Eikö sinkku voi olla onnellinen?
”’Joko sä olet löytänyt jonkun?’, ’Mites miesrintamalla rintamalla menee?’ Aina nämä samat kysymykset, kun tapaan tuttavan, jonka kanssa en ole viikoittain tekemisissä. Kun sitten vastaan viihtyväni oikein hyvin itsekseni, saan osakseni ihmettelyä, vähän sääliviä katseita, jotka sanovat ’aina vaan yksin, mikähän siinä on vikana?’.
Minulla on takana toistakymmentä vuotta kestänyt liitto, joka tuli tiensä päähän viitisen vuotta sitten. Erossa ei ollut mitään draamaa, eksän kanssa olemme kavereita ja lasten yhteishuoltajuus toimii hyvin. Heti eron jälkeen oli itselläkin kova tarve löytää se joku. Mutta nyt voin todeta, että onneksi ei löytynyt!
Kuva Edu Lauton.
Viihdyn itseni kanssa hyvin, olen joka toinen viikko vapaa tekemään työn ulkopuolisella ajalla mitä haluan. Ei velvoitteita kenellekään, ainoastaan ihana vapaus! Välillä se vapaus on olla vaan itsekseen, välillä tavata ystäviä, tehdä ihan mitä itseä huvittaa.
Tämä tuntuu kuitenkin olevan valtaosalle jollakin tavalla käsittämätöntä. En tarvitse toista ihmistä omaan onneeni, olen aivan kokonainen myös itsekseni. En koe elämäni tarkoituksen olevan pariutua, mitä yhteiskunnassa katsotaan olevan se normaali, tavallinen elämä. En kuitenkaan miellä itseäni kummajaiseksi, vaikka monen mielestä sitä tunnun olevan. En ole vannoutunut ”ikisinkku” siinä mielessä, että jos oikea ihminen vastaan tulisi, voisin ihastua ja jopa rakastua. Mutta se ei ole se mitä varten elän, mitä etsin ja odotan. Elän elämääni onnellisena sinkkuna.”
Nimim. Onnellinen sinkku
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Yksin on hyvä olla jos ei ole lapsia kotona ja on itse kunnossa. Vanhana ja vaivaisena kyllä tarvitsisi tukea ja turvaa joltakin ihmiseltä.
Juu, ei minullakaan ole enää miehelle tarvetta kun lapset on tehty. Elämä on helpompaa ja vapaampaa, kun ei tarvitse omistaa elämäänsä kenenkään miellyttämiselle.
Kyllä voi olla onnellinen, itse 3 vuotta sitten eronnut ja olen onnellinen 4 vuotiaan lapsen kanssa näin. Välillä kaipaisi kyllä toista aikuista, mutta olen huomannut että enemmän ystävänä kuin parisuhteessa. Treffaillu enkä seurustellut ole eron jälkeen, vaikuttaa varmaan sekin että lapsi on melkeinpä koko ajan minulla. Isä ei ehdi pitkien työpäivien ja oma treffailun vuoksi häntä näkemään paljoa vaikka samassa kaupungissa olemme.
Olen siis onnellinen kun minulla on helppo hengittää kotona, voidaan kaksin suunnitella menemisemme, ei riitaa tai haukkumista, määräilyä. Ehkä se mies joskus jostain eteen tulee, ei tiedä, avoimin silmin mennään muttei pakolla etsitä.
Minulla on sen verran hyvä mies, että omaani en pois vaihtaisi 😅 Mutta olen kyllä monesti ajatellut, että jos joskus ”leskeydyn” (emme siis ole naimisissa), niin haluisin kyllä elää sinkkuelämää. Olisi ihanaa, että olisi se vapaus tehdä mitä vain milloin vain. Toki lapsi on vielä vasta teini, eli toistaiseksi vielä asuu kotona. Mutta haaveilen usein siitä, että ei olisi yhtään ihmistä, joka haluaa minulta mitään. Saisin viettää illan yksin kotona, jos siltä tuntuu. Saisin harrastaa milloin vain, ja tavata kavereita ilman, että se on joltain läheiseltä pois. Eli kyllä, ymmärrän oikein hyvin. Ja no, emme siis asu miehen kanssa yhdessä, vaikka yhteisiä vuosia on jo monta. Kun siis aikanaan lapsi muuttaa pois kotoa, niin en varmaan silti halua muuttaa miehen kanssa yhteen. Haaveilen, siitä, että koti on vain minun. Yhtään ylimääräistä sotkua ei synny. Kenellekään ei tarvitse tehdä ruokaa. Jääkaapissa saa olla vain valo, eikä se haittaa ketään. Riittää, että hoitaa oman pyykkihuollon, jne.