Lukija kirjoittaa:

Tunnen huonoa omaatuntoa hyvästä rahatilanteestamme. Asumme pienituloisessa lähes ongelmalähiöksi luokiteltavalla alueella. Olen nuorimman lapsen kanssa kotona, isommat koulussa. Minulla on alueella runsaasti äitikavereita.
Etenkin viime aikoina, kun ruuan ja sähkön kallistumisesta puhutaan paljon olen ruvennut tuntemaan huonoa omaatuntoa.

Puistokaverit valittavat, kun ei ole rahaa ostaa sitä ja tätä, ulkomaan matkat ovat vain haaveita ja autoista joudutaan luopumaan. Isompien kaverien vanhemmat joutuvat ottamaan lapsia pois harrastuksista ja uuden kännykän ostaminen sotkee talouden.
Meillä taas on varaa käydä lomilla monta kertaa vuodessa, kaupassa ei tarvitse miettiä hintoja ja jos kirpputorilla kiertely ei huvita voin ostaa lapsille uudet talvivaatteet hintoja miettimättä.

Nykyään tuntuu, että lähes joka keskstelu kääntyy rahaan, joudun olemaan hiljaa tai vain myötäilemään, jottei tule tunne että leuhkin rahoillamme. Mies haluaisi käyttää rahaa näkyviin asioihin, esimerkiksi elektroniikkaan, pelikoneisiin, kännyköihin sekä lasten harrastusvälineisiin. Minä yritän jarrutella, koska pelkään muiden muodostavan meistä vääriä mielikuvia. Välillä mietin, että olisi vain helpompi asua alueella, jossa muillakin on varaa uusiin autoihin ja laskettelulomiin Alpeilla. Tai edes, ettei hoplop-käynnin hinta ole liikaa lasten kavereille vaan siellä voisi piipahtaa miettimättä, mikä päivä lapsilisät tulevat”

Nimimerkki: Ei rikas, mutta varakas

Mistä sinä tunnet huonoa omaatuntoa? Pystytkö samaistumaan avautujaan?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kirsi Peruuta vastaus

10 vastausta artikkeliin “Avaus: ”Huono omatunto hyvästä rahatilanteesta””

  • Lastehoitaja sanoo:

    Mutta miksi tarvitsisi miettiå mitä muut ajattelevat? Jos miehesi haluaa ostaa vaikka elektroniikka tai harrastusvälineitä lapsille? Eihän niistä tarvitse tehdä isoa numeeoa. Kuka tietää onko uudet strereot ostettu osanaksulla? Kuka tietää oletteko joutuneet säästämään johonkin harrastustoimintaan yms? Ei kukaan tiedä, jos ei niistä pidä kovaa meteliä.
    Ymmärrän sen että sitä jää miettimään, että mitä muut ajattelee. Mutta kannattaako omaa elämää piilotella liiaksi?
    En ole köyhä, mutta en sanoisi että varakas, jotain siitä väliltä. Ostan lapsille vaatteet aleista ja aloitan ajoissa, ettei yks kaks huomaa että oho tarttis uusia koko vaatevarasto. Ulkovaatteisiin ja kenkiin menee eniten rahaa ja on reimaa/vikingin jne, mutta nekin alesta. Välillä jurppii kun yksi sukulainen ihmettelee että miten noin kalliit kengät, ei hän vaan vitsisi tai ei ole koskaan varaa. No jos ostaa 2kk välein 20€ kengät, ku hajoavat käsiin, ni saman hinnan on maksanut (jos ei enempiki) vuodessa, ku minä kerralla vähän paremmista.
    Ei se silti estä minua ostamasta, enkä edes mieti mitä hän mistään muustakaan ajattelee.

    Elä mieti liikoja, elämässä on eri lähtökohdat. Kaikki olemme tehneet valintoja elämämme aikana. Mutta uskon että moni pystyy (ei kaikki) tekemään asioiden eteen jotakin.
    Niin minäkin päätin ruveta opiskelemaan, samalla olen kokopäiväisesti töissä ja on kaksi päicäkoti-ikäistä lasta. Vaatii ponnisteluja, vaatii kompromissei ja vaatii paljon energiaa. Mutta uskon että kun valmistun ja saan täyden palkan siitä työstä jota jo nyt teen, niin kaikki on ollut sen arvoista 🙂

  • Tiina sanoo:

    Enpä tiedä tuosta asuinaluejutusta. On tietty koulushoppailuakin, ettei lasta panna lähikouluun,vaan johonkin paremmaksi pidettyyn.

    Diana aikoinaan vei poikansa tavalliseen kouluun ja köyhien luo. Hän halusi heidän näkevän,ettei maailma ollut tasapuolinen. Ihmiset saavat erilaiset lähtökohdat syntyessään ja niistä jokainen ponnistaa. Kultalusikka suussa syntyneen on vaikea ymmärtää toisten elämää. Tämä lienee Dianan motiivina.

  • Charity sanoo:

    Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja arvotkin vaihtelee, varallisuus on vaan yksi tekijä muiden joukossa.
    Kiva kuulla, että monet varakkaat ovat nykyään anteliaita.
    Äitini aikoinaan opetti, että ”hyvä antaa vähästäänkin, paha ei anna paljostaankaan”. Hän käski seuraamaan, että kun on jokin merkkipäivä tai muu tilaisuus, johon tuodaan lahjoja, varakkaimmat toivat aina vähiten.
    Tämä johtui siitä, että he eivät ole rikastuneet antamalla omastaan muille.
    Nykyään ajattelen, että syy on siinä, ettei varakas tule ajatelleeksi, että kunnon lahja voi olla aidosti hyödyksi ja tulla tarpeeseen vähemmän varattomalle. Kiva, että tämä on muuttunut.

  • Köyhä tai rikas - ei tarvi hävetä sanoo:

    Miksi te asutte huonommalla alueella?! Huono-osaisuuden takana on päihteitä, mt-ongelmia ym ja se näkyy ympäristöön esim väkivaltana. Haluatko että lapsesi näkee tämän mallin elää ja pitää sitä normaalina?
    En ajattele että on myöskään järkevää kasvaa rikkaiden naapurina. Keskiluokkainen asuinalue on varmasti teille sopiva.

    • H sanoo:

      No nyt on aika kova profilointi lyhyen tekstin perusteella, jossa kirjoittaja saattaa vain viitata esim. niihin perheisiin, joissa kumpikin vanhemmista on ”tavallisissa töissä” esim. kaupassa. Tai toinen vanhemmista opiskelee tai on työtön näinä aikoina. Tällaisissa perheissa kasvatetaan ihan hyviä, tavallisia kansalaisia vaikka rahaa ei olekaan mediaanituloja vastaavaa määrää. Esim. harrastusten lopettaminen (niisä jotkut, esim. jääkiekko ovat todella kalliita) kielii lähinnä tavallisista perheistä, ei ”narkkarilähiöstä” tai laitapuolen kulkijoista.

      Tuntuu melko vaaralliselta ajattelumallilta jakaa ihmisiä eri asuinalueisiin tuloluokkiin perustuvien ”sopimisten” perusteella. Elämä kun voi yllättää kenet tahansa. Tokihan ihmiset myös luonnostaan jakautuvat tuloluokkien mukaan asumaan eri asuinalueille, mutta niiden perusteella leimaaminen suoraan on kyllä arveluttavaa.

      • Kirsi sanoo:

        Totta joka sana. Kaikkea ei saa rahalla. Paras kaverini koulussa oli varakkaasta, akateemisesta perheestä. Itse olen pienituloisen yksinhuoltajan tytär.
        Hän sairastui psyykkisesti, jätti lukion kesken ja tekee pätkätöitä työllistettynä kuntoutuksen osana, välissä on sairaalajaksoja. Minulla on korkeakoulututkinto ja vakituinen työ. Ystävyytemme jatkuu edelleen ja toivon hänen vointinsa paranevan, hän haaveilee käsityö- ja taidealan koulutuksesta.

  • Mira sanoo:

    Me asumme vanhalla alueella, jossa asuu sekä todella rikkaita, että vähätuloisia ihmisiä. Mielestäni kontrasti on mielenkiintoinen.

    Me olemme keskituloisia, mutta elämme pihisti, joten säästöön on kertynyt varallisuutta. Muut eivät siitä tiedä.

    Huomaan, että monet rikkaiden perheiden aikuiset yrittävät vähätellä taloudellista hyväosaisuuttaan keskustelujen lomassa, tyyliin: ”Kaikki rahat ja aika kuluu lasten harrastuksiin.”
    Se on tavallaan herttaista ja samalla hyvin koomista, koska tiedän, että he ovat esim. saaneet juuri useiden satojen tuhansien osinkotulot, päivittävät someen jatkuvasti matkakuvia ja ajavat uusilla ökyautoilla.

    Perheiden lapset ovat asiassa usein enemmän totuudenmukaisia, mutta heillä se menee helposti leuhkimisen puolelle.

    Kiva lukea täältä, miten ihmiset haluavat auttaa heikompiosaisia. Mekin olemme kuukausilahjoittajia useampaan eri kohteeseen. Lisäksi lahjoitamme säännöllisesti paljon vaatteita ja tavaroita Konttiin.

  • Marjatta sanoo:

    Olen aikoinani elänyt samanlaista tilannetta kuin sinä. Olin pienipalkkaisessa työssä enkä edes tiennyt kuinka paljon palkkaa sain. Se oli minulle kuin viikkoraha. Mies maksoi kaiken. Me emme välittäneet mistään ulkoisesta, ulkomaanmatkoista, Vuitton-laukuista, autoista tms. Lapset saivat niukasti käyttöönsä rahaa ja tavaraa sen verran kuin muillakin oli. Mies osti metsää ja kun siitä ei puhunut, niin kukaan ei tiennyt. Minä sisustin kotia. Käytin sisustussuunnittelijaa, mitä en kellekään kertonut. Kaikki luulivat, että minulla oli hyvä maku. Ostimme tauluja, vaihdoin huonekaluja jne. Laitoin aika paljon rahaa hyväntekeväisyyteen. Koskaan en ostanut kaupassa ns. 30 % alennuksella myytäviä tuotteita. Halusin jättää ne köyhemmille. Myöhemmin sitten rakensimme talon ökyalueelle. Muut lapset olivat jo isoja siinä vaiheessa ja muuttaneet pois.. Nuorimmainen kärsi asumisestamme, kun joutui kertomaan missä asuu.
    Halusin kertoa tämän siksi, ettemme me hyvin toimeentulevat aina ”näy” ulospäin.

  • Mira sanoo:

    Meilläkin kavereiden perheiden varallisuus vaihtelee. Ei aiheuta ongelmia, koska nykyään moni arvostaa muutakin kuin aineellista varallisuutta. Yhden kaveriperheen kanssa mennään purjehtimaan upealla veneellä, toisen kanssa taas tehdään jännittävä lepakkoretki. Itse saatamme järjestää leipomispäivän. Jokaisella on näppituntuma toisen talouteen ja hienotunteisesti toimitaan sen mukaan.
    On oikeesti hyvä, että lapsilla on kavereita erilaisista kodeista. Se opettaa huomaamaan, mikä kaveruudesta on oikeasti tärkeää.

  • Lurulude sanoo:

    Ihan vastaavaa tilannetta mulla ei ole, mutta olemme hyvin toimeen tuleva perhe ja joillakin lasten kavereilla paljon tiukempaa. Ja tunnistan tunteen, jossa ei täysin avoimesti voi omasta tilanteestaan kertoa. Itse en sitä kuitenkaan koe ongelmaksi, vaan mietin keinoja auttaa muita.

    En toki rahoillani halua leuhkia, mutta mieluusti autan niitä, joilla rahaa on vähemmän. Väitän esim. saaneeni duunista ilmaiset liput hoplopiin / super parkiin / leffaan / lintsille ja kustannan myös lasten kaverit matkaan mukaan.

    Olen myös lapsille pieneksi jääneitä harrastusvälineitä lahjoittanut pois tai myynyt todella edullisesti. Olen (salaa) auttanut erään lapsen harrastusmaksuissa yms. Järkännyt ruokakauppaan lahjakorttia jne.

    Mielelläni jaan sitä hyvää, mitä kohdalleni on osunut, myös muille. Usein tiukemmista talouksista tulevat lapset ovat osanneet arvostaa aivan eri tavalla saamiaan asioita ja lapsen riemu on paras palkinto.

    Omalle kohdalle osunutta hyväosaisuutta voi tasata monella tapaa muille leuhkimatta.

    Toki rahaa voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyyteen, mutta itsekkäistä syistä mieluiten lahjoitan ne vähäiset extrarahat jonnekin suht lähelle, josta näen itse, miten rahat ovat muita ilahduttaneet.

    Muutamalle parhaimmalle kaverille olen omasta tilanteesta hieman avoimemmin kertonut eikä erilainen rahatilanne ole ollut ongelma, kun kumpikin arvostaa ja huomioi toista.