Avioero on kriisi, mutta tunnetusti kriisi on myös mahdollisuus.

Eroamisen huonoista puolista puhutaan paljon. Niin paljon, että ihmiset mieluummin jäävät todella vahingollisiin suhteisiin kuin eroavat. Mutta joskus avioero on välttämättön ratkaisu.

Lisäksi eron seuraukset voivat olla todella hyvät. Moni kokee saavansa elämänsä takaisin – joskus aivan konkreettisesti, jos puoliso on ollut väkivaltainen ja kontrolloiva.

Mutta niin sanotusti ”tavallisessakin” avioerossa on hyviä puolia.

Esimerkiksi nämä:

– Lapset saavat esimerkin siitä, että huonosta suhteesta saa lähteä, että vaikeuksista selviää ja että muuttuneissa elämäntilanteissa pärjää. Se esimerkki voi olla arvokas vielä monta kertaa, muutenkin kuin rakkaussuhteiden osalta.

– Saat aikaa itsellesi. Monesti käy niin, että avioliitossa hukkaa itsensä. Riski tälle on erityisen suuri, jos liitto on ollut myrkyllinen. Jos toinen on vaatinut sinua muuttumaan ja kontrolloinut tekemisiäsi, voi hyvin olla, että et enää tiedä kuka olet. Olipa tästä kyse tai ei, on ero mahdollisuus ottaa selvää siitä, kuka olet ja mitä haluat.

– Saat seksiä. Ihmiset harvemmin eroavat sellaisista liitoista, joissa on syvä fyysinen ja henkinen yhteys ja hyvää seksiä. Eroava on saattanut kärsiä intohimon puutteesta ja monenlaisesta muustakin puutteesta jo kauan. Eron jälkeen on vapaa etsimään juuri sellaista seksiä kuin haluaa, juuri silloin kun haluaa ja sellaisen ihmisen kanssa, jota tosiaankin haluaa. Iän myötä on myös saattanut kertyä rohkeutta ja itsevarmuutta, jotka tekevät seksistä parempaa.

– Saat päättää, miltä kotonasi näyttää ja tuntuu. Sisustuksesta tulee usein kiistaa parisuhteessa. Jos olet talouden ainoa aikuinen, saat tehdä valinnat itse. Tämä koskee niin huonekaluja kuin värejäkin, jopa asunnon lämpötilaa. Miehillä kun on usein liian kuuma silloin kun naisilla on sopiva, ja naiset usein palelevat miehille sopivissa lämpötiloissa.

– Suhteesi lapsiin voi parantua. Avioerosta ja lapsista puhuttaessa korostetaan aina sitä, miten kovasti lapset kärsivät. Mutta lapset kärsivät jos vanhempien suhde on huono ja vanhemmat kärsivät. Vanhemman parempi vointi eron jälkeen heijastuu myös lapsiin. Uudessa tilanteessa lapsiin voi luoda uudenlaisen suhteen.


Kuva Jen Theodore, ylin kuva Siora Photography.

– Uuden suhteen suhteen tiedät mitä haluat. Eronnut tietää, minkälaisia asioita seurustelukumppanissa kannattaa välttää. Eronnut tietää, mitä tahtoo ja mitä ei siedä. Todennäköisesti eronnut osaa myös katsoa omaa toimintaansa objektiivisesti, ja välttää uudessa suhteessa edellisen virheitä.

– Ystävyyssuhteet määrittyvät uudelleen. Monet hylkäävät eronneen. Ja sellaiset ”ystävät” saavatkin mennä! Eron jälkeen voi löytää uusia ystäviä, ja ainakin huomaa ketkä pysyvät rinnalla myös vaikeina aikoina.

– Saat tehdä päätökset. Mitä jouluna tehdään? Miten päin wc-paperirulla asetetaan? Miten vessanpytyn kansi jätetään? Sinä päätät. SINÄ!

– Opit luottamaan itseesi. Avioero on aina iso muutos ja koettelemus. Joskus se voi olla suorastaan helvetillinen selviytymiskamppailu. Ja kun selvisit siitä, tiedät että selviät ihan mistä vaan.

– Saat nukkua rauhassa. Kukaan ei vie peittoasi, kukaan ei vie tilaasi, kukaan ei kuorsaa, kukaan ei herää kolmea tuntia sinua aiemmin torkuttamaan kahden minuutin välein, kukaan ei vaadi seksiä kun olet jo nukahtamaisillasi, kukaan ei mäkätä siitä, miten kauan nukut…

– Lapsesi saavat elämäänsä uusia aikuisia. Bonusvanhemmat ja bonussisarukset nähdään usein huonona asiana. Oikeasti laajempi sosiaalinen piiri ja lisää perheenjäseniä voi olla lapselle todella suuri ilon lähde.

Avioeron keskellä voi tuntua siltä, että kaikki on pilalla, etkä selviä ikinä. Se ei ole totta. Paljon hyvää on edessä.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Isä Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Avioeron hyvät puolet – kyllä, niitä on paljon!”

  • Isä sanoo:

    Ero tulossa ja henkinen ero tapahtui jo pari vuotta sitten. Asiaa kirjoitit. Nyt ensimmäinen juhannus yksin, en edes tiedä kuinka kauan sitten jos ikinä ja minä nautin. En todellakaan enää tiedä ketä olen enkä edes mitä haluan, muuta kuin sen että poikani huoltajuus on minun saatava ja sen sain. Muulla ei ole väliä. Se on pojalleni parasta. Vihdoin vuosien jälkeen kerroin sisarelleni millaisessa suhteessa elelin ja hän oli järkyttynyt. Silti toivoisin, lapseni takia, että olisimme voineet jatkaa perheenä. Tiedän että se ei ole parasta mutta raskain tuntein pitää koittaa selvitä ja löytää itsensä taas. Ja mikä parasta, kun menen kauppaan ostamaan perheelleni ruokaa, saan käyttää siihen niin paljon aikaa kuin haluan eikä ketään hauku jos menee yli 30min… luin toisenkin artikkelisi kannattaako lasten takia pysyä suhteessa ja sitä olemme tehneet. Vasta kun aloin ajattelemaan itse joku aika sitten vastaavasti että poika kyllä huomaa ettei ole suhde kunnossa niin huolestuin. En halua poikani oppivan että on ok olla suhteessa jossa ei ole rakkautta tai edes läheisyyttä. Haluan että hän oppii mitä on tasapuolinen kunnioitus.

  • It is my life sanoo:

    Ero kannatti. Mutta rohkeutta se vaati. Ja uskallusta. Ja uskoa tulevaan.

  • Nina sanoo:

    Todella, näin se on! Elämäni on nyt paljon parempi.

  • Pirjo sanoo:

    Tää on niin totta.
    Kiitos hyvästä kirjoituksesta.