. Mieluummin juttelisi kasvotusten sinun kaltaistesi ihmisten kanssa. Olen aina ihaillut voimakkaita naisia, sellainen kai itsestänikin on tullut tai tulossa. Ei ilmeisesti olla ainoita.
Minua on haukuttu, arvosteltu ja mustamaalattu. Ihan vaan sen takia, kun en ole halunnut tehdä omia lapsia. Olen viallinen, laiska, itsekäs, huora, maho, sopimaton hoitoalalle jne. jne. Minulla on ollut aina yhtäaikaa työt, opiskelut, kuntoilut, kotityöt. Eikä ole tupakka, alkoholi, ylensyönti, kahvinjuonti, biletys/bailaus, ravintoloissa istuminen ja pyöriminen, huumeet, iltavalvomiset/aamunukkumiset kiinnostaneet ja vielä kaiken lisäksi olen aseksuaali. Elän terveellisesti, olen ahkera ja kunnon kansalainen. Nautin luonnosta, ulkoilusta, lukemisesta jne. Tykkään kauniista ja puhtaasta elämästä. En halua olla edes missään tekemisissä ihmisten kanssa. Tekevät minut onnettomaksi. Kaunis koti, puhdas luonto, yksinäisyys, rauha, hiljaisuus, sauna, opiskelu, kuntoilu jne. Tekevät minut onnelliseksi. Erakkous ja yksinolo on parasta, luxusta.
Itse kans rakastan nikkarointia ja niinsanottuja miesten hommia. Olen silti myös naisellinen.
Minusta naista tai miestä ei määritä kiinnostuksen kohteet. Vaikka riehun moottorisahan kanssa puuon parissa olen yhtä nainen kuin muutkin
Vahvistukaa ja ottakaa prkl-asenne! Minua on kiusattu koko elämä! Mutta oon menny prkl minä näytän asenteella.
Minulla on puhevika ja sen takia on pidetty jopa tyhmänä ja vajakkina. Olen kouluni käyny hoitaja koulun ohella lukion (kaksoistutkinto) ja nyt opiskelen insinööriksi ja olen parhaimmistoa opinnoissani vaikken hirmusest töitä tee. Oon tämmönen oppija 🙂 Olen siis miehisellä alalla jonne minä ennemmin kuulun vaikka rakastan hoitotyötä! Mutta naisala on rumin ala ikinä. Nainen on naiselle susi (saatana).
Mulla onkin aina ollu enemmän poikia kavereina. Tytöt on enemmän ollu ”hyvän päivän tuttuja”.
Mut älä anna muiden määrittää sinua vaan taistele itsesi puolesta asema jossa sun on hyvä olla ja jätä julmat ihmiset vähemmälle ja hanki vaikka ensin netin kautta ihmisiä ympärillesi olemalla oma itsesi ja rakenna livenä uusi upea sosiaalinen verkosto! Nyt on hyvä tutustua jopa puhelimitse niin syntyy jtn siteitä 🙂
Tsemppiä! Sylkykuppina ei kenenkään tarvitse olla!
Sinun kaltaisesi nainen on toiselle naiselle se susi. Pidät itseäsi muita naisia parempana, ja korostat kuinka miehisellä alalla ja fiksu olet, ja kuinka miehet ovat naisia parempia ystäviäkin vielä. En yhtään ihmettele ettet ole tullut toimeen naisvaltaisella työpaikalla, kun olet noin myrkyllinen naisvihaaja. Naiset haistavat halveksuntasi ja rottailusi.
Minulle, naisena, ei kyllä välittynyt naisvihaa tästä kommentista. Kommentoija kertoi rehellisesti millainen ihminen on, ja miksi vaihtaa alaa.
Sinun kommenttisi sen sijaan on avoimen vihamielinen ja pyrkii loukkaamaan viimeistä lausetta myöden naista, joka haluaa tehdä parhaansa vaikka joutuu jättämään itselleen rakkaan hoitoalan.
Miksi sinulla oli tällaiseen tarve?
Sama kokemus hoitoalalta. Olisi kiva tietää miten on jatkossa mennyt, oletko päässyt jo työelämään uudessa ammatissa? Kovasti tsemppiä sulle kuitenkin!
Tiedustele niiltä kiusaajilta, mitä pahaa olet heille tehnyt, kun kohtelevat sinua näin. Kerro oma kantasi, ilman kiukkua, ilman raivoa, urheasti, millä tavoin koet heidän väheksyntänsä. Ei heillä ole oikeutta pönkittää omaa itsetuntoaan toista vähättelemällä, et ole heille mitään velkaa, joten jos eivät sinusta piittaa ystävänä, työkaverina tai sukulaisena, sanoisivat sen sitten reilusti suoraan, ilman vähättelyä. Ei heillä ole oikeutta haaskata sinun aikaasi, eikä oikeutta repiä sinun itsetuntoa riekaleiksi.
Miksiköhän????
Nyt leuka pystyyn! olet ihana just sellaisena kuin olet. Josko ympärillä olevilla ihmisillä on ongelma siinä ettet mahdu heidän muottiinsa niin se on heidän ongelmansa.
Itsekkin vastarannan kiiskenä suoritan elämääni pitkäaikaissairaana työelämässä (miesvaltaisella alalla) ja ne jotka vinkuvat saavat kyllä käyttää ovea ihan vapaasti, en seiso tiellä.
Minä haluan ehdottomasti olla ystäväsi, luulen että meillä olisi paljonkin yhteistä joten laitahan ihmeessä sähköpostia roskaposti osoitteeseeni, sen viitsin tässä julkisesti ilmoittaa. Vastaan sitten omastani 8631470@gmail.com
Heitetään yhdessä vesilinnulla ennakkoluuloisia, pikkumielisiä ankeuttajia 😂
Älä luovuta! Nythän ne kiusaajat voittaa.
Joskus ihmiset eivät tiedä olevansa kiusaajia. Olen kuullut parilta kiusatulta tarinaa siitä, että heitä kiusataan. Tapahtumat ovat saaneet suhteettomat mittasuhteet kiusatun mielessä. Se ei tietenkän poista kiusatun kokemuksen aitoutta mutta näissä tapauksissa kyse on ollut kiusatun omasta herkkyydestä, ei kiusaamisesta.
Sinun tapaustasi en tunne, silti suosittelisin avointa keskustelua. Kuunetele myös kiusaajiesi näkemys avoimin mielin.
Voimia!
Kirjoituksesi teki kipeää. Olen tosi surullinen puolestasi – ja vihainen niille punaniskoille jotka ovat sinua vähätelleet ja pilkanneet. Varmasti sinulle vielä olisi paikka missä sinua ja ammattitaitoasi arvostetaan, mutta muutokset vaativat paljon energiaa ja mieluusti tukeakin. Omakin olemiseni on sellaista että se kolkuttelee perinteisiä naisenaolemisen rajoja ja siksi tiedän aika paljon siitä mitä puhut. Voimia sinulle, vahva nainen. Lepää kunnolla, toivon että löydät hyviä ihmisiä ympärillesi ja jaksat jatkaa matkaa omana oikeana itsenäsi.
Ole oma itsesi. Meitä ei niin ” naisellisia” naisia on paljon. Ehkä se on osaksi juurikin lapsuudesta peräisin. Nukenvaunuja työnnellessäni tunsin itseni hölmöksi. Koulussa kiusaajilleni annoin turpaan. Opettajan
hokema oli ” silmä silmästä, hammas hampaasta ja se siitä” noin karkeasti sanottuna. Rakentaminen ja poikamaiset leikit kiinnosti enemmän. Itsekin vaarin ja isän kanssa oikeita töitä lapsuudessani tehden olen kai perinyt sen että olen ollut koko aikuiselämän miehisessä ammatissa. Toki pistäytynyt joskus naistenkin aloilla. Mutta eron huomaa. Isommissa nausryhmissä homma ei toimi. Siellä on aina joku päällepäsmäri joka tuhoaa ryhmän. Ja kateus. Neuvoja ei takuulla heru ja tietotaito pidetään visusti itsellään. Miesten kera työskennellessä ei tällaista ole. Neuvoja saa ja kukaan ei kadehdi. Puhua voi mistä vain. Toki mitään tuollaista ole kokenut kuin sinä siltikään. En edes ymmärrä naisia joilla on ns. naistentyöt ja miesten työt nyrkkisääntönä. Ja ollaan niin ” kanaa” ei osata muuta kuin kaakattaa. Mutta ymmärrän tunteesi. Äiti olen, lapsenikaan eivät ole kädettömiä. Heistä on myös kasvanut sukupolvi joka ei erottele töitä naisille tai miehille kuuluviksi. Se tekee joka ehtii ja osaa. Ei kannata yrittää lokeroitua. Ole se mikä olet. Jätä huomiotta ilkeilijät. He eivät huomiotasi kaipaa.
Kuulostat todella myrkylliseltä naiselta. Puheissasi kuvailet kuinka naisten puhe on kaakatusta, toiset naiset ovat kateellisia kanoja ja sinulla on hankaluuksia tulla toimeen naisporukoissa, koska olet pienestä pitäen tehnyt isäsi ja pappasi kanssa miesten töitä joita nimetät oikeiksi töiksi.
Naisvihasi on surullista.
Itselläni on ihan sama tilanne 🙁 tuntuu, että välittäminen ja rakastaminen kuuluu kaikille muille, mutta ei minulle. Mikä minussa on vikana? Enkö ole rakastettava? Kateellisena katson, kun muut viettävät aikaa läheistensä seurasta nauttien. Minulle se on vierasta, mutta suurin unelmani. Kaipaan sosiaalisia tilanteita ja energistä elämää, jota ei oikeastaan edes koskaan ole ollut. Aina olen ollut se hyljeksitty ja viimeinen valinta.