Onko naisten pakko olla karvattomia ripsistä alaspäin jotta ei pidetä kummajaisena? Kuinka aikaisessa vaiheessa karvanpoisto pitää aloittaa?

Mumsnet-keskustelupalstalla äiti kysyi neuvoa kuusivuotiaan tyttärensä karvoituksen suhteen. Äskettäin kuusi vuotta täyttäneellä tytöllä on tummat säärikarvat ja karvoja myös alaselässä. Tyttö oli huomannut, että hänen kavereillaan ei ollut vastaavaa, ja halusi poistaa karvansa. Äiti ja tytär olivat käyneet keskusteluja siitä, että me kaikki ihmiset näytämme erilaisilta, mutta tyttö oli silti hävennyt karvojaan niin, että hän ei halunnut mennä uimaan. Lapsi oli myös käyttänyt sukkahousuja kesälläkin.

Äiti kysyi neuvoa muilta vanhemmilta: pitäisikö antaa kuusivuotiaan poistaa karvoitustaan vai ei?

Vastaajat olivat sitä mieltä, että karvat kannattaisi poistaa siksi, että tyttö ei joutuisi kärsimään ulkonäöstään. Jokainen voinee kuvitella, miten kurjaa on, jos näyttää erilaiselta kuin muut lapset eikä voi tehdä asialle mitään.


Kuva Sharon McCutcheon.

Osa vastaajista kehotti käymään lääkärissä siltä varalta, että karvat kasvaisivat poikkeavan hormonaalisen syyn takia. Monet kertoivat kokemuksiaan siitä, millaista on ollut itse kärsiä runsaasta karvoituksesta lapsena. He olivat hävenneet karvojaan ja heitä oli kiusattu niiden takia. He olivat kärsineet siitä, että vanhemmat eivät olleet antaneet poistaa karvoja.

Mutta toistaalta: tarvitseeko kuusivuotiaan tytön lähteä karvanpoistorumbaan? Kyseessä on kuitenkin lapsi. Kukaan ei halua että oma lapsi kärsii, mutta miksi ihmeessä pikkutyttö ei saisi olla karvainen? Tai aikuinen nainenkaan sen puoleen?

Ovatko ne karvat oikeasti niin kamalia? Jokaisessa niitä kuitenkin kasvaa. Ehkä olisi kaikkien kannalta mukavampaa jos niihin suhtautuisi vähän rennommin…

Mitä mieltä sinä olet? Antaisitko sinä kuusivuotiaan lapsesi poistaa karvojaan jos hän haluaisi? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Jozu Peruuta vastaus

8 vastausta artikkeliin “Antaisitko kuusivuotiaan sheivata säärikarvojaan?”

  • Sohvi sanoo:

    Vaikka lapsen kavereilla ei karvoja olisikaan, onko se lapsen etu kuitenkaan lähteä siihen rumbaan tosiaan? Ajattelen, että ei. Eikä aikuisen tarvitse mielestäni kertoa, että karvoja ylipäätään poistetaan tai miten se tehdään.

  • Jozu sanoo:

    Ajankohtainen aihe meille. Kiinnostanut tämä aihe kun tytär melkein 6v kesällä auton takapenkillä ilmoitti että haluaa ajaa karvat jaloista… Keskusteltiin asiasta ja se jäi sit siijen, ei ole tuonut esille jalkakarvoja enkä ole itsekään ottanut asiaa esille… Omasta mielestä ei kannata alkaa sheivaamaan lapsena mutta jos kovin koulussa häiritsee tms niin sitten voisi harkita… Hänellä ei ole kovin tummat karvat mutta pitkät ja aika paljon… Miettinyt että onko keskosuudella yhteyttä? Syntyessään oli karvainen vauva mutta ajan myötä ainakin väheni…

  • Äippis sanoo:

    En kyllä edes harkitsisi mitään poistotapoja ennen, kun lääkärissä olisi käyty ja varmistettu mahdolliset taustasyyt runsaalle karvan kasvulle. Oma 6-vuotias tyttöni omaa sangen runsaat säärikarvat eli aihe on välillä mietityttänyt minua, mutta ei ainakaan vielä ollenkaan lasta itseään. Tyttäreni on perinteisen suomalaisen värinen, vaaleanruskea tukka ja siniset silmät ja vaikka säärikarvatkin ovat vaaleat, niin hyvin näkyvät. Odottelevalla mielellä tässä ollaan, tuleeko aihe isommin esiin ihan omassa perheessä.

  • Jo aikuisia lapsia mulla sanoo:

    Mä kokeilisin ensin tehdä karvoista ystäviä eli lapsi voisi tutkia esim suurennuslasilla minkälaisia hienoja karvoja hänen jaloissaan on. Kirjoista ja netistä voisi etsiä tietoa karvojen tehtävistä ihmiskehossa. Äiti voi myös olla ajelematta säärikarvojaan, jolloin lapsi ei opi että ne pitäisi ajaa. Onko jutun lapsi tummempi kuin suomalaiset keskimäärin? Aivan vaaleilla on myös vaaleat karvat, mitkä ei ihosta niin erotu. Tummemmilla tietysti tummemmat. Tätäkin asiaa voi tutkia lapsen kanssa.
    Jos edellä mainituista ja muista mielikuvitusta käyttämällä löydetyistä keinoista mikään ei auta, antaisin lapsen ajella karvansa ennen uintireissuja ja kesäisin, mutta en kannustaisi siihen. Jatkaisin karvakeskustelua sittenkin, vaikka toisaalta, siinä on riski että tekee itse karvoista liian ison asian.

  • S sanoo:

    Varaisin lapselle ajan laserhoitoon. Karvan poistorumbaan on ihan turhs ryhtyä, kun asian voi ratkaista helposti. ja ihan kohtuu hintaan.

  • Äiti A sanoo:

    En antanut…Omani kipuili samaa asiaa ja nyt kohta 11 v on paremmin sinut asian kanssa. Käy uimassakin taas mielellään kavereiden kanssa. Puhumista, puhumista ja tukea lapsen itsetunnolle ja muille ihanille ominaisuuksille. Mielestäni ei vielä kovin pienenä todellakaan kannata alkaa loputtomaan sheivausrumbaan.