Huono Äiti sai kaksi kirjoitusta uusperheen joulusta.

”Vihaan elämääni. Kaikkea siihen nykyään kuuluvaa. Pitäisi joulusta ja kotona löhöilystä nauttia, mutta iso, musta ahdistuksen möykky jäytää rinnassa.

Tapasin mieheni vuonna 2015. Hänellä oli etävanhempisuhde kolmeen pieneen lapseensa, joiden äidistä oli eronnut pienimmän synnyttyä. Minusta oli aluksi mukavaa osan aikaa viettää hänen lastensa kanssa, pidinhän lapsista ja työnkuvaankin kuuluu lapset, joten minä jos kuka kai lapselliseen mieheen pystyin rakastumaan.

Meillä oli ongelmamme, ja erosimmekin palataksemme uudelleen yhteen. Lopulta päädyimme vielä yrittämään, ja yhteinen lapsikin siunaantui. Huonosti nukkuva, vaativa lapsi vaati paljon molemmilta ja parisuhteelta. Ajoittainen suurperhearki sujui tahdon voimalla.

Eräänä päivänä taivas romahti niskaan kun miehen ex paljastui alkoholistiksi ja lapset sijoitettiin kokoaikaisesti kiireellisenä meille asumaan. Ongelmia lasten kanssa äidillä oli ollut, muttemme villeimmissä unissammekaan arvanneet ongelman laajuutta. Lasten kannalta toki pelastus, mutta itselle sopeutuminen ja traumatisoituneiden lasten hoitaminen tuntui lähinnä irvokkaalta kohtalon ivalta. Tähänkö elämä nyt menee? On eri asia hyväksyä miehen lapset entisestä liitosta ja olla turvallinen ”äitipuoli” välillä, kuin elää uusperhehelvetissä pienten lasten kanssa 24/7.

Vuosi uusperhettä 24/7. Itse aivan puhki ja valmis lähtemään. Syyllisyys omista ajatuksista ja tunteista on pahinta, mutta myös niiden nieleminen ja tukahduttaminen tekee pahaa. Edessä on suuria päätöksiä, suuntaan tai toiseen.”

Nimimerkki Kahden vaiheilla

xxx

”Uusperhe. Uhka vai mahdollisuus parisuhteelle. Mikä on vanhempien vastuu aikuisten tai miltei aikuisten lastensa käytöksestä?

Onko oikein että armeijaikäinen työssä käyvä mies sanoo kaikille että muuttaa kotoaan pois (siis uusperheen kodista) sen takia kun välit isän uuteen vaimoon niin huonot. Huonot välit tulee siitä ettei aikuinen poika kunnioita isän uuden vaimon toiveita miten heidän yhteydessä kodissaan tulee käyttäytyä.

Onko oikein että aviomies seisoo aina poikansa puolella, ja on sitä mieltä että vaimon säännöt on turhia ja niitä on liikaa vaikka niillä säännöillä on kasvatettu vaimon lapset ilman isompia ongelmia? Puhutaan kuitenkin elämän perusasioita, kotitöistä jne.

Ja onko pakko hyväksyä joka viikonloppuinen baariralli ja krapulapäivät osaksi omaa arkea, yön kolinat ja huoli kotiin tulemattomuudesta. Vain sen takia että haluaa olla yhdessä aviomiehensä kanssa. Enpä osaa sanoa.”

Nimimerkki Aikuisen Miehen Äitipuoli

Mitä ajatuksia nämä herättävät? Kommentoi ja neuvo kommentissa.

Oletko jo lukenut tämän jutun?

https://www.huonoaiti.fi/kumppanilla-lapsia-ja-ex-ota-nama-asiat-huomioon/

— Huono Äiti

Artikkelissa on 59 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Toinen uusioperheen lapsi Peruuta vastaus

59 vastausta artikkeliin “”Ei kovin hyvin mennyt uusperheemme joulu””

  • Nimetön sanoo:

    Kannattaisiko pitää omat asunnot ja tapailla uutta kumppania silloin kun lapset on toisella vanhemmalla? Jos uusi kumppani on lähivanhempi, sitä suurempi syy asua eri osoitteissa.
    Kun lapset kasvavat, voi harkita yhteen muuttoa.

  • Nimetön sanoo:

    Kannattaisiko pitää omat asunnot ja tapailla uutta kumppania silloin kun lapset on toisella vanhemmalla? Jos uusi kumppani on lähivanhempi, sitä suurempi syy asua eri osoitteissa.

  • Elämä on sanoo:

    Aikuisen kotona asuvan lapsen äitipuoli pääsee kohta piinastaan. Olen äiti ja voin kertoa, että jossain vaiheessa alkaa habittaa niin äitiä kuin aikuista lastakin. Vanhempana sietää kuitenkin paljon enemmän omalta lapselta kuin miehen lapselta. Tästäkin on kokemusta. Miehen eli isän sopisi olla vaimonsa tukena, eikä vain lapsensa puolella. Kaveri-isät eivät vain siihen pysty. Mutta aika hoitaa ongelman. Yritä ettet ihan riko välejäsi lapseen.

    Pienten äitipuolen toivoisin hakevan apua. Varmasti erittäin haastavaa ja kun lapset eivät ole omia, heidän äitinsä on sotkenut asiat – ymmärrän mitä tunnet. Lasten isän pitää ottaa päävastuu lapsista. Toivottavasti lapsilla on tukiperhe ja jonkinlaista terapiaa. Alku on hankalaa, etkä tilannut moista perhettä, mutta ajan kanssa teistä voi hitsautua hyvä porukka. Nyt vaan apua ja tukea että jaksatte tänään.

  • Ml sanoo:

    Jos haluat jutella, soita suplin vertaispuhelimeen tai osallistu bonusvanhempien chattiin.
    Jos haluat enemmän apua, ota yhteys perheneuvolaan ja käy siellä itsekseen vaikka juttelemassa. Tsemppiä ja voimia.

    • Ursula sanoo:

      Tämä, ehdottomasti. Minut aikoinaan pelasti Supli. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa osallistua heidän parisuhdeviikonloppuihin, luentoihin, chattiin yms. Myös perheneuvolaan Suosittelen.

  • Uusioäipä sanoo:

    Meillä uusioperhe-elämää 10v. Ex vaimon alkoholismi ja lasten vaikeudet, sossut, lastensuojeluilmoitukset ja soppa on valmis. Onneksi mieheni on järkevä ja hyvä isä. Saa minutkin jaksamaan. Välillä toivon että ex vaimo kuolee ja maailma helpottuu. Tosin joskus toivon että ne kiukuttelevat lapset katoaa äidilleen eikä koskaan tule takaisin. Kun kaikki ovat ongelmaisia lapsia. Kiitos juopon äidin

  • Hyvän miehen löytänyt. sanoo:

    Itse otin miehen jonka lapset 7, 2.5, ja 1v kun tulin taloon. Äiti oli yksinkertaisesti lähtenyt ja kyllästynyt perheeseen. Itselläni oli 2.5v. Erityislapsi. Yhteisiä lapsia tuli 3. Naimisissa oltu nyt 34v. Hyvin on mennyt.

  • Ratkaisukeskeinen sanoo:

    Olen jo aikuisten lasten äiti ja äitipuoli. Ensimmäistä kirjoittajaa kehottaisin miettimään kahden talouden mallia, en eroa. Toiselle sanon, ettei kannata turhaan tuhlata voimiaan tilanteeseen. Ymmärrän että harmittaa, kun nimetään syyksi poismuuttoon. Ratkaisu on kuitenkin varmasti paras kaikille.

  • Marja20 sanoo:

    Mulla oli eka joulu ilman uusperhettä. Ja tosiaan, valtava musta möykky on poissa sydämestä, arjesta ja hartioilta. Ihanaa kun ei koko jouluna ahdistanut, masentanut, raivostuttanut, uuvuttanut yhtään mikään. Suhteen toinen osapuoli vei lähes kaikki elämää kuormittaneet ongelmat mennessään. (Jotka eivät ehkä hänelle niin kuormittavia ongelmia edes ole, vaan normaalia elämää) En edes muistanut miltä tuntuu, kun elämä on ”normaalia” jatkuvan säätämisen, nielemisen, pettymysten, ulkopuolisuuden, ylikävelemisen sijaan. En ikinä enää pilaa elämästäni päivääkään uusperheellisenä. Syyllityen, pelastaen, kantaen vastuuta ja uupuen muiden ongelmiin.

  • mummeli sanoo:

    Oli aikanaan itsellä kokemus siitä exän edellin olialkoholisti ja kuljetti lasta autollakin humalassa ja minun ehdotuksesta hommattiin se lapsi meille ja hyvin meni. Oli miehellä toisesta liitosta aikuisiakin lapsia ja kävivät kesäisin meillä ja niittenkin kanssa hyvin meni.

  • Cherry sanoo:

    Meillä samat lähtökohdat kuin aloittalla. Tapasimme mieheni kanssa 2012 ja hän oli etävanhempi pojalleen, eli lapsi meillä joka toinen viikonloppu. Jossain vaiheessa äidin perheessä alkoi ilmetä epäkohtia joihin puutuimme. Äidillä paljastui alkoholi-ongelma josta onneksi jäi rysän päältä kiinni muutamaan otteeseen. 2 vuotta sitten lapsi sijoitettiin meille asumaan. Olimme tässä välissä saaneet myös yhteisen lapsen. Meidän elämä on ollut viimeiset 2 vuotta yhtä sekasortoa ja kaikki huomio menee vain mieheni lapsen opettamisessa normaaliin elämään ja sääntöihin, edelleen asioista valehtelu on suurin ongelma. Yhteinen lapsemme on alkanut myös reagoimaan, koska ei saa isältään tarpeeksi läsnäoloa, kun kaikki ylimääräinen aika menee yhden lapsen asioiden selvittelyyn. Nämä ei ole helppoja kuvioita, ja ihme kun itsellä vielä pinnaa riittää millin verran.

    • Mrku sanoo:

      Meillä juuri samanlainen tilanne, jopa tapaamisvuosi sama! Aivan kuin lukisi oman kirjoituksen. Tsemppiä sinne. Yritetään huolehtia myös omasta jaksamisesta!

  • Epätoivon raivoa sanoo:

    Osaan niin samaistua tuohon kun mies asettuu poikansa puolelle! Vaikka pojalla on ongelmia päästä kouluun ja vaikka minulla on ammattini vuoksi koulutusta ja kokemusta, silti sääntöni ja se mitä vaadin, on väärin ja kohtuutonta.

  • Kaikkien kanssa ei vain onnistu sanoo:

    Niin usein olen miettinyt miten selvisin hengissä uusperhevuosista.
    En ikinä olisi uskonut miten asiat menee ja miten niitä käsitellään. Kaikki hyväkin haluttiin kääntää vääräksi. Kait miehen eksä on tyytyväinen saavutuksiinsa.

  • Äiti73 sanoo:

    Tuli takaumat tuosta uusperhehelvetistä.🤮 siitäkin selvittiin vaikka oli kapuloita rattaisiin lyöä ex ja puolisoni aina oman lapsensa puolella. Kerran muutettiin erilleen,mutta palattiin yhteen.
    Koskaan ei unohdu

  • Saapasjalka sanoo:

    Ensimmäiselle äidille tsemppiä ja jaksamista. Kukaan teistä ei ole valinnut tuota arkea, kaikkein vähiten lapset. Toivottavasti jaksatte selvitä yhdessä.

    Toista äitiä kehottaisin katsomaan ajatuksella peiliin. Sinulla on omat sääntösi ja varmasti olet saanut niillä lapsesi kasvatettua aikuisiksi, mutta miehelläsi on eri säännöt ja hänenkin poikansa on niillä kasvanut ihan normaaliksi ihmiseksi. Selvästi kerrot, että miehesi on eri mieltä asettamistasi säännöistä. Sääntöjen pitäisi olla teidän yhdessä sopimia, et sinä voi niitä yksin asettaa ja vaatia miehesi aikuista poikaa niitä noudattamaan. Miehelläsi pitäisi olla suurempi päätösvalta hänen suhteensa ja sinun keskustella miehesi kanssa, ei pojan, jos haluat erilaiset säännöt. Se, että armeijaikäinen poika käy viikonloppuisin baarissa, on täysin normaalia, etkä mainitse mitään muutakaan, mikä saisi minut ajattelemaan, että pojan käytöksessä olisi erityistä ongelmaa. Haluat hänen kunniottavan sinun toiveitasi, mutta kunniotatko sinä hänen toiveitaan?

    • Mymmeli sanoo:

      Samaa mieltä.

    • Voevoe sanoo:

      Ehdottomasti samaa mieltä.

      Poikahan on muuttamassa pois kotoa, kuten kirjeen alussa sanotaan. Sehän on helpotus, mitä väliä jos poika on suuttunut sulle, jos kerran itse koet olevasi oikeassa? Lapsesi ovat varmaan kasvaneet ok, mutta mitä mieltä he ovat tavoistasi? Voitko tulla vastaan? On varmaan jokin syy, miksi mies on pojan puolella.
      Viikonlopun baarireissut kuuluu tuohon ikään.

    • Maalaiseukko sanoo:

      Ehkä aikuisen pojan pitäisi kasvaa aikuiseksi? Armeijaikäinen, mutta onko käynyt tai aikooko käydä sen? Tapojahan on siviilipalvelus yhtenä hyvänä ”elämän koulun lukuvuotena”.
      Ei kai kukaan ole niin hölmö, että suostuu jonkun aikuisen baarielämän vuoksi omassa elämässään kärsimään? Yhteisessä kodissa on vaan pakko huomioida muut, oli näillä sitten harmillisesti aamuvuoro, kun itsellä just hyvä nousuhumala vielä pyhäaamuna.
      Käsittämätöntä peräkamarinpoikien hyysäämistä yhä näkee ja kuulee. Syrjäytymisen edistämiseksi se on toki loistava toimintamalli.

      • Järkeä sanoo:

        Niin siis sehän muuttamassa omilleen. Eikö se ole aikuistumista, töissäkin oli. Nyt on vaan kirjoittajalla loukattu mieli kun syyksi on rehellisesti sanottu se mikä syy on. Ilmeisesti parempi olisi, kun jäisi peräkammarin pojaksi kotiin nyhjäämään äitipuolen tossun alle?

      • Jousa sanoo:

        Juurikin näin. Tekstistä siirretty semmoisen kuvan ettei tämä ole harmitonta baarissakäyntiä vaan sen jälkeistä ryskämistä ja muuta asiaan liittyvää typerähtimistä. Siis ei oteta talon muita asujia huomioon.

  • Kokeilepa ite sanoo:

    En ymmärrä, miksi nykymaailmassa uusperheen oletetaan toimivan. Satuja pahoista äitipuolista ja isäpuolista on riittämiin varoittamaan. Miksi lasten pitäisi muuttaa joka toinen viikonloppu? Olen joskus miettinyt, että jos minun aikuisena pitäisi pakata kassini ja mennä asumaan jonkun toisen kotiin joka toinen viikonloppu, sekoaisin varmaan muutamassa kuukaudessa. Miten lapsien oletetaan jaksavan sitä vuosikaudet, vaikka heillä asian käsittelyyn on huonommat mahdollisuudet kuin aikuisilla? Miksi aikuiset eivät vaihda huushollia, vaan lapset? Aikuisethan erosivat, eivät lapset. Ei se aikuisille pitäisi olla yhtään sen hankalampaa kuin lapsillekaan, että eletään jollain toisella paikkakunnalla, toisessa talossa pari viikonloppua kuukaudesta. Sitä kannttaisi välillä kokeilla.

    • Toisinkin voi olla sanoo:

      Meillä lapset vaihtaa kotia viikon-kahden väliä riippuen exän työvuoroista.
      Keskimmäinen sanonut että haluaa aina asua näin molempien luona. Vanhempi pitää 2viikon väleistä enemmän mutta isän puolelta sitä ei voi venyttää.

      Lapsilla on omat kamat molemmissa kodeissa joten vaan koulureppu ja unikaveri muuttaa. Nyt on 6vuotta näin mennyt ja kaikki ovat pääpiirtein tyytyväisiä.

      Minua välillä harmittaa että isän luona puuttuu sopivia vaatteita, on läksyt tekemättä ja rajaton ruutuaika eikä nukkumaan meno aikoja mutta hengittelen syvään ja totean että parempi että saavat olla isänsä ja äitipuolen kanssa vaikka vähän pellosakin kuin että olisivat ilman.

      Lapset aina iloitsevat kun saavat vaihtavat kotia, ikävä toista vanhempaa alkaa aina jo kalvaa. Molemmat on perus tyytyväisiä lapsia, pärjäävät ihan hyvin koulussa, kavereita riittää eikä meillä ole sen kummempaa draamaa uusperhekuvioissamme.

      • Sama sanoo:

        Asumme myös aika lähekin joten lapset saavat käydä kummankin luona kun haluavat. Molemmilla on myös uuden kanssa lapsia.
        Erotessamme punnitsimme myös sitä että olisimme pitäneet talomme lapsille ja vuorotelleet siellä mutta taloudellisesti meillä ei ollut varaa kolmeen kotiin ja kun sisaruspuolia syntyi ei moinen olisi onnistunut enään joka tapauksessa. Myös vuoroasuminen alkoi heti rullaamaan hyvin ja lapset sopeutuivat siihen hyvin.

  • Uupunut bonusäiti sanoo:

    Jälkimmäinen uusperheen bonusäidin tilanne voisi olla kirjoittamani. Elän aivan samanlaisessa tilanteessa. Ja itse asiassa yhtymäkohtia ensimmäiseenkin kertomukseen on, sillä olen joutunut kasvattamaan jonkintasoisesti heitteille jätetyt bonuslapset.

    Mieheni lapset olivat 11 ja 13 kun me tutustuimme ja muutimme nopeasti yhteen (liian nopeasti). (Omani nuorempia, tuolloin 7 ja 4).

    Mieheni lasten äidillä mielenterveysongelmia eikä taloudellisesti varaa osallistua lastensa elämään ollenkaan, isä hoitanut kaikki kulut ja kantanut kaiken vastuun aina. Isä kuitenkin menestyvä ja erittäin kiireinen johtavassa asemassa oleva työnarkomaani, joten lapset olivat joutuneet pärjäämään isänkin luona yksin todella paljon eikä mitään tavallisia perheen rutiineita ollut kehittynyt. Isä paikkasi huonoa omaatuntoaan antamalla kaiken läpi lapsille, jolloin he olivat kasvaneet rajattomina. Tätä kaikkea en tietenkään tiennyt/tajunnut/nähnyt /halunnut nähdä alkuun.

    Alkuun bonuksilla oli vuoroviikkosysteemi, mutta meidän piti silti välillä mm. ruokkia lapset äidinkin viikolla, koska äidillä ei usein ollut ruokaa/rahaa ruokaan. Sitten äiti päättikin muuttaa toiseen kaupunkiin, mieheni hyväksyi tämän kakistelematta (vaikka heillä yhteishuoltajuus) ja yhtäkkiä bonuslapset olivatkin meillä aina. Ja minun omat lapsenihan ovat koko ajan olleet järjestelmällisesti vuoroviikoin meillä ja isällään, jonka kanssa järjestelyt ja yhteistyö toimivat erinomaisesti. Mieheni edelleen yötäpäivää töissä ja työmatkoilla, minä jouduin näiden vailla kasvatusta ja perhettä eläneiden bonuslasten kasvattajaksi ja inhosin joka sekuntia siitä. Tein kuitenkin parhaani ja jaksoin laittaa ruokaa, herättää aamuisin, muistuttaa hampaidenpesusta, kysellä kokeisiin, käydä koulun tapahtumissa, hoitaa näpistysten, energiajuomisen, tietokonepelaamisen, tupakanpolton, alkoholikokeilujen, nuuskaamisen ym. seuraukset jne. jne. kunnes sairastuin uupumukseen ja masennukseen. Ja kiitokseksi huolenpidosta sain bonusten vihan ja inhon (vanhempi mm. varasti minulta useita satoja rahaa, hajotti tavaroitani tarkoituksella jne.) ja ristiriitatilanteissa mieheni asettui yhä enemmän aina vain lastensa, etenkin tämän vanhemman (poika) puolelle.

    Samaan aikaan yritin pitää yllä hyvää tavallista perhearkea omien lasteni kanssa ja kai siinä ainakin jotenkuten onnistuinkin.

    Nyt bonukset ovat 20 ja 18 v. ja kumpikin muuttaneet omilleen syksyn aikana. Silti vanhempi heistä, parikymppinen poika vailla mitään sääntöjä, onnistui jouluaattona viimeksi terrorisoimaan perhettämme, eikä isänsä, yes-mies joka asettuu aina lapsensa puolelle eikä vaadi tältä mitään tapoja/osallistumista/vastuunottoa, tehnyt asialle mitään. Poika tuli yhteiselle joulupuurolle, lahjojen vaihtoon ja joulurauhan julistukseen meille ilmeisesti jossain aineissa, koko yön valvoneena ja käyttäytyi todella rumasti, yököttävösti ja oli aivan sekava. Isänsä ei tehnyt asialle mitään. Virtahepo sai olla siinä olohuoneessa ja kaikki muut, myös minun lapseni, joutuivat olemaan niinkuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Olen 100% varma, että jos joku muu meistä olisi tullut samaan tilanteeseen vaikkapa umpijurrissa, hänet olisi viety eri huoneeseen pois häiritsemästä.

    Huomaan että minulla alkaa olla mitta täysi ja lisäksi olen vihdoin itse toipunut uupumuksestani niin että jaksan ajatella itseänikin ja omia tärkeitä arvojani enkä vain elää päivän kerrallaan, ja nyt tämä asetelma, jossa elämme, alkaa olla minulle aivan liikaa. Taaksepäin en halua liikaa katsoa, vaikka kaduttaakin että tulin ikinä edes muuttaneeksi yhteen mieheni kanssa – olisin säästynyt monelta murheelta jos olisimme eläneet erillään. Mies sinänsä on suuri rakkauteni, vanhempina kasvatus- ja perhenäkemyksemme vain eivät kohtaa ollenkaan.

    Pohdinkin nyt, mitä tehdä. Jatkaako tässä, kun bonukset eivät enää asu täällä ja ongelma siksi etäisempi, vai lähteäkö erilleen rakentamaan omille lapsilleni (jotka ovat nyt 15 ja 12) parempaa, osallistuvampaa, kokonaisempaa perhettä ilman miestäni. Hänhän ei siis tietenkään ole kiinnostunut/ei osaa osallistua vanhempana myöskään minun lasteni kanssa olemiseen/kasvatukseen.

    Tsempit molemmille kirjoittajille ja voimia.

    • Valinta vapaa sanoo:

      KIITOS pelastitte päiväni. Olen vuodesta 1992 turhaan toivonut lasta. Elämäni on tyhjää ja maaliskuussa 2019 leikatun rintasyövän jälkeen olen esittänyt tyytyväistä kuntoutujaa ilman omia hiuksia sytostaateissa ja sädehoidossa.
      Elämäni on tyhjää helppoa ja huoletonta. Voin kuolla milloin vain. Koko vuosi 2020 on eläkettä vaikka en vielä täytä kuin 57v. Aviomies ruokkii ja kävelyttää koiran. Teen vaatteita toisten lapsille ja haaveilen älyllisesti palkitsevasta palkkatyöstä. Elämäni on jatkuvaa hiljaisuuden retriittiä. Lapsia näen tv kuvissa ja ikkunoista ohi kulkevina. Vain vanki tai vanhainkodin asukki elää eristyneemmin. Odotan srk yhteisvastuu ja tasaus infoa. Mitä kylvää sitä niittää. Valinta ja vastuu. Aikuisen minätila. Niin makaa kuin petaa. Onnittelut täyttä elämää valinnallesi. Tartu hetkeen kulje avoimin mielin ja poistu mukavuusalueeltasi. Niin meitä pitkäaikaistyötön ihmisiä neuvotaan. Olet kokemusasiantuntija ja hyvä saalis vapaaehtoistoimintaan. Onnea

    • Innolla täysikäisyyttä odottaen sanoo:

      Kaiken lapsipuoliin uhraaman ajan ja vaivan kiitos on paskaa käteen.
      Kiitosta ei tule keneltäkään, arvostelua vain. Joku joutuu aina lopulta kantamaan vastuun lapsipuolista. Rajat on rakkautta? Kaverivanhemmat niitä puolella seisojia. Ei voi vaatia mitään siinä pelossa että lapsi ei muuten suostu enää tapaamaan.

  • eräs äiti sanoo:

    Meillä ei ollut ihan sama tilanne muutta meille oli syntynyt yhteinen lapsi ja mieheni 3 teiniä tupsahti meille vanhasta liitosta ykskaks.
    istutin kaikki ruokapöytään ja kerroin talonsäännöt samat mitkä olimme sopineet yhteisenlapsemme kanssa. juurkin siivaimiset kotiintulot yms. onneksi mieheni seisoi minun rinnallani niinkuin kuuluu.
    Säännöt meillä ei olleet mitenkään epäreilut jokainen osallistui kodintöihin jokainen hoiti koulunsa , ja jokainen tuli sovittuun aikaan kotiin.
    sinuna istuttaisin miehesi samaan pöytään ja kertoisit että teill äpitää olla samat yhteiset säännöt kaiklle lapsille ja miehesi ei saa puoltaa omiaan.

  • Mmmmmm sanoo:

    Minkä vuoksi uusperheen lapsien
    Pitää aina sopeutua uusiin sääntöijin, vaihtuvaan kotiin, ulkopuolisuuden tunteisiin yms, mutta nämä uudet vaimot eivät kykene sopeutumaan siihen samaan, mitä lapsilta vaaditaan? T: uusperheen lapsi

    • Helsinkiläinen sanoo:

      Koska aikuiset päättävät kodin säännöt keskenään, ja lapset noudattavat niitä. Jos säännöt ahdistavat, on yleensä kyse ikään kuuluvasta murrosiän kapinasta, ja täysi-ikäisenä voikin jo muuttaa omaan kotiin ja tehdä itse omat sääntönsä. Kapina sääntöjä vastaan tapahtuu, olipa kyseessä ydinperhe tai uusperhe tai mikä tahansa perhe.

      • Toinen uusioperheen lapsi sanoo:

        Voin sanoa, että uusioperheen syntyminen voi olla lapselle traumaattinen kokemus. Se ei voi mennä vain niin, että vanhemmat sanelee ja lapset tottelee kuuliaisesti. Syyttömiä ne lapset siihen on, että vanhemmat on päättäneet mennä yhteen, ja lasten elämässä kaikki muuttuu. Mieti omalle kohdalle että joku muuttaa sun luo asumaan ja ilmottaa, miten jatkossa toimitaan, ja sun tunteet aiheesta kuitataan sillä että hormonit. Vanhempien kuuluu kantaa siitä entisen elämän tuhoutumisesta vastuu ennen kuin uusi yhteinen elämä voi syntyä. Ja sen pitäisi – olisi minunkin kohdallani pitänyt – tarkoittaa että lapsenkin rajoja kunnioitetaan eikä vain yritetä alistaa lasta omaan tahtoon.

        • Jätetty ja kusetettu sanoo:

          Niin hyvin sanoitettu tuo mitä lasten pitää niellä kun toinen vanhemmista yllättäen tuo uuden vieraan ihmisen eteen ja tämä pitää vain hyväksyä. Minun nuorimmaiseni valitsi olla asumatta isän ja uuden kanssa. Hän halusi oman kodin, rauhan ja tutut säännöt ja tavat. Isä häntä ja minua tilanteesta syytti mutta 13 vuotias saa itse valita.

    • Aina aikuisen vikako? sanoo:

      Ei se uusperheeseen sisään pääseminen ole helppoa sille aikuisellekkaan kun ne lapset tekee kaikkensa että tunnet olosi ulkopuoliseksi ja mitään pyyntöjä ei noudateta tai kunnioiteta vaikka kuinka olisit ystävällinen. Lapset jo päättäny alusta alkaen savustaa ulos antamatta mahdollisuutta.

    • Ei pahalla vaan arjen toimivuuden vuoksi sanoo:

      Meillä säännöt neuvotellaan.
      Ensin käydään läpi mitä taloudessa on tehtävä joka on yhteisvastuullista ja sitten mitä yksittäisten ihmisten on tehtävä. Sen jälkeen sovitaan yhdessä se mitä kukin tekee ja milloin. Myös kotiintuloaika on arkisin kaikille sama mutta vkn loppuna neuvoteltavissa.

      Kun perhe on iso ja monen ikäistä lasta on talossa, on mietittävä asiat niin että asiat toimivat kaikille eikä vain yhdelle.

      Muutokset ovat tietysti aina vaikeita ja vaativat aikaa

    • eläkeläinen jo sanoo:

      Niin samaa mieltä kysymyksestäsi.

    • Kk sanoo:

      Kyllä lapsille pitää opettaa että sääntöjä on noudatettava.