”Miten tässä näin kävi? Miksi tunnen näin? Eikö minulle mikään riitä? Miksi mietin, että jos minulla olisi jotakin toisin, niin sitten elämä olisi täydellistä?

Minulla on ihana mies ja mahtavat lapset. Minulla on itse valittu koti, jossa on aivan valtavasti kaikkea sitä, mitä olen halunnut. Vietämme aikaa yhdessä, mutta on myös harrastuksia. Minulla on läheisiä ja ystäviä, joiden kanssa pidän yhteyttä. Minulla on korkea koulutus ja sitä vastaava työpaikka sekä asema ja työ josta pidän. Taloudellinen tilanteemme on hyvä.

Minä todella rakastan lapsiani. He ovat aivan mahtavia persoonia. Kyselen kuulumisia päivähoidosta ja koulusta, laitan ruokaa, autan läksyissä, vien harrastuksiin, järjestän kaverisynttäreitä, luen iltasadut, lapset saavat leikkiä vapaasti keskenään. Keskeytän tappelut, pelataan pelejä, käydään ulkona, opetellaan hiihtämään ja pyöräilemään, käydään joskus ulkona syömässä, museossa, lomareissulla yms. Lapset eivät ole vaikeita vaan aivan tavallisesti oppivia ja käyttäytymään pystyviä.

Miksi en sitten jaksa kuunnella vauhdikasta leikkimistä? Miksi suutun kaatuneista maitolaseista tai rikotuista leluista? En yhtään kestä valitusta kylmästä/kuumasta/tylsästä tms. Pukeutumisen odottaminen on todella turhauttavaa. Päivähoidosta hakeminen keskeyttää työpäivän. Harrastusrumba on kaikkinensa ärsyttävää ja auta armias kun tulee neuvolat ja hammastarkastukset ja vanhempainillat ja jouluesitykset ymymym. En halua!

Kuva Shutterstock.

Siivoan, koska pidän itse siististä kodista. Ja raivoan aina samalla sisältäpäin. Eikä meillä ole mikään valkoista hohtava koti, jossa kaikki on paikallaan ja järjestyksessä, ei todellakaan. Vien lapsia kirjastoon ja taidenäyttelyyn ja elokuviin ja hiekkarannalle ja luistelemaan ja pyörälenkille. Koska itse pidän näistä kaikista. Ja samalla kiukuttaa, kun lähteminen kestää ja kamat ovat hukassa ja levällään ja koko ajan pitää vahtia. Oma tekeminen jää puolitiehen eikä hetken rauhaa.

Teen ruokaa hyvistä raaka-aineista alusta asti, koska pidän itse eniten sellaisesta ruuasta. Ja mielessäni paiskon kamat pitkin seiniä, kun lapsista jompikumpi ei pidä ruuasta. Opastan lasta rauhassa uuden taidon opettelemisen kanssa. Kun hän haluaa heti onnistua täydellisesti eikä onnistu ja huutaa ”en mä ikinä onnistuu”, lähden nopeasti pois paikalta, jotten sano todella pahasti. Ja aina kerään palaseni kasaan ja yritän rauhassa päästä tilanteesta eteenpäin. Useina päivinä onnistun. Mutta sitten on päiviä, kun en vain onnistu. Ja sanon kovalla äänellä, kun ei nättiä sanomista uskota.

Olen saanut elämässäni paljon aikaan ja minulla ja meillä menee hyvin. Töissä on aivan liikaa töitä, mutta pidän itse työstä ja pidän työkavereista ja palkkakin on ihan jees. Etenemismahdollisuuksiakin jonkin verran on, vähän ehkä vähän kuitenkin. Mutta uusia asioita voi oppia ja palkkaakin joskus saada lisää. Koti on huolella valittu ja hankittu ja se on todella kiva. Totta kai remonttia voi tehdä ja tehdäänkin ja pihaa aina laitella, eikä omassa talossa hommat kesken lopu. Mutta tässä on tarkoitus olla pitkään.

Kuva Jae Bano.

Oma harrastus on ollut tauolla, koska se sellaisena kun sitä itse haluan, veisi aivan liikaa sekä aikaa että rahaa. Mutta suunnitelma sen vaihettaiselle uudelleen aloittamiselle on tehty ja ääneen sanottu ja alkamassa. Lapsia ei lisää ole tulossa ei iän eikä muidenkaan syiden vuoksi. Vauvavuodet olivat itselleni tietyllä tapaa helpoimmat, mutta enempää ei missään nimessä enää ole tulossa. Siinä vaarantuisi vain molempien terveys enkä itse todellakaa halua enempää lapsia. Tämä riittää. Rakastan miestäni aivan valtavasti. Hänen lähellään ja hänen kanssaan minun on hyvä olla. Ja hän kyllä huolehtii minusta ja lapsista.

Mutta miksi ihmeessä minusta tuntuu, että elämäni on täynnä kaikkea ja silti tyhjää? Tässäkö tää oli -fiilis. Tuleeko olemisesta helpompaa, kun pikkulapsivaihe on ohi? Miksen osaa nauttia siitä arjesta, jota itse olen halunnut ja minkä itse itselleni olen rakentanut ja saanut? Kun tuntuu, että haluaisin vain olla yksin hiljaisuudessa, lukea kirjaa ja katsoa ohjelmaa ja käydä kävelyllä ja syödä ilman keskeytystä ja kiukuttelua. Tuntuu, ettei ole mitään, mitä odottaa tai mitä tavoitella ja mitä kohti mennä ja mistä haaveilla. Kun todella vaativa ja liian kiireinen työpäivä on se, mitä sunnuntai-iltana odotan. Kun viikonloppu tuntuu rankan työviikon jälkeen liian raskaalta. Kun joulukuusen koristelustakin on viety jouluun rauhoittumisen rituaali. Kaipaako tätä kaaosta ihan oikeasti kukaan sitten myöhemmin?

Kohti seuraavia lasten tappeluita ja syömättä jätettyjä ruokia ja kaaduttuja mäenlaskuja ja kotiin unohdettuja kurahousuja ja kotitehtävät tekemättä -wilmamerkintöjä. Hiphip hurraa! Onpa ihanaa olla äiti.”

Nimim. Entinen auringonkukka

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mai Peruuta vastaus

17 vastausta artikkeliin “Elämä täynnä elämää, mutta mieli tyhjä”

  • Mama-47. sanoo:

    Jos ikää on mitä vaan 40+, voi myös esivaihdevuosilla olla jo jaksamiseen ja mielialaan selviä vaikutuksia. Usein esivaihdevuodet oireilevat ensialkuun unen huonontumisena ja mielialan laskuna. Estrogeenilisä voi tehdä ihmeitä.

  • Jyyseli sanoo:

    Tarvit lomaa arjesta. Juuri sellaisen pienen pätkän että saat olla yksin ja rauhassa ja lukea kirjaa. Sen jälkeen arki taas maistuu paremmin.

  • 4-lapsen äiti sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Itseäni samantyylisessä tilanteessa auttoi se, kun aloin tietoisesti lisäämään lasten kanssa läsnäoloa niiden komentamisen ja palvelemisen sijaan. Vaikka välillä on vaikeaa antaa tiskien olla altaassa seuraavaan ruokailuun saakka tms. Niin välillä on hyvä vaan mennä sohvalle ja ottaa lapsi syliin ja aidosti keskittyä siihen, mitä asioita lapsi käy mielessään läpi. Kuulostaa siltä että pyrit suoritusten kautta takaamaan lapsillesi hyvän lapsuuden. Uskoisin kuitenkin, että joskus lapsille olisi paljon tärkeämpää se, että heidän kanssaan ollaan vaan aidosti läsnä, eikä koko ajan jotain stressillä suorittamassa. Pyri laskemaan vaatimustasoasi pienin askelin. Jätä työasiat työpaikalle, toteuta kerran viikossa huolellinen siivous, muina päivinä tavaroita voi kerätä kaappeihin piiloon ettei häiritse, mutta kuitenkaan ei vie kaikkea aikaa. Tehkää lasten kanssa yksinkertaisia asioita yhdessä, Lego juttujen kassista, värityskirjan täyttämistä, palapelejä yms. Missä vanhemmankin aivot lepäävät.
    Tsemppiä tilenteeseen, kaikki mahdollinen apu kannattaa myös hyödyntää nöyrästi, vaikka pinnallisesti kaikki olisi hyvin, niin kukaan ei hyödy sen kulissin pystyssä pitämisestä jos henkisesti on huono olla.

  • Surkimus sanoo:

    Kuulostaa erittäin tutulta. Itselläni on vain yksi lapsi, joka nukkuu ja syö hyvin ja on terve. Ja meitä on kaksi aikuista jakamassa sekä lapsen että kodin hoitamiseen liittyvät vastuut suht järkevästi. Silti on usein sellainen olo, että en jaksa jatkuvaa asioiden toistamista, ärsyttävää viivyttelyä, kaikkea tätä turhanpäiväistä loputonta säätämistä, mitä lapsen kanssa tuntuu olevan aivan koko ajan, joka saamarin käänteessä. Haluaisin vain olla rauhassa ja ajatella omat ajatukseni loppuun asti. Tehdä omia juttuja ilman jatkuvia keskeytyksiä. Tunnen syyllisyyttä näistä tuntemuksistani ja mietin usein, kuinka surkea tyyppi olen, kun en edes tällaista kuitenkin aivan kohtuullista kuormitusta jaksaisi. Ja aikanaan olin pitkään sinkku ja musertavan yksinäinen, ja vihasin joka hetkeä. Niin että ei tässä mitään järkeä ole, ettei ole koskaan tyytyväinen. Joku kommentoi suorituskeskeisyydestä, ja siitä voi olla osittain kyse. Samoin uupumusta voi olla sopassa mukana. Itse kyllä tuiskahtelen ja huudan ja raivoankin välillä, mutta yritän aina muistaa pyytää anteeksi. Tulisin hulluksi jos en saisi millään tavalla ilmaista omaa turhautumistaan. Ei minulla ole tähän mitään järkevää vastausta siis. Et vain ole yksin ajatustesi kanssa. Itse olen pitänyt kiinni omasta harrastuksestani joka vie kodin seinien ulkopuolelle. Koska se pitää minut järjissäni. Ilman sitä minusta tulisi ilkeä, katkera akka, joka uhrautuu muiden eteen. Lähde sinäkin harrastuksesi pariin nyt heti eikä vasta kohta. Se on oikeasti koko perheen etu, että sinä saat tehdä jotain aivan omaa ja pääset hetkeksi muihin kuvioihin. Paljon mahdollista, että tulet harrastuksestasi kotiin aivan eri ihmisenä. Yritetään kestää ja luovia. Kai se jonain päivänä vielä jollakin tasolla helpottaa.

  • Kuuppa sanoo:

    Kuulostaa masennukselta. Sehän en tunnetusti välitä siitä, kuinka hyvin asiat ympärillä ovat, kun tuottaa tyhjyyden sisälle.

  • Perhettä kaipaava lapseton sinkku sanoo:

    Kuulostaa siltä, että suoritat elämääsi. Ehkä olisi paikallaan miettiä, mikset voi vain olla ja nauttia. Elämäsi kuulostaa täydelliseltä, mutta jokin siellä hiertää. Mitä tarvitsisi olla enemmän? Auttaisiko, jos saisit vaikka ihan oman viikonlopun jossakin, ehkä jonkun kivan tyttökaverin seurassa, että saisit vain olla hetken ihan rauhassa? Riittäisikö se, vai kaipaisitko silti jotakin vielä enemmän? Ehkä tyytyväisyys onkin se asia, joka parhaiten tuo onnea ja saa elämän tuntumaan sisältörikkaalta.
    Peilaan väkisinkin omaan elämääni – olen toivonut nuoresta tytöstä asti lapsia ja kumppania, olen kuitenkin nelikymppinen sinkku. Elämäni on muuten oikein hyvää ja onnellista, mutta olen yksin. En luultavasti enää ehdi lapsia saada, vaikka jostain mies löytyisikin. Olen pyrkinyt ajattelemaan, että kukaan ei voi saada kaikkea, ainakaan yhtä aikaa. Minulla on nyt sitä omaa aikaa, luen rauhassa kirjoja, laitan hyvää ruokaa, teen mitä mieleni tekee. Se on mukavaa, mutta ei se ole mukavaa, kun on koko ajan yksin. Pyri olemaan kiitollinen siitä, mitä sinulla on ja nauttimaan noista hetkistä. Kuvittele vaihtoehdoksi, että perhe ympäriltäsi vain katoaisi – ettei heitä olisi ikinä ollutkaan. Ei sitä rakastavaa kumppania, joka osallistuu arkeesi, ei niitä suloisia ja välillä niin raivostuttaviakin lapsia, niin kuin kaikki olisikin ollut pelkkää unta. Olisitko onnellinen ilman heitä, vaihtaisitko paikkaa kanssani, niin hyvä ja onnellinen kuin minunkin elämäni on? Tuskinpa.

  • Sinä riität sanoo:

    Monesti tuntuu että ikinä ei ole ihan täydellistä, aina puuttuu jotain tai jotain on huonosti siinä omassa pienessä kuplassamme missä elämme. Merkityksellisyyden tunne katoaa ja sitä myötä realistinen käsitys oman kuplan sisällä olevin huolien suuruudesta, ja varsinkin väsyneenä katsontakanta kapeutuu.
    Ehkä omaan elämään perspektiivin hakeminen vähän kauempaa voisi auttaa. Tutustuminen perheisiin tai ihmisiin joilla asiat ovat oikeasti huonosti. Hakeudu mukaan ystävätoimintaan tai tukihenkilöksi apuatarvitsevalle; erityislapselle, yksinäiselle, sairaalle, vanhukselle. Saat siitä itsellekin paljon omaan jaksamiseen ja arkeen.

  • Tuttu fiilis sanoo:

    Saisitko järjestettyä Omaa aikaa ja rauhaa? Suosittelen lämpimästi. Ihminen tarvitsee sitä ihan vain itselleen. Sitten kaikki tuntuu taas valoisammalta. Voimia ♥️

  • Uupunut sanoo:

    Tuttu tunne, etkä tosiaan ole tunteiden kanssa yksin. Näin jälkikäteen tuo tunne oli minulle sen ensimmäinen merkki uupumuksesta. Kirjoitat tekeväsi asioita kuten harrastavan ja ruoan laiton kuten itsekin pidät, pitävätkö lapsesi siitä? Välillä voi oikeesti ostaa sitä mikroruokaa tai jos talous sallii niin tilata vaikkq sen siivoojan. Ei kaikkea eikä varsinkaan elämää kuulu suorittaa. Ota askel kerrallaan lisää omaa aikaa mutta en lähtisi sitäkään suorittamaan. Tyhjyyden tunne voi siis olla merkki väsymyksestä. Kirjoituksesta saa käsityksen että kirjoittaja on aika suorittajakeskeinen, voi toki olla väärässä.

  • ? sanoo:

    Luettelet kauheat listat siitä, mitä sinä teet; mitä perheen toinen aikuinen tekee arjen sujuvoittamiseksi?

  • Nimetön sanoo:

    Joskus muistelen aikaa kun asuin yksin. Tein asioita mitä halusin silloin kun itselle parhaiten sopi. Nukuin pitkään, luin paljon kirjoja, join viinilasillisen jos toisenkin. Yksin, yksiössäni, perjantai-iltana, työviikon jälkeen. Ja mietin miten ihanaa olisi jakaa elämä jonkun kanssa. Katsoa elokuvia yhdessä, mennä matkoille yhdessä. Haaveilin, että jos minulla joskus olisi lapsia, leikkisin heidän kanssaan, pelaisin pelejä ja aivan mielelläni kuskaisin harrastukseen jos toiseenkin. Eläisin täysillä mukana niissä pienissä hetkissä, jotka ovat lapselle niin suuria ja ihmeellisiä. Enkä ikinä hermostuisi, tiuskisi tai suuttuisi.
    Ja jokainen tietää miten tämä on mennyt. Ja miten haaveilee siitä omasta ajasta jota joskus oli.

  • Nimetön sanoo:

    Oletko introvertti luonne? Saatko riittävästi palautumisaikaa kaikesta hälinästä?

  • Mai sanoo:

    Niin tutun kuuloista..

  • Maria sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Tekisi mieli vaan irtisanoutua kaikesta. On mentävä päivä kerrallaan, ihan murmelina. Itse muutin pois hetkeksi. Opettelin olemaan yksin, kuulostelin, mitä haluan ja ketä ikävöin. Lopputulos on, etten muita,kuin lapsiani ja arkea. Mieheni on liian kiltti ja liian täydellinen, tykkää minusta ”liikaa” ja se ahdistaa. Olen 41v ja haluaisin vain olla minä. En kukaan muu,enkä ketään varten.

  • VälilläOISniinMukavaVainOllaRauhassa sanoo:

    Auttaisiko muutama käynti työterveyshuollon kautta psykologilla avaamaan omaa mielenmaisemaa enemmän? Jos sieltä avautuisi taustalla oleva tyytymättömyys enemmän, niin sitä olisi myös helpompi hoitaa.

    Onko sinulla ihan omaa aikaa? Kuulostaa niin tutulta, että hoidat kaiken täydellisesti töissä ja kotona, mutta itsellesi ei ole aikaa. Olet koko ajan saatavilla lapsille jne. Auttaisiko, jos lähdet itseksesi viikonloppu-reissulle muutaman kerran vuodessa? Saat rauhassa tehdä omia juttuja.
    Itselläni ainakin auttaa. Jaksaa paljon paremmin lapsia ja kaikkea hässäkkää.
    Lapsiperhearki on tosi perseestä ja uuvuttavaa välillä!
    Kuuntele itsestäsi, mitä tarvitset?

    P.S. Niin ja suuttumuksen ja väsynyksenkin voi näyttää lapsille ja sanoa, että äiti ei nyt jaksa tai teen oman juttuni ensin ja sitten autan sinua jne. Piilotettu äidin viha on hankalampi lapsen käsitellä.

    • Liikaakaikki sanoo:

      Ihan kuin kirjoittaisit minun elämästäni. Kaikki on todella hyvin, myös ihana mies, hyvä työ, ihana koti ja ihanat lapset. Mutta usein tympii niin ettei mitään rajaa ja haluaisin paljon enemmän omaa, hiljaista aikaa 😐.

  • mummuvaan sanoo:

    Pitäisiköhän sinun irtisanoutua työstäsi, kun elämäsi tuntuu olevan liian rankkaa? Perheestä ei voi irtisanoutua.