Huono Äiti sai lukijalta anonyymin avauksen:

Synnyin villillä ja vapaalla 60-luvulla eli ikää on kertynyt jo reilu 50-vuotta. Monia asioita en ole oppinut ymmärtämään, mutta pikku hiljaa alan uskoa ja ymmärtää olevani ruma, epäseksikäs ja rupsahtanut. Toisin kuin ikäiseni miehet, jotka säilyvät ikinuorina, charmantteina, seksikkäinä ja kiinnostavina ja puhumattakaan vielä vanhemmista miehistä. Ristiriitaisia tunteita asiassa herättää aktiivinen elämäntapani ja intoni mennä kaiken maailmantapahtumiin ja myös +50v-kinkereihin. Näissä +50 kinkereissä ei näitä ikinuoria, charmantteja ja seksikkäitä miehiä näy, sitäkin enemmän väsyneitä ja pönäköitä ”poikia”. Samojen kemujen naiset ovat siistejä ja itsestään huolta pitäneitä.

Sitkeästi olen deittaillut ja käyttänyt eri deittisaitteja ja iänkarttuttua huomannut, että käytännössä on vain omaishoitajan paikkoja auki. Itse olen todella aktiivinen kuntourheilija ja jopa kauniiksi kutsuttu, mutta ikäni on jo lähempänä 60 kuin 50v. Libidoni on aina ollut korkeampi kuin kumppaneillani ja siten tottunut joustamaan tarpeissani. Monet ikäpolveni naisista ei koskaan ole saaneet orgasmia tai kokeneet intohimoista suhdetta, joten tällä saralla näissä tapauksissa haluttomuus on enemmän kuin ymmärrettävää. Ei kukaan ota pahaa ruokaa lisää.

Miesten profiileita lukiessani en voi kuin ihailla heidän suunnatonta itsevarmuuttaan, joka tavatessa nousee aivan omiin sfääreihin. Urheiluruudun katsomisesta muuttuu sporttiseksi mieheksi. D-kupin rintanikin kalpenee monien miesten rinnoille ja alle 60 kiloisena hauikseni on suurempi kuin näillä urheiluruudun atleeteilla. Samanaikaisesti ikäiseni hyväkuntoinen ja tyylikäs nainen surkuttelee pientä vyötärömakkaraansa.

Oma lukunsa on ne sporttiset hyvin säilyneet miehet, joiden vilpitön usko on, että tämä ominaisuus on heillä yksinoikeudella. Tähän yhdistettynä akateeminen koulutus ja peräti hyvä sosiaalinen asema, on Luoja jo ylittänyt itsensä heitä luodessaan. Tässä porukassa ei muuten vanheta, ihokaan ei rypisty, eikä iän myötä kudos löysty, eikä edes pallit ala ajan saatossa roikkumaan ja ”latausvarmuus” on ihan ohitettava asia. Nämä ”ongelmat” on vain niillä muilla miehillä ja kaikki kulahtaminenhan on yksin naissukupuolen vitsauksena. Täysin sokeana omalle ikääntymiselle, on ainoa oikea parivalinta vähintään 10 vuotta nuorempi nainen. Usein tyypillistä on, että varallisuusero on iso ja myös sosiaalinen status parin välillä. Duunarin käsipuolessa harvoin keikkuu reilusti nuorempi nainen. Ikäeron noustessa esille, löytyy naiskuoro laulamaan ettei rakkaudella ole rajoja, tulorajaa ei ilmeisesti lasketa.

Selvästi miesten ja naisten arvostus kumppanin haussa ovat kovin erilaiset. Koulutus, sosiaalinen asema, vakavaraisuus, hyvä fyysinen kunto,  menestyminen työelämässä ovat suotavia ja haluttuja piirteitä miehellä, me naiset arvostamme näitä ominaisuuksia. Vastaavat ominaisuudet naisella ovat rasite. Tässä keski-iän deittailussa tärkein naisen ominaisuus on ikä. Ei se minkä ikäiseltä näytät, vaan ihan konkreettinen ikä. Iän tärkein tehtävä on tarjota nuorekkuuden egobuusti miehelle, jossa leikkiin kuuluu miehen hehkuttaminen kuinka nuorekas hän on ja etenkin fyysisesti. Ohimennen on tuotava ilmi ikäero, jotta ympäristökin tulee vakuutettua tästä miessukupuolen yksinoikeudesta olla nuorekas ja hyvin säilynyt ja antaa kuva korkeasta viriliteetistä.

Takaisin alkuun ja ongelmaani ymmärtää kulahtuneisuuteni deittimarkkinoilla, joilla en halua ikääni salata, livenä se on usein yllätys ja tunnelman lätistäjä. Ilmeisemmin tämä ikä aiheuttaa meille naisille sen, että emme ymmärrä kuten nuoremmat naiset kuinka ihana on rypistyvä, harmaantuva, löystyvän kudoksen ja roikkuvien pallien kanssa keikkuva +50v mies, jonka ”latausvarmuus” hidastuu ja heikkenee. Voin hyvin ymmärtää miksi nuorempi nainen viehättää fyysisesti miestä, mutta minä kärsin samasta valuviasta. Minunkin mielestä nuorempi mies on fyysisesti haluttavampi. En ole oppinut tai omaa tätä nuorempien naisten kykyä nähdä vanhempi mies niin seksikkäänä. Jostain näitä naisia vaan riittää, jotka haluavat sen vanhemman miehen. Se siitä tasa-arvosta ja höpöhöpö sanon ”ei rakkaudella ole rajoja”. Naisena haluaisin rakastua mieheen kokonaisvaltaisesti, en hänen sosiaaliseen statukseensa ja muihin ulkoisiin puitteisiin. Iän tuomat juonteet ja kehon taipuminenkin on ihan ok, luonnotonta jos ikä ei näkyisi. Ikäiseni miehet ei ole kiinnostuneet tällaisesta kokonaisvaltaisesta suhteesta tai luota, että he riittävät tai sitten libido jo niin heikko, ettei pelitä kuin pönkitettynä nuoruudella. Oikeastihan meistä moni kumppania valitessaan ihastuu ja rakastuu mitä mystisempiin tapauksiin ja livenä ei deittipalstojen ”spekseillä” kuten ikä, ole vastaavaa merkitystä. Kemiaa joko on ja tunne syntyy tai ei. Deittipalstojen speksit rajaa pois pitkälti tämän mahdollisuuden tutustua laajemmin eri ihmisiin. Rumaksi, epäseksikkääksi ja kulahtaneeksi tuomittuna toivoisin kanssasisarilta samaa itsevarmuutta ja itsensä arvostamista, kuin miten miehet itseensä suhtautuvat. Jospa pikku hiljaa surkea kulahtanut sukupuolemme nousisi edes rinnan mitan päähän supermiessukupuoleen ja naisten omaishoitajan taakka vanhan miehensä kanssa sekä pitkä leskenä elo lyhenisi.

Nimim. Vissiin sitten rupsahtanut

Mainos

Etsitkö oikeaa parisuhdetta? Valo on uusi kotimainen kristillinen deittipalvelu, jossa etsitään kumppania tositarkoituksella. Moderni appi kaikille, jotka etsivät elämäänsä kumppania ja parisuhdetta. Valon edeltäjänä toimii Kotisatamandeitti.fi, Suomen suurin ja vanhin kristillinen deittipalvelu, jonka kautta on etsitty seuraa saman arvomaailman omaavien ihmisten joukosta jo yli kaksi vuosikymmentä. Nyt rakkauden voi löytää myös puhelimesta ❤️. Lue koko juttu valodeittiapista tästä.

Photo Fanny Haga

Mainos päättyy

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

13 vastausta artikkeliin “En halua roikkuvia pallejasi kiitos vaan  ”

  • Miestietoa sanoo:

    Miestietona vain kirjoittajalle, että roikkupallit eivät liity ikään vaan ovat eräiden miesten ominaisuus, n.s. riippumunat. Joudenkin mielestä ne ovat seksikkäät. Sellaiset jos saa, ne saa jo nuorena. Iän mukana ne eivät tule.

  • Ymmärrän sanoo:

    Ihana kirjoitus, aivan kuin omasta päästäni kirjoitettu. Miettinyt juuri samoja asioita, osaamatta näitä kuitenkaan tuoda näin hyvin esille.
    Koskaan en ole innostunut itseäni vanhemmista miehistä, en edes samanikäisistä. Ikää tällä hetkellä 57-v. Minusta vanhoilla ukoilla ei ole minulle mitään annettavaa. Ei kiinnosta lerppamunat, jotka viagralla saa kyllä kovaksi.
    Eniten vituttaa deittisovellukset, joissa iällä on suurin merkitys. Tämänikäisille naisille tarjotaan vain niitä kuudenkympin ja kuoleman väliin jääviä vanhoja ukkoja, jotka ( luulevat) olevansa vielä kovaa kamaa. Ei kiitos!

    • Sasu sanoo:

      Niin, tämähän se juuri on se ongelma, ettei halut ja unelmat kumppanista kohtaa. Monet vanhemmat ihmiset ( naiset ja miehet) haluaisivat nuoremman kumppanin, mutta varsinkaan monet miehet eivät halua vanhempaa naista ainakaan enää yli 55v.

  • Nimetön sanoo:

    ”Koulutus, sosiaalinen asema, vakavaraisuus, hyvä fyysinen kunto, menestyminen työelämässä ovat suotavia ja haluttuja piirteitä miehellä, me naiset arvostamme näitä ominaisuuksia. Vastaavat ominaisuudet naisella ovat rasite.”

    Olen viisikymppinen nainen, jolla on nämä. Eivät ole koskaan olleet minulle rasite, ei edes deittimarkkinoilla. Päinvastoin.

  • Nimetön sanoo:

    Minusta on vaan onnekasta, että nämä miehet, jotka kaipaavat itsetunnon pönkittäjää ja uutta nuoruutta, löytävät nuoria naisia, jotka viehättyvät heidän omaisuudestaan ja vaikka vallastaan. Silloin nämä miehet ovat poissa tavallisilta parisuhdemarkkinoilta, ja sehän on meidän muiden naisten kannalta pelkästään hyvä.

  • Puuma nainen sanoo:

    Itse olen 40 ja seurustelen 25 vuotiaan miehen kanssa. Alussa minua häiritsi ikäero enemmän mutta kemiat vetivät niin paljon yhteen vaikka yritin vastustella.
    Nyt olen jo hyväksynyt sen ja nautin joka hetkestä. Ikäero ei näy tai tunnu missään.
    Etsi itsellesi nuorempi mies joka osaa arvostaa kaikkia niitä asioita mitä itse myös arvostat.

  • more love, less hate sanoo:

    Olen varmaan juuri se kammottavan outo nainen joka on ollut pitkässä parisuhteessa 20v vanhemman miehen kanssa, mutta täytyy sanoa etten ole koskaan käyttänyt deittisovelluksia tai, ehkä mikä onkin meissä suurin ero, ollut noin ankara itseäni tai muita kohtaan.

    Rakastun ihmisessä kokonaisvaltaisesti, mutta vähiten ulkonäköön. Ikä on vain luku. Huumaannun ihan intuitiivisesti ja tunne on ollut tähän ikään saakka molemminpuolista.

    En koskaan arvostelisi itseäni enkä toista noin rumasti. Koita ensin hyväksyä itsesi ja jospa hyväksymisen jälkeen löydät rakkautta ympäriltäsi.

    Rakastuessa ei vertailla hauksia eikä mietitä roikkuuko pallit. Rakastuessa nautitaan käsivarsista ympärillä, silityksestä ja hyväilyistä ja tuotetaan nautintoa toinen toiselle oli genitaalit millaiset tahansa.

    Ihanaa uutta vuotta hyvät naiset!

  • Huoh. sanoo:

    Täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Tätä ihmettelin jos alle 30-vuotiaana, kun seurustelin viisi vuotta vanhemman kanssa.
    Mies voi olla lihonut vuodessa XL:stä XXXL:ään ja itse, kun lihoin XS:stä S:ään sain silloiselta kumppanilta huomauttelua. Ei seissyt juomisen takia ja hampaat ei polttamisen takia kestänyt jäkiuunileipää, jonka ostamisesta sain huudot. Erottiin (poliisit haki) ja siirryin mm. Tinderiin. Tämä ex ilmestyi sinne, huijasi ikänsä, kuvat olivat 15 vuotta ja 30 kiloa sitten ja kuvauksena oli lainaus Klamydian biisistä… Tän tyyppiset miehet, jotka ovat alle 30 v olleet ihan hyvän näköisiä, eivät huomaa iän tuomaa rupsahtamista, luonne ei ole muuttunut sitten 18v…. Mutta kun oltiin komeita silloin joskus, se tuo itseluottamusta joka sokaisee miehen näkemästä niitä polvissa ruokkuvia omia palleja, mutta naisen roikkuvat rinnat tunnistaa jo kilometrin päähän.
    Onneksi nyt reilu 30-vuotiaana osaan arvostaa itseäni ja olen mieluummin yksin, kuin setämiesten lähellä niin parisuhteessa, kuin töissä.
    Yllättäen elämääni tosin asteli uusi ja täysin erilainen mies kun olin poistanut deittisovellukset vajaa neljä vuotta sitten.

  • Ahkka sanoo:

    Olen vähän yli nelikymppinen, ylipainonen, mutta kasvoiltan kaunis yms.

    En haluaisi itseäni vanhempaa miestä. Viisikymppiset ovat jo hieman pappoja.

    Jostain syystä vedän puoleeni reilu kolmekymppisiä miehiä. Tämä tuntuu vaivaavan joitakin.

    • Pulla sanoo:

      No tule kertomaan vetovoimastasi 15 vuoden kuluttua uudelleen, nyt kyse on yli 55v naisista.

  • Kuuppa sanoo:

    Semmosta se vain on. Turha on huutaa miten epäreilua se on, ei se siitä mihinkään muutu. Eikä ketään voi pakottaa deittailemaan sellaista, mitä ei halua deittailla.

  • Nimetön sanoo:

    Olen itse vasta kohta 40-vuotias, eli ihan vielä en ole samaa ikäluokkaa. Ja no, minulla on mies, eli en senkään puolesta ole tulossa sinun kanssasi samoille markkinoille 😅 Olen yliopistokoulutettu hyväpalkkaisessa työssä oleva nainen, jolla on jo kohta aikuinen lapsi. Oma mieheni on itseasiassa vuoden nuorempi, mutta itse kyllä näen sen viehätyksen vähän vanhemmissa komealla tavalla vanhentuneissa miehissä. Juonteet miehen kasvoilla näyttää useimmiten vain hyvältä. Ja kovasti jo odotan, että oma mieheni harmaantuu 😃 Merkkejä on jo näkyvissä. Olen kasvoilta kaunis ja oikein hyvävartaloinen, mutta ei minua silti ollenkaan haittaa, että omalla miehellä vähän vatsa alkaa roikkua. Ja jos nyt olisin tällä hetkellä deittimarkkinoilla, niin ihan hyvin voisin päätyä yhteen 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ihan erityisesti sen takia, että arvostan sitä, jos miehellä on lapsia, mutta en halua mihinkään pikkulapsirumbaan enää uudestaan mukaan. Ja ei, minua ei haittaisi, jos vanhemman miehen vartalo ei enää näytä nuoren miehen vartalolta. Kunhan mies vaan on lihaksikas, niin kaiken ei enää tarvitse olla ”paikoillaan” 🙂

  • Kaunis sanoo:

    Juuri näin, täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Itse samanikäinen kuin kirjoittaja, enkä edes halua deittailla ikäisteni miesten kanssa. Vähintään 10 v. itseäni nuoremmat osaavat jo arvostaa hyvännäköistä naista, iästä viis veisaavat toisinkuin nämä viis-kuuskymppiset möhömahat. Minä ihmettelen deittisovelluksia, joissa iällä on suuri merkitys. Onko iän pakko olla näkyvillä?