”Vuosien taistelun jälkeen saimme kuopuksellemme diagnoosin… Asperger. Itse äitinä olin sitä epäillyt mutta vasta kolmas lääkäri suostui tutkimaan. Nyt on ”takki tyhjä” Ja todella huono äiti fiilis. Olisi pitänyt huomata aiemmin vai olisiko?!

Koulu meni ala-asteen lopulla ihan metsään. Koululla ei ollut kykyä toimia erityislapsen kanssa. Pahimmillaan lapsi sai raivokohtauksia kun ahdisteltiin paniikissa olevaa lasta. Yläasteelle lähdettiin sekalaisin tuntein. Osaltaan lapsi leimattiin huomion hakuiseksi, hankalaksi kun ahdistuskohtaukset estivät opiskelun.

Miten eteenpäin? Kuinka muiden Asperger-nuorten sopeutuminen on mennyt? Onko sopeutusvalmennukset auttanut nuorta, entä muuta perhettä? Vertaistukea tarvitsisin ainakin äitinä kun itsellä myös haasteita.”

Nim. Vähän väsynyt äiti

Vertaistukea, sekä vinkkejä ja varteenotettavia neuvoja, voit antaa kirjoittajalle kommenteissa tuossa alla.

Artikkelikuva Annie Spratt.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Asperger-diagnoosi nuorelle – miten nyt eteenpäin?”

  • Äiti minäkin sanoo:

    Jos lapsi/nuori menestyy koulussa niin monestikaan aspergeria ei ilmeisesti diagnosoida. Tiedän nuoren, joka itse pohti, että onkohan hänellä asperger. Päiväkodissakin asiasta oli puhuttu, mutta vanhemmat eivät halunneet asiaa viedä eteenpäin. Kuitenkin suuria haasteita mm. tunne-vuorovaikutustaidoissa.
    Ehkä vanhemmat voivat kuitata sen erikoisuutena ja erilaisuutena. Kuitenkin ympärillä olevia ihmisiä olisi auttanut käytöksen ja käyttäytymisen ymmärrys.
    Omalla kohdalla se meni niin, että sain kohtuuttoman paljon negatiivisuutta, koska en ymmärtänyt enkä osannut toimia kyseisen ihmisen kanssa.
    Nyt, vuosia myöhemmin, olen saanut ottanut selville ja saanut muutaman hyvän ystävän kautta paljon tietoa aiheesta.
    Monihan hakee aikuisena selvyyttä käytökselleen tai sille miten maailman kokee ja näkee. Ehkä tällekin nimenomaiselle ihmisellä aukeaisi menneetkin tilanteet eri tavalla, kun saisi ymmärrystä. On vaikeaa jos esimerkiksi eron jälkeen vanhemmilla ei ole avointa puhumisen kulttuuria. Aina voidaan syyttää ja nähdä toinen pahaksi, vaikka siitä ei olisi ollenkaan kysymys.

  • Asperger-lapsen äiti sanoo:

    Lapdellani todettiin Asperger keväällä 2019 ja pääsimme sen johdosta Kelan sopeutumisvalmennuskurssille. Kurssi avasi silmäni ja ymmärsin, että on muitakin, joilla lapsen koulunkäynti ei suju niin kuin pitäisi. Itse olen tapellut koulun kanssa viimeiset 5 vuotta milloin mistäkin. Wilma vilkuttaa eri värisävyjä huonon päivän jälkeen. Huipputulos oli 7 huonoa merkintää 6 tunnin koulupäivän aikana. Yläasteelle siirryttäessä lapsi alkoi saamaan paniikkikohtauksia ja siinä vaiheessa kun niitä oli jo useampi päivässä, otin yhteyttä koulun rehtoriin ja vaadin erityiseen tukeen siirtämistä. Siirto on nyt tehty ja saman koulun pienryhmää kokeiltu, mutta se ratkaisu ei toiminut. Tällä hetkellä lapsi odottaa paikkaa erityiskouluun ja sellaista on lupailtu syksylle. Seiskaluokan suorittaminen taitaa jäädä ensi vuodelle.

    Asperger-sopeutumisvalmennuskurssilla muilla oli samankaltaisia tilanteita ja se auttoi ymmärtämään, että en ole huono äiti. Et ole sinäkään ja se, että jaksat taistella lapsesi asioiden puolesta on todella hienoa. Kannattaa ehdottomasti hakea Kelan sopeutumisvalmennuskurssille tai muuhun vertaistuen piiriin. Kukaan muu kuin toinen samassa tilanteessa oleva perhe ei voi ymmärtää sitä tuskaa ja työmäärää minkä teet oman lapsesi asioiden eteen. Lisäksi kurssilta sai valtavasti tietoa etuisuuksista ja palveluista, joita asperger-lapselle on tarjolla.

  • Äiti sanoo:

    Oma aspergernuoreni sai diagnoosin 17-vuotiaana kun ongelmat kulminoituivat ahdistus- ja paniikkioireilun vuoksi. Ahdistusta hillitsevä lääkitys on auttanut paljon ja terapia on ollut korvaamaton apu siihen että nuori oppii ymmärtämään omaa erilaista ajattelutapaansa ja samalla myös muiden ihmisten toimintaa. Koululla tulee olla myös ymmärrys nuoren tilanteesta ja keventää sen mukaan koulupäiviä tai opiskelua. Erityisen tuen päätöksellä tämä on mahdollista. Oma nuoreni valmistuu pian ammattiin, mutta tarvitsee edelleen kodin tukea. Voimia tämä vaatii kyllä paljon myös kaikilta läheisiltä.

  • Jenniina sanoo:

    Itse olen Asperger-oireyhtymästä omaava ihminen.

    Olen nyt 26 vuotias nainen ja asun omillani. Lapsesi tasosta riippuen (miten vaikea asperger-oire on siis kyseessä.) niin siitä kannatta ensiksi lähteä. Hankkikkaa lapselle oma henkilökohtainen avustaja kouluun, vaatikaa erityisluokkaan pääsemistä ja koittakaa olla mahdolliseman kärsivällisiä.

    Itse jouduin käymään nelos luokan kahdesti ja suurenmiston kouluaineista jouduttiin minulle muokkamaan itselleni sopivaksi.
    Nyt kun saitte diognoosin, niin kannttaa alkaa etsiä paikkoja joissa lasta voidaan auttaa kehityksen osalta, ei pelkästään koulu vaan muitakin tahoja.

  • Nimetön sanoo:

    Älä nyt ainakaan itseäsi syytä myöhäisestä diagnoosista; sellaisen saaminen on siinä mielessä vähän tuuripeliä, että monet lääkärit eivät näitä asioita oikein suostu tutkimaan, ja jotkut ovat jopa sitä mieltä, ettei autisminkirjoa, ADHDta ja muita neurologisia poikkeuksia ole olemassakaan vaan että ne olisivat nykyajan hömpötyksiä. Varsinkin naiset ja tytöt diagnosoidaan usein syystä tai toisesta myöhään, eli jos lapsesi on tyttö, niin ainavaan vähemmän järkeä syyttää itseään.

    ”Miten tästä eteenpäin” -kysymykseen sanoisin, että älä IKINÄ vähättele tapoja, joilla lapsesi kokee asiat, vaikka mielestäsi olisi selvää, että hän kokee jonkun asian tietyllä tapaa aspergerinsa takia. Se ei tee hänen tapaansa nähdä mailmaa mitenkään vialliseksi, vaan erilaiseksi.