Saimme Avaudu tästä -lomakkeen kautta keskustelunavauksen, jossa useamman eronneen parin ystävä pohtii erojen vaikutusta ystäväpiiriin.

Tämä on tärkeä, mutta vaiettu aihe. Mitä ystäväpiirille tapahtuu, kun pitkään yhdessä ollut pari eroaa? Seurauksia on monenlaisia.

Eronneet kokevat usein jäävänsä yksin. ”Kaverit kai pelkäsivät että ero tarttuu”, he kuvailevat. Ystäväpiirin jakautuminen ”puolten” mukaan on tuttu juttu sekin.

Mutta miltä niistä ystävistä tuntuu? Pelottaako? Onko ikävä? Surettaako? Hämmentääkö? Ero koskettaa myös ystäviä, ja menetys on myös heidän. Siitä harvemmin puhutaan yhtään mitään.

Entä mitä tapahtuu, kun eronneet löytävät uudet puolisot? Pitääkö heidät vain hyväksyä vai saako olla lojaali edelliselle puolisolle?

Eronneiden ystävä kirjoittaa:

”Se iski kuin kuuluisa salama kirkkaalta taivaalta. Täysin puskista. Juuri kun olimme viettäneet ihanan yhteisen perhejuhannuksen. Jossa ystäväperheen vaimo oli miehensä nukkumaan mentyä jo ehkä vähän varovasti avautunut. Kun ei tunne mitään…

Seuraavalla viikolla he ilmoittivat eroaikeestaan. Jota oli haudottu jo ainakin vuoden verran. Ei kai siinä, olen tukena kai sitten molemmille?


Kuva Jeremy Perkins, ylin kuva Rosie Fraser.

Onko eroava pari koskaan maailman sivulla miettinyt sitä, millanen vaikutus erolla on ystäväpiirille? Poissa on yhteiset lomat, illanistujaiset. Yhteiset juhannukset, joulut, vaput ja kesän grillibileet. Spontaanit kyläilyt. Kaikki yhteinen.

Onko eronneiden parien ystäville olemassa tukiryhmää ja onko kukaan ylipäätään koskaan suonut ajatusta ystäville? Voin kokemuksesta kertoa, että menetys on suuri.

Tottakai keskiössä on eronnut pari, mutta toivoisin keskustelua myös sen ympärille mitä ystävät menettävät. Lähipiiristämme on nyt vuosien varrella eronnut jo niin monta paria, että laskuissa ei mukana pysy. Olo tuntuu aika yksinäiseltä ja mieli ei tee etsiä uusia perhetuttuja.

Mieli ei tee myöskään tutustua sen syvemmin eronneiden uusiin puolisoihin. Koska uusi ei ikävä kyllä usein ole entistä parempi. Ja vaikka aikuisen lailla tilanteissa olemme, niin en voi sanoa, että koskaan uusien kanssa voi olla luonnollisesti. Koska on edelleen lojaali sille joka ei enää mukana ole.

Sanokaa vain lapselliseksi ja itsekkääksi, mutta tältä minusta tuntuu. Suurin osa eroista on vieläpä oikeasti aivan turhia. Kun ei enää kestetä sitä normaalia arkea.”

Miten sinä olet kokenut ystäväparin eron? Menikö ystävyyssuhde poikki toisen, tai molempien kanssa? Mitä tapahtui yhteisille illanvietoille ja juhlille? Entä ovatko uudet kumppanit sopineet ystäväpiiriinne? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

21 vastausta artikkeliin “Ehkä olen itsekäs, mutta kaveripariskunnan ero oli shokki”

  • Pohtija sanoo:

    Kiitos, että olet kirjoittanut tästä aiheesta! Totta kai tärkeintä on, että eronnut pari selviää kaikista eroon liittyvistä haasteista. En myöskään usko, että kukaan parisuhteen ulkopuolinen, edes läheinen ystävä, voi todella arvioida, oliko tarpeen erota vai ei. Se kuuluu vain parisuhteen osapuolille. Mutta on totta, että eronneen parin ystävät voivat kokea paljon surua ja menetystä, jota eronnut pari ei tule ajatelleeksi, eikä tarvitsekaan, heillä on riittävästi omassa erossaan. Jokaisella osapuolella on omat tunteensa ja voi olla todella vaikea ymmärtää esim. ystävien reaktioita. Se, että ystävät välttelisivät siksi, että pelkäävät eron tarttuvan, on hieman erikoinen ja ehkä helppo/harkitsematon tulkinta, kun ei muutakaan syytä keksi. Todellinen syy voi olla, että ystävät ovat hämmentyneitä eivätkä osaa sanoa mitään eivätkä ymmärrä, mitä heiltä odotetaan. Emme ole toistemme ajatusten lukijoita, varsinkaan erilaisissa elämäntilanteissa. Ero on suuri kriisi, jossa eron osapuolet väistämättä muuttuvat (syystä) itsekeskeisiksi, jolloin ei varmasti ole tilaa pohtia ystävien tunteita, mutta ne ovat silti tosia, usein kipeitä ja vaikuttavat ystävien reaktioihin. Jos vain jaksetaan/pystytään, olisi hyvä yrittää asettua toistemme asemaan, molempiin suuntiin. Kaikkea hyvää ja voimia sekä eronneille että heidän ystävilleen!

  • Höpö höpö sanoo:

    Koskaan ikinä ei saa tuomita toisen valintoja, esimerkiksi nyt eroa. Kukaan muu kuin suhteessa olleet eivät voi tietää sitä todellisuutta mikä suhteessa on ollut. Aivan järkyttävän huonoa käytöstä alkaa arvostelemaan eronnutta joka pahimmillaan on suuressa kriisissä. Ja hylätä. Voi helvatan illanistujaiset, mitä ihmettä. Toisen elämä on palasina, tai hänen on ollut pakko erota rakentaakseen ainoasta elämästään jotain elämisen arvoista. Törkeää. Että eroavan pitäisi vielä jaksaa ajatella ystäviä ja tuttavia, kuinka he nyt tästä selviävät ja pahimmillaan lohduttaa. Ehkä kirjoittajan kannattaisi miettiä mistä nämä tunteet kumpuavatkaan?

  • MS sanoo:

    Olen itse juuri eroprosessissa. Olemme entisen mieheni kanssa ystäviä, mutta koska asun ulkomailla, juuri tämä mihin kutsutaan ja mihin ei on vielä uusi teema, ja jaksaa yllättää. Joihinkin perhejuttuihin menemme yhä yhdessä. Elän juuri sitä vaihetta, että tietyt juhlat ja pariskunta tapahtumat, joihin ennen saimme kutsun, ovat nyt jääneet sivuun. Kutsuja ei enää tule, ja ymmärrän sen, että muille ns. traditionaalisille perheille voi olla vaikeaa nähdä toinen ilman paria. Yllätyksekseni kutsuja on ruvennut tulemaan sinkkukavereilta ja sellaisista piireistä, joissa en ole pelkästään lapsiperheitä. Iloinen sentään siitä, se auttaa uuden identiteetin löytämisessä. Vaikeita juttuja, joista yllättävän harva on itseasiassa kysynyt minulta. Tahtoisinko tulla? Voimmeko kutsua teidät molemmet? Yms. Yms. Sinänsä ymmärrän, kun kirjoitat omasta näkökulmastasi ja että erot rikkovat tiettyä dynamiikkaa.

  • SallaM sanoo:

    En ole ikinä ymmärtänyt tarvetta alkaa pilkata tai arvostella toista, kun hän kertoo rehellisesti tunteistaan. Tunne on tunne, niihin on jokaisella oikeus. Ja minusta tuo on täysin ymmärrettävää. Vaikka miten olisi iloinen ystävän puolesta tai tukisi häntä, jos ero ei ollut hänen tahtonsa, saa itse silti tuntea noin. Tosin näitä tunteita ei välttämättä kannata käsitellä eronneen ystävän kanssan, ehkä pitää ihan omana tietonaankin, mutta tuntea saa. Mielestäni vasta teot voivat ylipäätään olla itsekkäitä. Ja tuohon, että kukaan ei olisi eronnut arkielämän raskauden takia, tai turhia eroa ei olisi. Kannattaa ehkä lukaista hieman tutkimustietoa ja erotilastoja. Mikä sitten on turha ero, siitä on monta näkemystä, mutta paljon on eroja, jotka olisi voitu välttää tavalla tai toisella. Osa ihmisistä ei eroa silloinkaan, kun se ehkä olisi jo jopa tarpeen, mutta jotkut ihmiset erovat kyllä hepposin perustein. Ei kai kukaan voi väittää, että joka ikinen ero on tarkkaan harkittu? Tämä siis mun näkemys itse eronneena.

  • Sirius sanoo:

    Silloin kun on ollut ystävä molempien pariskunnan osapuolien kanssa, ero on ystävän näkökulmasta hankala. Voi kokea joutuvansa ns. valitsemaan puolen, eli yhteydenpitoa ei enää toiseen pidetäkään.

    Vastaus kysymykseesi onko kukaan ajatellut ystäviä erossa: kyllä varmasti on, mutta luonnollisesti oma jaksaminen ja tilanteesta selviytyminen on etusijalla. Kun erosin pitkästä liitostani sanoin suoraan sekä sukulaisilleni että ystävilleni, että yhteydenpito exääni ei haittaa minua lainkaan. Päinvastoin kannustin siihen, koska tiesin heidän olleen hyvin tärkeitä myös exälleni.

    Ystävä saa surra eroa, sillä se on myös heille iso muutos josta ei minunkaan mielestäni puhuta tarpeeksi. Osalla se voi laittaa koko vapaa-ajanvieton päälaelleen ja ihmisen menettäminen lähipiiristä on aina raskasta.

  • Kajahtanut sanoo:

    Mulla jäi suunnaton ikävä ystäväni avopuolisoa. Meillä oli aina niin mukavaa viettää porukalla iltaa ja kyläillä puolin ja toisin. Erosta on 5 vuotta ja silti juuri kerroin ystävälleni kaipaavani hänen exäänsä. Ystävä piti mua kajahtaneena

  • Aada sanoo:

    Todella tiedän ja yhdyn kirjoittajan suruun:( Ikävä kyllä ne uudet puolisot ei ole aina niin mukavia ja suhteiden luominen ruuhkavuosien keskellä on hankalaa kun ei ehdi näkemään niin usein ja olisi niin mukavaa vain jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäätiin eikä alkaa väkisin tutustumaan uuteen ihmiseen jonka kanssa ei välttämättä koskaan ns.synkkaa. Ja mukavana mausteena sopassa se että pitää varoa muistelemasta jotain hauskoja exän kanssa koettuja juttuja sekä ystävän muuttunut käytös kun on vielä ns.vieras korea uuden kumpoanin seurassa… Mutta tärkeintä on toki ystävän onni ja sen hänelle kyllä suon<3

  • Exän kaveri sanoo:

    Yllätyin todella paljon näitä kommenteista! Kirjoittaja ei missään kohdassa tekstiään väittänyt, että kenenkään pitäisi pysyä naimisissa/yhdessä ystävien vuoksi. Mutta tottakai ystävätkin voivat surra toisten eroja! Viimeksi eilen keskustelin tästä mieheni kanssa – jälleen yksi ero ystäväpiirissä. Miten yhteydenpidon nyt käy, nähdäänkö me sitä ”alkuperäisen” ystävän tulevaa exää enää koskaan jne. Kyllä me saamme sitä(kin) eroa surra! Joku kehtasi kutsua kirjottajaa itsekkääksi (!), minusta asia on juuri päinvastoin. Suremme, koska välitämme. Ja te eronneet, jotka sanotte että eronneita ”pelätään”: esimerkiksi mieheni veljen ex-vaimo ei halua pitää mitään yhteyttä meihin, siis ex-miehensä sukulaisiin. Kyllä, surimme heidän eroaan ja myös niitä mukavia grilli-iltoja yms joita ei enää koskaan voitu pitää. Ihmettelen syvästi kirjoituksen ilmiselvästi aiheuttamia negatiivisia tunteita ja ilkeitä kommentteja.

    • Nimetön sanoo:

      Selvästikään et ole itse kokenut eroa, ja ajattelet vain omista lähtökohdistasi. Veljesi ex-vaimolla voi olla aika vaikeaa jatkaa yhteydenpitoa entisen miehen sukuun. Kaikki tuo mitä kuvailit liitty siihen hajoneeseen parisuhteeseen, eikä sitä välttmättä halua muistella.

      • Exän kaveri sanoo:

        Oikein ymmärretty. En ole eronnut ja suren ystävieni ja sukulaisteni eroja. Ja ymmärrän jollain tasolla miksei lankoni ex halua pitää meihin yhteyttä. Mitään näistä asioista en ole kieltänyt. Mutta en vaan ymmärrä miksei minulla saisi olla mitään tunteita mitä tulee näihin muitten eroihin. Olen surullinen. Piste.

  • Nimetön sanoo:

    Mitä väliä miten ystävällä parisuhteessaan menee, kunhan minä saan pitää grillijuhlani kuten ennenkin, niinkö?

  • R sanoo:

    Eipä varmaan kukaan eronnut halua pysyä ystävänäsi, jos menet sanomaan, että jonkun ero oli turha. Jos erotaan hyvissä väleissä, voidaan pysyä ystävinä kaikkien kesken. Kyllä moni eroa miettivä varmasti myös pelkää ja harmittelee sitä, että kaikki ei ystäväpirissäkään pysy ennallaan eron jälkeen, mutta jokaisen on tehtävä eropäätökset itse ja oman hyvinvoinnin takia, ei voi jatkaa huonoa avioliittoa vain sen takia, että tietyt asiat säilyisivät ennallaan.

    • Nimetön sanoo:

      Erotaan ystävinä on myös sellainen klisee ettei paremmasta väliä. Tulet jätetyksi, ja sitten pitäisi olla exän kanssa ystävä? Mieluummin rakennan uutta elämää ja jos siinä osa ihmisistä jää exän takia pois kyydistä niin en ole kamalan pahoillani. Voin kyllä pitää ihmisiin yhteyttä eron jälkeenkin, mutta en exääni.

  • Jeah sanoo:

    En ystävänä mutta itse eronneena voin sanoa että kyllä se on niin että ihmiset pelkää eronneita ihmisiä. Omalla kohdalla paras ystäväkin jätti oman onnensa nojaan, ensin oli niin tukeja ja turvana, yhtäkkiä loppui yhteydenpito ja kaikki, ei edes morjesta enään. Näinkin voi käydä ja itse ainakin koen että ehkä parempi näin, tilalle on tullut paljon uusia ihan oikeita ystäviä, mitkä on ihania, vanhat jäi eron myötä mutta ei kyllä enään harmita yhtääb!!

  • Eromuija sanoo:

    Olet itsekäs ja lapsellinen, toivottavasti et ole ystävällesi avautunut tästä, hänellä varmaan muutakin selvitettävää ja selvittävää eron keskellä…
    En tiedä ketään, kuka olisi eronnut sen takia, että ei kestä tavallista arkea. Kommenttisi on ylimielinen ja aika naiivi. Itse ottaisin mielummin ystävän, joka on tukena vaikeissa hetkissä kuin ystävän, joka järjestää kivoja yhteisiä grillijuhlia. Erossa ei ole kysymys sinusta, eroja tapahtuu ja suuri osa varmasti ihan hyvästä syystä. Todelliset ystävät pysyvät ja kutsuvat sinut jatkossa sinne grillijuhliin myös yksin, ilman sitä toista puoliskoa. En oikein ymmärrä edes pointtia? Kyläillä ei voi enää, jos ei ole pariskunta vaan ”vain” se yksi ystävä..? Onko tästä olemassa joku keski-ikäisten ja keskiluokkaisten pariskuntien kirjoittamaton sääntö?

    • Jarmo-Liisa sanoo:

      Ja onko se sitten väärin, jos joku eroaakin siksi, ettei kestä tavallista arkea? Jos haluaa parisuhteeltaan enemmän? Ei ainakaan ole minun asia tuomita.

  • Nimetön sanoo:

    Tämähän nyt on melkoista huttua, että eronneen pitäisi ajatella ystävien tunteita. Ei siinä parisuhteessa kuitenkaan ole kuin kaksi ihmistä, ja kukaan, KUKAAN ei voi tietää miten sillä ystäväpariskunnalla menee kun ovat kahdestaan kotona. Minunkin exäni kyllä korjaili astioita pöydästä ja täytti astianpesukonetta silloin kun ystävät olivat kyläilemäsä. Aivan eri persoona silloin kun yleisöä ei ole.

    Olen havainnut kyllä tämän saman ilmiön, että osa kavereista erkaantuu. Jotenkin minunkin on vaikea pyytää omia ystävä miehineen kylään, kun oma kumppani on vaihtunut. Ei ole sellaista luontevaa tapaa tutustua.

  • Rita sanoo:

    Taivas kuinka typerä voi olla aikuinen ihminen!! Toivottavasti hän pystyy elämään kaikkien eronneiden yläpuolella paskantärkeiden mielipiteidensä kanssa!!

    • Nimetön sanoo:

      Varsinkin jätetystä osapuolesta varmasti tosi mukavia nämä ”kukaan ei ajattele ystäviä” -kommentit. Mitä tekee ystävällä joka toisen kriisin keskellä ajattelee lähinnä itseään?

  • Älä jätä kaveria sanoo:

    Kyllä sen itse sisimmässään tietää, kumpi kaveripariskunnasta on se oma ystävä. Hänen tukenaan tulee olla, tuli mitä tuli. On helppoa kääntää selkä molemmille mukavuussyistä. Älkää hylätkö sitä kaverianne, joka on ollut sydänystävänne jo ennen parisuhteita. Tämä yhteiskunta perustuu muutenkin aivan liikaa parisuhteisiin, kun tiedetään, että noin puolet naimisiin menevistä eroaa jossakin vaiheessa. Veikkaisin, että itse avioliitonkin suosio laskee tasaisesti, koska siitä ei ole paljon mitään turvaa eikä hyötyä.

  • Eronnut ja karannut sanoo:

    Minä näen tämän nykyäänkin elämässäni. Olemme nykyisen mieheni kanssa toisella tai kolmannella kierroksella. Hänellä on iso ja läheinen kaveripiiri – joka ei todellakaan osaa suhtautua minuun. Ja kummallista kyllä oman edellisen parisuhteeni aikana meidän kanssamme tekemisissä olleet pariskunnat eivät oikein osaa suhtautua minuun – vaikka olisivat alunperin minun ystäviäni – koska ovat tottuneet toistakymmentä vuotta tapaamaan minun ja exän kanssa. Lisäksi minun sosiaalinen elämäni perustui paljon exän mökille jossa isolla porukalla vietettiin juhannuksia ja lomia. Se nyt ei enää onnistu – jostain syystä edes exältä. Olinko minä sitten se kutsuja ja järjestäjä?
    Myös ystävystyminen muuttuu vaikeammaksi iän myötä ja jos joutuu paria vaihtamaan niin kaikilla on totuttelemista uuteen tilanteeseen. Minä vielä päälle päätteeksi vaihdoin paikkakuntaa, joka vaikeuttaa asiaa.
    Ystäväsi eroavat ja kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitä heidän suhteessaan oikeasti tapahtuu. Olen itse todella onnellinen nykyisin ja ero oli minulle pakollinen asia. Olisin muuten menettänyt loputkin itsekunnioituksestani. Elämä vain menee välillä solmuun jota ei pysty avaamaan ja ystävät eivät voi muuta kuin olla tukena. Toivon, että osaatte hoitaa asian niin, ettette menetä ystävyyttänne samalla. Minä ainakin yritän pitää ystäviäni kasassa paikkakunnan vaihdosta ja tilanteen outoudesta huolimatta.