”Ammattikasvattajana huolestun vanhemmista, jotka eivät suostu lapsen psykologisiin tutkimuksiin”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Olen esiopettaja, ja nyt alkaa olla se hetki toimintakaudesta, kun lasten palavereja sovitaan vanhempien kanssa ja kerrotaan siirtotiedot kouluun. Mikä minua huolettaa ja harmittaa, on se, että valitettavasti tänäkin vuonna muutama vanhempi ei suostu ottamaan tarjottua apua lapselleen vastaan.
Nämä kyseiset lapset ovat aivan mahtavia tyyppejä. Jos heidän kanssaan työskentelee tai juttelee vain kahden kesken, ei huomaisikaan mitään ongelmia. Mutta ongelmat ilmenevätkin vasta isommassa lapsiryhmässä, esimerkiksi juurikin niillä esiopetustuokioilla.
Annan konkreettisen esimerkin. Lapsen keskittyminen harhailee aivan muualla silloin, kun pitäisi kuunnella ohjeita. Tämä lapsi ei ole kyennyt kertaakaan itsenäiseen työskentelyyn esiopetustuokioilla. häntä tarvitsee jatkuvasti palauttaa toimintaan ja muistuttaa ohjeista, koska muuten ei tapahdu mitään. Ja jos emme häntä auttaisi, esim. toistamalla ohjetta uudestaan ja herättelemällä palauttamaan keskittyminen takaisin, hän putoaisi kärryiltä.
No, onneksi esiopetustuokioilla on ollut avustaja joka auttaa ja tukee tätä lasta aina. Mutta tämä johtuu siitä, että ryhmässä on muita lapsia, joiden vanhemmat ovat ymmärtäneet ottaa apua vastaan. Tehostettuun tukeen siirtämällä saadaan esiopetukseen sekä kouluun lisäresursseja, eli juurikin niitä avustajia, jotka voivat sitten näitä lapsia auttaa.
Kuva Inês Pimentel.
Nyt tämän kyseisen lapsen kohdalla, olemme ilmaisseet huolemme vanhemmille. Sillä minua ja muitakin opettajia huolettaa, että miten lapsi tulee pärjäämään koulussa isossa ryhmässä, jos sinne ei saada kouluavustajaa. Kun nyt jo pienessä ryhmässä keskittyminen harhailee jatkuvasti. Ja meillä ei mitään muuta olisi toiveena kuin lapsen etu, ja se, että hänellä olisi mahdollisimman valoisa tulevaisuus ja hyvä olla koulussa.
Se että lasta voitaisiin auttaa, edellyttäisi psykologin tutkimuksia, jotta saataisiin lausunto tehostetun tuen tarpeesta. Vanhemmat eivät tähän suostu. En pysty ymmärtämään että miksi. He vain hokevat että meidän lapsessa ei ole mitään vikaa. Eivätkä kuule tai näe sitä, että me emme ehdota psykologian tutkimuksia huvin vuoksi tai perhettä kiusataksemme.
Meidän aito ja vilpitön tavoitteemme on vain auttaa lasta saamaan kaikki tarpeellinen tuki, jotta hänen koulunkäyntinsä sujuisi mahdollisimman hyvin. Nyt kun apua otettaisiin vastaan ajoissa, lapsi pysyisi paljon todennäköisemmin muiden mukana, eikä tippuisi kärryiltä ja myöhemmin syrjäytyisi. Eihän se lapsen vikaa ole jos hän ei pysty keskittymään tunnilla! Niin miksi ihmeessä lasta ”rangaistaan” siitä työntämällä hänet liian isoon oppilasryhmään, missä on paljon enemmän ääntä ja ärsykkeitä.
Valitettava ennustukseni on, että jos tämä lapsi joutuu isoon ryhmään, missä ylimääräistä kouluavustajaa ei ole, niin hän siitä tulee kärsimään sitten koulussa. Ja se ei todellakaan ole lapsen edun mukaista. Kyseessä on niin mahtavaluonteinen lapsi, niin hänelle toivoisi pelkkää parasta.
Itselläni ei ole pätevyyttä tehdä diagnooseja, eikä se oleellista olekaan, mutta jos tällä lapsella vaikka oikeasti olisi ADD, joka selittäisi keskittymisongelmat, niin on todella väärin että lapsi jätetään ilman tukea, johon hänellä olisi oikeus.
Kuva Gautam Arora. Ylin kuva Kelly Sikkema.
Nyt kysynkin teiltä vanhemmilta, osaatteko te kertoa syytä miksi sanat psykologin tutkimus on vielä tänäkin päivänä niin iso mörkö? Ei kai joku oikeasti kuvittele että lapsi leimataan hulluksi jos hän käy psykologin tutkimuksissa? Mitään muuta selitystä en nimittäin keksi miksi apua ei oteta vastaan, vaan kielletään viimeiseen asti että mitään huolta ei ole.
Niin. Ymmärrän kyllä täysin että kotona ne ongelmat eivät näy. Mainitsinkin tuossa aiemmin että kahden kesken ja rauhallisessa ympäristössä mitään keskittymisongelmia ei juurikaan näy. Ja tällä tavalla se varmaan näyttäytyy siellä kotona, ja siksi heidän on vaikea uskoa että isommassa lapsiryhmässä tilanne on toinen.
Eniten siis turhauttaa se, että vaikka kaikkemme teemme lapsen edun eteen, niin tällä hetkellä näyttää siltä että lapsi ei tule saamaan tarvitsemaansa tukea. Ja syynä se että vanhemmat eivät suostu hyväksymään tarjottua apua.
Valitettavasti se vain on niin, että jotta nykyään pääsee tehostetun tuen piiriin, niin lapsen on ensin saatava kirjallinen lausunto, jossa todetaan esimerkiksi nämä keskittymisongelmat. Vasta sitä kautta on mahdollista saada lisää resursseja kouluun.
Kuva Andrew Ebrahim.
Joten korostan nyt vielä loppuun tämän itsestäänselvyyden: psykologille juttelu ei tarkoita sitä että ihminen olisi millään lailla hullu tai huono. Tämän pitäisi olla aivan itsestäänselvyys vuonna 2021. Ihmiset jotka juttelevat psykologille ovat täysin normaaleja ja tavallisia ihmisiä. Ymmärtäkää tämä.
Havaitsemalla ja puuttumalla ongelmiin ajoissa, voidaan ennaltaehkäistä niiden paheneminen. Ja tässäkin tapauksessa tarkoitus on nimenomaan se, että autetaan jo ennenkuin ne ongelmat kunnolla edes alkavat. Tai ehtivät pahentua.
Olen itsekin käynyt työpsykologilla, kun huomasin että pieniä työuupumuksen oireita alkoi ilmetä. Kiitos hyvän työterveyshuollon, pääsin juttelemaan psykologille ajoissa. Jo tuo yksi käynti auttoi minua löytämään uusia keinoja jaksamaan eteenpäin. Jos olisin kieltänyt ongelman, enkä olisi suostunut hakemaan apua ajoissa, olisin varmaan tällä hetkellä aivan loppuun palanut ja elämänhalun menettänyt.
Kyllä tuo työ on kuormittavaa ja turhauttavaa silloin kun kaikkesi teet, ja joku laittaa kapuloita rattaisiin. Ja vain koska heillä vanhempina on oikeus. Se on niin väärin ja sääli että lapsi siitä tulee kärsimään eniten. Sitäpaitsi, on täysin normaalia että jokaisella ihmisellä on jotain haasteita tai tuentarpeita. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Mutta lapsi on vielä niin pieni, ettei pysty itse auttamaan itseään. Siksi me aikuiset olemme hänestä vastuussa, ja meidän tulee tehdä kaikkemme jotta lapsella olisi mahdollisimman hyvä tulevaisuus edessä.
Kuva Theodor Vasile.
Nykyään ei todellakaan edes ole itsestäänselvyys että tutkimuksiin pääsisi koska jonoa on niin paljon. Joten jos niitä teille tarjotaan niin pyydän että otatte ne aina vastaan. Kyllä ammattilainen arvioi parhaiten tarvitseeko lapsesi tukea vai ei ja jos niin millaista tukea hän suosittelee. Ette menetän mitään, päinvastoin, pääsette koko perheellä paljon helpommalla. On paljon helpompi ennaltaehkäistä ja auttaa ajoissa, kun korjata rikkinäisiä aikuisia.
Välillä kuulee kuinka varhaiskasvatuksen tai koulun henkilökuntaa syytetään siitä että lapsi ei saa apua. Tässä tapauksessa en suostu tuota syyllisyyttä kantamaan. Oli vanhemmat mitä mieltä tahansa, pidän huolen että koululle tulee selväksi että me esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa yritimme tehdä kaikkemme, mutta vanhemmat eivät suostuneet yhteistyöhön/ottaneet apua vastaan. Eihän tämä valitettavasti lasta pelasta, mutta sitä syyllisyyden taakkaa en jaksa turhaan kantaa silloin, kun pitkin vuotta on yritetty saada vanhempia heräämään tilanteeseen ja suostumaan siihen että lapsi saataisiin jo hyvissä ajoin tuen piiriin.
Parhaimmassa tapauksessa ongelmiin löytyisi sellaisia keinoja, jotka ratkaisevat koko asian ja poistaisivat huolen. esimerkkilapsenkin kohdalla en pitäisi yhtään epätodennäköisenä että jos hän saisi nyt apua ajoissa, hän voisi jo parin vuoden päästä pärjätä tavallisellakin koululuokalla. mutta se ei ole lapsen tehtävä pärjätä siellä yksin vaan aikuisten vastuulla on auttaa lasta hyvään alkuun.
Kiitos jos ymmärrät lapsesi edun ja otat apua vastaan silloin kun sitä ehdotetaan.
Terveisin: Vielä yhden vuoden esiopettajana ja sitten vaihtuu ala jos vanhemmat eivät herää.”
Nimim. Turhautunut esikoulun opettaja
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 96 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kommentoi artikkelia
96 vastausta artikkeliin “”Ammattikasvattajana huolestun vanhemmista, jotka eivät suostu lapsen psykologisiin tutkimuksiin””
Uusimmat artikkelit
Kirjoittaja lähtee olettamuksesta, että psykologi on hyväntahtoinen ja ajattelee lapsen parasta. Se ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi niillä vanhemmilla, jotka ovat puolustaneet lastaan seksuaaliselta hyväksikäytöltä, voi olla toisenlaisia kokemuksia. Huostaanottoja tehdään myös liiketaloudellisin motiivein. Itse en elämänkokemukseni vuoksi luota suomalaisiin viranomaisiin etenkään lapsia koskevissa asioissa, enkä kehota ketään muutakaan luottamaan. Siellä on valtavasti mätää, mutta eihän niitä suomalaisia, jotka eivät ole sitä kohdanneet, saa millään uskomaan sitä.
Oletko miettinyt, että ongelma olisi ennemminkin se, että lapsi oikeasti tarvitsee vielä vain leikkimistä? Jos kyseessä on esim. Loppu vuotena syntynyt juuri 6v täyttänyt poika niin hänen tarve on saada leikkiä – ei istua opetuksessa. Ongelma on enemminkin siinä, että lapsilta vaaditaan ihan liikaa esikoulu ja 1. Luokkalaisena.
Ja varsinkin pojilta vaaditaan, koska he kehittyvät tässä asiassa myöhemmin kuin tytöt eikä siihen psykologit auta vaan se, että koulu aloitettaisiin 7-8 vuotiaana (loppuvuotiset, kun ovat 6 vuotiaita koulun alkaessa..) ja uskon, että olisi parempi kun pojat aloittaisivat koulun vuotta myöhemmin kuin tytöt. Ja toisekseen esikouluissa on isoja eroja – osassa vaaditaan lapsilta aivan liikaa, kun lapset eivät ole siihen vielä valmiita. Siinä missä ennen lapset oppivat lukemaan 2. Luokalla niin osassa kouluista yli puolet lapsista lukee jo esikoulussa. Vaatimustaso on muuttunut eikä voida olettaa, että kaikki lapset ovat siihen valmiita, kun oikeasti jokainen heistä tarvitsisi 90 prosenttisesti leikkiä yms eikä suinkaan varsinaista opetusta.
Ei ihme, että lapsia diagnosoidaan jatkuvasti, koska heiltä vaaditaan aivan liikaa liian pienenä.
Piti vielä sanoa, että akateemisestikin erityisluokka on katastrofi. Vaikka opetus periaatteessa olisi yleisopetusta, se on käytännössä siitä kaukana, koska ryhmässä on eri ikäisiä lapsia erilaisine ongelmineen, osalla yleensä yksilöllistetty opetus. Parhaimmillaan opettaja on koulutettu erityisluokanopettaja, jolla ei ole osaamista eri oppiaineissa, pahimmillaan joku lukiolainen, jolla ei ole edes pedagogista osaamista. Normiluokalla lapset saavat jo alakoulun lopulla aineenopetusta, ja yläkoulussa kaikki aineet opettaa aineeseen perehtynyt opettaja. Erityisluokalla tällaiseen asiantuntemuksen ei ole oikeutta, koska ajatus on, etteivät ne erityislapset kunnollista opetusta tarvitse tai ansaitse.
Olet siis laittamassa lasta erityisluokalle siksi, että hän ei esikouöuiässä vielä oikein jaksa keskittyä tehtäviin ja uskot, että siellä pärjäisi paremmin ja voisi parin vuoden päästä jo ansaita paikkansa toisten joukosda. Se voi olla varsinainen karhunpalvelus. Ensinnäkin tuossa iässä tapahtuu paljon kehitystä. Toiseksi voin kertoa, että pienet ryhmät eivät todellakaan ole rauhallisempia, kun niihin on sijoitettu juuri ne keskittymiskyvyttömät ja muulla tavoin ongelmaiset lapset. Näissä ryhmissä on yleensä myös epäpätevä opettaja ja suuri vaihtuvuus. Oma lapsi traumatsoitui todella vakavasti, kun joka päivä sai pelätä tuleeko turpiin ilman minkäänlaista syytä. Osaaminen ei kehittynyt, kun mitään ei vaadittu, ja itsetunto kärsi, kun oli leimattu jo valmiiksi huonoksi. Normaaliopetuksessa oli enää vaikea pärjätä. Erityisluokalta ei myöskään käytännössä ole mahdollisuutta hakea lukioon (kaikki vanhat luokkalaiset ohjattiin amiksiin erityislinjoille, vaikka joukossa oli ihan teräviäkin kavereita) eikä siellä saa kunnollista aineenopetusta.
Jos tuelle on tarve, se pitää saada siellä lapsen paikka on, eli toisten lasten joukossa. Jos se erityisputki kerran alkaa, se ei koskaan pääty. Jatko-opinnoissa voi vielä päästä erityisammattikouluun, muta työelämässä erityismukautetusti pienryhmissä opiskellut on äärimmäisen heikoilla, koska niitä ryhmätyötaitoja ja itsenäisiä työskentelytaitoja siellä ei opi.
Toisin sanoen: älä laita lapsia tuohon putkeen. He syrjäytyvät. Suosittele heille kaikki mahdollinen tuki normaalin opetuksen yhteyteen.
Mulla isänä periaatteena, että aina kun tarjotaan tukea ja apua koulun puolelta, se otetaan vastaan, ja kaikki apu mitä saadaan, on lapsen etu. Ei se sen kummempaa ole.
Meillekin tuli aikanaan nykyisen teinin osalta tiedustelu päiväkodista/eskarista, miten suhtauduttaisiin lapsen psyk. tutkimuksiin… puskista tuli ja itkukin tuli. Arjessa ongelmat eivät olleet näkynyt. Suostuttiin kuitenkin vaikka olihan se jollain erikoisella tavalla kova pala purtavaksi. Oliko lapsemme jotenkin viallinen? Onneksi suostuttiin. En tiedä mikä tilanne olisi nyt, jos toiseen kantaan olisi päädytty. Lapsella todettiin laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Lapsi aloitti koulun tehostetulla tuella. Tutkimusten johdosta tiedettiin, mikä tuottaa hankaluutta ja mihin tukea tarvitaan. Pidettiin huolta koulussa ja seurattiin oppimista. Mihin tukea tarvitsi, sitä annettiin. Opiskeli pääsääntöisesti normiluokassa, äikässä ja matikassa osin myös erityisopettajan luona. Asutaan pienellä paikkakunnalla ja resurssit koulussa toista luokkaa kuin käsittääkseni kaupungeissa ja suuremmilla paikkakunnilla. Pienet luokat ja hyvin henkilökuntaa. Kukaan ei pääse putoamaan kelkasta, koska tukea kaikille sitä tarvitseville hyvin saatavilla. Matikassa on erityinen tuki ja oman osaamistason mukaisesti edetään. Jos joutuisi rämpimään läpi normitason, olisi motivaatio varmasti loppunut jo vuosia sitten. Se, että lapsi kokee onnistumisia ja tuntee pärjäävänsä motivoi jatkamaan ja haastamaan itseään. On kyllä äärimmäisen itsekästä vanhemmilta evätä lapselta hänen tarvitsemansa tuki ja mahdollisuus onnistumisiin. Ne kantavat pitkälle. Jos lapsi ei saa tarvitsemaansa tukea ensimmäisen kolmen kouluvuoden aikana, on kyllä suuri todennäköisyys, että hän putoaa lopullisesti muiden kelkasta ja sen jälkeen on aika vaikeata päästä sinne takaisin.
Että, kuunnelkaa vanhemmat niitä hoitotätejä eskarin setiä. Aika usein heillä kuitenkin työn tuomaa kokemusta havaita asioita lapsista. Ja jos testeissä ei mitään löytyisikään, niin eikös se sitten olisi hyvä ihan juttu?
Taas puhutaan avustajista, päiväkodissa työskentelee varhaiskasvatuksen erityisohjaajia! Ei tiedä,onko kouluissa avustajia, mutta toivoisin heidänkin olevan koulunkäynninohjaajia. Avustajat avustaa, ohjaajat ohjaavat!
Esimerkiksi, jos lapsi on käynyt 3 kertaa em turkimuksissa ja lopputulos on aina ”kerrottu käytös on ikäkauteen normaalia” ja lapsi lähetetään” ja lapsi lähetetään aina uudelleen, kun psykologi vaihtuu.
Saatesanoissa sanotaan, että vanhemmat ovat huolissaan lapsesta.
Vanhemille valiteaan liian hitaasta toiminnasata siirtmätilanteissa.
Ongelma ratkesi päiväkodin vaihdolla.
”Mulla ei ole pätevyyttä eikä oikeutta tehdä psykologisia diagnooseja, mutta tein psykologisen diagnoosin ja syytän tämän täysin perusteettoman neuvon noudattamatta jättämisestä palkkani maksajia”
Just tämän takia me vihataan teitä.
Ketään vihaamalla ei rakenneta hyvää tulevaisuutta itselle ja omille lapsille!
Vihan tunne on toki hyvä kohdata, sen kautta voi oppia tuntemaan itseään. Miksi minä olen vihainen? Onko minua tai läheistäni todella kohdeltu väärin nyt vai kumpuaako viha jostain aiemmasta tilanteesta…
Meillä tytöllä meni koko päiväkoti ura loistavasti.Oli kaikkien lempi lapsi.Ruokailu tuotti haasteita ja yleensä tankkasi aamulla puuroa,että jaksoi sillä koko päivän.Eskariin siirrettäessä ongelmat alkoivat heti.Ei jaksanut keskittyä tehtäviin yhtään,eikä saanut niistä puoliakaan tehtyä.Osaamisessa ei kyllä ollut vikaa.Hyvin nopeaa päästiin tutkimuksiin,koska sisaruksilla myös diagnooseja.Hänellä todettiin autisminkirjo ja ADHD.Pääsi pienluokalle ja sai lääkityksen,ja nyt 6.luokalla tulee siirtymään erityiskouluun paremmalle tuelle,koska ei tule pärjäämään yläasteella tässä koulussa.Englantia opiskelee normi luokassa ja on 10 oppilas.Älyssä ei ole mitään vikaa….
Ymmärrän huolesi, mutta olen nähnyt työn kautta paljon sitäkin, että ennen koulu ikää ei aleta edes tekemään testejä. Toisaalta hyvä niinkin. Eskarilaiset on vielä hyvin pieniä ja aikaa kasvaa ja oppia taitoja.
Todella hyvä kirjoitus tsemppiä sulle ja jaksamista lapset on tulevaisuus en ymmärrä vanhempia jotka eivät anna auttaa lapsia 🤗
Me huomattiin jo 4v, että pieniä haasteita oli. Esikoulussa haasteet tulivat selvemmin esille. Esim. Hienomotoriikka, muistiinpalauttamisen vaikeus, hahmottaminen. Keskusteltiin. Haasteita oli, mutta ei niin suuria, etteikö voisi siirtyä ensimmäiselle luokalle normaalisti. Lapsi osasi käyttäytyä, noudatti ohjeita pärjäsi luokkatovereiden kanssa. Äidinkieli ja matematiikka tuottivat haasteita. Tuli korona ja kotikoulu. Koulutehtävien tekeminen oli suurta tappelua. Päästiin takaisin kouluun ja koulupsykologille. Testattiin oppimisen eri osa-alueita. Niin laajat haasteet, ettei opettaja eikä me vanhemmat oltu ymmärretty ollenkaan. Päästiin heti erityisen tuen piirin. Myöhemmin vapautui paikka pienluokalta. Diagnoosia ei ole, koska olen kokenut ettei sitä tällä hetkellä tarvita. Lapsi edistyy omalla tasollaan ja saa tarvittavaa tukea, jotta voi mahdollisimman hyvin menestyä omalla tasollaan.
Tuen on tarkoitus auttaa oppilasta, kokemaan menestystä, oppimaan, saamaan se apu mitä menestyäkseen tarvitsee. Tuki voidaan purkaa jos tilanne helpottuu/muuttuu tai tukea ei enää tarvitse.
Viisas vanhempi on se, joka ymmärtää, että haasteet kuuluvat ihan jokaisen lapsen elämään, sen omankin. Ne vain on erilaisia. Meidän lapset eivät ole täydellisiä, mutta me voidaan rakastaa heitä juuri siksi.
Eipä vanhempia eikä lasta aina uskota, itse sain vasta vanhana Asperger-diagnoosin. Minua syytettiin kun lapsi oli ”tunteeton” ja erikoinen. Ei diagnoosia, vain kaikki vanhemman vika.
Että kyllä sitä herkästi jää ilman apua. Ammattilaiset kun tietävät kaiken aina ”paremmin”.
Tyttöjen / naisten autismia ei tunnnisteta kunnolla vieläkään.
Minulla on päinvastainen kokemus, kun minua äitinä ei uskottu koulussa, kun kerroin lapsen väsymisestä ja epäilystäni, että lapseni on autismin kirjolla.
Opettajat vain vetosivat hyvään koulumenestykseen ja väheksyivät vaatimuksiani koulupsykologin testeistä.
Vein lapsen yksityisesti tutkimuksiin ja tuloksena oli selvä autisminkirjodiagnoosi, jonka oireet olivat hyvin tytöille tyypillisiä. Koulussa ei tunnettu lainkaan tyttöjen autismin erilaisuutta poikiin verrattuna.
Aivan Selkee asia, lapsella ei ole hätää jos puuttutte hänen kiusaamiseen, mikään muu ei selitä tätä asiaa, että yksin uskaltaa toimia mutta ryhmässä ei, selvästi pelkää että ei osaa ja muut pilkkaa! Kyllä tässä enemmän huolissaan pitäisi olla henkilökunnan ammattitaidosta!
mitä ihmettä? 😀
Että mikä oli..?
Ihmeellistä kun ei siellä eskassa juuri mitään tehty koko vuonna. Lähinnä piirrustuksia ja muutama kirjain. Joten mitkä tuomiot olemattomasta. Huvittaa kun moni varhaiskasvattaja leikkii mielellään opettajaa.
Ja niin. Kyllä se tuli kuuluu antaa ihan kysymättä, päivähoidon puolella ja muuallakin ilman dg: a.
Eli varhaiskasvatuksessa vika jos lapsi on kirjolla?
Koulukiusaaminen on varmaankin teoriallasi sitten vanhempien vika😆
Luultavasti kotona on esim päihdeongelmia vanhemmilla. Lapsi reagoi niihin, ei se add ole, vaan psyykkistä. Tee lasu.
Itsekin ajattelisin, että lasi ilmoitus voi olla paikallaan. Kun koulusta aletaan myös tuottaa huolta ja toivottavasti myös tehdään ilmoitus, niin lapsi viimeistään toivottavasti saisi apua.
Minä olen ollut tuo keskittymisvaikeuksista kärsivä ja myöhemmin ongelmakäyttäytyvä lapsi. Omalla kohdallani ongelma en niinkään ollut minä – vaan dysfunktionaalinen perhe joho. mielestäni kirjoituksessakin viitataan. Halutaan ylläpitää harhakuvaa että kaikki on täydellisesti sillä ei haluta alkaa tarkastelemaan perheen sisäisiä ongelmia. Meillä se oli äidin narsismi.
Lapsen ongelmat voi tulla melkoisena yllätyksenä vanhemmalle jos aina on vaan ollut hyvä päivä, tehnyt hienosti kaiken ja syönytkin hyvin. Meillä kävi näin, lisäksi ongelmat ilmenivät yhtäkkiä sen jälkeen kun yritin saada eskaria puuttumaan poikani kokemaan kiusaamiseen. Sitä ennen ei koskaan mitään. Ongelmat myös nimettiin epämääräisinä; ”meillä on sellainen tunne että”. Onko niin vaikeaa kertoa mikä mättää, missä mättää ja silloin kuin mättää, eikä kehua ja ylistää lasta vanhemmille päivittäin ja sitten palaverissa yhtäkkiä olla niin kovin huolissaan?