”Olen lukenut tältä palstalta ja muiltakin avautumisia siitä, miten bioäidit eivät sopeudu lasten isän uuteen parisuhteeseen tai kohtelevat huonosti ex-puolisoaan ja bonusäitiä. Se saa miettimään ymmärretäänköhän ollenkaan, miten vaikeita tunteita lasten isän uusperhetilanne voi aiheuttaa bioäidissä. (Tässä voi toki olla sukupuolten roolit toisinkin päin.) Tunteiden kohdalla se, mikä kielletään, valitettavasti vahvistuu. Kun vaikea tunne vahvistuu, mutta ei löydä ulostuloreittiä, se alkaa valitettavasti näkyä ikävällä tavalla toiminnassa. Toivon, että lukiessasi tätä tekstiä, ymmärrät haluavani vain tuoda näkyväksi niitä tunteita, mitä bioäiti saattaa kokea. En halua hakea hyväksyntää huonolle käytökselle.

Mietin näitä toisten avautumisia lukiessa, mitenköhän ero on käsitelty pariskunnan välillä? Onko bioäidillä jäänyt käsittelemättä jotain tunteita, onko jäänyt kenties trauma kaikesta koetusta, ja hän tarvitsisi terapiaa? Voisiko se auttaa riitaisaa tilannetta, että bioäiti tulisi tunteinensa kuulluksi? Myös lasten etu olisi se, että molemmat vanhemmat voivat hyvin, ja heidän välillä on asiat käsitelty.

Koin itse vaikean eron. Ex-puolisoni löysi melko pian uuden kumppanin ja nykyään lapset viettävät joka toisen viikonlopun isänsä ja hänen uuden kumppaninsa kotona. Vaikka haluan päästä tilanteesta eteenpäin, eron käsittely on vielä todella pahasti kesken. Perhe on minulle tärkeintä maailmassa, suurin unelmani, ja sen särkyminen aivan valtavan iso kriisi.

Repäisty paperisydän

Kuva Kelly Sikkema. Ylin kuva Kristina Tripkovic.

Haluan säilyttää roolini lasten pääasiallisena huoltajana. Lasten ja lasten isän kanssa sen on todettu olevan paras ratkaisu kaikkien kannalta. Kuitenkin arki on kuormittavaa, on rankkaa vastata lähes kaikesta yksin. Kun lapset menevät isälleen, siellä on aina kahdet kädet vastaamassa kaikesta. Välillä pelkään, riitänkö, pystynkö tarjoamaan lapsille kaiken, mitä he tarvitsevat. Yritän olla lapsille läsnä niin paljon kuin pystyn, auttamaan läksyissä ja tukemaan harrastuksissa, mutta minun on myös hoidettava työni, kotityöt ja muut vastuut.

Arvostin, tai olisin arvostanut, koko perheen yhteisiä hetkiä. Lasten isä ei niitä yhdessä ollessamme arvostanut, mutta uudessa suhteessa hän toimii lasten läsnä ollessa toisin. Tuntuu pahalta, ettei hän halunnut suoda perheen yhteisiä hetkiä lastensa äidille, mutta uudelle kumppanille kyllä. Sydäntä raastaa aina, kun lapset ovat isän luona, vaikka toisaalta tarvitsenkin omaa aikaa ja osaan siitä jo jonkin verran nauttia.

Perhejuhlat, traditiot ja suku, myös ex-miehen suku, ovat minulle tärkeitä. Sukulaisilla vieraillaan aina juhlapyhien aikaan, mutta nyt en enää voikaa mennä ex-miehen sukulaisille silloin, kun siellä ennen luonnostaan kävin, vaan ex-mies menee sinne uuden kumppanin ja mahdollisesti myös lasteni kanssa. Pelkään, onko minulle enää paikkaa siellä. Vielä en ole viettänyt yhtään joulua yksin ilman lapsiani, mutta ajatuskin siitä tuntuu todella kipeältä. Ne, mitkä olivat joskus meidän perheen traditioita, ovatkin nykyään lasten isän ja hänen uuden kumppaninsa ja lasteni traditioita.

UUTUUS! Huono Äiti kasviksia ja kanaa nyt kaupoissa!

En tosiaan ajatellut silloin, kun lapsia saatiin, että joku päivä jakaisin heidät lasten isän lisäksi minulle aivan vieraan naisen kanssa. En ajatellut, että minun tehtäväni on joku päivä pitää yksin huolta lapsista sillä välin, kun toinen viettää parisuhdeaikaa, jota hän ei minulle halunnut suoda, ihan toisen naisen kanssa. Välillä mietin, entä jos sairastun tai uuvun, viekö lasten isä uuden kumppaninsa kanssa lapset minulta vain koska minun rinnallani ei ole toista aikuista? Tai jos lapsesta tulee huolia, kuka seisoo minun rinnalla niissä tilanteissa? Saanko mistään tukea?

Nämä kaikki ovat todellisia tunteita ja kuvailin tästä kaikesta vasta murto-osan. Tiedostan, että tunteideni taustalla on osin ehkä turhiakin pelkoja ja nämä liittyvät kesken olevaan eroprosessiin. Käyn terapiassa, mutta välillä polku toipumiseen tuntuu tuskastuttavan pitkältä. Samalla minun pitäisi olla reipas kaikissa niissä tilanteissa, kun joudun tekemiseen ex-puolisoni ja hänen uuden kumppaninsa kanssa. Välillä toivoisin, että he todella näkisivät, miten rankkaa tämä on minulle. Välillä toivoisin, että ex-puoliso myöskin ymmärtäisi, miten vaikea minun on löytää rinnalleni uutta kumppania. Yksinhuoltajat eivät ole kuuminta hottia parisuhdemarkkinoilla. Joka tapauksessa en halua katkeroitua tai muuttua marttyyriksi, mutta pitää kai vain hyväksyä, että tästä kriisistä toipuminen vie aikaa.

Jos siis ex-puolisosi tai kumppanisi ex-puoliso oikuttelee, hän ei välttämättä tee sitä kiusallaan. Tilanne vaan voi olla hänelle todella vaikea käsitellä, vaikka hän haluaisikin pohjimmiltaan kaikille vain hyvää.”

Nimim. Se alkuperäinen äiti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 85 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Me Peruuta vastaus

85 vastausta artikkeliin “Bioäiti ei välttämättä oikuttele kiusan vuoksi”

  • M sanoo:

    Olisi kiva tavata sinut. Mutta🤷‍♀️
    Tekstissäsi käsittelet ihan asiaa.

  • mummuvaan sanoo:

    Useimmat miehet ovat pohjimmiltaan moniavioisia, ainakin ns. alfaurokset. Kun lainsäädäntö ei salli rinnakkaista moniavioisuutta, turvaudutaan perättäiseen. Ja vaimot valittavat ja lapset kärsivät. – Olen keskustellut moniavioisissa perheissä kasvaneiden ihmisten kanssa, ja he muistelevat, kuinka hauskaa oli, kun oli monta äitiä ja valtavasti sisaruksia. Eivätkö ensimmäiset, toiset ja kolmannet vaimot voisi löytää ja suoda lapsilleen jotakin samaa rentoa elämäniloa? Ja sitä jo seuraavaa etsiskelevää miestä voisivat edelliset vaimot haukkua yhteistuumin, kunnes olo helpottaisi.

  • Katkeran bion turhauttama sanoo:

    Olen itse bonus. Bioäiti on uhkaillut lasulla, mustamaalannut miehelle ja hiekoitanut suhdetta sekä levitellyt perättömiä ”varoituksia”. Bio oli ihan super katkera ja pommitti meistä älyttömillä viesteillä. Nyt tahti laantunut. Mutta minua ei kiinnosta oman mielenterveyden takia rakentaa bioon suhdetta. Suhteen olin valmis pitämään avoina ennen kuin minusta alettiin puhumaan pahaa. Mies näyttänyt näitä viestejä minulle. Alkuvaiheeessa kirjoittelinkin exän kanssa ihan logistisista asioista,mutta sehän meni vain hänen provosoitumiseksi kun kerroin, että millaisia haasteita ”meidän viikolla” on lasten kanssa ollut. Jos saan vaan provoilua osakseni kun kerron arjen haasteista ja miten hän itse toimii samoissa tilanteisssa, niin ei voi muuta sanoa kun että ”pitäkööt tunkkinsa”

  • Äitipuoli sanoo:

    Ihanteellisinta olisi jos pystyisi rehellisesti puhumaan asioista ja ennen kaikkea tuntemuksista. Valitettavasti itselle sattui sellainen miehen ex, joka ei millään tasolla pystynyt tähän. Koko yhdessäolomme ajan minua on koitettu mitätöidä, väheksyä, mustamaalata ja tahallaan käsittää väärin. Ja minähän en ollut kuvioissa, kun he erosivat, vaan vasta vuosien päästä. Päinvastoin. Äiti löysi uuden ja muutti lapset kainalossa uuden miehen luo.
    Itse olen aina uskonut puhumisen ja rehellisyyden ja puolitiehen vastaantulemisen voimaan. Se on kiinnostavaakin miten ihminen voi aina selitellä omat tekonsa ja syyttää muita.

    Onneksi olen voinut itse toimia toisin suhteessa oman eksäni nyksään.

    Kirjoittajalle toivon sydämestäni tsemppiä. Usko tai älä, mutta aika on armollinen. Ehkä ajan myötä huomaat hyvän, jota uudet ihmiset tuovat lastesi ja myös sinun elämään.

  • Yh:na on raskasta sanoo:

    Lasten isän on helppo olla läsnäoleva joka toinen vkl. Lapsilla tuskin on isällään tunnetta että olisivat kotonaan, vaan he ovat kylässä isällään. Vieraita viihdytetään. Jos isä olisi lähivanhempi, uskon että tilanne olisi sama kuin sinulla.
    Exäsi toimii nyt uudessa suhteessa kuin sinun kanssasi alkuaikoina. Nyt on vaan jo lapset olemassa. Oletko sanonut miehelle suoraan asioista, joista kirjoitat? Älä väheksy itseäsi. Yksinhuoltaja hoitaa arjen yksin. Mies pystyy varmasti naisensa kanssa hoitamaan omat viikonloppunsa, jolloin saat omaa-aikaa. Uskon että aika korjaa ja totut tähän tilanteeseen. Terapia auttaa siinä.

    • Ap sanoo:

      Olen kertonut suoraankin. Ei vain suostu enää kuuntelemaan. Toisina hetkinä uskon itsekin, että kyllä tämä tästä, toisina hetkinä taas romahdan. Sellaista aaltoliikettä, mutta kaipa se ajan kanssa siitä tasottuu.

  • mummuvaan sanoo:

    Jos perheessä on lapsia, pitäisi eroa harkita moneen kertaan. Ja jos eron syynä on joku ihminen, pitäisi myös tämän ihmisen miettiä moneen kertaan, pystyykö hän todella korvaamaan kaiken sen, mitä toinen osapuoli erossa menettää.
    Kyllä lapsilla pitäisi olla ehjä koti omien vanhempien kanssa, paitsi jos jompikumpi heistä on rapajuoppo, huumehörhö tai rikollinen.

    • Ap sanoo:

      Olisin kovasti halunnut, että perheemme olisi säilynyt koossa, vaikka parisuhteen päättymisestä syytä oli varmasti minussakin. Olisin ollut valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, mutta mies päätti toisin ja sille en vain mahtanut mitään.

  • MN sanoo:

    Minä tulin äitipuoleksi puoli vuotta eron jälkeen. Eroa oli pitkitetty ja yritetty olla yhdessä lasten takia. Lapset ripustautuivat minuun, koska lasten äiti ei pystynyt olemaan tasapainoisesti äiti. Hänelle harrastukset olivat paljon tärkeämpiä kuin lapset, mutta halusi silti pitää lähivanhemmuuden. Lapset oli meillä puolet kk ja sen lisäksi tuli vaatimuksia hakea lapsia, että äiti sai levätä, koska ei jaksa. Ymmärsin ja halusin auttaa, olenhan itsekin äiti, oma poikani oli jo aikuinen. Vaatimukset ja uhkailut jopa perustuen hänen jaksamiseen jatkuivat ja hän järjesti ns. Sovittelutapaamisia, jossa itki ja huusi vuototellen ettei jaksa
    terapiassa käymisestä huolimatta. Aloimme itsekin uupumaan ja minun oma tt-lääkäri kertoi vaihtoehdosta, että lasten äiti voisi saada tukea ja apua kotiin. Yli 3 vuotta hoidin lapsia ja koitin ymmärtää vaikka lasten äiti järjesti sovitteluaamisia ja kaatoi kaikki omat huolensa ja ongelmansa mieheni niskaan. Tästä seurasi ahdistusta ja huolta myös lasten hyvinvoinnista. Lasten äiti halusi, että me hoidetaan lapsia, kun hän ei jaksa eli meidän odotettiin koko aika olevan valmiustilassa. Siihen päälle vielä sovittelutapaamisissa myös kävi läpi uuden suhteen ongelmia. Ei enää ymmärrys ja halu auttaa jatkunut, koska alkoi jo vaikuttaa meidän jaksamiseen ja kotiin. Myös Lapset alkoivat oireilla, koska nyt oli 3 uupunutta aikuista. Hyvin muodostumaan alkanut uusperhe alkoi myös rapisemaan, koska mitään rajoja ei ollut. Nyt minä olen perääntynyt aikalailla kaikesta taaksepäin, koska uuvuin ja lasten isä on nyt suurimman osan aikaa yksin lasten kanssa. Eli kuka nyt hävisi eniten, tietysti lapset. Isoja tunteita ei aikuisten asioista tai ongelmista saisi kaataa lasten niskaan, ei ydin-eikä uusperheessä. Aikuisten on hyvä tunnistaa omat tunteensa, käydä niitä läpi ja samalla tehdä niille rajat.

    • Ap sanoo:

      Kuulostaa siltä, että takana oli isompiakin ongelmia tällä äidillä. Eivät ehkä enää liittyneetkään koettuun eroon tai ristiriitaisiin tunteisiin, joita lasten isän uusi suhde olisi aiheuttanut. Kurjaa kuulla.

  • Lumi sanoo:

    Ihan parasta mitä kapset voivat saada,elämän eväikseen on vinoutumaton perhe-elämä. Tässä toimii kunhan niinsanotusti lasten selän takana turvana,niin kasvatusasioissa kuin rahallisesti kun on mieluummin kaksi aikuista joilla toimii yhteistyö.
    Se väistää jolla ei ole rahkeita,niin tekeekin moni,eronnut,koska omat resurssit eivät yksinkertaisesti riitä.
    Ei lasten lähivanhempi voi ajatella,elävänsä vain parisuhde- elämää,hänen on hyvä jo suhteen alussa kysyä kumppaneilta,sitoutuuko tämä koko perheeseen,ettei lasten käy silleen,ettei heillä ole lopulta kokemusta kahdesta rakastavasta vanhemmasta lainkaan.
    Syyt eroihin ovat monet,eikä se kodista lähtenyt tai lähtemään joutunut ole yleensä yksin syypää mihinkään,ja aloittaa elämänsä rakentamisen joskus ilman perusasioita tyhjän päältä.
    Entä kun lapset kuvittelevat uutta vanhempaa,joksikin ilkeäksi vanhempipuoleksi,suotta? Palautetaan jälkikasvu maan pinnalle,näkemään mikä on heille paras.
    Ei noissa asioissa voi ajatella,että mikä on kerran ollut omaa,olisi omaa. Lapset eivät ole,he ovat sen aikaa lapsia kuin ovat,ja tarvitsevat aikuisten ihmisten hoitoa ja tukea kasvunsa juuri silloin. Eivät sitten joskus.
    Ratkaisut noilta pohjilta,silti vaikkei se olisi kaunista tai hyväksyttävää jään,mutta lasten etu ensin.

    • Ap sanoo:

      Tottakai näin juuri! Ainakaan itse en ole sanallakaan puhunut pahaa lasten isän uudesta puolisosta lapsille. Enkä ole muillekaan pahaa hänestä puhunut.

  • Yksin sanoo:

    Haluan vaan sanoa Kiitos. Taisit juuri sanoittaa tunteeni.
    Tsemppiä ja voimia❤️

  • Me sanoo:

    Hyvä juttu, että käyt terapiassa. Tätähän harjoittelemme jo lapsena: kaikki tunteet ovat sallittuja, kaikki käytös ei.

    Itse olen sekä bio että bonus. Onhan noita tunteita, mutta olen aina joka suuntaan asiallinen. Puran sitten omat tunteeni bodycompatissa

  • Ap sanoo:

    Kiitos erilaisista näkökulmista, kommenteista ja tsempeistä <3. Erityisen hienoa oli, kuulla, miten vastaavasta tilanteesta on ihmiset selvinneet kuitenkin eteenpäin. Ennen kaikkea halusin antaa äänen näille asioille, vaikeista tunteista pitäisi puhua enemmän, yhä useampi tietäisi, ettei ole ainoa, joka niitä käy lävitse ja toisaalta ehkäpä herättäisi ajattelemaan, miten mitäkin tilanteita missäkin roolissa toimii.

  • Minna sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. Haleja sinulle. Aloin tässä miettimään sitä vanhaa kliseetä, että nainen aloittaa eron jälkeen alusta, mutta mies jatkaa uuden kanssa samasta pisteestä mihin vanha suhde katkesi. Olin kauan sitten nettitreffeillä, missä minulle esiteltiin 2v lapsi, kerrottiin että ennen eroa oli ollut suunnitelma lähteä sapattivuotta viettämään Thaimaahan, tsekattiin miten tulen lapsen kanssa juttuun ja kysyttiin kiinnostaisiko minua vuosi thaimaassa. Kaikki tämä siis ekoilla (ja vikoilla) treffeillä.

    • Ap sanoo:

      Aika hyvin sanottu! Näin se varmaan usein menee. Kauheaa, mitkä treffit. Jäisi viimeisiksi minullakin.

  • Sinähän olet marttyyri sanoo:

    Niin, jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan. Jos asioita ei osaa käsitellä kannattaa siihen hakea apua. Tämmöistä ei lapsilta pysty piilottamaan ja tuntuu pahalta edes ajatella miten he eivät saa olla rennosti vaan suojaavat varmasti äitiä tässä tapauksessa pahalta mieleltä.

    • Ap sanoo:

      Tekstissä kerroinkin käyväni terapiassa. Itse asiassa asia on toisin päin. Minä olen se, joka on kuunnellut myös lasten itkut ja surut ja raivot, mitä isän pois muuttaminen on heissä aiheuttanut. Äidin luona tunteet ovat sallittuja, isän luona lapset välttelee niitä näyttämästä. Ei ole lapset koskaan säästelleet minua.