Huono Äiti sai avautumisen:

”En tiedä mistä aloittaisin. Mutta pointtini on se, että tunnen huonoa omaatuntoa. En halua puolisoni lasta meille asumaan.

Puolisollani on meneillään huoltajuuskiista. Tässä nyt vaan odotellaan ja vielä tuo korona sotkee varmasti osaltaan.
Olemme olleet yhdessä sen verran vähän aikaa, että en ole hänen lapsensa kanssa onnistunut luomaan yhteyttä.

Lapsella on moninaisia ongelmia ymmärryksessä ja puheen kehityksessä. Hänen on vaikea ymmärtää hyvin yksinkertaisia asioita ja huomaan, että tämä ärsyttää minua. Oma lapseni on ollut aina hyvin helppo ja älykäs, enkä ole tottunut siihen ettei sanomaani ymmärretä heti ja helposti. Turhauttaa, huomaan ajattelevani, että puolison lapsi on tyhmä, siis oikeasti tyhmä. Ja hävettää, että edes ajattelen noin.

Viimeisin asia, joka tuntui sysäävän puolison lapsen vielä kauemmas minusta, oli kun hän meni kertomaan toiselle vanhemmalleen minun tarttuneen häneen, satuttaen. Enkä todellakaan sellaista ollut tehnyt.
Itketti, miksi lapsi keksii minusta tuollaista? En ole tehnyt mitään pahaa ja tiedän miten tämä voi vaikuttaa puolison tilanteeseen huoltajuusasiassa.
Asia saatiin tosin selvitettyä, lapsi oli sotkenut tapahtumia päässään ja kyseessä oli hiusten selvittely. Ei osannut kertoa miksi selitti muuta.

Tuntuu pahalle. Olenko ainoa, joka tuntee näin? Tahtoisin tykätä bonuslapsestani, mutta en vain pysty. Viimeisin tapahtuma toi päähän jopa etten edes halua. Ja tiedän etten saisi ajatella näin ja että lapsikin sen varmasti jossain määrin aistii, vaikka yrittäisin olla miten mukava.

Tahdon olla puolisoni kanssa, mutta tahtoisin lapsen menevän toiselle vanhemmalle. En voi kertoa tätä puolisolleni ja yritän parhaani mukaan olla hänen tukenaan. Tämä koko huoltajuusprosessi on ottanut hänelle tosi koville.

Teksti voi olla sekava, sillä kirjoitin sen suoraan miten sen ajattelin…”

Nimim. Huono omatunto, onko vielä toivoa?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 252 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Joskus bonus Peruuta vastaus

252 vastausta artikkeliin “En halua bonuslasta meille asumaan”

  • Miukumauku sanoo:

    Kuulostaa erittäin tutulta, tosin sillä erolla että kyseessä minulla bonus-lapsenlapsi. Häntä tutkitaan mahdollisen nepsyn takia, mutta on ollut erittäin raskasta, kun hän on meillä hoidossa ilman vanhempiaan. Jos ei halua että tavaroita rikotaan, täytyy kaikki mahdollinen kahvinkeittimen lasikannusta lähtien piilottaa. Hän ei osaa/halua puhua juurikaan, käyttää yövaippaa 6-vuotiaana, ei usko mitään kieltoja, karjuu korvan vieressä, raapii ja lyö. On vaikea saada häneen mitään kontaktia ja aika menee lähinnä siihen, että joutuu pitämään hänestä kiinni, ettei hän tee mitään muille. Ja mainittakoon tähän, ettei minulla ole omia lapsia. Samanikäinen kummilapseni osaa käyttäytyä hienosti, eikä hänen kanssaan ole ikinä mitään ongelmia. Pitäisi varmaan olla joku kurssi, jossa opetetaan miten näiden erityislasten kanssa toimitaan! Miksi nykyään on niin paljon näitä käytöshäiriöisiä lapsia? Onko suomalaisten geenit niin huonot vai vedessä jotain vikaa!

    • Moro sanoo:

      ”Käytöshäiriöt” ja käytöshäiriöt… kurilla, täsmällisyydellä ja rutiineilla saisi monet ”käytöshäiriö” lapset normaaleiksi!
      Sama myös äidin ruokailu-/liikunta- tottumuksilla jo ennenkuin raskaus alkaa.
      Vapaakasvatus pois ja vanhemmat jotka eivät halua olla vastuussa mistään ja jotka syyttävät aina muita jostain, myös pakoilevat sitten ”käytöshäiriödiagnoosin” taakse jonka ovat itse vaan päättäneet. Ja ainakin jos haluavat sääliä haalia.
      ja mitä nyt kaikki ovat nähneet näitä ”käytöshäiriöisiä” lapsia kasvatusohjelmissa niin vanhemmissa se vika yleensä on.

      Tottakai on myös olemassa oikeita oireellisia lapsia mutta he ovat asia erikseen! Tosin heillekin on rutiinit todella tärkeitä…

      • Miukumauku sanoo:

        Nostit hyvän pointin esiin – onko tämä ongelman laajuus lopulta sitä, että vapaan kasvatuksen saaneet eivät osaa asettaa rajoja omille lapsilleen ja sitten juostaan hakemassa lapsille diagnooseja? Huolestuttaa, jos joka toinen lapsi saa diagnoosinsa varjolla terrorisoida muita perheenjäseniä, päiväkotia ja koulua!!!

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Tähän on helppo ratkaisu. Kasvat aikuiseksi ja keskityt olemaan parempi vanhempi bonuslapsellesi.

    Et ole enää lapsi, joka ajelehtii tunteidensa vietävänä ajopuun tavoin, vaan otat aivoistasi vastuun ja korjaat tilanteen.

  • Malla851 sanoo:

    Samaistuin kirjoitukseesi täysin. Ymmärrän sinua. Samassa tilanteessa olleena oma parisuhde kävi liian raskaaksi ja päättyi eroon. Toivon sinulle suuresti jaksamista.

  • Ainulaista sanoo:

    Voi samaistun! Miehellä 2 lasta enkä pidä kummastakaan. Minulla on yksi ja hänestä huolehtiminen on minun työni. Nuorempi bonuslapsi asuu meillä, koska äiti ei pärjännyt hänen kanssaan. Hän on pari vuotta ikäistään jäljessä ja todellakin tyhmä. Raivostun päivittäin. Puren huulta, piiloudun vessaan itkemään turhautumista, paiskon tavaroita kun kukaan ei nää. Olen ihan rikki nuiden ”bonuslasten” takia. Ennemmin taakka kuin bonus.

    • Eroa sanoo:

      No lopeta parisuhde herran jumala sentään. Näin teet palveluksen itsellesi ja erityisesti lapselle.

      • Kasvatusammattilainen sanoo:

        Aatteleppa kun se bonuslapsi on asutettu tuohon perheeseen just siks kun nuo pärjää sen kans kun äiti ei ja nyt rouva muuttaa veke, niin miten käy lapsen. Mahtaakohan isä pärjätä yksin sen kans.

  • Ei enää ikinä miestä jolla on lapsi sanoo:

    Et ole ainoa.itsellä ei ole lapsia,enkä niitä ole koskaan halunnutkaan.oli todella vaikea tottua siihen,että eksäni lapsi tuli lähes joka päivä meille.todella vaikea ADHD.ei millään saanut rauhaa ku penska ärsytti koko ajan jollain tavalla.luojalle kiitos tietokoneestani jonka äärellä kyseinen mukula pysy jotenkuten hiljaa,koska en rajoittanut sen käyttöä.on epäreilua vaatia,että toisen täytyy jaksaa toisten ihmisten lapsia.onneksi ei tarvi enää

  • Kyllästynyt-80 sanoo:

    Itse en voi sietää yhtä bonuksista, hän on hemmotellumpi kuin siskonsa, saa aina kaiken mitä haluaa. Äitinsä luona nukkuu edelleen vieressä, 11v siis, eikä nyt suostu enää öitä meillä viettämään, kun täällähän se ei toimi niin. Hän oli vuosia sitten vielä mukava ja harmiton, en tiedä onko meidän yhteisen taaperon tulo vaikuttanut, vai miksi hän on saanut tuon lellipennun roolin äidillään.

    • Turvallinen lapsuus sanoo:

      Nyt sitten menehän hieman itseesi!! Jo tuo, että käytät termiä ”lellipentu” kertoo paljon asenteestasi. Olet todella itsekäs! Mitä vikaa siinä on, jos lapsi haluaa nukkua vanhempansa vieressä, vaikka olisi minkä ikäinen? Hieman huolissani olisin asiasta ainoastaan siltä kannalta, että lapsi todennäköisesti kokee turvattomuutta. Ja sinä itsekkäästi olet riistänyt lapselta turvallisuuden tunteen, ei ihme, ettei hän halua mielellään tulla luoksenne.

      • Säännöt sanoo:

        Minä en ainakaan halua lasta aviovuoteeseemme. Aiheesta on keskusteltu ja se on lapsille myös selitetty. Toki paha uni voidaan tulla kertomaan, mutta sitten mennään takaisin omaan sänkyyn nukkumaan.

  • Häpeän itseäni sanoo:

    Pakko sanoa että ymmärrän sinua, ystäväni toinen lapsista on kehityksessä jäljessä. Ja hän on meillä paljon. Mua ihan todella ärsyttää lähes kaikki sen toimet nykyään enkä haluaisi häntä meille ottaa.

    • Lapsi ensin sanoo:

      ”MEILLE”? Pysähdypä tuohon sanaasi! Ajattelet, siis, että lapsi ei kuulu sinun ja puolisosi kotiin? Ajattelepa uudelleen!! Lapsi on ollut jo ennen sinua ja lapsen pitäisi AINA olla etusijalla. Sinä et voi sitä valita huolitko lapsen elämääsi. Asian pitäisi olla täysin päinvastoin: Jos et pysty hyväksymään lasta 100 %, niin puolisosi pitäisi heittää SINUT ulos! Lapsi ei ole se, kenet hylätään!!

      • Nimetön sanoo:

        Pysähdyhän sinä siihen, että kommentissa puhuttiin YSTÄVÄN lapsesta, ei kumppanin.

      • Nimetön sanoo:

        Lapset on vain lainaa. Aikuisten parisuhteessa ollaan yhdessä jopa 70-vuotta! Että siihen sitä pitää panostaa ja lapset kuriin.

  • Ymmärrän sanoo:

    Ymmärrän täysin.

    En ole tottunut siihen että minulle valehdellaan. Siihen, että toiset jättävät kaiken levälleen ja sotkevat. Kun pyytää siivoamaan, ei tehdä mitään tai hutaistaan.
    Toisessa kodissa elävät kuin pellossa ja minun pitäisi omassa kodissani kestää samaa?

    Tuntuu minustakin, kuin bonuslapsi olisi tyhmä. Onko oikeasti muka vaikea ymmärtää, että roskat menevät roskikseen? Ei sen viereen lattialle? Huoh.

  • Lapsen oikeuksien puolesta sanoo:

    Lapsella pitää olla oikeus vanhempiinsa ja uusperhe voi rakentaa elämänsä sen mukaan joko kahden kodin eri vaihtoehdoilla tai yhteisellä kodilla -riippuen henkilökemioista. Parisuhteet ovat valintoja, lapsi ei voi valita vanhempiaan. Lapsen oikeus ja hyvinvointi pitäisi osata laittaa edelle, omista tunteista huolimatta. Sinä voit aina etsiä puolison, jolla on tarpeeksi fiksut ja kivat lapset makuusi.

    • Lapset ensin sanoo:

      Hyvin kirjoitti ”lapsen oikeuksien puolesta”. Minä en ymmärrä näitä ”aikuisia”, jotka muuttavat asumaan ihmisen kanssa, jolla on lapsia, jos eivät heitä hyväksy sellaisena kuin ovat.

  • Onneksi huomenna pääsee töihin lepäämään sanoo:

    Mulla on eräänlainen bonus täällä. Ongelma on siinä se ettei tälle lapselle ole laitettu koskaan rajoja ja pidetty niistä kiinni, kirkumalla saa kaiken läpi ja raivarit ovat hyvin fyysisiä jolloin purraan, lyödään ja potkitaan. Kaikki tavarat ovat ”hänen”, olivat ne todellisuudessa kenen vain ja kun oikaistaan niin huutopotkuraivarit ovat varmat. Lapsi ei ota vastaan minkäänlaista kieltoa tai ohjausta aikuisilta vaan kaikki tulisi tapahtua hänen tahtonsa mukaan.
    Mulla ei ole käytännössä mahdollisuutta tätä lasta opastaa, mutta onneksi tämä bonustilanne jatkuu enintään 6viikkoa enää. Mainittakoon että jos väkivalta tai rajattomuus kohdistuu minuun tai lapseeni niin siinä menee mun raja mihin on välttämätöntä puuttua.

  • Lapsena syrjäytetty sanoo:

    Teksti on jo vanha, ja ehkä asia on ratkennut jo johonkin suuntaan, mutta ainoa oikea ratkaisu on väistyä. Kaikki tunteet ovat sallittuja, myös tälle ”bonusvanhemmalle”, ja niitä on jopa syytä pysähtyä kuulemaan ja uskoa silloin tällöin, mutta ainoa tässä tilanteessa ylimääräinen on juurikin uusi puoliso. Jos uusi puoliso ei syystä tai toisesta mahdu kuvioon, tule lasten kanssa toimeen tms, on hänen oltava se, joka kuviosta poistetaan. Ei se lapsi. Tietenkään!

  • Jepjep sanoo:

    Olisko sinusta myös ok jos miehesi sanoisi että haluaa olla kanssasi, mutta haluaa että lapsesi menee toiselle vanhemmalleen, koska ei pidä lapsestasi?
    Kannattaa miettiä asia myös toisinpäin. Jos et tähän pysty, kannattaa erota ajoissa.

    • Allihuuppa sanoo:

      Kaikki tunteet on sallittuja. Miksi vihastut?

      • Helsinkiläinen sanoo:

        Kuka mielestäsi vihastui? Tuohan on täysin viileän looginen vertaus, ei siinä ole merkkiäkään vihastumisesta.
        Vai loukkaannuitko kun tajusit tuon vertauksen olevan totta?

  • Kyllä se kohta kasvaa... sanoo:

    Et ole yksin! Aina sanotaan, että bonuslasta pitää rakastaa. No entäs kun ei vain pysty? Kaikki alkoi hyvin 6v sitten, kun lapsi oli ihana 6 vuotias. Fiksu ja osallistuva. Nyt 12v ylipainoinen, passiivinen ja moniongelmainen tapaus lähinnä äklöttää mua. 6v nuorempi sisaruksensa vie vanhempaa mennen tullen ja joka asiassa. Ja tämä kehitys huonompaan suuntaan jatkuu, eikä kukaan tunnu saavan sille stoppia. Mä pysyn enää etäällä, en edes ehdota toimenpiteitä. Curling-vanhempansa ovat ihan kusessa. Keskityn vaan kasvattamaan omani täysin päinvastoin, nyt kun olen nähnyt mitä toisella menetelmällä, yhdistettynä huonoon geenikoktailiin voidaan saada aikaan.

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Sitten on varmaankin parempi erota sellaisesta puolisosta, jonka lapsia ei siedä. Uusia löytyy kyllä.

  • Kirjoituksen kirjoittaja sanoo:

    Hei, en tiedä kuinka moni tätä enää lukee.
    Kyseessä ei tosiaan ole mikään ”heti eron jälkeen uusi suhde” homma.
    Puolisoni on ollut 2,5v itsekseen kunnes tapasimme, ero ei ole tuore. Lapselle toki on uusi tilanne se että nyt onkin uusi naispuoleinen ihminen elämässä ja lisäksi pari vuotta vanhempi lapsi.
    Uskalsin vasta nyt lukea lisää kommentteja täällä, sillä sain fb puolella melkoista lynkkausta tekstistäni. On helpottavaa huomata, ettei monelle muullekaan uusperhe ole ollut helppo juttu ja että vaikeutta löytyy puolison lasten kanssa toimeen tullessa.
    Kyseessä on siis se, että kys. lapsi menee eskariin syksyllä ja siitä se kiista, missä lapsi tulee asumaan ja menemään eskariin. Asumme siis sen verran reilusti kaukana toisen kodin kanssa, että mikään viikko-viikko systeemi ei onnistu.
    Kys. bonuslapseni on saanut ja tulee saamaan tukea ongelmissaan ja paremmin nämä tuet olisivat meiltä käsin saatavilla.
    Olemme viettäneet aikaa yhdessä ja keskustelleet mieheni kanssa siitä että tämä tilanne ei myös minullekaan ole helppo.
    Moni täällä laukoo sitä että pitäisi erota. En todellakaan monen onnettoman vuoden jälkeen päästä irti ihmisestä, jonka kanssa tahdon viettää lopun elämäni.
    Toivottavasti tämän lukee joku niistä etenkin kriittisistä ihmisistä, tahdon saada tämän toimimaan ja en todellakaan anna periksi.

  • karva3 sanoo:

    Boonus lapsi?? Tää sana särähti pahasti. Miten sun puolison lapsi voi olla mikään boonus lapsi? Kokeeko puolisosi sinun lapsesi sitten sellaisiksi? Vai onko sulla sellanen kuva päässäs että sää, (sinun)lapset ja mies ovat perhe, sitten on se boonus joka voisi mennä pois??

    Jos et kerta ole ehtinyt tutustua lapseen, miten voit pitää sitä tyhmänä? Huomaa että omia lapsia ymmärtää tietenkin parhaiten ja tästä tulee illuusio niiden muita paremmista älynlahjoistakin. Nuo oppimisvaikeudet yms. ei ole tyhmyyttä vaan neuropoikkeavuutta.

    Miksi et halua tutustua lapseen? Etkö halua toisen naisen lasta perheeseesi? Mutta miehesi pitäisi (ja varmaan onkin) okei toisen miehen lasten kanssa ja huolehtii niistä koska ne ovat hänen puolisonsa lapsia, näin se on minusta luontevinta ajatella. Toi bonuslapsi homma on tosi erikoinen.

    Kokeile opetella tuntemaan tämä pieni ihminen (miehesi lapsi) ja yrtitä unohtaa ne sun ennakkoluulot lasta kohtaan. Tai kerro miehelle että haluaisit että bonuslapsesi menisi muualle jotta voisitte olla ”oikean perheen” kanssa rauhassa, katsotaan mitä se tykkää tästä sun suhtautumisesta hänen lapseensa.

    • kivinentie sanoo:

      Kyllähän tuo bonuslapsi-termi on ihan yleinen puolison lapsesta käytettävä neutraali ilmaus. En siis näe tässäkään yhteydessä sitä mitenkään negatiivisesti kirjoitettuna.

  • Kasvunaika sanoo:

    Et ole yksin. Minä rakastan miestäni yli kaiken, olemme todella hyvä pari. Oikea match made by heaven.
    Mutta vihaan mieheni lapsia. Ne muistuttavat toisesta naisesta kaikella olemassaolollaan. Mieheni on minulle se ainoa rakas, haluaisin myös itse olla se hänelle. Jos mieheni olisi voittanut huoltajuuskiistan, olisimme eronneet. Omat rajat ja oma hyvinvointi täytyy tuntea, sekä hyväksyä itsensä ja tunteensa sellaisena kuin ne ovat. Se ei silti tee sinusta huonoa ihmistä.

    • haluan miehen en lasta sanoo:

      Kiitos tästä! Luulin olevani yksin samanlaisten ajatusten kanssa

  • Kahden pojan äiti sanoo:

    Tuntuu helpottavalta lukea tällaisia tapauksia, missä se uusioperheen arki ei ole vain loksahtanut kohilleen ja on myös niitä negatiivisia tunteita. Meillä on nimittäin ollut jo noin 4,5 vuotta vaikeuksia liittyen mieheni tyttäreen. Aina kaikki vaan toitottaa, että ”sinun pitäisi rakastua lapseen, koska rakastat miestäsi”. Mutta ei se oikeasti ole niin yksinkertaista.

    Kun aloimme mieheni kanssa seurustella, minulla ei ollut vielä omia lapsia ja miehelläni siis yksi 11-vuotias tytär, joka kävi hänen luonaan joka toinen viikonloppu ja tietyt lomat/pyhät. Mieheni sai hänet alaikäisenä nuorena ja ensimmäisinä vuosina he tapasivat vain satunnaisesti, koska tytön äiti ei halunnut heidän tapaavan. Mieheni kuitenkin taisteli oikeuksistaan ja tytär on käynyt hänen luonaan 4-5 -vuotiaasta lähtien.

    Keskustelimme tästä lapsiasiasta jo ennen kuin aloimme virallisesti seurustella. Sanoin suoraan, etten usko haluavani varsinaiseksi äitihahmoksi, koska se ei tunnu luontevalta (tyttö oli jo silmissäni aika iso lapsi ja itselläni ei ollut lapsia). Mutta olen tietysti hänelle isän naisystävä ja yksi läheinen aikuinen lisää. Sanoin myös suoraan, että en ole valmis siihen, että hän asuisi meillä ja mieheni sanoi, ettei hänkään sitä toivo, joten niin ei tule tapahtumaan ellei tytön äiti kuole tai jotain vastaavaa.

    Meillä meni hyvin tällä konseptilla aina siihen asti kunnes saimme yhteisen lapsen. Sen jälkeen tytär alkoi sanoa haluavansa muuttaa meille ja että minun pitäisi olla hänelle enemmän kuin äiti. Mieheni perhe alkoi painostaa minua ja syyllistää siitä, etten rakasta tyttöä niin kuin omaa lastani rakastan. Kuulemma heidän pitäisi olla minullekin samalla viivalla. En vain pysty tuntemaan sitä enkä voi tunteilleni mitään. Vähitellen paineiden myötä aloin ahdistua tytön käynneistä niin, että olin äärimmäisen kireä joka kerta, kun hän meillä kävi. Yritin taistella, mutta eihän siitä mitään tullut ja tyttö huomasi sen minusta. Sen jälkeen hän lopetti käymisen ja mieheni on tavannut häntä muualla kahden kesken. Tytär on nyt 15 -vuotias ja kertonut, että hän ahdistuu meillä, koska meidän yhteisen poikamme vanhemmat ovat yhdessä ja hänen eivät. Tämä on kuulemma minun vikani.

    • Sydän murtuu tytön puolesta sanoo:

      No se on juurikin sinun vikasi!! Sattuu todella lujaa sydämestä miehesi tyttären puolesta. Olet onnistunut omalla toiminnallasi aiheuttamaan hänelle erityisen pahan hylkäys-kokemuksen. Ei ole ihme, että tyttö ahdistuu teillä. Eikä ole kyllä miehesikään, tytön isä, mitenkään syytön tässä kuviossa. Yritä nyt edes hyvä ihminen katsoa asiaa tämän nuoren tytön näkövinkkelistä!!

      • Kiki sanoo:

        Onhan se selvä, ettei tuollaisessa tilanteessa voi muodostaa täysin samanlaista sidettä toiseen lapseen, kun hän on tullut omaan elämään vasta 11-vuotiaana ja toista hän on itse kantanut ja synnyttänyt. Cmoon! 😀 varmasti voi syvästi välittää mutta tuskin samanlailla rakastaa.

  • Äiti minäkin sanoo:

    Siinä vaiheessa kun alkaa seurustelemaan henkilön kanssa jolla on lapsia, ottaa sen kokonaisuuden. Ei aikuista ilman lapsia.
    Aikuinen joustakoon. Jos ei tule toimeen lasten kanssa, voi (niissä tapauksissa joissa lapsi käy etävanhemmallaan muutaman kerran/kk) asua vaikka erillään ja nauttia siitä aikuisesta silloin kun saa olla kahden. Ilman yhtään lasta.

    Voi kuulostaa tylylle, mutta kaksi miespuolista ystävää on joutunut laittamaan parisuhteen (ja bonuslapset) omien lastensa edelle. Tämän on aiheuttanut nainen, joka ei ole tullut toimeen omien bonuslastensa kanssa. Ei sitä toki ole suoraan sanonut miehelle…

    Näitäkin vastauksia kun täältä luin, on ”miehen lapset huonoja ja omat lapset hyvin käyttäytyviä”. Sydäntä särkee niiden lasten puolesta… Kuinkahan itse käyttäydyttäisiin jos mentäisiin vastaavanlaiseen talouteen jossa maailman rakkain henkilö asuisi omien bonuslastensa luona ja itse oltaisiin ns pakotettuna kylässä?

    Oma exäni, vaikka aika ärsyttävä onkin, eli etäsuhteessa kunnes lapset olivat tarpeeksi isoja (peruskoulu loppui). Mahtava jousto muksujen takia, ja uusi vaimo sai myös omat lapsensa maailmalle sillä aikaa. Pisteet heille!

    • Lapset ykköseksi aina sanoo:

      Just näin, erittäin hyvin kommentoitu.

    • Kokemusta on sanoo:

      Joka perheessä on omanlainen perhekulttuuri. Jos omassa perheessä on säännöt ja rajat ja toisessa ei, niin todella vaikeaa yhdistää uusperheitä/bonusperheitä. Pitäisi uskaltaa keskustella asiasta. Mutta kyllä minun kodissa on yhteisesti sovitut säännöt joita täytyy noudattaa myös bonuslapset.

  • Uskalsin sanoa sen ääneen sanoo:

    Niin kamalalta, kun tämäkin moneen korviin kuulostaa, olen helpottunut etten ole ainoa. Jonkun aikaa olen harkinnut itse aloittavani kirjoittaa aiheesta, mutta en ole uskaltanut. Pelkään, että mut ja mun ajatukset tuomitaan. Tuomitsen itsekin. En silti voi niille mitään ja silti yritän muuttaa omaa asennetta ja ajatuksia.

    Kolme vuotta ollaan oltu tilanteessa, jossa puolison 8 v. lapsi asuu meillä joka toisen viikon. Itselläni on kolme lasta. Kaksi suunnilleen saman ikäistä ja yksi teini. Välillä on rankkaa omienkin kanssa, mutta pääsääntöisesti ovat hyväkäytöksisiä ja kilttejä. Erittäin älykkäitä myös omilla vahvuusalueillaan. Samaa en valitettavasti voi sanoa puolisoni lapsesta. Hänellä on suuria vaikeuksia monissa asioissa ja nyt vihdoin on aloitettu hiljalleen tutkia, mitä häiriöitä ym mahdollisesti on. En lähde edes luettelemaan kaikkia ongelmakohtia. Lapsen äiti on sitten toinen valtava haaste tässä kaikessa. Hän syyttää minua kaikesta, myös lapsen keskittymishäiröstä. Saan ihan tosissani pelätä mitä milloinkin keksitään. Tämä nainen on yrittänyt kaikkea lapsen manipuloinnista lastensuojeluilmoituksiin.

    Puolisoni lapsi tekee myös muidenkin mainitsemia tempauksia. Hän saattaa syyttää minua mitä ihmeellisimmistä asioista. Puolisoni onneksi tajuaa tilanteen eikä ole koskaan epäillyt minua. Lapset syytökset minua kohtaan on niin utopistisia tai muuten ei vaan järkeen käyviä. Lapsen äiti tietysti uskoo aivan kaiken eikä koskaan kysy tai ota selvää kokonaisuudesta, poimii lapsensa suusta tulleista sanoista vain sen minkä pystyy kääntämään minua vastaan.

    Vaikka puolisoni on oikeastaan täysin ”mun puolella” ja tukena, niin tämä koko tilanne on nyt ajanut meidät muuttamaan erilleen. Mun halusta. En vaan enää voi jatkaa näin. En jaksa eikä mulla ole enempää keinoja tilanteen korjaamiseen tai parantamiseen.

    Oon aika helpottunut, että pääsin vähän purkamaan ja etten ole ainoa joka ei pidä ollenkaan puolisonsa lapsesta. Ja osittain vielä lapsen itsensä takia. Hän ei sopeudu meidän elämään emmekä me tämän enempää voida joustaa ja sopeutua ilman, että jokin hajoaa. Tämä oli mun ratkaisu, mutta toivon että te löydätte muita keinoja kuin erin tai erilleen muutos.

    • Sipsuli sanoo:

      Meillä taas toisinpäin. Omista lapsistani toisella on haastetta nepsypuolella ja käytöksessä ja hän osaa olla hyvin rasittava ( totta kai häntä silti yli kaiken rakastan) ja miesystävän pojat ovat tosi mukavia ja rauhallisia kavereita (toki heilläkin huonot hetkensä) ja tykkään heistä ihan hirveästi ja mielelläni vietän heidän kanssaan aikaa silloinkin kun omat lapset on isällään. Ei haittaa mitään vaikka meillä ei juuri kahdenkeskeistä aikaa ole sillä toinen pojista asuu hänen luonaan.

  • Joskus bonus sanoo:

    Tärkeä aihe, bonuslapsiin liittyvistä oikeuksista ja vastuista puhutaan liian vähän. Onko niitä ja millaisia?

    Tutustuin bonuslapseeni hänen ollessaan 2 v, muutimme yhteen lapsen isän kanssa lapsen ollessa 3 v. Lapsi oli isällään joka toinen vkl, pyhät ja lomat. Äiti kontrolloi kovasti, oli epäluuloinen ja mustasukkainen, varsinkin kun lapsi viihtyi meillä, kun hän ihastui vuosien varrella mökkiimme ja luontoelämään. Alussa suhde oli etäinen, lapsen hyväksyin, mutta kiintyminen ei ollut itsestäänselvää. Olin alussa epävarma ja mustasukkainenkin, kun mies oli jo ”kaiken” kokenut toisen kanssa. Lapsi muistutti siitä ja myös siitä, että exä vaikuttaisi elämäämme aina.

    Lapsi itse oli kiltti ja mukava, pitkään jatkunut vaiva oli yökastelu, joka jatkui 6-vuotiaaksi, en tiedä osasinko olla sen suhteen riittävän empaattinen. Pesin lakanat, lohdutin, mutta mielessäni purin hammasta. Rima taitaa olla toisen lapsille korkeampi?

    Lapsen huolto ja hoito oli suurelta osin minulla silloin kun lapsi oli isällään. Välillä hän tuntui enemmän minun kuin isänsä lapselta. Kunnes mies halusi erota. Lapsi oli 8 v. Oikeuteni ja velvollisuuteni lapsen suhteen loppuivat siihen. Se sattui kovasti, huomasin kiintyneeni lapseen ja menetys sattui kamalasti, vieläkin itkettää vaikka tuosta on jo 12 v. Yhteydenpito lapseen isän kautta ei ollut mahdollista toisen naisen vuoksi. Lapsen äiti pääsi mieleiseensä valta-asemaan ja kielsi kaiken yhteydenpidon lapseen jotta “lapsi ei hämmentyisi”. Olin pyytänyt äidiltä lupaa pitää korteilla ja satunnaisilla viesteillä yhteyttä jotta lapsi tietäisi etten hylännyt häntä, että yhä välitän. Varsinkin kun oli kokenut vanhempiensa eroja jo useita.

    Ero oli lapselle kova, kuten minullekin, hän itki sylissäni miksi minun täytyy lähteä. No, äidin toivetta kunnioitin enkä pitänyt yhteyttä. Toivoin että lapsi sen tekisi itse, kun on riittävän vanha. Niin myös teki ja etsi minut käsiinsä kun oli 16 v. Ihanaa! Yhteys ja kiintymys oli ollut aito.

    En odottanut noin kiintyväni, välillä olin mielessäni hyvin ärsyyntynyt lapseen ja hänen tuomiinsa rajoitteisiin, vaikka tietysti hän itse oli niihin syytön. Rakkautta ei voi pakottaa, eikä estää. Vaikka joskus pitäisi. Bonusvanhemman oikeudet eron tullessa on nolla ja se sattuu. Velvollisuutena siihen asti, no, olla ainakin aikuinen ja asiallinen.

      • Parastatoivoen sanoo:

        Ymmärrän tunteesi täysin.
        Ja moni muukin voi niin tuntea ja tunteille ei voi mitään.
        Lapsi on kuitenkin lapsi ja hänen oikeudet ja hyvinvointi ovat aikuisten vastuulla. Jos et pysty olemaan tasapainoinen aikuinen lapselle ja olet vielä noin voimakkaan negatiivisesti tunteva häntä kohtaan velvollisuus luopua tästä parisuhteesta.
        Kaikki ymmärrys ja sympatia sekä empatia sinua kohtaan mutta näin on asia.