”Saako äiti heittää hanskat tiskiin? Saako äiti sanoa ettei jaksa enää, tai että lapsi oli virhe? Missä on parisuhde? Saako näin sanoa jos on yrittämällä yritetty edes sitä ensimmäistä lasta kärsien lapsettomuutta?

Esikoistamme yritimme ja teimme töitä 3 vuotta keskenmenoineen, viimein lopulta syntyi ihana pieni lapsemme, jonka alku ei lähtenyt ihan hyvin käyntiin, koska ilmeni vatsaongelmia. ”Vauvallanne on koliikki” -neuvolassa sanottiin. Jippii! Tätähän sitä toivottiinkin! No onneksi vatsanväänteistä selvittiin aika helpolla ja nopeasti. Vuosi meni nopeasti ja vauvastamme oli kovaa vauhtia kasvamassa taapero.

Vuoden aikana sattui paljon ja rahaa paloi niin epäonniseen autoon, ulkomaan matkaan kuin asunnon remontoimiseen, joten oli aika palata työelämään ja laittaa vauva päiväkotiin vuoden vanhana. Päiväkotielämä alkoi, ja niin alkoi myös kauan odotettu sairastelukierre korvatulehdusten kanssa. 4 kk aikana taaperollamme oli ollut 6 korvatulehdusta räkätauteineen, kunnes pääsimme leikkaukseen. Leikkaus meni hyvin. Siitä selvittiin, mutta parin kk päästä korvatulehduskierre alkoi taas.

Kuva Picsea. Ylin kuva Kat Jayne.

Odotetaan, odotetaan, syödään välillä ab-kuuria ja taas odotellaan. Tätäkö tämä elämä nykyään on? Odottamista? Käytät lasta yhdellä sun toisella lääkärillä. Päivystyskäyntejä alkoi tulla harva se viikko. Ensin räkätauti, parin viikon päästä taas räkätauti, sitten influenssassa koko perhe, parin viikon päästä taaperossa rs-virus, sitten korvatulehdus, sitten mahataudissa koko perhe. Vihdoin ja viimein saatiin lähete uudelleen operoitavaksi. Josko tällä kertaa onnistuttaisiin? Taapero piti käyttää vielä neuvolassa, jotta saataisiin viimeiset mitat ennen leikkausta. Neuvolasta kysyttiin: ”kuinka olette jaksaneet?” Mietit, mietit ja parahdat itkemään. Yrität siinä sopertaa hyvin mutta vain… itkusta ei meinaa tulla loppua. Kun viimein saat koottua itsesi, lohduttaa mukava neuvolatäti kyllä se tästä, tässä vielä esitteitä mistä saat apua. Helppohan se on vaan työntää esitteet käteen ja kadota itse paikalta.

Muuttaminen lähemmäksi isovanhempia on ajankohtaisempi kuin aikaisemmin. Olisi apu lähellä, saisi omaa aikaa ja aikaa levätä. Aina puhutaan että vauvavuosi on rankka, sitten helpottaa. Omakohtaisella kokemuksella tämä taaperovuosi se vasta on ollut rankkaa, ja lisää rankkoja vuosia varmasti on tulossa.

Voiko vielä perua? Saisinko vielä valita? Valitsisin yhden lapsettomuusvuoden lisää, tai ehkä parikin, jos etukäteen tiedän mitä on tulossa. Muuttaisin lähemmäksi isovanhempia. Pois isosta kaupungista. Takaisin maaseudulle, minne osa kavereista jäi perustamaan perheen.”

Nimim. Epäonninen

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nyt lapsi lääkäriin ja perussairaudet selville Peruuta vastaus

36 vastausta artikkeliin “”En jaksa olla äiti – voiko vielä perua?””

  • Mokataan kaikki joskus sanoo:

    Itse sitkuttelin ilman ulkomaan matkoja ja autoa 3v kummankin lapsen kanssa kotona. ei ole ollut kummallakaan korvatulehduksia. Päivääkään en kadu etten mennyt takaisin oravanpyörään liian aikaisin.

  • Saman kokenut sanoo:

    Ongelma ei ole lapsi, eikä äiti, vaan päiväkoti, eli pöpöhautomo. Perhepäivähoito voisi auttaa.

  • Vela sanoo:

    Hyvä että nostetaan esiin mitä lapsiarki voi olla. Moni yhä suorittaa naisen roolia yhteiskunnan odotusten mukaan, eli kuuluu haluta äidiksi. Yhä enemmän pitäisi uskaltaa puhua siitä, jos lapsen hankinta kaduttaa. Naisella voi olla elämässäkin muutakin kuin äitiys.

  • Saima sanoo:

    Samoja ajatuksia on tullut läpikäytyä lasten huonon nukkumisen ja käytösongelmien vuoksi. Pahin painajainen on ollut varhaiskasvatus, jossa meidän vanhempien sekä lasten itsetunto on painettu totaalisen lyttyyn. Nyt lapset koululaisia, toisella lapsella adhd-lääkitys ja tilanne parempi. Mutta jossain vaiheessa olin jo valmis hylkäämään koko perheeni. Onneksi tulin ajoissa järkiini.
    Voimia sinulle aivan hirmuisesti!

  • Hippu sanoo:

    Voi tiedän tunteesi..noin pahoja korvakierteitä ei ole ollut,mutta kakka ja pissaongelmia pitkälle ekaluokalle asti.Minulla kaksi lasta ja voin sanoa,että nyt vasta, kun esikoinen 12 ja kuopus 10 niin elämä hymyilee.Ennen tätä kaikki oli kidutusta..Lapsista on ihanaa seuraa ja juttukaveria.En vaihtaisi nyt mitään pois, vaikka vaikeaa on ollut ❤️

  • Nimetön sanoo:

    Ensimmäisenä päiväkotivuonna lapset ovat koko ajan kipeenä. Kyllä se se helpottaa. Toki, meillä ainakin sairastelun syyksi selvisi päiväkodin ”sisäilmaongelmat”, eli vanha rakennus oli läpeensä homeessa.

    Omat lapset on jo esiteinejä, ja pahimpina teiniangstipäivinä kyllä olen monesti miettinyt, että ehkä sittenkin lapsettomana sinkkuna olis helpompaa. Olis, mutta myös tyhjempää. Moni äiti siis ajattelee samoin, mutta eihän tästä voi ääneen puhua vieläkään, vaikka eletään vuotta 2021.

  • MM sanoo:

    Taaperovuosi on ilman muuta pahin, parisuhdekin oli molemmilla kerroilla silloin rankimmassa testissä. Ja lapsettomuusvuosien jälkeen ei todellakaan ihminen ole autuaimmassa tilanteessa tulemaan vanhemmaksi, vaan päin vastoin usein valmiiksi vereslihalla. Kokemuksesta puhun. Synnytyksen jälkeinen masennuskin on silloin tidennäköisempää. Mutta vuosi vuodelta helpottaa, etenkin ne korvatulehdukset. Kahden putkituksen ja yhden kitarisaleikkauksen kokemuksella.

  • Vanhemmuus burnout sanoo:

    Tiedän miltä tästä äidistä tuntuu. Olen aina halunnut äidiksi, mutta nyt kuuden vuoden ja kahden lapsen jälkeen (eka atooppi astmaatikko ja toinen yleisesti uneton kiukkupussi) mietin väistämättä päivittäin kumpa asuisin vain yksin ja saisin hoitaa vain itseni ja omat asiani. Töissä kävin puoli vuotta josta puolet vietin kuitenkin saikulla lasten lenssuissa. Ei vaan jaksanut. Mies yrittää kovasti vierellä, tukemisessa onnistumatta. Muutimme lähemmäs miehen vanhempia, että olisin saanut helpommin edes iltaisin vapaata, mutta tämä ei toteutunut ja nyt olen hirvittävän kaukana omista sisaruksista ja ystävistä joiden luona käyminen toisi lohtua. Korona-eristyneisyys tuo vielä lisäpaineita ja ahdistusta. Omaa aikaa ei ole, univaje on sietämätön, masennus pukkaa ja tämän kaiken keskellä mun pitäisi vain hymyillä ja olla kiitollinen siihen mitä mulla on.

  • Sweet sanoo:

    Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun lapsi kasvaa noin eskarilaiseksi niin alkaa helpottaa, ovat jo omatoimisempia. Tietysti se ei tähän hetkeen auta. Yrittäkää järjestää kahdenkeskistä aikaa, jos lapsella mahdollista päästä yökylään isovanhemmille. Perheneuvolasta voisitte saada apua, en tiedä miten on mahdollista saada perhetyöntekijää kotiin. Hyvät tukiverkostot auttaa jaksamisessa mutta niiden puuttuessa on varmasti raskasta. Meiltäkin tukiverkostot supistuneet vuosien kuluessa, kyllä välillä pitää saada ihan omaa aikaa ja aikuistenkeksistä aikaa. Ratkaisua ei mullakaan tuohon ole.

    • Omaa aikaa sanoo:

      Hyviä neuvoja, tätä korostaisin minäkin! Omaa ja parisuhdeaikaa, ei ole väärin tuneta noin ❤

  • Nyt lapsi lääkäriin ja perussairaudet selville sanoo:

    Kuulostaa samalta kuin omalla lapsella lähes 20 vuotta sitten. Keliakia hänellä oli, ja se oireili huonon vastustuskyvyn vuoksi hengitystieinfektioina. Korvat putkitettiin 7 kertaa, eikä putket 1-2 kuukautta kauemmin pysyneet. Antibioottikuureja syötiin 2 tai 3 eri lääkettä per korvatulehdus ja korvatulehduksia todettiin vähintään 5 krt vuodessa. Lopulta oli astmapolin asiakas, kun meinasi kuukauden sisällä kahteen otteeseen kuolla keuhkokuumeeseen. Peruslääketieteen lääkäreiltä ei asiantuntemusta löytynyt. Diagnoosiarvio piti hakea aivan muualta ja varmistaa se sitten tk:n kautta.

  • maisa sanoo:

    Onneksi löytyy se paikka missä saat sanoa. Eihän se käytännössä auta akuuttiin väsymykseen, mutta tunteisiisi sinulla on silti oikeus. Ja! On oikein ja kohtuullista kertoa tuntosi näin, kuin antaa täysilaidallinen esimerkiksi lapsellesi. On täysin ok että ottaa pattiin. Olethan armollinen itsellesi, olet pärjännyt selvästi hyvin kun edelleen pystyt ja haluat käsitellä fiiliksiäsi. Rakasta, itseäsi ja perhettäsi. Se auttaa.