Vähän aikaa sitten eräs lukijamme kirjoitti keskustelunavauksen, jossa äitejä kehoitettiin hakemaan apua ennen kuin mielenterveys järkkyy lopullisesti. Mutta mitä tehdä kun sitä apua ei saa hakemisellakaan? Oman kokemuksensa kertoo lukijamme nimimerkillä Miekkariäiti:

”Kun ne kaksi viivaa pyörähti tikkuun niin enpä olisi tiennyt minkälaiseen ryöpytykseen sitä joutuisi. En vaihtaisi lastani mihinkään mutta kyllä tässä alkaa olla vähän liikaa kannettavaa yhden lapsen jälkeen.

Koko raskausaika oli rankka ja jouduimme kärsimään terveydenhuollon kiireestä ja se näyttäytyi huonona hoitona. Silloin jo synnytys pelotti ja miten reisille se menikin. Viikko käynnistettiin ja 36 h alatieyrityksen jälkeen kiireelliseen sektioon, jossa kaikki mikä voi mennä vikaan meni. Mies unohdettiin hakea, puudutus loppui, verenpaineet romahti, sain paniikkikohtauksen. Lapsi ahdingossa kun ei mahtunut syntymään, teholle saturaatioiden takia ja sitten sai pitkittyneestä synnytyksestä infektion – samoin kuin minä. Onneksi pienen infektio hoidettiin heti, minun taas muutaman päivän viiveellä kun CRP nousu ja kuumeilu on täysin normaalia sektion jälkeen, sanoi lääkäri, kun kuume oli 38,5 ja CRP 200.

Sydän

Kuva Jude Beck.

Päästiin vihdoin kotiin ja aloin oireilemaan. Takaumia, myös niitä fyysisiä, tuli päivittäin. Näin painajaisia jatkuvasti, heräsin henkeä haukkoen yöllä, elääkö lapsi – eihän olla enää sairaalassa? Pelkäsin kosketusta, tikkien poistossa huusin kuin syötävä kun pelotti. En uskaltanut lähteä kotoa, koska mitä jos en pysty toimimaan jos joku tekee meille pahaa? Kaupassa käyntikin kerran viikkoon oli kunnon ahdistusmöykky. No kaikkihan johtuu hormoneista kaikki sanoivat, no niinhän se johtuu varmasti, yli puoli vuotta synnytyksestä.

Tarjottiin kyllä apua – kävi perhetyöntekijä ja vauvaperheyksikkö ihmettelemässä tilannetta. Vauvalla kaikki hyvin, minä edelleen odotan puolen vuoden jälkeen että mistähän saisi kunnon apua. Terkkarin hoitaja vaan toteaa kaikkeen, että onpa ikävää. No juu on. Pääsin psykiatrin juttusille, kirjoitti lääkkeet ja se siitä. Vasta kun itkin ja vollotin niin kirjoitti lähetteen aikuispsykiatriaan. Josta se palautui.

Nyt päätin että nyt alan lyömään nyrkkiä pöytään ja soitan että haluan uuden lähetteen ja että ei tämä voi mennä näin. ”Et kuulu tänne”- oli vastaus. Itkin puhelussa ja kysyin että mitä ihmisen pitää tehdä että pääsee hoidon pariin? Ei vastannut. Tunnin päästä soittikin jo lastensuojelusta. Meistä oltiin tehty lastensuojeluilmoitus kun huoli oli minun oireilusta herännyt, samaan aikaan kun äiti ei pääse hoitoon mitä pyytää ja anelee.”

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Toivoa on Peruuta vastaus

13 vastausta artikkeliin “Apua haetaan, mutta sitä ei saa”

  • Kolmen äiti sanoo:

    Todella ikävää. Synnytyksestä jäi selvästi traumat joita et päässyt käsittelemään. Tämö olisi pitänyt hoitua neuvolan kautta ja eikö neuvolan kautta saa psykologin? Lastensuojeluilmoitus kuuluu tehdä yhteistyössä perheen kanssa. Ei noin! Lasun kautta on toki mahdollista saada perhetyötä mutta sulla jäi psyykkinen puoli hoitamatta.
    Kyllä terveyskeskuksen olisi kuulunut hoitaa tuo.

  • Maaria sanoo:

    Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia, apua ei saa vaikka haluaisi. Ja jos saa, se on sellaista mitä ei tarvitse. Mitta älä pelkää sitä lasua, voi olla että sitä kautta asiat voi lähteä rullaamaan peremmin.

    Mulla ongelmia aiheutti lasten vauva-aikana unettomuus. En ollut masentunut mutta oli väsyinen ja kärttyinen unettomuuden takia. Minua ei osattu asiassa auttaa ollenkaan. Kaikennäköistä tyyppiä ja ”auttajaa”pyöri ympärillä mutta ei se mulle yöunia tuonut. Apua sain sitten kun osasin auttaa itse itseäni. Ensimmäiseksi ymmärsin että taustalla oleva syy on ylivireystila. Olin jatkuvassa taistele ja pakene-tilassa ja turhautunut ja suuttunut kun tuputetaan sellaista apua jota EN tarvitse. Älyssäni ei esimerkiksi ole vikaa, eikä lastenhoitotaidoissa koska olen jo lapsuudenkodissani hoitanut pikkusisarukset aikuisiksi joita oli 10.
    Aloin käydä hierojalla jolla hermoston ylivireystila saatiin pois, samalla löysin yksityisen terapeutin joka ymmärtää traumoja ja ylivireystilaa. Nyt voin erottäin hyvin ja nukun kuin tukki. Silti julkisen puolen kädettömyys ja tehottomuus suututtaa. Kärsin siis traumaoireista ja oikealla diagnoosill ja hoidolla olen parantunut ja voin hyvin. Mutta itse piti hoitaa ongelman määrittely ja hoito ja maksaa se.

  • Toivoa on sanoo:

    Kamala kokemus. Muista, että sinä olet syytön noihin tapahtumiin. Apua tarvitset. Älä ota pahalla lasua. Eikö ole hyvä, että lastasi halutaan suojella? Et varmaan halua hänelle mitään pahaa. Ota apu vastaan. Ja ehkäpä lasun kautta sinäkin saat apua.

  • Sh sanoo:

    Yksityiselle lyhytterapeutille? Terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle? Mieli ry ym järjestöt tarjoavat myös keskusteluapua.

  • Sydän sanoo:

    Tekstin kirjoittalla lienee synnytyksen jälkeinen masennus. Kehotan pikimmiten tutustumaan ÄIMÄ.fi – sivustoon. Tuo on kauhea tilanne, mutta siitä selviää!

  • Poppis sanoo:

    Neuvolan kanssa on aivan turha keskustella yhtään mistään liittyi se sitte mihin vaan. He vaan hoitavat tapauksia jotka ei kysy mitään. Kaikki lapsen ongelmatilanteet yksityisen kautta. Siispä on päivänselvää että ainakaan äiti ei sieltä apua saa. Nyt terveyskeskukseen aika lääkärille ja sanot että haluat kelan psykoterapian, kognitiiviselle terapeutille. Laittaako lie vielä psykiatrille joka saa tehdä lausunnon kelalle, sinä teet oman hakemuksen ja sitten etsimään terapeuttia samalla kun odottelee kelalta päätöstä. Kyllä jokaisella ihmisellä on yleensä oikeus vähintään kerran elämässä kelan 3 vuoden psykoterapiaan, jos sitä ekaa kertaa hakee niin ei sitä hevillä hylätä. Perustelee sillä että ei tule muuten työkuntoiseksi jos ei näitä mielen asioita saada kuntoon. Lisäksi joka kunnalla tk:ssa on mielenterveyshoitaja jonka kanssa nyt alkuun voisit alkaa juttelemaan, vaikka puhelimessa.
    Mulla on sellanen kokemus että raskausaikana tuetaan sitte niin kädestä pitäen ja ymmärtäväisesti kaikkia äitejä, vaikka käyttäis raskaana jatkuvasti huumeita, alkoholia tai sit olis vaikka masentunut. Mutta heti kun se vauva ponkastaan pihalle niin äiti unohdetaan ja aletaan kiireellä touhaamaan lasta pois äidiltä. Se on nurinkurista.

  • Nimetön sanoo:

    Lapsen migreeni. Tai en edes tiedä onko se migreeniä, vai jotain ihan muuta. Lukuisien lääkäreiden mielestä se on migreeniä. Tytöllä alkoi noin 7-vuotiaana kohtaukset, joiden aikana hän tuli todella huonovointiseksi, ja yleensä hyvin nopeasti oksensi kerran tai yleensä useamman. Nuorempana kohtaus helpotti, kun tyttö nukkui muutaman tunnin vessan lattialla. Silloin aikanaan käytiin tietysti jo ensimmäisiä kertoja lääkärillä. Hoidoksi määrättiin Buranaa (tai muuta vastaavaa), mutta eihän siitä lääkkeestä koskaan ollut mitään hyötyä, koska tyttö oksensi noin vartin päästä kohtauksen alkamisesta. Vuosien aikana ollaan kokeiltu vaikka mitä perus kipulääkkeitä, joitain nenäsumutteita, ja pidetty vaikka kuinka monia kuukausia migreenipäiväkirjaa. Tyttö on nyt kohta 15-v, ja edelleen kuulemma liian nuori migreeninestolääkitykseen. Taas kerran saatiin uusi nenäsumute, ja käsky pitää pari kuukautta päiväkirjaa. Sitten vasta voi kuulemma edes päästä neurologin juttusille. Nykyään ongelma kuitenkin on se, että kohtaukset ei enää ole ihan niin voimakkaita, mutta kestävät pitkään. Välillä tytöllä on paha olo ja päätä särkee monta päivää putkeen. En tällä hetkellä edes muista, että milloin viimeksi olisi ollut kolme kokonaista päivää putkeen ilman mitään oireita. Kirjoitetaan taas kiltisti päiväkirjaa. Jokaisen päivän kohdalla on merkintä, että joko päätä särkee, tai on paha olo. Tyttö on ollut poissa koulusta jo niin paljon, että ollaan jouduttu viemään lääkärin todistuksia kouluun. Hän on koulussa keskimäärin 2-3 päivää viikossa, ja loput poissa. Ja ei, en epäile, että hän feikkaa. En usko, että hän huvin vuoksi makaa vessan lattialla jokatoinen päivä. Ja tietysti aina välillä oksentaa. Jos hänellä on paha olla, niin hän ei tietenkään pysty myöskään menemään erittäin rakkaaseen harrastukseensa. En usko, että hän huvikseen kieltäytyy parhaan kaverin tapaamisesta. Ensi vuonna hän on ysillä, ja hänen pitäisi saada arvosanat sen verran hyviksi, että pääsisi lukioon. Siis omasta mielestäni hänellä on kyllä koulu mennyt niin hyvin, kun tilanne sallii. Keskiarvo on aina ollut siinä kasin paikkeilla tai vähän päälle, ja kokeista tulee pääasiassa ihan hyviä numeroita. Paitsi sitten ne kerrat, kun hän on maannut monta päivää vessassa, ja ei ole kyennyt yhtään lukemaan kokeisiin. Hän itse haluaisi myös jo piakkoin tehdä jotain kesätöitä, mutta eihän hän voi mennä minnekään töihin, jos hän on puolet ajasta poissa. Alan olla itse jo niin väsynyt tähän koko juttuun. Ja niin varmasti tyttö itsekin, vaikka hänellä on ihan yllättävän positiivinen ote elämään. En tiedä onko sillä merkitystä, mutta tyttö on aina (jos ei ole paha olo) iloinen minulle, ja viihtyy minun ja kavereidensa kanssa. Hän ei kulje kaupungilla, vaan tapaa kavereita heidän, tai meidän kodissa. Ja tunnen kaikkien kavereiden vanhemmat. Voin siis aika varmasti sanoa, että kaikki päihteidenkäyttö on poissuljettu. Onko siis kellään kokemusta tällaisesta migreenistä? Ja mitä ihmettä sille on saatu tehtyä?

    • Ymmärrän sinua. sanoo:

      Kannattaa facebookata ryhmä lasten- ja nuorten migreeni, jos et vielä ole kolunut läpi.

      Meidän suvussa kulkee myös erittäin vaikea-asteinen migreeni ja lapseni sai eskarissa ensimmäisen särkykohtauksensa. Muuten migreeni kulkee viikottain mulana, säryttömänä, mutta muut oireet näkyvillä ja pitäisi lasta lääkitä 🤷‍♀️.

      Sinun tyttäresi kohdalla vaikuttaisi valitettavasti menneen siihen, että migreeni on jäänyt hoitamatta (ammattilaisten vika, EI Sinun) ja migreeni on kroonistunut. Google auttaa yksityisten lääkäreiden neurologien yhteystietoja ja kannattaa vaatia suoraa yhteyttä heihin. Vaikka siten vuodattaa sähköpostilaatikkoon, että krooninen migreeni vaivaa lastasi.

      Toivottavasti saat apua. Muista vaatia sitä, hoitamaton migreenin seuraukset on hyvin ammattilaisten tiedossa.

    • Lop sanoo:

      Onko pää kuvattu? Veisin yksityiselle neurologille, varmaan olette sen kyllä jo tehneetkin.

    • Kia sanoo:

      Moi mulla oli yläasteen jälkeen 4-5 päivänä viikossa migreeni joka kerta. 10v pyristelin sen kanssa kunnes menin työpaikkalääkärille et nyt tarvii tehdä jotain et mul on varmaan jotain kasvaimia. Mee yksityisen kautta neurologille jolleivät Tk laita lähetettä! Asutteko pääkaupunki seudulla? Menkää lastensairaalaan? Ei kai oo mitään e-pillereitä käytössä?

    • Äityli sanoo:

      Mun miehellä on ollut koko elämänsä tuollainen migreeni, joka saattoi viedä päiviä, piti oksentaa, eikä mistään lääkkeestä oikein saanut hyötyä. Joskus runsas annos burana capsia saattoi helpottaa, jos tajusi ottaa oikealla hetkellä. Kaksi syytä keksittiin, mikä laukaisee kohtauksen: vilkkuva kevätaurinko ja jännityksestä johtuva stressi. Mutta joskus ei nämä sopineet syyksi ja migreeni puski aivan yllättäen.

      Nyt menty viitisen vuotta oireettomana, ja hoito: osteopatia. Ei ortopedinen osteopatia vaan biodynaaminen osteopatia. Helsingissä on osteopatiakeskus Ilo. Suosittelen matkaa sinne, jos ette asu pääkaupunkiseudulla. He osaavat varmasti vinkata hyvää osteopaattia läheltä teidän asuinpaikkakuntaa, ettei jatkossa tarvitse reissata.

      Mieheni käy noin puolen vuoden/vuoden välein hoidossa. Migreeni on tämän ajan kokonaan poissa ja tajuaa aina varata uuden hoidon kun kohtaus yllättää about tällä syklillä. Ennen kohtauksia saattoi olla useampi kuukaudessa ja vei monta päivää. Ensimmäisen kerran tarvitsi kolme hoitoa noin kahden kuukauden sisällä, nykyään riittää tuo yksi kerta noin vuodessa. Suosittelen tyttärellesi! Mahdollisuus lääkkeettömään ja migreenittömään elämään!

    • Migreeni kaverina sanoo:

      Yksityiselle neurologille kannattaa mennä, vaikka se maksaa. Hän voi kuitenkin laittaa lähetteen julkisen puolen tutkimuksiin. Tuo saattaa olla myös Hortonin oireyhtymä. Mutta pakkohan se on selvittää ja apua saada, ettei nuoren koko elämä mene pilalle.

  • Älä_luovuta! sanoo:

    Omasta kokemuksesta voin kertoa, että lastensuojelutyöntekijän puuttuminen tilanteeseen voi oikeasti olla hyödyksikin. Koska sosiaalityöntekijä voi ”pakottaa” terveydenhuoltoa ottamaan asian vakavasti. Meillä oli tietysti eri tilanne, tein itse omasta lapsestani lasun, koska apua ei saatu lapsen selkeistä autisminkirjon oireista huolimatta. Vasta kun lastensuojeluntyöntekijä saapui lääkärin vastaanotolle mukaan ja asetti terveydenalan ”ammattilaisen” selkä seinää vasten, saatiin lapselle lähete eteenpäin, jota kukaan ei uskaltanut enää bumerangina palauttaa. Nyt lapsella diagnoosi ja kuntoutus alkamassa parin kuukauden päästä (ennen sitä sodin yksin koneistoa vastaan kolme vuotta), asiat alkoivat rullaamaan todella nopeasti. Kerro rohkeasti omalle työntekijällesi kaikki ja rohkeasti pyydä apua saamaan itsellesi hoitokontakti, sekä asiallinen diagnoosi. Älä luovuta, kaikki menee hyvin ❤️