Suhde anoppiin hiertää usein. On ihania anoppeja, on vaikeita anoppeja ja sitten on ihan tavallisia anoppeja ja miniöitä joiden suhde on ongelmallinen ilman että kummassakaan olisi sen suurempaa syytä.

Tyypillinen hankala anoppi on sellainen, joka puuttuu joka asiaan ja jolle ei mikään kelpaa. Neuvoksi saatetaan antaa se, että anopin juttujen tulee antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei anoppia muuttamaankaan onnistu. Mutta entäs kun se ei riitä?

Elämään puuttuminen ja arvostelu voi olla todella raskasta ja kuormittavaa. Kun mikään ei riitä ja mikään ei kelpaa. Sen seurauksena voi mennä välit anoppiin kokonaan, ja siitähän tietysti kärsivät viattomat eli lapsenlapset. Tällaista on elämä, kun anoppi tietää kaiken paremmin ja antaa sen kuulua, asiaan uupunut miniä kertoo:

”Olen kuullut ihanista anopeista. Heidän kanssaan voi reissata, kyläillä ja tehdä yhdessä juttuja. Sitten on niitä toisenlaisia anoppeja, niinkuin minulla.

Meidän perhehelvetti alkoi jo kauan ennen häitä. Olisi pitänyt niistä lukuisista merkeistä ymmärtää, että anoppi tulee olemaan se kauhea anoppi. Mutta en ymmärtänyt. Jälkeenpäin on helppoa olla viisas.


Ylin kuva Gaetano Cessati.

Anoppi on aina puuttunut asioihimme, yleensä siltä kantilta, että me olemme väärässä ja hän oikeassa. Siis vaikka hänen mielipidettään ei ole kysytty, hän kertoo aina omansa. Hän tunkeutuu omilla avaimillaan kotiimme, muka tuomaan jotakin jonninjoutavaa, taas pyytämättä. Hän jakaa sisustusvinkkejä, ostaa tavaroita ja vaatteita, sillä vain hänen ostamat ovat kelpuutettavia. Eihän kukaan muu osaa eikä ymmärrä mistään kuin hän.

Lapsenlapsiin liittyen hän on sanellut kaiken, taas pyytämättä. Jopa synnytysajankohtaan hän on antanut palautetta, negatiivista tietenkin. Puhumattakaan kasvatuksesta, ruuista, vaatteista jne. Hän tietää ja osaa, me emme, jos häneltä kysytään.

Tällä kaikella hän on varmistanut sen, ettei hän näe lapsiamme kuin pakolliset pienet hetket, kuka sitä nyt vapaaehtoisesti haluaa turpaansa. Siltä se nimittäin tuntuu aina kun anopin on tavannut. Ikävää että kaikki olisi ollut vältettävissä kun hän vain olisi pitänyt suunsa kiinni. Surullista, mutta elämme anoppihelvetissä.”

Nimim. Uupunut

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Millainen anoppi sinulla on? Oletko ehkä saanut korjattua välit hankalan anopin kanssa vai kenties lopettanut hänen tapaamisensa kokonaan? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ikänsä kärsinyt Peruuta vastaus

21 vastausta artikkeliin “Elämää anoppihelvetissä…”

  • Kakara sanoo:

    Laa ja laa mukava äiti laa ja laa

  • Ikänsä kärsinyt sanoo:

    Minun olis myös pitänyt tajuta ennenkuin mentiin naimisiin, että siitä narsistista en pääse eroon kirveelläkään. Napanuora ei ole katkennut anopin ja appiukon puolelta vieläkään vaikka ollaan oltu naimisissa yli 25 vuotta. On tosi raskasta kun niillä pitää tietää meidän elämästä ihan kaikki jopa kaupunki ostosreissut, miksi te olette kaupungissa ja nyt anopilla on mennyt niin pitkälle että räksyttää jo lapsenlapsille. Minä en enää jaksa, mies on samaa mieltä, että nyt riittää. Olen päättänyt olla päästämättä niitä enää kotiimme, pidän ovea lukossa nykyään aina, koska ne vaan tuli niinkuin kotiinsa, ei mitään yksityisyyttä ole meidän elämässä ollut ikinä. Mutta olen päättänyt, että sen narsistin takia en luovuta, taistelen viimeiseen saakka, katotaan, kumpi voittaa…..

  • Halveksittu miniä sanoo:

    Minun anoppini on saanut minut 25v tuntemaan itseni arvottomaksi, eikä ole koskaan hyväksynyt sitä, että poikansa otti itseään vanhemman, eronneen vaimon. Hän ei varsinaisesti ole koskaan hössöttänyt tai puuttunut meidän asioihin, mutta voin kertoa, että hän on kyseenalaistanut suhteemme ja olemassaoloni oikeuden, naiseuteni ja ihmisyyteni sitäkin kiduttavammalla ja traumatisoivalla tavalla: 25 vuoden ajan satoja kertoja, jokaisessa pöytä keskustelussa hän muistuttaa kuinka hänen tyttärensä on niin hienossa ammatissa ja virassa, ja osaa sitä ja tätä ja tuota… Ja kun meinaan avata suuni, sanoakseni jotain… Hän vaihtaa puheenaihetta ja tuhahtaa…Ja jos satun saamaan tilaisuuden sanoa jotain, hän tuijottaa kuin tyhjyyteen, ja alkaa taas puhua pojalleen tyyliin:”meidän mirkku, tytärtään tarkoittaen,…” aah, meidän mirkku..jne. Nyt, olen päättänyt, että en enää koskaan aio tavata anoppiani! Minun ei tarvitse! Poikansa saa huoltaa hänen autonsa ja tarvittaessa auttaa missä tarvii… Parempi pysyä poissa. Valitettavasti anoppini ilkeä varjo seuraa uniin ja ahdistaa vaikka välimatkaa onkin… Olen vapaa! Olen minä. Poikasi rakastaa minua! Se riittää! En tarvitse sinua, anoppi.

  • Nadja sanoo:

    Anoppini asuu onneksi monen tuhannen kilometrin päässä ja aina kun on meillä ollut on auttanut siivoamisessa ja tavaroiden järjestelyssä. En tiedä onko se aina ollut hyvä asia vai ei. Toisaalta ajattelin no antaa olla, mikä tahansa apu auttaa. Viimeksi tosin toin kirpputorilta pöydästä tavarani takaisin ja hän oli tullut Suomeen lomalle. Hän ”auttoi” järjestämään kaikki tavarat myytävät ja muut sekaisin kasseihin ja sulloi ne sellaiseen paikkaan että asunto näyttää siistiltä. Myös kaikki lelut jotka olin erotellut roskiin heitettävät, myytävät ja jäävät eri pusseihin hän kaatoi kaikki samoihin laatikkoihin mitään kysymättä. Tuntien työ meni hukkaan. Enkä voinut koko päivänä oikein keskittyä lapsiini kun koko päivä meni auttaen ja seuraten tätä anopin järjestelyä. Mitkään anna olla vaan kommentit ei auttaneet.
    Seuraavina päivinä pakotin miehen, siskonsa ja veljensä ottamaan myös äitinsä mukaan mihin menivätkään. Huh.
    Aiemmin kun tulin lomalta ja hän oli ollut meillä kaksi viikkoa miehen kanssa hän halusi yllättää. Oli puunannut lattiasta kattoon koko kämpän ja pessyt jopa kaikki muovitossut pesukoneessa. En ilahtunut siitä.
    Ja äitini ei ole sen parempi, tonkii kaikki kaapit ja heittää mielensä mukaan tavaraa roskiin on aina ollut sellainen.
    Joten Vapaus, mikä ihana asia. En kestäisi asua anopin tai äitini kanssa.

    • Daria sanoo:

      Varmaan turhauttava mutta samalla ihanan vapauttava oivallus! Anoppi ei saa määrätä kaapin paikkaa eikä varsinkaan sisältöjä 🙂

  • Jossu sanoo:

    Oma anoppini on periaatteessa ihan ystävällinen ja avulias. Mutta on hän kyllä myös hyvin vahva persoona ja on osoittanut että haluaa hallita ja olla yläpuolella. Meidän mielipiteitä ei juuri kuuntele, vaan on mielestään aina oikeassa. Kylään tullessaan tuo aina omat ruuat, mitään emme saa missään nimessä hänelle tarjota. Juhannuksena toi mökillemme koko juhannuksen tarjottavat, vaikka olimme ilmoittaneet, että hankimme kaiken tarvittavan ja olimme nähneet vaivaa. Jos viemme hänelle lahjaa, mitään ei olisi saanut ostaa. Itse tuo lähes joka käynnillä lapsille uusia leluja ja vaatteita. Lapsille ostaa myös kysymättä ulkovaatteita ja kenkiä (lähes aina pieniä) ja sitten onkin tuplat kun olen tietysti itsekin lapsilleni ostanut. Kodissamme ehdottelee remonttia ja uusien huonekalujen hankintaa, vaikka meillä on ihan kaunis, siisti ja hyvinkin nykyaikainen koti. Hänelle vaan ei mikään kelpaa, kaiken pitää olla aina uusinta uutta tai hienoa merkkiä. Muuten on aivan hirveetä ja aivan kauheeta. Itse olen käytännönläheinen ja kulutustavoiltanikin aika ekologinen, enkä siedä jatkuvaa turhaa uuden ostelua. En myöskään välitä merkki-/statustavarasta tai -vaatteista. Välillä tuntuu, että olemme ihan mitään osaamattomia lapsia vaikka olemme molemmat menestyneitä nelikymppisiä.

  • Loppuunkulunut miniä sanoo:

    Mulla on sellanen olo just nyt, etten vaan enää jaksa! Mun miehellä on mt-ongelmia ja hän joutuu syömään niihin lääkkeitä. Mun anoppi puhuu kotonaan appeni kanssa mm. että minä syötän miehelleni lääkkeitä. Ja että mieheni on liian lääkitty. Mä en jaksa ees kirjottaa tähän sitä soppaa missä elän, millanen mun anoppi ja appiukko on. Mut mä oon vaan niin väsynyt ja niin yksin. Mieheni ei uskalla puhua vanhemmilleen ja itsekin tiedän kuinka hyödytöntä se olisi. Mutta ois kiva, että hän ees puolustais mua. Hän ei vaan pysty vielä. Mun anoppi on hirvee jyrä, joka aikoinaan sano, että hän ei sitten oo huono anoppi niinkuin omansa oli. Vaan tässä sitä ollaan. Kun he käy kylässä, multa ei kysytä ees mitä kuuluu. He ei oo ollenkaan kiinnostuneita mun elämästä, mä oon kuin joku esine huoneessa kun he on kylässä. Ja lähtevät hyvin pian pois. Puhuvat aikansa mieheni mt-ongelmista, anoppi syytää typeriä parantamisehdotuksiansa ja sitten lähtevät. Viime vuonna oksensivat mun ja mieheni päälle ongelmansa heidän toisen poikansa elämästä ja kun mä yritin auttaa lankoani, musta tuli syntipukki ja välit meni lopullisesti. Nyt kuulin tänään tosiaan, että mua syytetään mm. mieheni lääkitsemisestä! Mä oon tosi yksin ja haluaisin niin kovasti luotettavia naispuolisia ystäviä, joiden kanssa puhua niitä näitä, vähän paskaa anopeistakin ja harrastaa yhessä. Mut yksin oon. Meillä ei oo lapsia ja kauhulla mietin sitä, jos ois, miten suojelisin lapsia appivanhemmilta.

  • jonne sanoo:

    minulla hyvä anoppi joka kutoo mulle monet villasukat talvessa..olen ainut alkuperäinen vävy talossa joka on nyt tulevana kesänä 42vuotta.ja jatkuu…ei ole ikänä minua torunut eikä opettanut kuika pitää olla ja elää..

  • Maailman hirvein heli-muori sanoo:

    Oliskin tuollainen anoppi, meidän anoppi käytti meidän rahaa ja järjesti meille yli 10 000e velat. Vaihtaisin ilmielin nipottelevaan anoppiin

  • Mummo sanoo:

    Minun anoppini ei ole kelpuuttanut ketään miniä ehdokkaistaan.Mieheni seurusteli nuoruudessaan erään tytön kanssa joka ei kelvannut kun oli sellainen ja tuollainen.Avioiduttuaan vaimo ei kelvannut ja edellistä kehuttiin miniälle,ero tuli.Vuosien päästä kun me menimme vihille emme kertoneet asiasta anopille kymmeneen vuoteen,oli se yllätys hänelle ja appiukolla oli hauskaa.Kyllä mullekin on kehuttu edellisiä mutta kysyin suoraan häneltä että miksi he eivät silloin kelvanneet,puheet loppu siihen.Nyt hän sairastaa pahaa dementiaa ja ei tunnista kaikkia lapsenlapsiaankaan.Luuli yhtäkin tämän veljen tyttöystäväksi.Muuten ei valittamista 100km välimatka joten ei ole ollut pelkoa puuttumisesta asioihin.Yritystä oli joskus mutta kipakkana akkana torppasin heti,vähän hän pillitteli joskus mutta mieheni sanoi ettei kannata sekaantua asioihin jotka hänelle ei kuulu.Vuodet tasasivat asioita.Appiukko oli huippu tyyppi ja anoppikin meneteli kun jätti turhat jorinat omaan arvoonsa eikä märehtinyt niitä liikaa.Parikymmentä vuotta jo näin menty😊

  • Klj sanoo:

    Anopilta avaimet pois ja hiljais eloa pari kk .jos mies ei lähe siihen mukaan niin ei tarvi varmaan liittoa enää jatkaa .pahalta kuulostaa mutta totta
    Pahimmat anopit on niitä jotka ei kestä kun oma poika lähtee pesästä .ja pitävät miniää uhkana .suoraan sanallisesti turpaan ja välit poikki ,miehelle voi sanoa että hän nähköön äitinä miten tahtoo mutta lapsia ja itseään ei halua murkyttää .totta joka sana

  • anonyymi sanoo:

    Olisiko kuitenkin teidän ongelmananne nössöt miehet, jotka eivät ole päässeet eroon äidistään. Pistäkää miehenne ojennukseen ja tehkää selväksi, että oma perhe on ykkönen. Tietysti on vaikea myöntää, että on nössön nainut ja on helppo syyttää anoppia

  • Eipä tiennyt tyttö sanoo:

    Anoppi on (fyysisesti) väkivallaton ihmishirviö, jonka vaikutukset puolisoni ja hänen sisarustensa elämässä tulevat vaikuttamaan sukupolvien päähänkin. Ihminen, jolle tärkeintä on ulospäin näkyvä kuva, instagram-kelpoinen elämä. Sisällöllä ei ole mitään väliä. Puolisoni ei ole ikinä elämässään syönyt äitinsä valmistamaa ateriaa, mutta louhipohjanakka on huolehtinut vuosikymmeniä, että hän syö vain luomua.
    Toivon, että hänen aivonsa vain lopettaisivat toimimisen. Sydäntä sen naisen rinnassa ei ole. Mutta mikäs pahan tappaisi, koska Jumala ei huoli ja paholainen tuntee liittolaisensa.

  • Tästäkin selvinnyt sanoo:

    Oma anoppini on surukseni ollut kauhuanoppi. Omalla käytöksellään on aiheuttanut sen, etten käy hänen luonaan enää kuin kerran vuodessa jouluaikaan. Lapset ovat jo niin isoja, että käyvät itse anoppilassa silloin tällöin.

    Aikoinaan, kun aloin seurustella mieheni kanssa, kävi hyvin nopeasti selväksi mikä hän on naisiaan. Kaikki asiat uteli ja kommentoi, usein ikävään sävyyn, yritti puuttua lähes kaikkiin perheemme sisäisiin asioihin. Lasten ollessa pieniä, arvosteli lasten kasvatusta ja hoitoa (vaikka olen alan ammattilainen), kun olin uupunut vauvan kanssa valvomisesta hän kommentoi asuntomme siisteyttä, tuli kutsumatta käymään ja myöhemmin kun hoiti nuorimmaistamme minun ollessa töissä sai vara-avaimen käyttöönsä ja sitten alkoikin marssia sisään ’tupatarkastukseen’ milloin häntä sattui huvittamaan. Hän myös katsoi aiheelliseksi kommentoida raskauksien turvottamaa kehoani ja osti minulle ylisuuria kaapuja ja alusvaatteita jotka olivat monta kokoa liian suuria.

    Yritin puhua asiasta ensin miehelleni, tuloksetta. Hän on sokea äitinsä käytökselle. Otin rakentavaan sävyyn asian esille anopin kanssa, hän ei muka tajunnut. Olin oman ja lapsen pitkäaikaisen sairauden vuoksi kauan riippuvainen hänen avustaan, siksi katselin tätä hulluutta yllättävän pitkään. Kun pääsin itse jaloilleni, muutimme kauemmaksi uuteen kotiin, jonne hän on tervetullut vain kutsuttuna lasten syntymäpäiville. Oma yhteydenpitoni on harventunut ja nyt jo harkitsen, että taidan jättää käynnin väliin ensi jouluna. Ei kiinnosta. Miehestäkin olen hankkiutumassa eroon, taitaa muuttaa takaisin äitinsä helmoihin. Olen kuullut ihanista anopeista, mutta en ikinä sellaista ole tavannut.

  • lingonberry sanoo:

    minun anoppi oli aluksi todella normaali ja suht mukava. auttelin häntä välillä ja oli ihan kivoja juttutuokioita. sitten kun mieheni meni armeijaan ja lomilla halusi oleilla minun luonani, anoppi muuttui ihan kamalaksi. haukkui minua miehelleni ja omalle äidilleni. minun syyhän se oli, että mies halusi lomilla olla kanssani…sain tällöin myös porttikiellon anopille.

    sitten kun muutin mieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin, anoppi kysyi saako hän tulla meille ollenkaan. totta kai anoppi sai tulla, mutta tuntui vähän hassulta, kun minulla oli porttikielto hänen luokseen. meillä kyläillessä hän kyllä kommentoi kaiken maasta taivaaseen. mm. en pessyt pyykkiä oikein, käytin väärää pesuainetta tms. kaikki alkoi kuitenkin olla taas ihan siedettävää kunnes saimme lapsia. valitusta tuli siitä, kun muka asumme liian kaukana, hän ei saa lapsia hoitoon ja siitä kun hän joutui viettämään aikaa omien vanhempiensa kanssa, kun me olimme myöhässä. tämä kaikki on tietenkin vain minun syyni. siitähän sitten riemu repesi, kun sanoin suoraan. riita oli niin kamala, hän haukkui ja mollasi ja yritti kääntää mieheni minua vastaan. yritti miehen saada eroamaan minusta, hakea yksinhuoltajuutta ja pyysi miestäni lasten kanssa hänen luokseen asumaan! välit meni ja lapsenlapsia ei todellakaan nähnyt. sitten kerran hän soitti ikukurkussa ja pyysi anteeksi, kuitenkaan hän ei ymmärtänyt mitä pahaa itse oli tehnyt, tämä kävi ilmi puhelussa. no taas hetki meni hyvin, silti hän ei meillä kyläile. valittaa kuitenkin kun ei koskaan nää lapsenlapsiaan. eipä hän meitä koskaan kylään kutsu. äitienpäivänäkin hän ajoi meidät pois, koska ei kestänyt meidän lasten hälinää. nykyään hän kutsuu vain mieheni kylään ja omille syntymäpäivilleenkin hän jätti minut ja laspsenlapset kutsumatta.

    itse olen koittanut olla välittämättä hänestä, välillä minullakin tosin läikkyy. ei tuollaista kestä kukaan! lapsia en hänelle hoitoon anna. se olisi melkein sama kun tunkisi lapset ventovieraalla lapsivihaajalle hoitoon. ei kiitos. lapsilleni on onneksi aivan ihanat isovanhemmat ja mieheni puolelta pappa sekä hänen uusi vaimonsa.

  • Ei mikään kodinhengetär sanoo:

    Minun anoppini on myös ollut tuppautuva ja pyytämättä neuvoja jakeleva, mutta olen mahdollisimman korrektisti yrittänyt tehdä selväksi, että emme tarvitse sisustusapua tai neuvoja taloudenpitoon. Hän on varmasti ottanut välillä nokkiinsa, mutta viesti on mennyt perille.

  • H sanoo:

    Voisiko kirjoitus olla vähän konkreettisempi, nyt asiaa ei avattu juuri mitenkään. Anoppi on kamala, koska anoppi on kamala. Ei tästä saa mitään irti.

  • ainokaisen vaimo sanoo:

    Omalla anopillani on ollut ”kauhuanoppi”, jolla oli vara-avain hallussaan. Oli käynyt vaihtamassa verhot ja huonekalujen järjestysta anoppini ollessa töissä… ja tietenkin puuttunut päivittäiseen elämään. Anopilta poistettiin kohtu kolmekymppisenä, jolloin hänen anoppinsa tuli sairaalaan pohtimaan sängyn viereen, että oletko sinä enää nainenkaan.

    Meillä on enemmänkin ollut ongelmana se, että anoppini ei halua tuppautua, vaan aina pitää pyytää erikseen käymään ja osallistumaan. Tehdään välillä naisten reissuja tyttärien ja anopin kanssa tai sitten oman äitini ja anoppini kanssa. Koen olevani anopilleni enemmän tytär kuin miniä.

  • Anopiton sanoo:

    Se on niin uskomatonta, miten aikuinen ihminen voikaan käyttäytyä kuten käyttäytyy nämä anopit. Mikä kumma saa joskus muuten fiksun ihmisen päässä jonkin naksahtamaan suhteessa miniään/vävyyn. Se oma rakas lapsi on valintansa tehnyt eikä äiti sitä pahemmin voisi halveksia, kuin olemalla epäkunnioittava anoppi. Itsellä kokemusta myös paremmista, ja vanhempien lasteni mummon kanssa oli omat skismat mutta vieläkin olemme tekemisissä ja toimeentulevissa väleissä, kun ei tarvitse muusta enää välittää. Uusi anoppini taas asuu muutaman tuhannen kilometrin päässä, ja alun positiivisuus paljastuikin näyttelemiseksi, ja häntä ei ole meille olemassakaan. Omilla toimillaan hän ja appeni aiheuttivat, että mieheni ei halua olla tekemisissä vanhempiensa kanssa, ja meidän taaperolla ei ole kuin yksi mummo ja yksi pappa. Ja on tullut selväksi, ettei heitä edes kiinnostakaan oman pojan, tai pojanpojan elämä. Toisaalta sääli, olisi ollut mukava pitää välit, mutta helpompaa näin. Eikä taaperomme osaa kaivata mitään, mistä ei edes tiedä mitään. Emme me sitä negatiivisuutta ja nollaamista ja halveksuntaa tarvitse.

  • Ok välit anopin kanssa sanoo:

    Hankala kommentoida näin täysin ulkopuolisena mutta yksi lause särähti välittömästi: tulee sisään omilla avaimilla. Miksi anopilla on omat avaimet teille? Minulle ei tulisi mieleenkään. Itselläni anoppi osteli minulle vaatteita aikana jolloin meillä ei ollut vielä lapsia. Mietin silloin mitä sanon koska en pitänyt siitä, joukossa oli myös alusvaatteita rintaliiveineen. Sai minut tällä tavalla ahdistuneeksi.

    Yksi kerta anoppi kysyi mitä mieltä olen ollut vaatteista, sanoin että annoin kaikki eteenpäin. Sen jälkeen ei ole vaatteita tullut.

    Mutta ottakaa häneltä avaimet pois. Ei kenenkään kotiin tulla kuin omaansa.

  • Rouva -77 sanoo:

    Minulla on hyvä anoppi ja olen siitä onnellinen. Välimatkaa on 150km joten emme näe ihan joka kuukausikaan. Hän ei neuvo, ei kritisoi, ei utele. Nyt hän on eläkkeellä ja nauttii omasta ajasta. Kun menemme lasten kanssa mummolaan, hän leikkii lasten kanssa tuntikausia ja ulkoilee heidän kanssaan kelilä kuin kelillä.