Huono Äiti sai avautumisen:

”En tiedä mistä aloittaisin. Mutta pointtini on se, että tunnen huonoa omaatuntoa. En halua puolisoni lasta meille asumaan.

Puolisollani on meneillään huoltajuuskiista. Tässä nyt vaan odotellaan ja vielä tuo korona sotkee varmasti osaltaan.
Olemme olleet yhdessä sen verran vähän aikaa, että en ole hänen lapsensa kanssa onnistunut luomaan yhteyttä.

Lapsella on moninaisia ongelmia ymmärryksessä ja puheen kehityksessä. Hänen on vaikea ymmärtää hyvin yksinkertaisia asioita ja huomaan, että tämä ärsyttää minua. Oma lapseni on ollut aina hyvin helppo ja älykäs, enkä ole tottunut siihen ettei sanomaani ymmärretä heti ja helposti. Turhauttaa, huomaan ajattelevani, että puolison lapsi on tyhmä, siis oikeasti tyhmä. Ja hävettää, että edes ajattelen noin.

Viimeisin asia, joka tuntui sysäävän puolison lapsen vielä kauemmas minusta, oli kun hän meni kertomaan toiselle vanhemmalleen minun tarttuneen häneen, satuttaen. Enkä todellakaan sellaista ollut tehnyt.
Itketti, miksi lapsi keksii minusta tuollaista? En ole tehnyt mitään pahaa ja tiedän miten tämä voi vaikuttaa puolison tilanteeseen huoltajuusasiassa.
Asia saatiin tosin selvitettyä, lapsi oli sotkenut tapahtumia päässään ja kyseessä oli hiusten selvittely. Ei osannut kertoa miksi selitti muuta.

Tuntuu pahalle. Olenko ainoa, joka tuntee näin? Tahtoisin tykätä bonuslapsestani, mutta en vain pysty. Viimeisin tapahtuma toi päähän jopa etten edes halua. Ja tiedän etten saisi ajatella näin ja että lapsikin sen varmasti jossain määrin aistii, vaikka yrittäisin olla miten mukava.

Tahdon olla puolisoni kanssa, mutta tahtoisin lapsen menevän toiselle vanhemmalle. En voi kertoa tätä puolisolleni ja yritän parhaani mukaan olla hänen tukenaan. Tämä koko huoltajuusprosessi on ottanut hänelle tosi koville.

Teksti voi olla sekava, sillä kirjoitin sen suoraan miten sen ajattelin…”

Nimim. Huono omatunto, onko vielä toivoa?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 252 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

252 vastausta artikkeliin “En halua bonuslasta meille asumaan”

  • Mikå ongelma sanoo:

    Sinä ja kumppanisihan voitte asua erillään? Miksi muuttaisit miehen luo, jos et halua suhdetta lapseen?

  • Ellu sanoo:

    Toivottavasti ymmärrät pysyä kaukana bonuslapsista. Minun lapsilla on häijyin äitipuoli koskaan. Lapset käy isällään harvoin, senkin ajan kuuntelevat tappelua ja huutoa, äitinsä haukkumista. Lapset eivät halua käydä isällään ja tuen lapsia päätöksessä. Viha ja katkeruus ei kasvata ehjiä lapsia.

  • Ei kiitos uusioperhettä minulle sanoo:

    Eihän sille voi mitään jos ei halua asua jonkun kanssa, jos se on uuden puolison lapsi, niin sitten on varmaan parempi asua kokonaan erillään ja vain seurustella. Se ei ehkä uudelle puolisolle sovi, mutta miksi sitä pitää kiusata itseään asialla, johon ei vaan taivu, ei kaikki ole valmiita uusioperheessä asumaan, enkä ymmärrä miksi pitäisikään. Kyllä sen jo seurustelun aikana pitäisi hoksata, haluaako bonuslapset omaan elämäänsä tai miten uusi puoliso kohtelee sinun lapsiasi. Ainakin kannattaa sen aikaa seurustella, että alkuhuuma hellittää. Kun ei enää katsele maailmaa vaaleanpunaisten linssien läpi ja voi olla rehellinen itselleen ja muille, saattaa jopa pelastaa muutaman elämän turhalta kärsimykseltä. Ja tiedättekö, kyllä sitä voi elää hyvää elämää ihan ilman puolisoakin.

  • Isoäiti sanoo:

    Solmittuani uuden suhteen, niin eräänä päivänä uusi mies vähän varomattomasti arvosteli poikaani, jolla myöhemmin todettiinkin Asperger-syndrooma. Tunteeni miestä kohtaan muuttuivat kuin salaman iskusta tuota miestä kohtaan.

  • Mä vaan sanoo:

    Mikähän tunteeseen on perimmäisenä syynä?
    Sitä miettisin…

  • Nimetön sanoo:

    Ymmärrän sinua hyvin. Työskentelen koulussa ja siellä on todella monta lasta, joita en suurin surminkaan haluaisi kotiini. Jättäisin vaikka kuinka upean miehen, jos samassa paketissa tulisi… en löydä painokelpoista sanaa.
    Siltikin on pakko sanoa, että onko pakko yhdistää perheet heti?
    Pidät omaa lastasi älykkäänä ja toisen lasta tyhmänä. Ei tarvitse olla ennustaja sanoakseen, ettei tuo tule onnistumaan.

    Tämähän onkin taas vanha juttu. Olisi kiva kuulla, miten tässä kävi

  • Uusperheilijä20v sanoo:

    Totuushan on se, että lapset ovat osa miestäsi ja kuuluvat kauppaan halusit tai et. Joku tuolla jo sanoikin, että mietit jos roolit olivat toisinpäin, mies ei haluaisi lastasi. Vaihtoehtoina on joka lähteminen tai että muutat ajattelutapaasi ja suhtautumista ja jäät. Minulla on takana 20 v uusperhettä. Miehellä ja expuolisolla oli myös huoltajuuskiista, kaikenlaista tuli tupaan niin että tukka hulmusi.
    Kun aloitimme uusperheilyn sovimme hyvin tarkasti yhteiset säännöt. Olemme myös aina keskustelleet asioista, niistäkin kun lapset ovat ärsyttäneet yms. Mutta lähtökohta on se, että uusperhe muodostuu kaikista sen osapuolista ja kaikilla on yhdenvertaiset oikeudet. Jos haluat jatkaa, menkää esimerkiksi vertaisryhmiin tai etsikää muuta apua. Uusperhettä täytyy haluta ja siihen täytyy sitoutua.

  • Malla741 sanoo:

    Samastun kirjoittajaan hyvin. Olen ollut itse vastaavassa tilanteessa aikanaan. Vaikeita asioita. Ei ole pakko tykätä toisen lapsista jos ei siihen pysty.

    • Lasten puolesta sanoo:

      No itse asiassa on, jos asuu saman katon alla. Mikään muu ei traumatisoi lasta niin, kuin kaltoinkohtelevat tai välinpitämättömät vanhemmat/kasvattajat.

      • Huoh sanoo:

        Hohhoijjaa. Malla sanoi että ei TARVITSE TYKÄTÄ eikä tarvikkaan. Kaikkia silti kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, tietenkin.

  • Mä vaan sanoo:

    Itse uusperheellisenä: tämä ei ehkä tähän hätään helpota, mutta alettiin seurustella, kun minun yksi lapseni oli alle kouluikäinen ja miehellä oli ekaluokkalainen ja samanikäinen lapsi kuin minun lapseni. Miehen ex-vaimolla hyvin erilaiset kasvatusmetodit kuin minulla ja kyllä, väkisinkin ärsytti välillä, kun äidin kasvatuksen kädenjälki näkyi vahvana lapsissa.. enkä siis väitä, että se olisi väärä kasvatustapa, vain erilainen. Kun lapset kasvaa, niin helpottaa, kasvatuksen kädenjälki ei enää näy lähellekkään niin vahvana ja on helpompi olla lasten kanssa ja hyväksyä heidän omat luonteenpiirteensä ja tapansa, kuin ne ns. istutetut tavat. Sitä ei turhaan sanota, että uusperheen roolien löytymiseen menee keskimäärin 8 vuotta. Väittäisin, että suurimmaksi osaksi sen takia, että uusperheen lapset kasvavat melkoisesti tänä aikana. Turhaa myös odottaa rakastavansa toisen lapsia kuin omiaan, niin voi käydä, mutta väittäisin, että harvemmin. Turvallisena aikuisena oleminen riittää. Anna lapsen vanhempien hoitaa kasvatussäädöt ja hoida vain ”pakolliset pahat”. Kun ulkoistat itsesi sellaisista vastuista , jotka eivät sinulle kuulu, niin helpottaa. Voi olla jopa ihan kivaa viettää lapsen kanssa aikaa, kun tiedät että pahan paikan tullessa lasten vanhemmilla on aina vastuu, eikä sinulla. Poisti ainakin minulta taakan harteilta, ja meillä on teinibonuslasten kanssa hyvät ja ihan läheisetkin välit.

  • Eroäiti sanoo:

    Mä en oikein ymmärrä miksi ihmisten on pakko muuttaa yhteen mahdollisimman nopeasti kun lapsia on kuvioissa mukana, varsinkin tilanteissa joissa ei olla valmiita ottamaan sitä koko pakettia mukana.

    Jos haluaa miehen mutta ei tämän lasta niin eikö looginen ratkaisu olisi pitää omat asunnot kumpikin ja tapailla miestä pääasiassa silloin kun lapsi ei ole hänellä?

    Ja juu. Mä olen itse erolapsi ja joutunut aikanaan viettämään viikonloppuja ja osia lomista isän uuden perheen luona jossa tämä äitipuoli ei voinut sietää mua. Ei ollut fyysisesti väkivaltainen eikä uhkaillut, mutta vältteli mua aina kun mahdollista ja välillä kertoi mulle suoraankin että miksi en voi olla samanlainen kuin hänen tyttärensä joka oli kaunis ja taitava kaikessa. Aina mua ja mun tekemisiä sai hävetä, vaikka mitä yritin kuulin arvostelua ja ihan liian usein äitipuolen ja isän kahdenkeskeisiä keskusteluja iltaisin kun luulivat mun nukkuvan. ”Kuinka monta päivää tuon täytyy vielä olla täällä? Eikö äitinsä olisi voinut ottaa isompaa osaa lomasta jotta me voitaisiin välillä lomailla omalla perheellä?”.

    Omasta erosta on jo vuosia ja nykyisen kumppanini kanssa ollaan seurusteltu 1,5v. Nyt vasta ollaan alettu miettimään yhteenmuuttamista, mutta todennäköisesti se venyy vielä parilla vuodella jotta molempien vanhemmat lapset kerkeävät muuttaa pois kotoa eikä sekoiteta niin monen lapsen elämää.

  • Mmoi sanoo:

    Minulla on ihana, fiksu ja helppo bonuslapsi mutten silti halua hänen olevan luonamme minuuttiakaan kauempaa kuin on ”pakko”.

  • Justjoo sanoo:

    Mulla on samanlainen tilanne lapsen isän uuden naisen kanssa. Useampi vuosi mennyt ja hän ei vaan ota kontaktia lapseen. Harmittaa pirusti, ja ottaisin lapsen täysin itselleni, niin ei olisi riesoina tälle uudelle joka kovasti vakuutteli ettei ole ongelmaa lapsen suhteen. Mutta kun lapsi rakastaa isäänsä yhtälailla kuin minuakin niin enhän sellaista voi tehdä.

    Mun mielipide on että lähde menemään jos et kestä. Eikä tarvi tästä mieltä pahoittaa. Mieti miltä tuntuisi jos sun lasta noin kohdeltaisi.

  • Valo sanoo:

    Paras palvelus jonka voit kaikille tehdä, on erota miehestä jonka lapsesta et pidä. Olet ihan oikeassa siinä, että lapsi aistii tuollaisen ilmapiirin.
    Ajattelepa asiaa toisinpäin. Miltä sinusta tuntuisi, jos miehesi haluaisi lapsesi häipyvän teiltä? Ihan vaan että ”asukoon jossain muualla kun en mä tykkää tosta lapsesta”. Olisiko se sulle ok, laittaisitko lapsen muualle asumaan?

  • Ymmärrän sanoo:

    Ymmärrän täysin. En itse enää haluaisi viikko/viikkosysteemillä puolison lasta tänne. Kun muutimme saman katon alle, oli lapsi pieni ja osasi sen ikäiseksi käyttäytyä ihan hyvin. Sitten bioäiti hankki älylaitteen lapselle ja lakkasi pitämästä rajoja luonaan, lapsi villiintyi ja tuli riippuvaiseksi peleistä. Nykyään kaikki on yhtä tappelua, kun edes yrittää pitää suunnilleen normaaleja rajoja. Lapsella on myös nepsy-ongelmia, joiden myötä vaikeuksia ymmärtää asioita. Oma lapseni ymmärtää ja tottelee kerrasta. Väkisin sitä vertaa ja toinen tuntuu rasittavalta. Tilanne olisi parempi, jos bioäiti korjaisi luonaan asioita myös.

  • Cenni sanoo:

    Hae itsellesi apua

  • Lillyfee sanoo:

    Ajatuksilleen ja tunteilleen ei voi mitään mutta tuo kyllä kuulostaa todella vakavalta tilanteelta. Nuo tuntemukset eivät nimittäin liity mitenkään lapsen vaan kyseisen aikuisen tulisi kyllä ehdottomasti hakea itselleen apua esimerkiksi terapiasta. Jos suhtautumista bonuslapseen ei saa muutettua hiljalleen tuen kera niin sitten on lähdettävä parisuhteesta. Tämä lapsi ei ansaitse bonusäitiä joka ei kykene välittämään myönteistä ja hyväksyvää, rakkaudellista ja kypsää suhtautumista lapseen. Ja aivan ensimmäiseksi olisi tärkeää lopettaa salailu, kyllä puolisolla on oikeus tietää jos tällaisten asioiden kanssa kamppailee suhteessa hänen lapseensa.

  • Surullinen sanoo:

    Mietin tätä bonuslasta. Huokaus. Voi tätä pientä, ainutlaatuista ihmistä joka tarvitsee hänkin aikuisen rohkaisua, rakkautta ja tukea eikä sitä, että hänet ajatellaan tyhmäksi ja vaikeaksi. Välillä kun näitä luen tulee fiilis, ettei tällaisilla aikuisilla pitäisi ikinä olla lasten kanssa mitään tekemistäkään. Ainoa oikea tapa toimia tilanteessa olisi puhua suu puhtaaksi omista fiiliksistä kumppanin kanssa. Hirveä paikka lapselle, jos joutuu muutoin siellä elämään ja vaistoamaan olevansa epätoivottu.

  • Liian jyrkkä(kö) sanoo:

    Itse seurustelen itseäni 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Hänellä 13- ja 22-vuotiaat pojat. Hän heti alussa teki selväksi että ei halua enempää lapsia ja minä sanoin että en halua yhtään lasta. Näin siis oli homma selvä ja hyvä, Yhteiselo menee hyvin ja meillä on samoja harrastuksia. Tein jo alussa selväksi että en halua itse lapsia koska en halua sitä joka paikkaan kuskaamista ja hakemista ja koulua ja hyysäämistä ja näin aluksi menikin hyvin.. Nyt sitten viimeisen vuoden aikana on ruvennut tulemaan vaateita hakea poikaa harrastuksista koska ei ole pojan öidin viikko ja mies itse jossain omilla menoilla. Ja jos sanon etten halua, niin sitten syytellään. Ne lapset on ihan jees, mutta mä en halua osallistua siihen ”lapsiarkeen”. Mun mielestä se kuuluu isälle ja äidille. Ei mun kuulu hakea lasta jos isä on sairaana ja äiti ei halua/viitsi kun ei ole hänen viikkonsa!
    Eikä mun kuulu huolehtia lapsesta jos isä päättää mennä omille riennoilleen ja ajattelee että ”no sä oot kumminkin kotona niin mikset voi”

    • Ei ikinä toisten velvollisuuksia minun harteilleni sanoo:

      No et todellakaan ala hoitaa tän nahjuksen lasta! Ihan selkeä sopimus ollut mutta mies yrittää nyt sua velvoittaa hoitamaan HÄNEN velvollisuuksiaan, uskomaton kyrväke itse eroaisin jos yrittää vielä syyllistää päälle.

  • mies sanoo:

    Jos mies kirjoittaisi naisen lapsesta tuohon sävyyn, niin voi sitä älämölön määrää.

    • Nimetön sanoo:

      Samaa mietin tämän miehen kanssa! näistä naisista ei ykskään sovi äitipuoleks, ja eikö miehenne huomaa miten vihaatte hänen lasta?säälittää sairaat lapset!

  • Paha mieli sanoo:

    Olen itse ollut tällainen lapsi. Äitipuoli muutti kotiimme ku olin 3v., noin vuosi äitini kuoleman jälkeen. Oli raastavaa kasvaa kodissa, jossa ei uskaltanut olla oma itsensä — jatkuvasti piti pelätä, millaisella tuulella äitipuoli nyt on, kohteleeko jopa melkein normaalisti vai eikö siedä silmissään. Samaan aikaan pariviikkoisena äidittömäksi jäänyt sisareni sai äitipuolestani täyden vanhemman, joka rakasti tätä pyytteettömästi. Oli raskasta.