Älkää paapoko niitä penskoja piloille!
Vanhemmat, jotka tekevät lapsistaan ”maailman navan” aiheuttavat itse eniten hallaa jälkeläisilleen. Miten ihminen voi kasvaa kokonaiseksi, jos hän todella luulee lapsuudesta asti, että häntä koskevat eri säännöt kuin kaikkia muita?
Tulin just kaupasta ja pakko päästä puhisemaan johonkin.
Yritin päästä kaupan käytävällä eteenpäin, kun matkaan tuli stoppi äidin ja hänen kahden pienen lapsena muodossa. Molemmilla, ehkä kolmevuotiaalla lapsella, oli lasten ostoskärryt ja äidillä omat. Ohi ei päässyt mitenkään, kun äiti siinä jonkun tuttavan kanssa keskusteli. Eikä siinä mitään, jäimme odottamaan, kohtahan ne varmaan liikahtaa. Nainen vilkaisi taaksensa, näki minut, eikä tehnyt mitään. Lapset tukkivat koko käytävän, oma muksu alkoi kiukuta nälkäänsä, joten yritin rattailla kohteliaasti ”anteeksi” ynähtäen ohi. Nainen ei missään vaiheessa kehottanut lapsiaan siirtymään. Onnistuin kiemurtamaan heidän ohitseen ja kuulin takanani, kun hän sihahti ystävälleen ”saa täällä muidenkin lapset asioida.” Olin sanaton.
Minulla on sukulainen, jonka lapsi saa todella usein koulusta valituksia, että hän kiusaa muita. Hänen äitinsä suhtautuu asiaan sairaalloisen puolustelevasti, syyttää kiusattuja lapsia kiusaamisesta, syyttää kaikkia muita lapsia oman poikansa hankaluuksiin vetämisestä ja jopa opettajia siitä, että heillä ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa pojasta. Sukulaiseni avautuu minulle ja monille muille aivan viattomana tästä asiasta, kuin suurin ongelma olisi heidän perheensä kaltoinkohtelu. Jos hänelle vihjaakin, että ehkä kaikki muut eivät ole väärässä ja pojalle pitäisi puhua, hän toteaa puhuneensa ja poika on kuulemma täysin ällistynyt ja loukkaantunut syytöksistä. Vaikka tämän lapsen saisi tiiliskivi kädessä auton vierestä, äiti keksii syyttää naapurin lapsia sen naarmuttamisesta. Näinkin on käynyt.
Ystäväni vie usein lapsikatrastaan ravintolaan. Leikki-ikäiset mukulat temmeltävät ravintolan täydeltä, ryömivät ihmisten pöytien alla ja jopa selkänojien takana. Hän ei koskaan sano heille mitään. Toinen ystäväni antaa lastensa mennä kylässä jopa asukkaiden kaapeille tonkimaan ruokaa. Kaikki, mitä he keksivät pyytää, he äidin luvalla saavat. Isäntäväki on yleensä niin puulla päähän lyöty, että sanoo ”toki toki”, kun äiti pokkana pyytää lupaa lastensa herkkuhetkiin.
Onko tällaisessa kyseessä joku täydellisen luovuttamisen tila, jossa toivotaan, että joku muu ärähtää kauhukakaroille? Vai onko joku hormoni pesiytynyt aivoihin antaen ymmärtää, että juuri heidän geenipoolinsa on arvokkain, tärkein ja hyödyllisin maailmalle, vähät muista? Vai onko rakkaus omiin lapsiin niin sokea, että heissä ei todellakaan näe mitään vikoja?
Rakastan omaa lastani äärettömästi. En silti edes kykene näkemään häntä minään palveltavana pikku prinssinä, jonka jokainen tahto pitäisi toteuttaa muidenkin kustannuksella. En ikinä olettaisi, että muut jumaloivat lastani, tai edes vähät välittävät. Eikä tarvitsekaan, hänellä on kaikki ymmärrys, mutta myös rajat, jotka vanhemmat voivat tarjota.
Mitä hyötyä on täysin oikeaoppisesta ruokavaliosta, vimpan päälle vaatteista, kalliista päivähoitopaikoista ja erikoiskouluista, jos lapsesta kasvaa kuitenkin kestämätön despootti?
En ota asiaa esiin, koska en itse jaksaisi elää maailman napa -lasten keskellä. Tunnen joitakin nyt jo aikuisia ihmisiä, jotka on kasvatettu niin kuin he olisivat kuninkaallisia, ja eri säännöt ovat aina päteneet heihin kuin muihin. He ovat aikuisinakin vaikeita; myöhästelevät, puhuvat vain itsestään, alistavat kumppaneitaan ja vetävät järkyttävän kohtauksen kaikesta heitä koskevasta ”epäoikeudenmukaisuudesta” tai vastoinkäymisestä. Heillä ei ole helppoa. Lapsensa hekin tosin nostavat jalustalle ja jatkavat itse hyväksi havaitsemaansa perinnettä, tajuamatta mistä kultainen kenkä puristaa.
En ihmettelisi, vaikka tällaisista lapsista kasvaisi sosiopaatteja, tai jopa pahempaa. Jos periaatteessa kaikki on kotona hyväksyttyä, miksi sitä ei tekisi mitä tahansa. Muut ihmisethän ovat alkujaankin alempiarvoisia.
nimim. Tämä äiti ei vaan tajua
PS. Myös näillä tuhoon tuomituilla tavoilla vahingoitat lastasi.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Tällaista elämä on Peruuta vastaus
13 vastausta artikkeliin “Älkää paapoko niitä penskoja piloille!”
Uusimmat artikkelit
No ei asiat näin suoraviivaisia ole. Minua ei ole paapottu, esikoisensa olen pienestä pitäen joutunut ottamaan vastuuta pienemmistä. Siitä huolimatta puheenaiheeni käsittelevät eniten minua itseäni ja myöhästelen aina.
No ei asiat näin suoraviivaisia ole. Minua ei ole paapottu, esikoisensa olen pienestä pitäen joutunut ottamaan vastuuta pienemmistä. Siitä huolimatta puheenaiheeni käsittelevät eniten minua itseäni ja myöhästelen aina.
Kukaan ei voi osata elämän sääntöjä, jos niitä ei opeteta! Yksin kertaiainen opetus: Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan! Ole ystävällinen ja auttavainen, kaikkia ei tarvitse rakakastaa eikä kaikkien kanssa voi olla samaa mieltä. Jotkut ihmiset on vain jätettävä pois omasta elämästään! Yritä edes auttaa niitä, jotka eivät itse siihen pysty☺Mutta huomaa myös itsesi! Kilttiä on helppo vedättää
Ongelmana voi olla nämä julkisuuteen leviävät kasvatuskiellot. Viimeisin taisi olla, ettei lasta saa pakottaa syömään lautasta tyhjäksi. Näitä kasvatuskieltoja alkaa olla niin paljon, että vähemmästäkin menee sekaisin. ”Miten sitä lasta sitten kuuluu kasvattaa?” Ihmiset tuntuvat kyselevän jatkuvasti. Luulen, että kaikkia helpottaisi, jos nämä julkisuudenkipeät kasvatushörhöt pitäisivät parin vuosikymmenen paussin lehtikirjoittelussa ja julkaisisivat vain kirjoja. Vaan epäilen, että tokko suostuvat…
Monesti törmännyt samoihin asioihin. Tuttava perheessämme huomaa hyvin näitä asioita.
Ei ole kunnioitusta muita eikä edes vahempia kohtaan. Lapset pitää etenkin äitiään palvelijoina. Lapset ovat jo 13 ja 16. Saadaan syödä missä halutaan eikä korjata jälkiänsä.eikä muutenkaan huolehdita omista tavaroista.
Nuorempi on väkivaltainen toisia lapsia kohtaan mikäli ei saa tahtoamaansa tai alkaa kiusaamaan ja ärsyttämään.
Äidillä ei ole ollut mitään kontrollia lapsiinsa. Heidän käytöksensä ollut samanlaista ainakin jo 4-vuotta.
Pääseehän sitä itse vähemmällä kun lapset saa tehdä mitä tahtoo mutta pitäisi ajatella asiaa myöt pidemmällä ajanjuoksulla.
Erityiskoulussa opiskelevämisesta olen erimieltä. Ei aina tarkoita jos lapsi siellä opiskelee että olisi kasvatuksesta tai säännön puutteesta kyse. Lapsen/nuoren siellä opiskeluun saattaa olla syy myös ihan muissa asioissa. Voi olla lievää kehitysvammaa tai esim.lukihäiriötä tai keskittymisvaikeutta jota monella sasttaa olla. Lukihäiriöinen ja keskittymisvaikeuksista kärsivä ei monesti pysty opiskelemaan muun luokan hälinään vuoksi eetenkin kun luokkakoot ovat todella suuria. Näihin ei ole syynä kasvatus tai rajojen puute.
Liian usein leimataan lapsi ongelma nuoreksi, kiusaajaksi tai höiriköksi.
Tämän asian kohdalla olisi monella aikuisella syytä miettiä oikeesti asioita eikä leimata lasta omien johtopäätöksien vuoksi.
Itse työskentelen tämän laisyen lasten/nuorten parissa. Nämä nuoret ovat pääasiassa paremmin käyttäytyviä, avuliaita muita kohtaan ja muutenkin kilttejä.
Jokaisella lapsella voi tulla joskus tarve saada enemmän tukea juuri koulunkäynnissä ja normaalissa koulussa resurssit ei vaan riitä. Tällöin ei ole välttämättä syy lapsessa vaan ihan jossain muussa.
Ja kyllä erityiskouluissa opiskelee lapsia myös näistä ”paremmista” perheistä!
-teinien äiti-
Nyt karsastaa korvaan kovaati erityiskoulujen lapset ym. Esimerkiksi meidän koulun erityis/pienluokalla kaikilla lapsilla on synnynnäinen SAIRAUS, joka mm aiheuttaa käytöshäiriöitä, tarkkaavaisuuden pulmaa ei pystytä olemaan niin kuin tavalliset kullannuput, eikä se johdu kasvatuksesta tai sen puutteesta. Yleensä ne lapset on sijoitettu normi luokille, koska ei haluta myöntää että omissa lapsissa on puutteita. Ja kyllä ihmisillä jolla on kokemusta hoitaa montaa pientä lasta, joilla yöheräämisiä ja ehkä sairauksia ja saattavat he väsyä ja ehkei siksi ihan joka paikassa jaksa 24/7 komentaa lapsiaan, varsikin jos ovat kylässä ja haluaisi kerrankin juoda kahvikuppinsa tyhjäksi. Monet erityislasten vanhemmat joutuvat pysyä kotona, joten ihanaa jos jotkut uskaltautuvat pihalle, toki heitäkin täytyy ohjata eikä satuttaminen ym ole sallittua. Mielestäni näitä ”huonostikäyttäytyvien” vanhempia ei saisi suoraltakädeltä tuomita, jos ei tiedä taustoja!!! Menkää itseenne ja hankkikaa se oikea elämä!
Olen täysin samaa mieltä. Liian usein ihmiset, myös aikuiset, tuomitsevat lasten käytöksestä tuntematta taustoja. Väittäisin, että vanhemmat jotka tunnustavat lapsensa erityisyyden esim. neurologiset sairaudet ovat keskimäärin parempia kasvattajana kuin normi laput silmillä elävät vanhemmat. Joskus käy vain niin että kaikkeen vähäpätöiseen ei jaksa puuttua kun on jo päivästä toiseen jaksanut kasvattaa haastavaa lasta selviytymään oma erityisyyden kanssa muut ihmiset huomioiden. Siis älä tuomitse suoralta kädeltä jos et tiedä taustoja.
Olen ollut parisuhteessa jossa molemmilla oli 2 lasta ed liitoistaan.
Tällä miehellä ja hänen lapsillaan on vain oikeuksia mutta ei vastuuta eikä velvollisuuksia kanssa ihmisiä kohtaan.
Minun ja minun lasten piti säännöstellä vettä suihkussa käydessämme, hänen lasten ei. Perustelu tähän oli se kun äitinsä luona ei tarvitse niin eivät osaa sitä, eikä tarvitse osata meillä.
Suihkussa sai käydä myös vaikka klo 2 yöllä piittaamatta talon muista asukkaista ja kerrostalon säännöistä.
Hänen lapsillaan ei ollut edes hajua jotta kerrostalossa on olemassa talon yhteiset kaikkia koskevat säännöt.
Ja nämä lapset olivat 13 ja 17 kun aloimme olemaan yhdessä.
Hänen lapset saavat kiroilla, huutaa, soittaa suutaan ja sekaantua aikuisten asioihin ja jopa meidän suhteeseen tunkivat nenänsä ja puuttuvat siihen.
Ja minä kun en moista käytöstä hyväksy vaan laitan hantikn ja taistelen oineudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden puolesta niin minä olen hullu.
Hänellä ja hänen lapsillaan ei ole samat säännöt kuin muilla.
Hänen lapset käyttäytyvät huonosti niin se on joko heidän äitinsä tai mun vika. Hänen lapsensa eivät kuulemma olisi tulllaisia ellen minä olisi tällainen.
Ei kunnioiteta koulussa muita ei opettajia eikä koulukavereita.
Varastetaan alkoholia kotoa ja rikotaan tavaroita ja vielä toisten tavaroita, minua syyttävät varkaaksi jotta kun muutin heille niin on tavaroita ja vaatteita alkanut häviämään mutta isän mielestä ei ole varkaaksi haukkumista vaan heillä on oikeus tuntea että niitä on hävinnyt. On tullut tappouhkauksia ym muuta paskaa.
Mutta kaikki on mun vika.
Äitiään nohtaan lapset ovat myös pahoja ja aiheuttavat koko ajan ongelmia mutta vika ei ole veissä vaan äidissä. Kaikenlaista muutakin on tapahtunut mutta vika on aina muissa ja isä aina lasten kuullen vielä heidän teoistaan ja vioistaan syyttää muita. Nämä lapset luulevat olevansa muita ylempänä.
Niin ja mistään väärinteosta tai muiden huonosta kohtelusta ei saa olla seurauksia eikä rangaistuksia.
Niin ja nyt puhutaan tyttölapsista.
Ja ei ole heidän koskaan tarvinnut eikä pitänyt pyytää mitään anteeksi eikä heidän tarvitse riidan päätteeksi tulla sopimaan vaan heiltä pitää pyytää anteeksi ja heidän luokse pitäisi mennä aneleen armoa.
He luulevatkin että suustaan voi päästellä mitä vaan ja väittää toisia loukatessaan tulleensa vain väärinymmärretyiksi. Oli asia niin tai näin niin vika on aina toisessa ei ikinä heissä.
Ihan järkyttäviä asioita tapahtunut mutta minä olen sairas ja hullu, ei hän eivätkä hänen lapset.
”Ihana” kuulla että jollain muulla on vähän samankaltaista meininkiä koettuna. Meillä tosin se ero että meillä miehen lapset on tällä hetkellä 10 ja 7 ja ovat poikia. Mutta käytös jopa alkoholin varastamisen suhteen on samanlaista. Ainut ero on se että heidän äidissäänkään ei ole mitään vikaa vaan lasten silmissä vain minä olen se paha ja hullu. Vanhemmalla todettu ADHD ja pienempää kun seuraa niin pahoin pelkään että menee isoveljen jalanjäljissä. Meillä suurin ongelma on se että mieheni kuvittelee kaverivanhemmuuden olevan se paras kasvatustyyli. Eli ennen kun ruvettiin olemaan yhdessä hänen lapsillaan ei ollut mitään sääntöjä. Aina oli vaan kivaa ja tehtiin kaikki lasten ehdoilla kun oli isän viikko. Ei ollut(eikä ole aina vieläkään) kovin helppoa kun minut leimattiin määräileväksi hulluksi jopa sosiaalitoimistossa asti. Vanhempi poika kun on todella hyvä käyttämään värikynää tarinoissaan. Ja kaikki vain sen takia ettei enää saatu isän jakamatonta huomiota ja joutuu korjaamaan omat jälkensä(tiskit tiskikoneeseen,roskat roskikseen,likaiset vaatteet pyykkiin ja ulkovaatteet eteisen naulakkoon). Pikku hiljaa olen jo päässyt hieman helpommalla mutta edelleen on kamala seurata miten lapset vie isäänsä kuin pässiä narussa. Kauhulla odotan kun ovat teini-iässä.
Olen niin samaa mieltä !
Yhteiskunnassa on tietyt säännöt ja ne koskee kaikkia. ..Kun pienestä ne oppii niin kaikilla on hyvä olla.
Eniten säälin näitä ’maailman napa’ lapsia. Ei heillä ole helppoa…Kun luulevat että asiat sujuu niinkuin ovat tottuneet ja sitten maailma lyö kasvoille.
Ja sitä sitten niitetään, mitä kylvetään, eli ikävä kyllä moni näistä ”käytöshäiriöisestä” lapsesta joutuvat suorittamaan koulunsakin erityiskouluissa (jotka tällä hetkellä niin täynnä etteivät kaikki lapset, jotka tarvitsisivat paikkaa, saa sitä) missä sitten kädestä pitäen harjoitellaan sympatiaa, empatiaa ja muutenkin sosiaalisia taitoja.. 🙁
Viikko sitten käytiin pikaruokapaikassa, jossa oli leikkipaikka. Oma lapsi halusi mennä sinne, mutta arasteli vähän koska siellä oli kolme varsin vilkkaan oloista kaveria. Kuvittelin, että vanhemmat kuitenkin sanovat omalle kolmikolleen, että rauhoittukaapa kun tulee pienempiä. Ja mitä vielä! Kolmikko ryntäili liukumäkeen niin, että muute eivät sinne tahtoneet päästä ja kun omani vihdoin pääsi mäkeen, yksi tästä kolmikosta potkii häntä selkään että pääsisi ohi. Ja mitä tekevät vanhemmat? Eivät mitään!! Edes siinä vaiheessa kun omani huusi kauhuissaan liukumäen alla eikä uskaltanut tulla pois, vanhemmat eivät sanoneet mitään! Kolme eri lapsiperhettä yritti käydä leikkipaikalla, mutta lähtivät pois sillä omat lapset eivät uskaltaneet paikalla olla. Jälkeenpäin harmitti vain se, etten sanonut näille vanhemmille mitään.
Vastaavantyyppisessä tilanteessa (oma pieni tyttäreni riiviöiden terrorisoimana pikaruokalan leikkipaikalla) mulla ei ollut mitään ongelmia ojentaa niitä kolmea riiviötä. Vanhempia ei näkynyt missään. Lasten ilme oli sanoinkuvaamaton – ihan kuin heitä ei olisi koskaan aikaisemmin moitittu huonosta käytöksestä ja toisen satuttamisesta. Lähtivät pois.Onneksi.