Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Joulupyhät, voi huhhuijaa ja lopputuloksena entistä stressaantuneempi olo lomaviikon jälkeen. Eka kaikki viime hetken lahja ja leipomisrumbat (josta tosin saa syyttää ihan itseään kun jättää viime tippaan..). Jotenkin ei vaan osannut etukäteen ajatella että viimeiselle kolmannekselle siirtynyt raskaus saattaa hieman lisätä joulustressin tunnetta, heh..

No mutta stressi alkoi minulla lievittää jouluaaton aamuna, kun pakolliset asiat oli hoidettu ja sai alkaa nauttimaan joulunvietosta miehen ja esikoisen kanssa. Tiedossa olisi mukavat kolme rennompaa päivää perheen kanssa joulua viettäen.

Yleensä olemme jouluaattoa viettäneet minun vanhempien kanssa, joulupäivä ihan vaan kotona ja tapaninpäivänä appivanhempien luona. Aattona äitini kysyi mennäänkö anoppilaan tapaninpäivänä ja yllätyksekseni mieheni sanoi ettei tänä vuonna varmaan mennä, vaan mentäisiin hänen äitinsä toiveesta jonain muuna päivänä kun olisi vähemmän porukkaa paikalla ja saisivat paremmin keskittyä lapsenlapseen (tapaninpäivänä sinne siis tulee aina talo täyteen). Ihmettelin tätä ääneen ja sain vastauksen että oli tosiaan miehen äidin toive. Elin siis uskossa että näillä mennään ja vieraillaan siellä vaikka seuraavana viikonloppuna.

No nythän tässä kävi niin että tapaninpäivänä mieheni alkoi yhtäkkiä solvaamaan minua siitä ettei mennä anoppilaan ja että hänen äitinsä on pahoittanut mielensä asiasta. Räyhäsi sitten klo 16 iltapäivällä että kyllä hänen pitää saada nähdä vanhempiaan joulun pyhinä, nappasi poikamme ja häipyi 5 min sisään pikavauhtia talosta, ja ajoi vanhempiensa luokse. Eipä siinä ehtinyt oikein mitään sanoa, paitsi tokaisin kyllä että nyt minua kohdellaan väärin. En tajua laisinkaan, sillä aattona vanhempani todistivat täysin toisenlaista keskustelua aiheesta, jossa nimenomaan oli toive ettei mentäisi anoppilaan tapaninpäivänä. Viimeisen joulupyhän iltapäivän ennen työviikkoa istuin sitten yksin kotona loukkaantuneena syytöksistä ja harmistuin vielä enemmän kun mieheltä tuli viesti että ovat myöhempään kyläilemässä ja lapsi menee siitä sitten suoraan nukkumaan.

Kuva Kev Costello. Ylin kuva Niklas Hamann.

En tiedä mitä tästä kaikesta tulee ajatella. Sen tiedän etten ole mikään suosikkiminiä appivanhemmille, mutta eikai minulle tahallaan valehdella vaan jotten ehtisi tulla mukaan viettämään joulua sinne.. Päässä pyörii kaikenlaiset ajatukset, eikä raskaushormoonit auta tässä laisinkaan. On vaan maahan lyöty olotila. Lisäksi tuntuu inhottavalta että poikani viedään vikana joulupyhänä eri paikkaan, kun olen nimenomaan toitottanut että haluan nyt ennen toisen lapsen syntymää nauttia vielä täysillä hetkistä esikoiseni kanssa.

Muuten kyseenalaistaisin varmaan että olenkohan itse ymmärtänyt jotain väärin, mutta kun vanhempanikin olivat mukana aattoillan keskustelussa, niin eipä ole vaan minun mielikuvitusta. Mitäköhän tällaisesta pitää ajatella? Jotenkin tuli nyt tosi inhottava olo tästä kaikesta ja jäi huono fiilis jouluviikonlopusta. En ollenkaan ymmärrä kun ollaan jo perhe ja toinen lapsi tulossa, niin miksi minut blokataan miehen suvusta ja lisäksi saan outoja syytöksiä niskaani. Olen hämilläni asiasta.”

Nimim. Jouluilo hävisi

Löytyisikö juuri sinulta neuvoja tälle kirjoittajalle? Keskustellaan kommenteissa, tuossa alla.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 38 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Santtu Peruuta vastaus

38 vastausta artikkeliin “Ei mennyt ihan putkeen nämäkään joulunpyhät…”

  • Nimetön sanoo:

    Kyllä, sinua kohdeltiin väärin. Oli miehen syy mikä tahansa, noin ei saa toimia. Ymmärrän täysin pahan mielesi.

  • Ei aina niin yksinkertaista - Oma napanuora kannattaa ensin katkaista sanoo:

    Itse kävin aikoinaan äitini kanssa keskustelun joulun vietosta kun puolisooni tutustuin. Äitini piti itsestään selvyytenä että jouluaattona ollaan heillä syömässä ja alkoi marttyyri hönkäilyt sekä ilmeet, kun sanoin että vietämme sinä vuonna mieheni perheen kanssa aaton, koska mieheni silloin 5 v. lapsi vietti jouluaaton kanssamme, ei meinannut ymmärrystä löytyä millään, mutta hyväksyttävä oli kun asian ymmärtänyt isäni asiaan puuttui (isäni suku myös aina ollut se toisarvoinen äidilleni).
    Alkuun vietimme vuoro vuosin aaton paikassa tai toisessa, yhteisen lapsen saatuamme ilmoitin että me olemme kotona ja että meille saa kyllä tulla, miehen vanhemmat muutamana jouluna meillä olivat, kunnes sisarensa sai lapsia ja omi isovanhemmat oman miehensä suvun joulun viettoon.
    Omat vanhempani eivät ole kertaakaan voineet meille jouluaattona tulla, vaikka nykyisin asumme melko pienellä välimatkalla, äitini on se joka ei ehdi ja odottaa että me heille aattona vähintään kahville ehdimme, oli minulla mikä tahansa työvuoro – Turha näistä mieltä pahoittaa, omat rutiinit ja perinteet kannattaa aloittaa ja 24/7 vuorotyön kanssa ne rutiinit muokataan joka vuosi kohdilleen.

  • Miniä sanoo:

    Minullekin tuli kirjoituksesta mieleen että olisivat ehkä halunneet muuttaa järjestystä päivissä. Se ilmaistiinko asia oikein, ei näyttänyt siltä. Anoppi olisi voinut sanoa minä päivänä haluaisi ja/tai on sanonut mutta mies ei jakanut tietoa.
    Pukki päivä on se paras päivä juuri tuon lasten ilon vuoksi. Miksei voi olla vuoro vuosin sen jakaminen?
    Meillä mummut tuli meille aattona koska se on lapsen koti. Tai vaikka molemmat mummut voisi kutsua aattona ei tarvitsisi kiikutella lapsia minnekään.
    Asiasta kannattaa nyt vaan puhua ettei toistu.
    Ei aina tarvitse olla kyse lempiminiöistä tai vihoitteluista vaan väärinkäsityksistä puolin ja toisin.
    Näillä vaan on taipumus paisua ellei selvitä.

    • Tasan saman verran vai sen verran kuin tarvitsee? sanoo:

      Aina myöskään vuorovuosiin jakaminen ei johda siihen että molemmat isovanhemmat saavat yhtä paljon. Esim. meillä on perinne, että aaton vietämme isäni kanssa, koska olen ainut lapsi ja isäni on leski. Kun taas vaimoni vanhempien luona on joka vuosi vähintään yksi hänen sisaruksistaan lapsineen. Tämä on yhdessä sovittu ja jopa vaimoni ehdottama – näin kukaan ei ole jouluna yksin.

  • Nimetön sanoo:

    Kyllä, tulee jatkumaan tämä anopin peli,
    aina kun anoppi haluaa vetää kortit esille ja
    hänhän voittaa aina!!

  • Nimetön sanoo:

    Siinä on varmasti miehesi äiti vetänyt jonkin näköisen ”äitin kaikkein rakkain poika”kortin esille, vääntänyt naamaansa tyytymättömyyteen. Jos sun miehes on äitin poika (riippumatta iästä) niin miehesi aivot menee 4 vuotiaan pojan tilaan, silmissä sumenee ja hän haluaa vain miellyttää äitiään. Miehesi/anoppisi poika katkaiskoon napanuoransa.
    Minulla on saakelin monen vuoden kokemus ”äidistä, pojasta ja pyhästä hengestä”, yhtä helevettiä!!
    Joo ja olen se huono miniä, alias ”tuo”

  • Rantarusina 84 sanoo:

    Soittaisin itse appivanhemmille ja kysyisin että oliko meillä joku väärinkäsityys tapanimpäivänä ja kertoisin oma versio.

  • Ei olettaemuksia sanoo:

    Kolme neuvoa: puhukaa, keskustelkaa, kuunnelkaa.

  • Santtu sanoo:

    Ikävää vaan, että tuollaiset tempaukset tulevat jatkumaan. Mietippä, minkälaisen loppuelämän haluat. Haluatko olla aina ulkopuolella kaikesta. Tahtomattasi.

  • Hansku sanoo:

    No miksi ihmeessä et sanonut miehellesi että ”mitä vittua oikein meinaatte?” ja odottanut vastausta? Ei nuo asiat täältä palstalta selviä ja luulisi kuitenkin että aviopuolison kanssa voi puhua suoraan.