Vihaisia katseita ja eleitä on saanut nähdä tämän kesän aikana erittäin paljon. Syytä tuntemattomien ihmisten asenteiden muuttumiseen on vaikea ymmärtää.
Olen pyrkinyt täällä blogin puolella keskittymään positiivisiin juttuihin. Nyt on kuitenkin pakko ottaa esille ikävä ilmiö, johon olen törmännyt tässä kesän aikana. Kyseessä on täysin tuntemattomien ihmisten suhtautuminen pyörätuolilla liikkuviin henkilöihin ja varmaan sama pätee myös muihin vammaisiin.
Koko ikäni olen saanut tottua siihen, että ihmiset tuijottavat ja ihmettelevät pyörätuolilla liikkuvaa. Viime aikoina asenteet ovat tuntuneet muuttuvan, valitettavasti aivan väärään suuntaan. Pitkään halusin uskoa siihen, että muutos johtuu koronasta, kun silloin ihmiset välttelivät toisiaan ja kaikki tuntuivat olevan epäilyttäviä.
No tuli sitten uusi kesä ja korona tuntui unohtuneen meiltä kaikilta. Tuiskun kanssa pitkillä ajolenkeillä alettiin huomata vastaantulijoilta vihaisia katseita. Vaikka ajetaan sähköpyörätuoleilla täysin liikennesääntöjä noudattaen kulkuväylän reunassa niin meidät pakotettiin antamaan tietä. Mielelläni kyllä väistän esimerkiksi rollaattorilla liikkuvaa henkilöä. Etenkin polkupyörän kanssa liikkuvan on paljon helpompi väistää pyörätuolia.
Seuraava luulo oli se, että tämä on pienen paikkakunnan ongelma. Helsingin reissulla tuli huomattua olevansa taas väärässä. Tässä muutama hämmentävä kohtaaminen Helsingin matkalta.
Esimerkkejä matkalta
Menen Kampissa 4-kerroksessa hissiin, jossa on keski-ikäinen pariskunta. He ovat menossa katutasoon kuin minäkin. Yllättäen hissi pysähtyy jo 3-kerroksessa, jolloin nainen toteaa, että ei jäädä pois väärässä kerroksessa. Mies korottaa ääntä: ”Me jäädään pois tässä”. Ja nainen tottelee ihmeissään.
Scandic Grand Central aamiaisella on seurue, jossa kaksi naista ja kolme lasta. Lapset katsovat sähköpyörätuolia ihastellen ja kyselevät asiasta aikuisilta. Lapset olisivat halunneet jäädä istumaan lähelle meidän pöytää. Toinen aikuisista toteaa kovalla ja halveksuvalla äänellä: ”Me ei ainakaan jäädä tänne”.
Toki ymmärrän, että myös muihin ihmisiin kohdistuu nykyään todella paljon huonoa käytöstä. Halusin tuoda esille oman kokemukseni asiasta. Minusta kukaan ei saisi joutua enää nykypäivänä kokemaan tämmöistä käytöstä. käytöstä. Oma itsetuntoni on onneksi hyvä, mutta kyllä tämä käytös aina välillä sattuu sekä raivostuttaa.
Hyvä käytös on aina mukava yllätys esimerkiksi silloin, kun antaa tietä pyöräilijälle. Tuntemattoman ihmisen tervehdys ohitse ajavasta autosta. Yritetään kaikki yhdessä parantaa tapojamme. Pienikin ystävällinen ele päivässä voi tuoda iloa toiselle ihmiselle koko päiväksi.
– Pietari Ahtiainen, Pietar.in
Artikkelikuva Pietar.in
Laitan tähän toisen mahdollisen näkökulman, sillä kun luin jutun, niin ensimmäinen oma ajatukseni ei ollut viha pyörätuolia ja sen käyttäjää kohtaan. En tietenkään ollut paikalla ja äänenpainot jne. ratkaisevat myös paljon, mutta esimerkkinä omat ajatukseni:
1. Mies hississä: Hän nolostui, kun tajusi, että he käyttävät vaimonsa kanssa hissiä vaikka pääsisivät liukuportaita. Ainakin ennen Kampin hissin vieressä oli kyltti: ”varattu lastenvaunuille ja muille tarvitsijoille” tjsp.
2. Äidit hotellissa: ”Tämä meidän lauma häiritsee jo muita ruokailijoita ja heidän rauhaa, mennään jonnekin sivummalle”.
Eli kumpaankin tilanteeseen voi liittyä vastapuolen nolous omasta tai lasten käytöksestä.
Hyvä ja asiallinen kirjoitus Pietarilta. Nyt jo edesmennyt siskoni kärsi kovasti ihmisten ilkeilystä pyörätuolissa istuessaan. Hän oli ihan normaalisti kävelevä lähes koko ikänsä, joten tämä ikävä käytöskulttuuri tuli puun takaa.
Ollaan ystävällisiä toisillemme
Se ei maksa mitään, mutta tuottaa hyvää mieltä ja iloa.
Liikun sähköpyörä tuolilla(mm.lihassairaus) ja manuaalilla kun on avustaja. Ihan samoja kokemuksia tulee. Vaikka oon muutoin täysin terveen näköinen. Lapset on ok, mut aikuiset!!!
Kiitos paljon tästä kirjoituksesta. Hienoa, että Pietari jaksat katsella elämää valon puolelta ja näet sieltä nämä varjot. Oli hyvin puhutteleva ja koskettava kirjoitus. Jokainen kohtaaminen merkitsee ja voi pilata tai pelastaa hetken, päivän tai elämän.
Kuljen paljon poikani kanssa pyörätuolilla. Ihmiset kävelevät todella läheltä, hyvä, etteivät pojan syliin tuppaa. Kylpylässä pieni tyttö huutaa kurkku suorana, kuinka pelkää lastani, äidin hyppivän kuin paniikissa oleva pupu hokien, mennään ihan kohta, yrittämättä edes selittää lapselleen mitään. Sama toistuu ravintolassa. MUTTA sitten on välittäviä ihmisiä. Jono ylettyy korttelinpäähän. Hei voitte tulla tähän meidän kanssa, niin mennään yhdessä sisälle, niin ei tarvitse jonottaa. Ja samassa paikassa ihmismassat tukkivat lasten näkyvyyden, menemme lannistuneina ohi, että emme näe esitystä, kunnes takan miehet huutavat kovalla äänellä TEKÄÄ TIETÄ, Täältä tulee pyörätuoli, ihmiset väistyvät ja lapsi pääsee katsomaan esitystä edestä ja kerranki näkee jotakin. Kiitos teille❤️
Sen verran kommentoin, että yleisesti hyvät käytöstavat saati avarakatseisuus on kyllä unohtunut ihmisiltä.
Itse liikun kahden alle 3 vuotiaan kanssa niin että toinen on rattaissa. Lähes joka reissulla tulee sellainen olo, että ollaan jotenkin tiellä. Saati sitten että annettaisiin tilaa tai jopa avattaisiin ovi.