Ehkä elämän pitikin mennä näin
”Mun kaveri oli päivittänyt instagram-tililleen viiden vuoden takaisen kuvan ja viereen lätkäissyt tämän päivän kuvan. Hän kirjoitti, miten elämä kohtelee kivasti, on ystäviä, kroppa kuosissa, tukka kivasti ja kaikki niin helvetin upeesti. Siemailin siinä kahviani nuhjuisessa yökkärissäni.
Mites mun viimeiset viisi vuotta on mennyt? Oon lihonu lapsista, joilla on kaksi vuotta ikäeroa, yhet 20 kiloa.
Teen kivaa työtä mutta olen yksinäinen. Ei yhtään sellasta kaveria jolle soittaa, täällä uudella paikkakunnalla.
On univelkaa, rumia vaatteita ja hoitamaton äitinuttura.
Mieskin pelaa fortniteä koneella ja itse istun yksin kaaoksen keskellä. Välillä kyynel ja välillä räkä poskella.
Vuosi on ollut kova. Epäonnea on riittänyt, ja välillä mietin että yrittääkö karma oikeesti murtaa mut viimisen kerran. Sain mielialalääkkeet ja lapsi sai sydänlapsi-diagnoosin.
Rahaa ei liioin ole, mutta laskut eivät odota. Oma äitikin kääntyi jostain vastaan ja vittuilee ja vihjailee, miten olen kykenemätön äiti ja ihminen.
Toisaalta, uusi hörppy jo jäähtynyttä kahvia, ei kaikki oo ihan viturallaankaan: Mulla on kaksi ihanaa lasta ja miehen kanssa on yhä hyvää, on hurttia huumoria ja hän on mulle tuki numero 1.
Työkaverit on kivoja ja joo, mä voisin viimein aloittaa jonkun harrastuksen. Vaate- ja tukkapuoleenkin voin vaikuttaa, vaikka lapsen sydänoperaatioon on säästettävä rahaa.
En ehkä enää voi elää rentoa, lapsettoman ihmisen arkea, mutta toisaalta on niin ihanaa nukahtaa lämpöisen lapsen tasaiseen tuhinaan vieressä. Puolensa ja puolensa.
Vajoan hetkeksi nuoruusmuistoihin. Nostalgiaa tuntien totean, että näin mun elämän pitikin mennä ja kas, kahvikin on jo juotu. Eikun uutta satsia kehään ja sitten erä Ryhmä Hauta.”
Nimim. Nostalgiaa
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lapsen sydänoperaation ei pitäisi tuottaa teille isoja kuluja. Tai kuluja lainkaan. Paitsi, jos jäät palkattomalle lomalle. Joku lääkäri voisi olla ystävälinen ja kirjoittaa saikkua?
Ja tuo miehen pelaaminen. En voisi olla päivääkäään miehen kanssa joka pelaa jotain Fortnitea.
Hyvin meillä menee! Tiukkaa tekee ja kuvat ei ihan kiiltokuva tasolle yllä eikä varmasti somessa kerää niitä suurimpia tykkäysmääriä. Mutta mitä siitä? Eletään omalla tyylillä. Kyllähän se välillä korpeaa, kun tuttavat jakaa kuvia siisteistä, sisustuslehtimäisistä kodeistaa ja ruudun takaa näkyy itsellä se upea ruuhkaavuosikaaos ja kyllä, on niitäkin jotka saa silloinkin pidettyä kodin tiptop, mutta en kuulu siihen ryhmään, mulla on muutakin tekemistä. Sekin korpeaa kun tuttavat jakaa someen terde tai keikkakuvia, mutta toisaalta, mä voin nauttia kupin kahvia tai mahtavat limpparisekotelmat parhaimpien hittien tahtiin yhtälailla, laadukas seurakin on taattua. Eikä tuu ees pää kipeeks ja varmasti on niin musa kuin juomatkin sitä viimesintä huutoa:D
Elämä vie kummallisia teitä. Itse ajattelin, että olisin nelikymppisenä kahden teini-ikäisen äiti, pitkässä avioliitossa, pari koiraa, pari autoa ja oma talo.
No, miten kävi?
Olen juuri nelikymppinen, lähes 20 v sitten väkivallan takia melkein heti häiden jälkeen eron ottanut, ei omia lapsia mutta kaksi rakasta poikapuolta nykyisen vajaan kolmen vuoden mittaisen parisuhteen kautta, vuokra-asunto, ei edes ajokorttia saati omaa autoa, takana vanhempi sekä melko tuore aivoinfarkti ja sydänvikalöydös. Sydänleikkaus edessä.
Ja silti tuntuu, että olen voiton puolella elämässä. Äiti on terve ja läheinen, olen viimein siinä parisuhteessa jossa minun kuuluukin olla, tuleva sydänoperaationi on varsin pieni toimenpide, selvisin aivoinfarkteista täysin ilman jälkioireita, olen todella hyvä työssäni.
En varmasti ole saavuttanut mitään siitä mitä rikkaat ja turhamaiset sukulaiseni minun toivoivat saavuttavan, olen onneksi ymmärtänyt ettei toisten odotuksia tarvitsekaan täyttää. En tiedä olenko täyttänyt omianikaan, toisaalta olen yllättänyt itseni positiivisesti monen asian suhteen. Olen katsellut Suomea vähän vinkkeleistä sillä olen asunut oman pienen kotikaupunkini lisäksi Turussa, Helsingissä ja Tampereella, tehnyt reissutyötä, muuttanut monen ihmisen elämää.
Ehkä on ihan hyvä, että elämä on mennyt juuri näin.